nojoojust kirjoitti:Jenah kirjoitti:nojoojust kirjoitti:Pystyy, mutta erittäin harva tekee. Kumppanille voi olla aika vaikeaa perustella tuollaista, kun ero tuntuu lähes yhtä epätodennäköiseltä kuin lentävät lehmät.
Mutta se ero on todennäköisempi kuin moni osaa kuvitellakaan, jos ei ennen, niin ainakin heti naimisiinmenon jälkeen, ellei tämä sitten tosiaan tapahdu vanhoilla päivillä, eikä se silloinkaan ole vielä varma, pysytäänkö yhdessä loppuelämä.
Sitäpaitsi vaikka itseensä luottaisikin ettei koskaan halua erota, toiseen ei voi täysin luottaa. Miksi siis mennä naimisiin.
Juuri koska yhdessäpysymisen suhteen ei voi olla varma, ja kun ero tulee, yleensä ihminen kuitenkin haluaa säilyttää jonkinlaisen elintason, jota yhdessä ollaan rakennettu. Parempi kysymys olisi, että miksi olla menemättä naimisiin?
Siksi ettei tule sidotuksi mihinkään, ja että jos oikeasti oma omaisuus on niin tärkeä, eikä välitä tippaakaan siitä toisen omaisuudesta, niin ei halua puolittaa mitään. Se vaan on selkeämpää olla menemättä, kun kaikki on silloin omissa käsissä eikä lain kourassa. Jos taas toinen tosiaan tahtoo säilyttää hyvän elintason, eikä ole tajunnut suhteessa pitää puoliaan jo asioita hankittaessa, jotta hyvä elintaso säilyisi erotessa, olkoon se hänen harminsa.
Verotus on kovempaa jos ei olla naimisissa.
Tuskin niin paljon, että elämäntaso naimisiin menolla ratkaisevasti kohenisi.
nojoojust kirjoitti:
Tarkoitin siis perintöveroa. Verotusprosentti on korkeampi, jos omaisuus on testamentattu avopuolisolle, kuin jos kyse on avioparista. Jos ei ole naimisissa eikä ole tehnyt testamenttia, menee perintö lähimmälle omaiselle ja puoliso jää kokonaan ilman. Siinä sitten on kiva tapella esim kuolleen kumppanin äidin(anopin) kanssa parisuhteen aikana ostetusta asunnosta ja sen arvosta. Ja osuuksien koot aiheuttavat lisää riitaa kyseisestä asunnosta.
Noh, jos ei ole tehtynä testamenttia, se on oma moka. Silloin on vaan parempi niellä suuttumus ja muuttaa muualle. Kun musta se on ylipäätään avoliitossa ilman testamenttia Typerää olettaa, että saisi jotakin toisen omaisuudesta, silloin jos testamenttia ei ole, pitää selusta varmistaa muilla keinoin, jotta pääsee jatkamaan omillaan edes suhteellisen hyvin.
Mutta mites sitten jos suhteessa on lapsi?
Ja öö.. Osuuksien koot? Mitkä osuudet? Vaikka se ois yhdessä hankittu, kyllä sen kuuluis olla vain toisen nimissä. Musta on paljon selkeämpää elää niin, että on jo valmiiksi selkeää se, kummalle jää mitäkin, jos erotaan. Ei se oikeasti ole niin hankalaa.
Jos siis pitää valita testamentin ja naimisiinmenon välillä, mieluummin silti päätyisin testamenttiin, kuin uhraisin itseni alttarilla, olkoonkin sitten perintövero suurempi.
Jenah kirjoitti:Juu, ei minullakaan ole ollut tuollaisia ongelmia. Mutta yhteinen asunto, auto, kesämökki tms. alkaa olla jo riidanarvoinen asia. (Eipä sinänsä minulla noidenkaan kohdalla ole ollut ongelmia, mutta kyseessä taitaa kuitenkin olla lähinnä hyvä tuuri.)
Riippuu paljolti ihmisen ahneudesta, olen kuitenkin valmis luopumaan kyseisen tyyppisistä materiaaleista, jos palkintona tosiaan on huonosta miehestä eroon pääseminen.
nojoojust kirjoitti:
Riippuu vaikka mistä, ja ikävä tosiasiahan on, että vaikka avioliitolla on instanssina jonkinlainen turva, ovat eroriidat tänään arkipäivää, niin avo- kuin avioerot.
Juu, turva jossa saattaa yhtälailla hävitä, kuin voittaa, eron sattuessa. Avoliitossa kaikki riippuu ihan siitä, miten itse olet pelannut korttisi.
Jenah kirjoitti:Tosin se jonka nimiin se laina on otettu, sen ne asiat on. Mikäli laina olisi molempien nimissä (mikä on varsin typerää jos aikoo joskus erota, kuten nykymaailmassa on usein tapana "vaikkei ikinä uskoisi"), mielellänikin järjestäisin itseni irti moisista veloista.
nojoojust kirjoitti:
Tässä on juuri niitä asioita, joissa avioliitto helpottaa järjestelyjä. Jos toinen on ottanut omiin nimiinsä asuntolainan ja maksellut lähes kaiken palkkansa lyhennyksiin, kun toinen osapuoli on hankkinut huonekalut ja hoitanut ruokahuollon. Molemmilta on kulunut noin yhtä paljon rahaa, joten eron _pitäisi_ olla helppo. Mutta koska toinen osapuoli on hoitanut asuntohommansa itse, omistaa hän pytingin. Toinen jää nuolemaan näppejään ja myy kirpputorilla huonekalut saadakseen rahaa kaupungin vuokra-asuntoon. Jos he olisivat menneet naimisiin, olisi koko omaisuus puolitettava, riippumatta siitä kuka mitäkin on ostanut. Todettakoon, että nykyisellään en ole naimisissa, mutta mennä pitäisi, kun on tämä maatila.
Musta tossa tilanteessa juuri avioliitto vaikeuttaa järjestelyjä. Eronhan ois tarkoitus olla
helppo, joten sillon kun tasajako on se, mitä on itse tullut suhteessa hankittua, se olisi helppo. Ja musta se on reilua, eikä se, että mennään naimisiin ja jaetaan kaikki hankkima puoliksi, katsomatta sitä, onko toinen ylipäätään ollut ollenkaan osallisena hankinnoissa.
Nyt taisin saada vieläkin parempia syitä olla menemättä..
Mielipiteeni on selvä - älä sekoita minua tosiasioilla.