Sinkkuäidille mitä vaan

[Vaola]

Taas on ollut niin kaoottinen päivä, että tällä kertaa ajattelin jakaa sen teidän kanssa ihan omalla otsikolla. Tähän alle voi sitten koota lisää risuja ja ruusuja yksinhuoltajien (kyllä, myös isien, harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta) arjen temppuiluista.

Oikeastaan on ollut aika kaoottinen viikko. Kaikenmoista juttua on pitänyt hoitaa, eikä fiilikset muutenkaan korkealla, mutta homma on pysynyt hanskassa niin pitkään kun on sulkenut silmänsä nurkkia valtaavalta kaaokselta, joka siis sekin on ihan omaan (väsymyksen) piikkiin ja hoitanut muutenkin first things first.

Olen juuri lähdössä käymään lääkäriasemalla, kun A-neidin opettaja soittaa, ettei neiti halua iltapäiväkerhoon ja valittaa huonoa oloa. Opettaja kyllä sanoo heti kättelyssä että todennäköisesti syy haluamattomuuteen on jossain muussa kuin varsinaisessa fyysisessä kunnossa. Edellisellä kerralla järjestin molemmat tytöt kotiin, kun olivat mukamas kipeitä ja puoli tuntia jaksoivat esittää, jonka jälkeen hyppivät sängyillä yms. kiipeilivät seinille kun ei kipeänä olo ollutkaan kivaa. Saati todellista. Joten tyttö lähetettiin koulusta kerhoon.

Ajattelen käväistä lounaalla lääkäriasemalla käynnin jälkeen ja menen kahvilaan. Pepsimax kuohuilee lasin ylin kerran... toisen kerran... tuleeko sieltä vaan pelkkää kuohua? ”Joo nyt ensiksi joo, kun just vasta vaihdettiin uusi säiliö, odota rauhassa...” Saan arpoa ikuisuuden mitä otan, koska kaikki kivat onkin listalta loppu. Lopulta saan tarjottimen eteeni; ”Joo ikävä kyllä Visa Electron ei käy enää meillä, on pitänyt muistaa poistaa noi laput...”, ”Joo annetaan olla sitten...” Ja menen seuraavaan kahvilaan. Saatuani annoksen eteeni tulee puhelu: ”Joo teidän A-neiti on kipeänä, nukahti juuri tänne kerhon sohvalle...” No ahdan annoksen pikavauhtia naamaani ja lähden kotiin (MIKSI lähdin pyörällä???). Haen sitten molemmat tytöt naama punaisena kotiin. Kummallakaan ei ole taaskaan sukkia jalassa... Vaan repussa. Mistä sitten väännetään kerhotätejä myöten hohhoijaa. Ja arvatenkin huono omatunto siitä ettei äiti ottanut sairasta lastaan kotiin.

Ja illalla vanhempainilta... Koetan jaksottaa molempien tyttöjen luokkiin saman verran aikaa. Epäonnistun siinäkin ja kuuntelen hammashoitajan opastuksen ja vanhempien tasan samat kysymykset kahteen kertaan. Loppujen lopuksi olen aivan sekaisin kumman luokkaan voi viedä ksylitolipurkkaa (vai oliko se sittenkin puristeita? vai jäikö asia toisen luokan kohdalla ilmaan?) kamalasti informaatiota ja yhtä paljon jäi varmaan soiteltavaksi kavereiden vanhemmilta. No ei tässä mitään, oma valinta, kyllä tää on ihan hyvä näin.

