Muanantai
Vieläkö vaihtavat?ninnithequeen kirjoitti:Ukko vaihtaa VIELÄKIN renkaita. Viimonen ei meinaa lähteä, ei sitten millään. Naapurin setäkin tuli jo auttamaan. Tunnin ovat viimestä jo räpeltäneet irti.
Neuvopa niitä silleen ettei niitä tiukassa olevia pultteja ole pakko yrittää selkä vääränä käsivoimin availla. Laittaa avaimen sopivaan kulmaan ja työntää sitä jalalla alaspäin sopivalla voimalla, ääritapauksessa seisoen ja jopa hieman pomppien avaimen varren päällä. Kylä lähtee! Ainoa mitä tuossa pitää tietenkin tietää ennalta on että kumpaan suuntaan pultit avautuvat, ettei niitä suotta kiristä edelleen. Mutta onhan sulla viksu mies joka tietää kaikki tuollaiset juitsut. Kiristys pitää puolestaan tehdä vain käsivoimin, mutta siinäkin voi säästää selkäänsä työntämällä avaimen vartta vetämisen sijaan.
Minulla taisi koko vaihto-operaatioon mennä vajaa puoli tuntia renkaan kanteluineen vaikka aika verkkaisesti vaihdoin, mutta olenhan minä Duckzillan mukaan sentään supermies, todellinen Michelin-ukko.
Mistäpä tulikin mieleeni että onpas helvetin kehnoja renkaan ilmanpainetsydeemeitä joillakin huolto-asemilla. Ihmettelin kun oikea eturengas ei meinannut millään päästä 2,0 bar:iin. Alkoi niin epäilyttää että testasin toisella letkusysteemillä, joka kertoi painetta olevan jo jotain 2,7 bar. Perkele! Otin sitten pumppaamiani ylipaineita pois, mutta se toinenkin letku oli helvetin epätarkka, pomppi koko ajan 2,3 ja 1,7 bar välillä. Tämä vitunpaskakusiperkelepäärynä-huoltsikka oli siis Vantaan Kaivokselan Teboil. Boikotoikaa sitä, vältelkää kuin paiseruttoa!
Ajoin toiselle huoltsikalle, siellä ainokainen renkaanpainemittari tuntui toimivat paljon uskottavammin ja tarkemmin. Hyvä hyvä.
Viimeksi muokannut Googlebot, 05.11.2007 2:04. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ei aina lähde, joskus pultti saattaa katketa. Tai no joo, renkaan saa kyllä irti, mutta uuden tukeva kiinnittäminen voi olla vaikeaa.Googlebot kirjoitti:Laittaa avaimen sopivaan kulmaan ja työntää sitä jalalla alaspäin sopivalla voimalla, ääritapauksessa seisoen ja jopa hieman pomppien avaimen varren päällä. Kylä lähtee! Ainoa mitä tuossa pitää tietenkin tietää ennalta on että kumpaan suuntaan pultit avautuvat, ettei niitä suotta kiristä edelleen. Mutta onhan sulla viksu mies joka tietää kaikki tuollaiset juitsut.
Mitä lukemaa se siellä näytti?Ajoin toiselle huoltsikalle, siellä ainokainen renkaanpainemittari tuntui toimivat paljon uskottavammin ja tarkemmin. Hyvä hyvä.
- McJanne
- Kitisijä
- Viestit: 8611
- Liittynyt: 13.11.2005 23:14
- Paikkakunta: Suomi Finlandia 40° PERKELEEEH!
Jaha. Pikkusiskopuolen tietomalaattori on nyt korjattu. Kellotin yhdeksän tuntia, ei paskemmin umpijuntturasta täyteen yläpystyyn.
Ja kuka muka väitti ettei Pentti III saa XP:tä, paskapuhetta. 866mhz ja hyvin lollaa.
Kohta pitäisi varmaan käydä työmaalla viikonlopun vesivahingot katsastamassa ja syömässä.
Mut hei, tuli vaan äkkiä semmonen olo että on pakko sanoa: "Kiva että olette olemassa siellä". PusPus.
