Muanantai

Viikonpäiväketjut, turhat provot, puzznuzzailu ja "tärkeät" gallupit
Tix

Muanantai

Viesti Kirjoittaja Tix »

Vapaapäivä. Pitkästä aikaa. Osaankohan edes olla vapaalla enää?
Googlebot

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

ninnithequeen kirjoitti:Ukko vaihtaa VIELÄKIN renkaita. Viimonen ei meinaa lähteä, ei sitten millään. Naapurin setäkin tuli jo auttamaan. Tunnin ovat viimestä jo räpeltäneet irti.
Vieläkö vaihtavat?

Neuvopa niitä silleen ettei niitä tiukassa olevia pultteja ole pakko yrittää selkä vääränä käsivoimin availla. Laittaa avaimen sopivaan kulmaan ja työntää sitä jalalla alaspäin sopivalla voimalla, ääritapauksessa seisoen ja jopa hieman pomppien avaimen varren päällä. Kylä lähtee! Ainoa mitä tuossa pitää tietenkin tietää ennalta on että kumpaan suuntaan pultit avautuvat, ettei niitä suotta kiristä edelleen. Mutta onhan sulla viksu mies joka tietää kaikki tuollaiset juitsut. Kiristys pitää puolestaan tehdä vain käsivoimin, mutta siinäkin voi säästää selkäänsä työntämällä avaimen vartta vetämisen sijaan.

Minulla taisi koko vaihto-operaatioon mennä vajaa puoli tuntia renkaan kanteluineen vaikka aika verkkaisesti vaihdoin, mutta olenhan minä Duckzillan mukaan sentään supermies, todellinen Michelin-ukko.

Mistäpä tulikin mieleeni että onpas helvetin kehnoja renkaan ilmanpainetsydeemeitä joillakin huolto-asemilla. Ihmettelin kun oikea eturengas ei meinannut millään päästä 2,0 bar:iin. Alkoi niin epäilyttää että testasin toisella letkusysteemillä, joka kertoi painetta olevan jo jotain 2,7 bar. Perkele! Otin sitten pumppaamiani ylipaineita pois, mutta se toinenkin letku oli helvetin epätarkka, pomppi koko ajan 2,3 ja 1,7 bar välillä. Tämä vitunpaskakusiperkelepäärynä-huoltsikka oli siis Vantaan Kaivokselan Teboil. Boikotoikaa sitä, vältelkää kuin paiseruttoa!

Ajoin toiselle huoltsikalle, siellä ainokainen renkaanpainemittari tuntui toimivat paljon uskottavammin ja tarkemmin. Hyvä hyvä.
Viimeksi muokannut Googlebot, 05.11.2007 2:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Googlebot kirjoitti:Laittaa avaimen sopivaan kulmaan ja työntää sitä jalalla alaspäin sopivalla voimalla, ääritapauksessa seisoen ja jopa hieman pomppien avaimen varren päällä. Kylä lähtee! Ainoa mitä tuossa pitää tietenkin tietää ennalta on että kumpaan suuntaan pultit avautuvat, ettei niitä suotta kiristä edelleen. Mutta onhan sulla viksu mies joka tietää kaikki tuollaiset juitsut.
Ei aina lähde, joskus pultti saattaa katketa. Tai no joo, renkaan saa kyllä irti, mutta uuden tukeva kiinnittäminen voi olla vaikeaa.
Ajoin toiselle huoltsikalle, siellä ainokainen renkaanpainemittari tuntui toimivat paljon uskottavammin ja tarkemmin. Hyvä hyvä.
Mitä lukemaa se siellä näytti?
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Ai niin, Geetzu ja Duckzilla heti takas, ja kaikki muutkin karanneet.
Tix

Viesti Kirjoittaja Tix »

Palsta ilman Geetzua on kuin housut ilman vetskaria.
Avatar
McJanne
Kitisijä
Viestit: 8611
Liittynyt: 13.11.2005 23:14
Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!