Tulen kotiin. Koti on kuin pommin jäljiltä. Oma vika, oma valinta blablablaaa... A-neiti valittaa kurkkukipua ja vatsakipua. Mietin uskaltaisinko laittaa hänet kuitenkin kouluun. Minulla olisi kaksospsykologien tapaaminen aamulla, minne olisi pakko päästä... Itkua ja ulinaa huonosta olosta. Ärähdän ja tulee huono omatunto. Terve tytteli koettaa samalla kertoilla koulun urheilupäivästä, en kuuntele ollenkaan. Suljen korvat, nyt pitää ekaksi miettiä huominen... Ai niin ja lapset tarttee iltapalaa. Ja TAAS avatessani jääkaapin oven tippuu rasvainen veitsi lattialle. Sanon tytöille pingoittuneeseen sävyyn että eivät laittaisi veistä sinne &%¤/%¤/% jääkaappiin!!! Tytöt vastaavat loukkaantuneena, että poikaystäväni on heidät siihen neuvonut. Pyydän anteeksi, sitäpaitsi... Lattiahan oli kai jo valmiiksi likainen. Onhan pesusta aikaa jo... pari päivää???

Iltapalat katoavat suihin... Ja sitten A-neiti kakoo. Tavoittelen sanoja ”EI sohvalle/EI matolle!!”. Kaikki on kuin hidastetusta elokuvasta kun hän heittää kunnon ryynit suoraan vaalealle villamatolle. Tartun lasta kainaloista ja ohjaan pöntön ylle, lapsi kiljuu ja oksentaa. Sisko ulvoo myötätuntoa. Yritän pitää itseni rauhallisena: ”Ihan rauhassa vaan, sitten pestään puhtaaksi. Ihan rauhassa vaan, sitten pestään puhtaaksi...” Onneksi oksentaminenkin loppuu aina joskus ja lapsillakin on tapana rauhoittua. Saan sairaan lapsen nukkumaan ja toisen komennettua iltatoimiin. Ja riennän pelastamaan mattoa. Hinkkaan sappilimat suussa... Hyi helvetti, tähän en kyllä koskaan totu. Matto ei lähde puhtaaksi. No, onneksi senkin vaihtoa on jo suunniteltu. ”Äiiitiiiii, entä jos mä kuolen tähän!!!”, ”Et kuole rakas, kyllä kaikki järjestyy...”

Lapset nukkumaan, muutama minuutti pääntakomista seinään ja puhelinrumba pystyyn. Kuka voisi huomenna hoitaa sairasta, että pääsen tapaamiseen? Niin joo, on se kai oksutautia, saattaa tarttua niin joo... Kukaan ei pääse, joten kaivellaan sitten maksullisia palveluntarjoajia esille aamua varten. Omaa vatsaa nipristelee ikävästi.

Joten nyt voi ottaa hyvällä omalla tunnolla ”vatsalääkkeeksi” vodkapaukun... Tai kaksi. Kun tuossa tunti sitten jynssäsin mattoa, siellä meni samaan aikaan se ”Sinkkuäidille sulhanen”. Kolme nättiä sinkkuäitiä, siistit sievät kodit ja kymmenkunta kosijaa ympärillä. Sanoin telkkarille että HV!!!!!

[Vadim]

Myötätuntoa!

[Vaola]

Myötätuntoa!

Niin. Sanottakoon vielä, että päällimmäisenä tunteena keikkuu häpeä ja pettymys siitä, että koen olevani epäonnistunut tämän kriisitilanteen hoidossa. Poden huonoa omatuntoa jopa siitä, että auttaessani lasta kestämään oksetuksen inhon tunteet, salaa ajattelin ja sadattelin piloille mennyttä mattoa. Puhumattakaan siitä että ressukka joutui odottamaan päivähoidossa, ja olin vielä kovin ärtynyt siitä että oli mennyt hankkiutumaan kipeäksi.

Ja ennenkaikkea itsessä ärsyttää nyt se, että tilanteen korjaustöille ei tunnu löytyvän energiaa. Sen sijaan tekisi mieli painua peiton alle ja odottaa että koko juttu menee vaan jotenkin ohitse. Tosi aikuista.

No, huomenna on päivä uus ja onneksi tiedän jo kokemuksesta että tällekin nauretaan sitten jonkun ajan kuluttua. Vaikkei se tällä hetkellä poistakaan luimua korvista.

