Sinkkuäidille mitä vaan

[Rouva Pupu]

Ei, kyllä mies on aina syyllinen.

Kerrankin. Oppinut mies

[Herra Manala]

pelaa tietokoneella, syö pizzaa ja räpläilee olematonta munaansa.

Eikös sellainen ihan oleellinen muna auttaisi jaksamaan paljon paremmin arjen keskellä?

[Vaola]

Tolonen asuu jossain ihan muualla, on liioiteltua vaatia häneltä telepaattisia kykyjä havaita että Vaolan kotona on menossa hullunmylly ja hänen pitäisi rientää apuun kantelemaan oksentelevia lapsia vessaan ja pesemään mattoa.

Oli kyseessä ihan kuka tai mikä tahansa, niin tähän .

Eikös sellainen ihan oleellinen muna auttaisi jaksamaan paljon paremmin arjen keskellä?

Voiko sillä pestä muutakin ku hampaat?




Kyllähän tästä jotain jälkiseuraamuksiakin tietysti lankesi. Aikamoisella pyörityksellä saatiin työviikko saatetuksi finaaliin, kun tällekin päivälle oli sovittua menoa jos jonkinmoista. Ja toinen muksu on edelleen vähän kipuisa. Tosin tiedostan kyllä, että suurin syy tälle pyörityksen tunteelle löytyy omasta nupista. Kun on ollut vähän semmoinen fiilis, ettei nyt ihan samaan tahtiin jaksa. No, ei aina voi jaksaakaan.

Toivottavasti tyty paranee sunnuntaiksi. Silloin on kesän viimeinen mahku lunastaa lupaus mennä lintsille. Ei ole varmaan koskaan napannut sinne meno näin vähän, mutta jos tässä nyt vähäsen koettaa tankkaa jotain "jotain" helpotusta ennen sitä (kuten esim. unta).

[Stadinarska]

Mua rupesi kyllä vähän ottamaan päähän Tolonen, jos se on oikeasti noin keskenkasvuinen. Että sellaisia terveisiä täältäpäin.

Tolonen on mielikuvitushahmo. Eikä se oikeasti ole edes rocktähti. Se on ND:n alter ego sivubisneksessä.

En usko tuohon, mutta jos arvata pitää niin Bliss on sama kuin Vaola, heillä on ihmeen paljon samoja salajuttuja.

Mut kuka on Tolonen. Oletteko aivan varmoja ettei hän ole SA?

Älkää vain RUVETKO epäilemään. Se oli KUJE vain!

Hitto kun tuo Vaola silti tulis vessasta et pääsis iltatoimiin.

Röh, toivoo ötyillen yhteistä omaisuutta oleva tavallinen tatintallaajamme

Stadinarska
miksi kummassa allekirjoitin turhaan. Tämähän oli vuoden TURHAKE!!

[Vaola]

(kuten esim. unta)

Jep. Right. Onko se jotain syötävää? nimim: ei silmänräpäystäkään viime yönä...

Olin kyllä painumassa unten maille. Nyt B-neiti tuli itkua vääntäen puolen yön jälkeen. Sillä heiluu taas yksi hammas, joka on sitten kipeä - varsinkin jos sitä räplää unissaan. Periaatteessa ihan hyvä, että tuli moisen asian kanssa vielä häiritsemään. A-neiti kun on nukkunut varmaan valehtelematta viikon hohtavainen hammas tyynynsä alla, toiveikkaana hammaskeijun tuomasta kolikosta. Arvaatkaapa kumpi on unohtanut sen kolikon v*tun 7 kertaa? Hammaskeiju vai tämä paskamutsi? Arvatkaapa onko eka kerta? No, laitoin euron - Hammaskeiju on juu tietoinen korkopolitiikasta. Olisi pitänyt laittaa kaksikymppiä ja lappu: "Etumaksu kaikista hampaistasi, ei kiirettä! T: Keiju" (Tai "paskakeiju" maun mukaan...)