Viesti Kirjoittaja McJanne »

Jaha. Pikkusiskopuolen tietomalaattori on nyt korjattu. Kellotin yhdeksän tuntia, ei paskemmin umpijuntturasta täyteen yläpystyyn.

Ja kuka muka väitti ettei Pentti III saa XP:tä, paskapuhetta. 866mhz ja hyvin lollaa.

Kohta pitäisi varmaan käydä työmaalla viikonlopun vesivahingot katsastamassa ja syömässä.

Mut hei, tuli vaan äkkiä semmonen olo että on pakko sanoa: "Kiva että olette olemassa siellä". PusPus.
Kirjoitan tätä alasti
ninnithequeen

Viesti Kirjoittaja ninnithequeen »

Helevetin hyvää huomenta vaan.
Ilosesti nukkunut 2,5 h viime yönä, ja eiku reippaasti töihin. Semmonen 4 litraa kahvia kiitos.
Vihtahousu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Huomenta. Eka TPK. Kahvia ja häti.
Savannah

Viesti Kirjoittaja Savannah »

Hyvää huomenta o/
Avatar
mustaenkeli
Kitisijä
Viestit: 2872
Liittynyt: 09.09.2005 12:08
Paikkakunta: Hell-sinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja mustaenkeli »

Tuli sitte herättyä jo aamuviideltä pennun pyörimiseen... Tämän seurauksena yritin itse pyöriä kuorsaavien koirien seurana kolmisen varttia ja luovutin.
Eiku aitasta puita hakemaan ja mökkiä lämmittämään aamukahvin ja päivän lehden kera.
Huomiseksi luvattu lunta, jota satelee sitten koko loppuviikon! :)
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
sipsi
Kitisijä
Viestit: 3083
Liittynyt: 15.08.2005 7:56
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja sipsi »

Huomenta! Toka TPK.
Olipas taas viikonloppu, onneks nyt taas rauhallisesti duunissa. Kahvia litkitään silmät ristissä täälläkin.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Vihtahousu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

sipsi kirjoitti:Huomenta! Toka TPK.
Olipas taas viikonloppu, onneks nyt taas rauhallisesti duunissa. Kahvia litkitään silmät ristissä täälläkin.
Wazaa, mää muuten olin mollyssa lauantaina :D Se paikka on uusiutunut sicana! Yläkerta zaatanasti izompi kuin ennen. Täytyy kyllä kävästä siellä joskus uudestaan kun ei ole känni päällä.
sipsi
Kitisijä
Viestit: 3083
Liittynyt: 15.08.2005 7:56
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja sipsi »

Vihtahousu kirjoitti: Wazaa, mää muuten olin mollyssa lauantaina :D Se paikka on uusiutunut sicana! Yläkerta zaatanasti izompi kuin ennen. Täytyy kyllä kävästä siellä joskus uudestaan kun ei ole känni päällä.
Höh! Mun ois kans pitäny lähtee sillon perjantaina ytimeen, meni vähän ihmeelliseks ne kekkerit joilla olin ns.kuokkavieraana. (Nainen on naiselle susi.)
Oliks hyvä bändi? Mun mielestä ne on lähes poikkeuksetta jees.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
milli

Viesti Kirjoittaja milli »

Huh, olipa kiimainen viikonloppu :h: Jos ei olisi ollut pari pakollista menoa, niin tuskinpa olisi tullut poistuttua sängystä lainkaan.

Töissä. Nyt kahvia ja puuroa.
Zeb

Viesti Kirjoittaja Zeb »

milli kirjoitti:Huh, olipa kiimainen viikonloppu :h: Jos ei olisi ollut pari pakollista menoa, niin tuskinpa olisi tullut poistuttua sängystä lainkaan.
Hui! :wink:

Kiva kun tulit takaisin, ehdin jo hetken huolestua :)
Avatar
Ihminen
Kitinän uhri
Viestit: 796
Liittynyt: 27.09.2006 10:41
Paikkakunta: Ihmislä

Viesti Kirjoittaja Ihminen »

Huomenta.