[Stadinarska]

Taas on ollut niin kaoottinen päivä, että tällä kertaa ajattelin jakaa sen teidän kanssa ihan omalla otsikolla. Tähän alle voi sitten koota lisää risuja ja ruusuja yksinhuoltajien (kyllä, myös isien, harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta) arjen temppuiluista.

Oikeastaan on ollut aika kaoottinen viikko. Kaikenmoista juttua on pitänyt hoitaa, eikä fiilikset muutenkaan korkealla, mutta homma on pysynyt hanskassa niin pitkään kun on sulkenut silmänsä nurkkia valtaavalta kaaokselta, joka siis sekin on ihan omaan (väsymyksen) piikkiin ja hoitanut muutenkin first things first.

Olen juuri lähdössä käymään lääkäriasemalla, kun A-neidin opettaja soittaa, ettei neiti halua iltapäiväkerhoon ja valittaa huonoa oloa. Opettaja kyllä sanoo heti kättelyssä että todennäköisesti syy haluamattomuuteen on jossain muussa kuin varsinaisessa fyysisessä kunnossa. Edellisellä kerralla järjestin molemmat tytöt kotiin, kun olivat mukamas kipeitä ja puoli tuntia jaksoivat esittää, jonka jälkeen hyppivät sängyillä yms. kiipeilivät seinille kun ei kipeänä olo ollutkaan kivaa. Saati todellista. Joten tyttö lähetettiin koulusta kerhoon.

Ajattelen käväistä lounaalla lääkäriasemalla käynnin jälkeen ja menen kahvilaan. Pepsimax kuohuilee lasin ylin kerran... toisen kerran... tuleeko sieltä vaan pelkkää kuohua? ”Joo nyt ensiksi joo, kun just vasta vaihdettiin uusi säiliö, odota rauhassa...” Saan arpoa ikuisuuden mitä otan, koska kaikki kivat onkin listalta loppu. Lopulta saan tarjottimen eteeni; ”Joo ikävä kyllä Visa Electron ei käy enää meillä, on pitänyt muistaa poistaa noi laput...”, ”Joo annetaan olla sitten...” Ja menen seuraavaan kahvilaan. Saatuani annoksen eteeni tulee puhelu: ”Joo teidän A-neiti on kipeänä, nukahti juuri tänne kerhon sohvalle...” No ahdan annoksen pikavauhtia naamaani ja lähden kotiin (MIKSI lähdin pyörällä???). Haen sitten molemmat tytöt naama punaisena kotiin. Kummallakaan ei ole taaskaan sukkia jalassa... Vaan repussa. Mistä sitten väännetään kerhotätejä myöten hohhoijaa. Ja arvatenkin huono omatunto siitä ettei äiti ottanut sairasta lastaan kotiin.

Ja illalla vanhempainilta... Koetan jaksottaa molempien tyttöjen luokkiin saman verran aikaa. Epäonnistun siinäkin ja kuuntelen hammashoitajan opastuksen ja vanhempien tasan samat kysymykset kahteen kertaan. Loppujen lopuksi olen aivan sekaisin kumman luokkaan voi viedä ksylitolipurkkaa (vai oliko se sittenkin puristeita? vai jäikö asia toisen luokan kohdalla ilmaan?) kamalasti informaatiota ja yhtä paljon jäi varmaan soiteltavaksi kavereiden vanhemmilta. No ei tässä mitään, oma valinta, kyllä tää on ihan hyvä näin.