No, saatiin hammas rauhoitettua ja tyttö nukkumaan. Sen jälkeen levotonta pyörimistä aivan liian pitkään. Aattelin ettei maksa enää vaivaa koettaa, kun tyttöjen huoneesta kantautuvat heräilyn äänet vaihtuivat joka aamuiseen kinasteluun.

Nyt tärisyttää vähän. Ja reilun tunnin päästä pitäisi kaiketi ulostautua, kun meillä on semmoinen naapuruston tapahtuma - vähän kuin kyläpäivät, minne varsinkin leikki-ikäiset (ja heidän vanhempansa, kiinnosti tai ei) rientävät innolla. Onneksi siellä myydään kahvia, mutta ennen lähtöä pitäisi jotenkin repiä toiselta likalta tuo kipuileva hammas veke.

[Bliss]

Mä joskus salaa ihmettelen, kuinka Vaola jaksaa kahden kanssa, kun välillä tuntuu mahdottomalta yhden kanssa. Varsinkin sairaspäivinä.
Nimim. Flunssainen lapsi valvottanut kaksi yötä.

Hyi, mitä mäkin tässä valitan.

[ninnithequeen]

Mä joskus salaa ihmettelen, kuinka Vaola jaksaa kahden kanssa, kun välillä tuntuu mahdottomalta yhden kanssa. Varsinkin sairaspäivinä.
Nimim. Flunssainen lapsi valvottanut kaksi yötä.

Hyi, mitä mäkin tässä valitan.

Vähän samaa itekki mietin usein. Ja mulla on sentään mies apuna.

*hävettää valitus*

[Mulli75]

Yksinhuoltajilla on noita hatun noston arvoisia suorituksia vaikka kuinka, keppiä niille jotka eivät osallistu tuohon ja pakoilevat vastuuta.

[irmelianneli]

Mä en kertakaikkiaan ymmärrä, miten mä ikinä uskaltaisin tehdä lapsia. Ristiriitaista, kun tietysti sitä haluais jossain määrin omaa jälkikasvua luonnollisestikin ja jatkaa sukua, niinkun ihmisen kuuluu tehdä, ja läheiset ja puolisokin sitä kai odottaa, mutta sitten se ajatus siitä lapsiperhe-elämästä.. Ei helvetti.

Mulla on just aikalailla tollanen käsitys siitä mitä Vaola on kuvaillutkin. Oon eläny vauva- ja lapsiperheessä ja vauva- ja lapsiperheen vieressä, että on siitä kokemustakin. Uni on mulle maailmankaikkeuden tärkein asia ensinnäkin ja stressiä en siedä yhtään. Ja oon vielä masennukseen hieman ehkä taipuvainen. Oon ihan varma ett jo alkumetreillä sairastuisin ja ottaisin sekopäissäni sen pennun ehkä jopa hengiltä. Se pelottaa. Saati sitten se, että omaa rauhaa ja elämää ei enää olisi. Ikinä. Ahdistava ajatus. Maailman ahdistavin ajatus. Meteliä ja sotkua. Mä en kestä sitä ollenkaan. Ja sitä huolen määrää. Koko loppuelämä. Ja sitä että tuntis ittensä huonoksi ja riittämättömäksi jatkuvasti. Tämmöselle stressaavalle ja skitsolle ihmiselle toi olis varmaan just niiiin passelia..

Miksi niitä yleensäkään tehdään? Siis lapsia. Kun kaikista saa käsityksen että elämä on hirveetä hullunmyllyä ja huolta ja katastrofia, ja oon kuullu useemmin ku kerran, että lapset on kyl niiiiin ihania, kun ne nukkuu!! WTF??? Eikö toi jo kerro kaiken oleellisen?

Ahistaa. Haluais, mutta kun tuntuu että elämä menee p i l a l l e.

Pientä kärjistystä toki.. but

[Bliss]

Haluais, mutta kun tuntuu että elämä menee p i l a l l e.

Ei se mee
Rajoittuu kyllä mutta ei missään tapauksessa mee pilalle.