Vittu ko tuo viikonloppu menee niin nopeasti. Mitään erikoista ei tapahtunut mutta on se parempi kuin tämä, että on täällä ja mitään ei tapahdu.
"Facts are stupid things."
Ronald Reagan

«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
Hermann Hoth

Viesti Kirjoittaja Hermann Hoth »

Googlebot kirjoitti:... Kiristys pitää puolestaan tehdä vain käsivoimin ...
Ei kun momenttiavaimella. 120Nm ja avain sanoo *naks*. Sit kuuluu lopettaa vääntäminen. :wink:
Avatar
Ihminen
Kitinän uhri
Viestit: 796
Liittynyt: 27.09.2006 10:41
Paikkakunta: Ihmislä

Viesti Kirjoittaja Ihminen »

Hermann Hoth kirjoitti:
Googlebot kirjoitti:... Kiristys pitää puolestaan tehdä vain käsivoimin ...
Ei kun momenttiavaimella. 120Nm ja avain sanoo *naks*. Sit kuuluu lopettaa vääntäminen. :wink:
Eikös sitä momenttiavainta käsivoimin...
"Facts are stupid things."
Ronald Reagan

«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 5971
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Pitkästä aikaa maanantaina töissä, ihmeellistä. Kaveri täyttää torstaina kuusi (6) kuukautta, täytynee laittaa juhlan kunniaksi muutama kuva Galleriaan. Aika hurjaa vaikka itse sanon. :cheer:
Paras päivä ikinä.
NuoriDaavid

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Tix kirjoitti:Vapaapäivä. Pitkästä aikaa. Osaankohan edes olla vapaalla enää?
Riemumieli kirjoitti:Pitkästä aikaa maanantaina töissä, ihmeellistä. Kaveri täyttää torstaina kuusi (6) kuukautta, täytynee laittaa juhlan kunniaksi muutama kuva Galleriaan. Aika hurjaa vaikka itse sanon. :cheer:
Ottexte kimpassa? Luulin, että suomessa ei ole homoparien adoptio-oikeutta? Lakimiehille eri säännöt??
Bliss

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Lähden maksaman repullisen rahaa uuden asuntoni avaimista juurikin NYT.
Vihtahousu

Viesti Kirjoittaja Vihtahousu »

Aamulla meni hyvin: ulkona oli pakkasta, tuli täytenä yllärinä ja mulla toki kesäkiekot alla. Bensamittari ilmoitti olemassaolostaan puolesvälis matkaa. Uus ohjelma toimii kun rasvattu, not! Skeidan huolto venyy perjantaihin joten viikonlopun säädän ilman autoa ja toki pitää olla silloin myös töissä.

Joo, perusmaanantai.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 5971
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

NuoriDaavid kirjoitti:Ottexte kimpassa? Luulin, että suomessa ei ole homoparien adoptio-oikeutta? Lakimiehille eri säännöt??
Ollet katsonut Arskan tähdittämän Juniorin, joten tietänet mistä on kyse.
Paras päivä ikinä.
NuoriDaavid

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Riemumieli kirjoitti:
NuoriDaavid kirjoitti:Ottexte kimpassa? Luulin, että suomessa ei ole homoparien adoptio-oikeutta? Lakimiehille eri säännöt??
Ollet katsonut Arskan tähdittämän Juniorin, joten tietänet mistä on kyse.
Millainen synnytys oli?
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 5971
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

NuoriDaavid kirjoitti:Millainen synnytys oli?
Halusin luonnollisen synnytyksen ilman kipulääkkeitä, koska norsunkin kokoista jöötiä olen joskus työntänyt. Verta ja visvaa riitti, mutta lopussa (kiitos) seisoi.
Viimeksi muokannut Riemumieli, 05.11.2007 11:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Paras päivä ikinä.
Vastaa Viestiin