Tulen kotiin. Koti on kuin pommin jäljiltä. Oma vika, oma valinta blablablaaa... A-neiti valittaa kurkkukipua ja vatsakipua. Mietin uskaltaisinko laittaa hänet kuitenkin kouluun. Minulla olisi kaksospsykologien tapaaminen aamulla, minne olisi pakko päästä... Itkua ja ulinaa huonosta olosta. Ärähdän ja tulee huono omatunto. Terve tytteli koettaa samalla kertoilla koulun urheilupäivästä, en kuuntele ollenkaan. Suljen korvat, nyt pitää ekaksi miettiä huominen... Ai niin ja lapset tarttee iltapalaa. Ja TAAS avatessani jääkaapin oven tippuu rasvainen veitsi lattialle. Sanon tytöille pingoittuneeseen sävyyn että eivät laittaisi veistä sinne &%¤/%¤/% jääkaappiin!!! Tytöt vastaavat loukkaantuneena, että poikaystäväni on heidät siihen neuvonut. Pyydän anteeksi, sitäpaitsi... Lattiahan oli kai jo valmiiksi likainen. Onhan pesusta aikaa jo... pari päivää???

Iltapalat katoavat suihin... Ja sitten A-neiti kakoo. Tavoittelen sanoja ”EI sohvalle/EI matolle!!”. Kaikki on kuin hidastetusta elokuvasta kun hän heittää kunnon ryynit suoraan vaalealle villamatolle. Tartun lasta kainaloista ja ohjaan pöntön ylle, lapsi kiljuu ja oksentaa. Sisko ulvoo myötätuntoa. Yritän pitää itseni rauhallisena: ”Ihan rauhassa vaan, sitten pestään puhtaaksi. Ihan rauhassa vaan, sitten pestään puhtaaksi...” Onneksi oksentaminenkin loppuu aina joskus ja lapsillakin on tapana rauhoittua. Saan sairaan lapsen nukkumaan ja toisen komennettua iltatoimiin. Ja riennän pelastamaan mattoa. Hinkkaan sappilimat suussa... Hyi helvetti, tähän en kyllä koskaan totu. Matto ei lähde puhtaaksi. No, onneksi senkin vaihtoa on jo suunniteltu. ”Äiiitiiiii, entä jos mä kuolen tähän!!!”, ”Et kuole rakas, kyllä kaikki järjestyy...”

Lapset nukkumaan, muutama minuutti pääntakomista seinään ja puhelinrumba pystyyn. Kuka voisi huomenna hoitaa sairasta, että pääsen tapaamiseen? Niin joo, on se kai oksutautia, saattaa tarttua niin joo... Kukaan ei pääse, joten kaivellaan sitten maksullisia palveluntarjoajia esille aamua varten. Omaa vatsaa nipristelee ikävästi.

Joten nyt voi ottaa hyvällä omalla tunnolla ”vatsalääkkeeksi” vodkapaukun... Tai kaksi. Kun tuossa tunti sitten jynssäsin mattoa, siellä meni samaan aikaan se ”Sinkkuäidille sulhanen”. Kolme nättiä sinkkuäitiä, siistit sievät kodit ja kymmenkunta kosijaa ympärillä. Sanoin telkkarille että HV!!!!!

Olipa kertomus! Oli hyvin koottu kertomus. Minäkin, vaikka en ole perheellinen, elin mukana kertomuksessa. Siinä oli hyvä juoni ja sen ansio oli nimenomaa esimerkein valotettu vaikeuksien kierre. Eihän tätä kokonaisuutta olisi voinut ymmärtää muutamalla yleislauseella.

Väläyttelit jo kertomuksessasi, että "oma valinta, juu...". Olen hämilläni kun itsekään en löydä korvaavaa sanontamuotoa tuolle. Totuushan on, että se on oma valinta, mutta olen itse miettinyt lapsiperhettä itselleni, mutta minun omaa sisäistä epävarmuuttani kasvattavat juuri monet "kauhukertomukset". Olin alivuokralainen lapsiperheessä opiskeluaikanani pari vuotta ja siellä oli kyllä aivan hirveä rumba ja perheen äiti iltapöydässä usein "muistutti" minua että "älä Arska hanki lapsia ikiiinä". Toki ymmärsin sen olevan huumoria, mutta siinä oli vähintään kolmasosa totta.