Ja kuka muka väitti ettei Pentti III saa XP:tä, paskapuhetta. 866mhz ja hyvin lollaa.
Kohta pitäisi varmaan käydä työmaalla viikonlopun vesivahingot katsastamassa ja syömässä.
Mut hei, tuli vaan äkkiä semmonen olo että on pakko sanoa: "Kiva että olette olemassa siellä". PusPus.
Kirjoitan tätä alasti
- mustaenkeli
- Kitisijä
- Viestit: 2872
- Liittynyt: 09.09.2005 12:08
- Paikkakunta: Hell-sinki
- Viesti:
Tuli sitte herättyä jo aamuviideltä pennun pyörimiseen... Tämän seurauksena yritin itse pyöriä kuorsaavien koirien seurana kolmisen varttia ja luovutin.
Eiku aitasta puita hakemaan ja mökkiä lämmittämään aamukahvin ja päivän lehden kera.
Huomiseksi luvattu lunta, jota satelee sitten koko loppuviikon!
Eiku aitasta puita hakemaan ja mökkiä lämmittämään aamukahvin ja päivän lehden kera.
Huomiseksi luvattu lunta, jota satelee sitten koko loppuviikon!

Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma
-muumimamma
Wazaa, mää muuten olin mollyssa lauantainasipsi kirjoitti:Huomenta! Toka TPK.
Olipas taas viikonloppu, onneks nyt taas rauhallisesti duunissa. Kahvia litkitään silmät ristissä täälläkin.

Höh! Mun ois kans pitäny lähtee sillon perjantaina ytimeen, meni vähän ihmeelliseks ne kekkerit joilla olin ns.kuokkavieraana. (Nainen on naiselle susi.)Vihtahousu kirjoitti: Wazaa, mää muuten olin mollyssa lauantainaSe paikka on uusiutunut sicana! Yläkerta zaatanasti izompi kuin ennen. Täytyy kyllä kävästä siellä joskus uudestaan kun ei ole känni päällä.
Oliks hyvä bändi? Mun mielestä ne on lähes poikkeuksetta jees.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Eikös sitä momenttiavainta käsivoimin...Hermann Hoth kirjoitti:Ei kun momenttiavaimella. 120Nm ja avain sanoo *naks*. Sit kuuluu lopettaa vääntäminen.Googlebot kirjoitti:... Kiristys pitää puolestaan tehdä vain käsivoimin ...
"Facts are stupid things."
Ronald Reagan
«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
Ronald Reagan
«Don't play with fire, play with Ihminen.»
Sloganizer.net
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Tix kirjoitti:Vapaapäivä. Pitkästä aikaa. Osaankohan edes olla vapaalla enää?
Ottexte kimpassa? Luulin, että suomessa ei ole homoparien adoptio-oikeutta? Lakimiehille eri säännöt??Riemumieli kirjoitti:Pitkästä aikaa maanantaina töissä, ihmeellistä. Kaveri täyttää torstaina kuusi (6) kuukautta, täytynee laittaa juhlan kunniaksi muutama kuva Galleriaan. Aika hurjaa vaikka itse sanon.
Aamulla meni hyvin: ulkona oli pakkasta, tuli täytenä yllärinä ja mulla toki kesäkiekot alla. Bensamittari ilmoitti olemassaolostaan puolesvälis matkaa. Uus ohjelma toimii kun rasvattu, not! Skeidan huolto venyy perjantaihin joten viikonlopun säädän ilman autoa ja toki pitää olla silloin myös töissä.
Joo, perusmaanantai.
Joo, perusmaanantai.
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Halusin luonnollisen synnytyksen ilman kipulääkkeitä, koska norsunkin kokoista jöötiä olen joskus työntänyt. Verta ja visvaa riitti, mutta lopussa (kiitos) seisoi.NuoriDaavid kirjoitti:Millainen synnytys oli?
Viimeksi muokannut Riemumieli, 05.11.2007 11:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Paras päivä ikinä.