[Rouva Pupu]

Haluais, mutta kun tuntuu että elämä menee p i l a l l e.

Ei se mee
Rajoittuu kyllä mutta ei missään tapauksessa mee pilalle.

Tässä on vaan hiukan se juttu, että kun ei oikein voi toisen puolesta elää ja tuntea. Että silleen ei kai voi sanoa meneekö pilalle vai ei. Se riippuu mistä roikkuu.

[Vaola]

Haluais, mutta kun tuntuu että elämä menee p i l a l l e.

Ei se mee
Rajoittuu kyllä mutta ei missään tapauksessa mee pilalle.

Tässä on vaan hiukan se juttu, että kun ei oikein voi toisen puolesta elää ja tuntea. Että silleen ei kai voi sanoa meneekö pilalle vai ei. Se riippuu mistä roikkuu.

True, true, true...

Tässähän nyt on tullut lähinnä kieputeltua ja terapoitua näitä omia mutkia. Ei mun elämä ainakaan pilalla ole, tai jos on, niin vika on kyllä jossain muualla kuin siinä että on noi tiitiäiset. Mut jos tästä ei nauttisi koskaan yhtään, niin silloinhan tämä olisi yhtä helvettiä. Välillä se kyllä onkin, mutta hyviä juttujakin on.

Paljonhan lasten hankinta riippuu myös kumppanista. Kantapään kautta voin kuitenkin sanoa, ettei koskaan pidä pedata kuitenkaan sen varaan, että se ydinperhe sitten on ja pysyy. Mitä vaan voi tapahtua. Jos ajatus yksinhuoltajuudesta on sietämätön, niin sitten kannattaa kyllä tooosi tarkkaan vieläkin miettiä. Kyllähän nämä tarinat ovat varmasti kokemattoman korvaan tylsää kuultavaa, mutta sitten kun on itsellä ne lapset, niin se muuttaa niin paljon. Vaikka tokihan jokainen itsensä parhaiten silleen tuntee, että jos sanoo ettei muksut sovi, niin sitten ei varmasti sovikaan. Ja sehän on ihan yhtä normaalia kuin mikä tahansa muukin.

Toivoisin kuitenkin, että jos tästä aiheesta syntyy enemmänkin keskustelua, niin sitten sitä voisi luontevasti jatkaa niissä "Haluatko lapsia?"-ketjuissa? Ei sillä että olisin omistushaluinen tämän ketjun suhteen, kunhan vaan varoiksi ujosti ehdottelen, kun näistä on monesti saatu pitkiä ja mielenkiintoisia puolesta/vastaan-keskusteluita kuitenkin aikaiseksi.



Kannatti lähteä kylätapahtumaan. Lähtiessä vielä potkaisin jumppapallolla olohuoneen pöydän nurin (ja ne lasten aamiaisastiat, joista saa joka aamu muistuttaa että "VIEKÄÄ ne takaisin!", ympäri ämpäri sitä samaa saamarin mattoa), ja tuntui siltä että kohta taivas repeää. Mutta sitten kun siirryttiin ulos, törmättiin melkein heti tytsyjen koulukaveriin, sen siskoon ja äitiin. Juuri siihen porukkaan, joiden kanssa on mukava olla. Tämä äitikaverini sitten tarjosi siinä ensteks erinomaiset kaffet terassillaan, sillä aikaa kun muksut pitivät pikkuista kirpparipöytää. Sitten käytiin läpi pomppulinnat, taksitolpalla nököttävät kilit, syötiin makkaraa, ongittiin, löysin kirpparilta oikeesti kivoja vaatteita tytöille (iso läjä femmalla - jotain hyötyäkin siinä että asuu porvareiden keskellä ) ja jutusteltiin ja lapset leikki keskenään. Katsottiin hauskin hattu kilpailukin. Ja sit ruokaupan kautta kotiin.