Ihmettelin hiukan, mitä se poikaystäväsi tekee, siis voisiko hän olla apuna, esim. tuossa kertomuksessasi? Ottaako hän vastuuta?

Tiedän itse, etten kyllä viihtyisi aivan tuollaisessa rumbassa, mutta jos lapset olisivat omiani niin se on vain aivan selvä, että sen "ryynien tulon" ja kasvattamisen kestää, sillä se on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Ja tiedän, että sinäkin tiedät erinomaisen hyvin, että sulla on hieno pääoma lapsissasi!
Matto on pieni hinta kyllä.
MUTTA se asia, että tällainen perhehelvetin tilapäinenkin kesto saattaa katkaista pinnan jommaltakummalta vanhemmalta ja näistähän asioista sitten saamme kuulla mediasta ja kauhistella. Näitten väkivaltatapausten lisäksi on varmasti liuta tapauksia jossa lapset ovat saaneet vain henkistä traumaa tai sitten ainakin huonoa kasvatusta.
Pidä vain huoli jollain tavalla, ettei oma hermo mene "yli" missään tapauksessa! Se tuottaa hedelmää ja vanhempana voi olla ehkä onnellisempi kun tämän on jaksanut.
Minä itse olen aivan liian epävarma miettijä. Olen miettinyt "aina" kannattaako perheen hankkiminen! Siksi minultakin tulee liiankin spontaanisti tympeä sanominen että "oma valinta". Mutta minut saisi vesitettyä siitä, että "mikäs sitten on elämän tarkoitus". Se nimittäin ei varsinaisesti ole yksinelo. Vaikka ehdottomasti olen kaikkien ihmisten tasa-arvon kannalla! Mummot ja lapset, miehet ja naiset samalla viivalla. Vain näin ei tule katkeruutta. Vain näin systeemi toimii kenenkään joutumatta jyrän alle!
Vaola. Vielä kerran, tämäkin sun kirjoituksesi oli sitä HYVÄÄ asiaa, jota Kitinänkaltainen foorumi voi tarjota!
Noh, jaksamista. Nyt tilanne on jo rauhoittunut, arvaan sen!

Stadinarska eli SA

[Yönmustaritari]

ärtynyt siitä että oli mennyt hankkiutumaan kipeäksi.

Jos niillä ei ole sukkia jalassa ne kerjää sitä ja laitettava töihin notta maksaa omat aspiriininsa.

[mustaenkeli]

Ihmettelin hiukan, mitä se poikaystäväsi tekee, siis voisiko hän olla apuna, esim. tuossa kertomuksessasi? Ottaako hän vastuuta?

Sama kävi omassakin mielessä...

[Vaola]

Jaa Tolonen..?

No se pelaa tietokoneella, syö pizzaa ja räpläilee olematonta munaansa. Voisi luulla että mä vaan panen sitä, muttakun mitään sellaistakaan ei ole tässä ollut. Pistikin miettimään että miksi mä edes olen sen kanssa.



Täällä on oksumestari edelleen hereillä. Kävelee kuitenkin omilla tolpillaan, mutta punoittaa tulikuumana ihan käsivarsia myöten. Omakaan olo ei ole järin kehuttava, mutta varmasti vielä siedettävä pikkuiseen verrattuna. Se kun yskiikin vielä. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä huominen tuopi tullessaan. Ainakin mattokauppaan olis päästävä. Kuten jo alussa totesin: First things first!

[Bliss]

Ainakin mattokauppaan olis päästävä.

Älä nyt vielä... Odota ensin, että toinenkin pikkuneiti on sairastanut saman. Ja sinä itse tietenkin. Muuten saatat joutua mattokauppaan parikin kertaa.

(en mä ole pessimisti vaan realisti)

[Vaola]

Ainakin mattokauppaan olis päästävä.

Älä nyt vielä... Odota ensin, että toinenkin pikkuneiti on sairastanut saman. Ja sinä itse tietenkin. Muuten saatat joutua mattokauppaan parikin kertaa.

(en mä ole pessimisti vaan realisti)

Niin-pä... Voisi kyllä varmistaa maton olemalla vaihtamatta sitä vielä, vaikkakin veikkaan että seuraava kyyti menee siihen sohvalle. Ja sen pahemmaksi ei enää juuri mene... Mä varmaan peittoan sitten näppiksen.

[Bliss]

^Onneks toi on YLEENSÄ nopeasti ohi. Aloittaneella tapauksella ehkä jo huomenna.

[Sheetlord]

Näiden kertomusten lukeminen on vähän niinkuin katsoisi "Platoonin" leikkaamattomana versiona ja oma palvelulukseenastumispäivä olisi seuraavana aamuna... nimimerkillä "tiedä vaikka itsensä löytää vielä jonain päivänä samasta sotkusta".

[Geetzu]

Sanottakoon vielä, että päällimmäisenä tunteena keikkuu häpeä ja pettymys siitä, että koen olevani epäonnistunut tämän kriisitilanteen hoidossa. Poden huonoa omatuntoa jopa siitä, että auttaessani lasta kestämään oksetuksen inhon tunteet, salaa ajattelin ja sadattelin piloille mennyttä mattoa...

Niin tuttua... Jaksamista tähän päivään, joka toivottavasti on parempi ja yöllä siellä edes vähän nukuttu.

[NuoriDaavid]

Ihmettelin hiukan, mitä se poikaystäväsi tekee, siis voisiko hän olla apuna, esim. tuossa kertomuksessasi? Ottaako hän vastuuta?

Sama kävi omassakin mielessä...

Mahtaako koko Tolosta olla olemassakaan. Vaikuttaa mielikuvituskaverilta.

Jos ko. mies on todellinen, niin ihmettelen hänen näkymättömyyttään ongelmatilanteissa.

[masa]

Jaa Tolonen..?

No se pelaa tietokoneella, syö pizzaa ja räpläilee olematonta munaansa. Voisi luulla että mä vaan panen sitä, muttakun mitään sellaistakaan ei ole tässä ollut. Pistikin miettimään että miksi mä edes olen sen kanssa.

Kertomastasi päätellen Tolosen olis syytä lukea toi kohta pariin kertaan.

[Yönmustaritari]

Mahtaako koko Tolosta olla olemassakaan. Vaikuttaa mielikuvituskaverilta.

Jos ko. mies on todellinen, niin ihmettelen hänen näkymättömyyttään ongelmatilanteissa.

Mut eikös se ole rocktähti??+ Jos se on keikalla.

[William Somerset]

pettymys siitä, että koen olevani epäonnistunut tämän kriisitilanteen hoidossa. Poden huonoa omatuntoa jopa siitä, että auttaessani lasta kestämään oksetuksen inhon tunteet, salaa ajattelin ja sadattelin piloille mennyttä mattoa. Puhumattakaan siitä että ressukka joutui odottamaan päivähoidossa, ja olin vielä kovin ärtynyt siitä että oli mennyt hankkiutumaan kipeäksi.

Suotta tuskailet häpeän ja pettymyksen kanssa. Järjettömän hyvin vedät! Hoidit homman kotiin sellaisessa tilanteessa jossa moni muu olisi lyönyt hanskat tiskiin tai pahimmassa tapauksessa kilahtanut lopullisesti. Tuohan on selkeä selviytymistarina jonka jälkeen sulla pitäis olla todellinen Kuningatar olo. Ja Tolosen pitäis hiippailla ihan hiljaa pitkin seinän vieruksia ja nöyristellä pyyteettömästi aina sattuu Kuningattaren kohdalle. Senhän pitäis vähintään nuolla sun jalkoja. Tolonen perkele! Nuole Kuningattaresi jalat!