Ainoo vaan, että nyt ei sitten nukuta yhtään, vaikka olo on ihan sikapoikki. Mulla menee varmasti valehtelematta ainakin vuorokausi kun järkkäilen ja puunaan ja kuuraan täällä. Siihen urakkaan ei nyt kykene. Harmi, mutta taitaa mennä ensi viikkoon.

[Vaola]

Onneksi en mennyt nukkumaan. Näin pitkään kesti, ennenkuin taas vähän tärähti. A-neiti leikkasi sormeensa. Ärsyttävä palkeenkieli, ei iso, mutta kirvelee varmasti. Putsattiin, laitettiin Dumbo-laastari ja todettiin että ympyrä taisi just sulkeutua: B-neidiltä vuosi kunnioitettavasti suu, kun hammas vedettiin, äidillä alkoi just sopivasti v*tutuksen keskellä mansikkamarkkinat ja nyt A-neiti sitten veisti itseään. Itsetuhoista porukkaa. Kohtahan me ruvetaan jo puukkohippasille.

Ihmettelin että mitä vattua se veitsellä teki? No pilkkoi porkkanat sopiviksi paloiksi. Äiti oli ostanut pikku suuhun liian paksuja porkkanoita. Semmoisia mitä puolihampaaton pikkuihminen ei pysty pureksimaan. Ihailtavaa omatoimisuutta kyllä aloittaa pilkkominen itse, varsinkin kun äiti aika painavaan sävyyn pyysi saada olla hetken rauhassa.

Noh, äiti pilkkoi loput porkkanat sitten. Koko keittiön lattia oli täynnä pikku porkkananhippuja. Tän saa nyt kyllä lapset siivota itse.

[Vaola]

Muutaman päivän on pöly saanut laskeutua. Lauantaina ei päiväunia eikä mitään, joten illalla sitten ryntäsivät jo apujoukotkin paikalle. Nukuin laskelmieni mukaan n. 13 tuntia ja herätessäni näin kaiken kahtena. Lintsikeikka oli kuitenkin onnistunut.

Äiti on "vähän väsynyt" kyllä edelleen... Osa väsymyksestä voidaan tosin laittaa flunssan piikkiin, joka iski ensin kaksossiskoon ja sitten lopulta myös äitiin. Tapahtumat ovat taas jälleen kerran herättäneet ajatuksia siitä, mitä voisin tehdä hoitaakseni tämän pestin ja oman elämän, oikeastaan koko paletin, paremmin. Mutta toistaiseksi ei ole voimavaroja herunut rakennelman suunnitteluun, ainoastaan nykyisten pilarien pystyssä pitoon. Siihen on löytynyt apuakin.

Tosin avun saaminen tarkoittaa myös lähes väistämättä kritiikkiä omista toimista. Miten tulee toimia ja mitä ei saisi tehdä. On tullut huomattua, että monta kertaa toisessa tilanteessa kritisoin kyllä itsekin joitakin tapoja, joilla saatan itseni pahimman ylitse. Monet temput on kuitenkin jo itsekseen kokeiltu, ja nykyisin valitsen niistä ne vähiten huonot. Joten ei sillä, etteikö kritiikki olisi joskus perusteltuakin.

[Xiberia]

Mä joskus salaa ihmettelen, kuinka Vaola jaksaa kahden kanssa, kun välillä tuntuu mahdottomalta yhden kanssa.

Hei, mun äidillä niitä on lähes tusina. :D

[Sheetlord]

Lapsia .. ei helvetti.

On kieltämättä käynyt mielessä itselläkin. Danny Gloveria "Tappavassa Aseessa" mukaellen: "I'm getting too old for that shit".

[Rouva Pupu]

Lapsia .. ei helvetti.

On kieltämättä käynyt mielessä itselläkin. Danny Gloveria "Tappavassa Aseessa" mukaellen: "I'm getting too old for that shit".

Eikös teillä ole se pullan uuniin saaminen juur tekeillä Soon vaan raNppikuumetta.

[Geetzu]

"I'm getting too old for that shit".