Ja tässä vaiheessa olet tietenkin ansainnut levon ja muiden tulee rientää avuksi. Koskee myös Tolosta.

[Vaola]

Kiitos paljon taas kaikille kannustuksesta.

Näiden kertomusten lukeminen on vähän niinkuin katsoisi "Platoonin" leikkaamattomana versiona ja oma palvelulukseenastumispäivä olisi seuraavana aamuna... nimimerkillä "tiedä vaikka itsensä löytää vielä jonain päivänä samasta sotkusta".

Rauha mieleen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yleensä kun saadaan perheenlisäystä on tilanne yksi lapsi kahta aikuista kohti. Mulla se on toisinpäin. Kokemusta ei ole päinvastaisesta, mutta kuvittelisin sen olevan helpompi nakki.

Sitäpaitsi. Kyllä minäkin pärjäilen. Ei ollut varmasti ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun tällaisia päiviä tupsahtelee. Oon tottunut siihen, vaikka välillä pitääkin päästellä vähän höyryjä, joko tekstin muodossa tai sitten muuten. Enemmänkin kirjoitettavaa olisi tässä kuluneen kuukauden aikana ollut, mutta sen verran hyvin kuitenkin on tuota tukiverkkoa, ettei ihan joka kerrasta tartte avautua sittenkään.

Loppujen lopuksi eilinen oli aika normi settiä. Ainoa missä olisin tarvinnut apua, oli tuo tälle päivälle sovittu tapaaminen. Kaikki muu on itse selvitettävissä. Ainakin pitäisi olla, koska minä olen tämän perheen pää.

Esim. kysyin kyllä ystävääni eilen avuksi tapaamisen ajaksi, mutta jestas että hävetti heti alkuun... Onko se sitten reilua, että hänen mahdolliset suunnitelmansa menevät mönkään, jos hän saa tartunnan? Samaa voi soveltaa kaikkiin muihin. Läheisiä ihania on, mutta ei hekään voi tänne aina hyökätä kun on hankalaa. Eikä sellaista sovi edellyttääkään. Tuon päivän purkaminen sanoihin kyllä auttoi mukavasti.

Yö meni olosuhteisiin nähden ihan mukavasti. Kipuilija sai unta vasta vähän jälkeen yhden, ja äidilläkin meni pitkään rauhoittuessa. Mutta uusia satseja ei ainakaan yön aikana nähty, joten eiköhän pikku päikkärit tasoita tilanteen ihan mukavasti. Kun nyt vaan ei tulisi enää muille perheenjäsenille, niin tää menis ohi ku humpsista vaan.

[PerttiMakimaa]

...Joten nyt voi ottaa hyvällä omalla tunnolla ”vatsalääkkeeksi” vodkapaukun... Tai kaksi. Kun tuossa tunti sitten jynssäsin mattoa, siellä meni samaan aikaan se ”Sinkkuäidille sulhanen”. Kolme nättiä sinkkuäitiä, siistit sievät kodit ja kymmenkunta kosijaa ympärillä. Sanoin telkkarille että HV!!!!!

Siksi kai nämä naiset kumppania hakevatkin? Tietysti unohtamatta muita parisuhdeargumentteja.

Toinen siivoaa ja käy palavereissa, toinen hoitaa lapsia. Ja sama toisinpäin.

Kun tämän ketjun otsikko antaa mahdollisuuden (näin tulkitsen) puhua sarjastakin niin alkaa vaikuttaa, että tuosta sarjasta tulee katastrofi. Se lentoemo on huomionkipeä piinaaja, joka on vissiin sarjassa vain kuulemassa kehuja. Huoltamonmyyjä valitsee takuulla kumppanit väärin (sen näkee jo, että se on geeneissä hänellä).

Eniten alkuerissä vihaamani ammuskelija taitaakin olla villi kortti, jolla voikin olla kaikki yläpäässä kotona.

[Googlebot]

Jaa Tolonen..?
...
Pistikin miettimään että miksi mä edes olen sen kanssa.

Tolonen ei nyt ehdi, sillä on ihan muita ongelmia. Taidat tuntea vetoa pahiksiin?

[Keikaus]

Olet kyllä taas kerran sankari! Älä turhaan tunne huonoa omaatuntoa mistään edellä mainitusta, ei ole syytä. Ei ole mikään ihme, että ajatukset eivät ole kovin kauniita tuollaisten tapahtumien jälkeen.

Mua rupesi kyllä vähän ottamaan päähän Tolonen, jos se on oikeasti noin keskenkasvuinen. Että sellaisia terveisiä täältäpäin.

[Tix]

Mua rupesi kyllä vähän ottamaan päähän Tolonen, jos se on oikeasti noin keskenkasvuinen. Että sellaisia terveisiä täältäpäin.

Tolonen on mielikuvitushahmo. Eikä se oikeasti ole edes rocktähti. Se on ND:n alter ego sivubisneksessä.

[Keikaus]

Mua rupesi kyllä vähän ottamaan päähän Tolonen, jos se on oikeasti noin keskenkasvuinen. Että sellaisia terveisiä täältäpäin.

Tolonen on mielikuvitushahmo. Eikä se oikeasti ole edes rocktähti. Se on ND:n alter ego sivubisneksessä.

Ei kiinnosta, onko vai ei. Pääasia, että saa suuttua johonkin.

Nimim. 2,5 tuntia Dr. Philiin

Aisasta viidenteen, tuo valokuvan punaposkinen vanhus on aika hot. Mä muuten syön sedän kalaöljykapseleita.

[Vaola]

Tolonen on mielikuvitushahmo.

Totta. Näin se on. Enkä mä oikeasti edes seurustele kenkään kaa. Saa vongata.



Parin tunnin päikkäreiden jälkeen alkaa tuntua siltä että elämä voittaa. Lapsetkin ihan tyytyväisen ja terveen oloisina leikkivät. Ja pahimmat kaaokset siivottu (kaappiin dumdidumdum). Ja illalla tulee herraseuraa (irroittamaan tiskikonetta). Nyt vaan arvon että lähdenkö vielä kääntymään omissa treeneissä. Väsyttää aika hitosti, joten sieltä saattaisi ehkä saada energiaa. Varsinkin jos ottaa vielä fillarin alle...

[Googlebot]

Mua rupesi kyllä vähän ottamaan päähän Tolonen, jos se on oikeasti noin keskenkasvuinen. Että sellaisia terveisiä täältäpäin.

Asuvatko Tolonen ja Vaola saman katon alla (tai saman pään sisällä)? Jos Tolonen asuu jossain ihan muualla, on liioiteltua vaatia häneltä telepaattisia kykyjä havaita että Vaolan kotona on menossa hullunmylly ja hänen pitäisi rientää apuun kantelemaan oksentelevia lapsia vessaan ja pesemään mattoa.

Tietenkin jos Tolonen oli paikalla kyseisessä tapauksessa, hyviin tapoihin olisi kai kuulunut kysyä voiko hän mahdollisesti jotenkin auttaa. Mutta ehkä Tolosella ei ole tarpeeksi kokemusta lastenhoidosta ja siksi pelkää hypätä oksentelevien lasten ja vihaisen äidin väliin? Ei voi tietää.

[Vadim]

Tietenkin jos Tolonen oli paikalla kyseisessä tapauksessa, hyviin tapoihin olisi kai kuulunut kysyä voiko hän mahdollisesti jotenkin auttaa. Mutta ehkä Tolosella ei ole tarpeeksi kokemusta lastenhoidosta ja siksi pelkää hypätä oksentelevien lasten ja vihaisen äidin väliin? Ei voi tietää.

Ei, kyllä mies on aina syyllinen.