Mikähän ois miehen kannalta se paras aika muksuille? Mitä ootte miehet miettineet? Omani aikanaan totesi, että kolmekymppisenä tultava tai sitten ei ollenkaan, sen jälkeen a) tuskin enää jaksaa fyysisesti b) kykenee enää luopumaan vakiintuneista elämäntavoistaan c) kykenee ylipäätään mitään.

En ole tarkistanut mielipiteitään muutamaan vuoteen.

[Bluntly]

Mikähän ois miehen kannalta se paras aika muksuille? Mitä ootte miehet miettineet?

Jos tuossa kymmenen vuoden päästä koittaisi löytää akan, jolla pennut olisi lentäneet jo pesästä niin saisi sopivan pakettiratkaisun ilman unettomia öitä. Optimiratkaisu, mutta haaveeksi vain jää sekin.

[PerttiMakimaa]

Mikähän ois miehen kannalta se paras aika muksuille?

Pitäisi kai valita joku kompromissi sen väliltä, että ei enää jaksa ryypätä päiviä putkeen ja toisaalta jaksaa vielä hoitaa lapset aikuisikään.

Vastaisin, että 33-vuotta.

[Bluntly]

Vastaisin, että 33-vuotta.

Jos sitten perinteisellä tavalla ähkisin pullat uuniin alkaa tulemaan kiirus jos haluan tuohon ehtiä. Kuukausi aikaa ennen kuin mittari näyttää tuota ja sitten pari kuukautta harjoittelua sekä kuukauden varoaika.

No puuttuu pari juttua, akka etupäässä. Anyone?

[Clay]

Joten nyt voi ottaa hyvällä omalla tunnolla ”vatsalääkkeeksi” vodkapaukun... Tai kaksi.

Mua on närästänyt ahkerasti viime viikon ja vähän tälläkin viikolla - olisi varmaan aiheellista ostaa joku viina "vatsalääkkeeksi", gini olis ehkä parasta.

[PerttiMakimaa]

Vastaisin, että 33-vuotta.

Jos sitten perinteisellä tavalla ähkisin pullat uuniin alkaa tulemaan kiirus jos haluan tuohon ehtiä. Kuukausi aikaa ennen kuin mittari näyttää tuota ja sitten pari kuukautta harjoittelua sekä kuukauden varoaika.

No puuttuu pari juttua, akka etupäässä. Anyone?

^ Täällä olisi nyt miehinen mies todistetusti parhaassa iässään.

[William Somerset]

"I'm getting too old for that shit".

Mikähän ois miehen kannalta se paras aika muksuille?

Kakaroilla kun on tota ikäeroa pyöreät 11v, niin vastaan, että kyllä se ensimmäinen oli helpompi. Tosin se oli tyttö ja helppo lapsi - tää nykynen on poika eikä ihan niin helppo. Tyttö pullahti pihalle kun olin itse 25v. Yhtä kaikki; I'm getting too old for that shit! Way too old! Nuorena kloppina jaksoi paapoa yöstä toiseen, vetää duunit ja harrastukset siihen päälle. Nyt tekee tiukkaa pysyä päivisin hereillä valvomisjakson iskiessä päälle. Narut solmuun, ei enää jälkikasvua. Tiedoksi vain haikarallekin.

[Keikaus]

Mä luulen, että jos saan lapsia, niin jään kyllä kotiin ihan suosiolla vähäksi aikaa. Tai teen osa-aikatöitä. Tai ukko saa jäädä kotiin tai osa-aikaistaa. Lapset ja kummankin vanhemman kokopäivätyö (plus ylityöt) tuntuu välillä jo pelkkänä ajatuksena aivan mahdottomalta. Millä ajalla niitä lapsia sitten oikein kasvatetaan? Toisaalta, tähänkin ongelmaan varmaan auttaa relaaminen ja suorittamisesta ja perfektionismista luopuminen. No, paras olla kuitenkin vannomatta yhtään mitään, kun ei tiedä, missä olosuhteissa ja kenen kanssa niitä lapsia voi mahdollisesti saada.