Naimisiin?

[Jenah]

Pystyy, mutta erittäin harva tekee. Kumppanille voi olla aika vaikeaa perustella tuollaista, kun ero tuntuu lähes yhtä epätodennäköiseltä kuin lentävät lehmät.

Mutta se ero on todennäköisempi kuin moni osaa kuvitellakaan, jos ei ennen, niin ainakin heti naimisiinmenon jälkeen, ellei tämä sitten tosiaan tapahdu vanhoilla päivillä, eikä se silloinkaan ole vielä varma, pysytäänkö yhdessä loppuelämä.
Sitäpaitsi vaikka itseensä luottaisikin ettei koskaan halua erota, toiseen ei voi täysin luottaa. Miksi siis mennä naimisiin.

Verotus on kovempaa jos ei olla naimisissa.

Tuskin niin paljon, että elämäntaso naimisiin menolla ratkaisevasti kohenisi.

Juu, ei minullakaan ole ollut tuollaisia ongelmia. Mutta yhteinen asunto, auto, kesämökki tms. alkaa olla jo riidanarvoinen asia. (Eipä sinänsä minulla noidenkaan kohdalla ole ollut ongelmia, mutta kyseessä taitaa kuitenkin olla lähinnä hyvä tuuri.)

Riippuu paljolti ihmisen ahneudesta, olen kuitenkin valmis luopumaan kyseisen tyyppisistä materiaaleista, jos palkintona tosiaan on huonosta miehestä eroon pääseminen.

Tosin se jonka nimiin se laina on otettu, sen ne asiat on. Jos taas laina olisi molempien nimissä (mikä on varsin typerää jos aikoo joskus erota, kuten nykymaailmassa on usein tapana "vaikkei ikinä uskoisi"), mielellänikin järjestäisin itseni irti moisista veloista.

[nojoojust]

Pystyy, mutta erittäin harva tekee. Kumppanille voi olla aika vaikeaa perustella tuollaista, kun ero tuntuu lähes yhtä epätodennäköiseltä kuin lentävät lehmät.

Mutta se ero on todennäköisempi kuin moni osaa kuvitellakaan, jos ei ennen, niin ainakin heti naimisiinmenon jälkeen, ellei tämä sitten tosiaan tapahdu vanhoilla päivillä, eikä se silloinkaan ole vielä varma, pysytäänkö yhdessä loppuelämä.
Sitäpaitsi vaikka itseensä luottaisikin ettei koskaan halua erota, toiseen ei voi täysin luottaa. Miksi siis mennä naimisiin.

Juuri koska yhdessäpysymisen suhteen ei voi olla varma, ja kun ero tulee, yleensä ihminen kuitenkin haluaa säilyttää jonkinlaisen elintason, jota yhdessä ollaan rakennettu. Parempi kysymys olisi, että miksi olla menemättä naimisiin?

Verotus on kovempaa jos ei olla naimisissa.

Tuskin niin paljon, että elämäntaso naimisiin menolla ratkaisevasti kohenisi.

Tarkoitin siis perintöveroa. Verotusprosentti on korkeampi, jos omaisuus on testamentattu avopuolisolle, kuin jos kyse on avioparista. Jos ei ole naimisissa eikä ole tehnyt testamenttia, menee perintö lähimmälle omaiselle ja puoliso jää kokonaan ilman. Siinä sitten on kiva tapella esim kuolleen kumppanin äidin(anopin) kanssa parisuhteen aikana ostetusta asunnosta ja sen arvosta. Ja osuuksien koot aiheuttavat lisää riitaa kyseisestä asunnosta.

Juu, ei minullakaan ole ollut tuollaisia ongelmia. Mutta yhteinen asunto, auto, kesämökki tms. alkaa olla jo riidanarvoinen asia. (Eipä sinänsä minulla noidenkaan kohdalla ole ollut ongelmia, mutta kyseessä taitaa kuitenkin olla lähinnä hyvä tuuri.)

Riippuu paljolti ihmisen ahneudesta, olen kuitenkin valmis luopumaan kyseisen tyyppisistä materiaaleista, jos palkintona tosiaan on huonosta miehestä eroon pääseminen.

Riippuu vaikka mistä, ja ikävä tosiasiahan on, että vaikka avioliitolla on instanssina jonkinlainen turva, ovat eroriidat tänään arkipäivää, niin avo- kuin avioerot.

Tosin se jonka nimiin se laina on otettu, sen ne asiat on. Mikäli laina olisi molempien nimissä (mikä on varsin typerää jos aikoo joskus erota, kuten nykymaailmassa on usein tapana "vaikkei ikinä uskoisi"), mielellänikin järjestäisin itseni irti moisista veloista.

Tässä on juuri niitä asioita, joissa avioliitto helpottaa järjestelyjä. Jos toinen on ottanut omiin nimiinsä asuntolainan ja maksellut lähes kaiken palkkansa lyhennyksiin, kun toinen osapuoli on hankkinut huonekalut ja hoitanut ruokahuollon. Molemmilta on kulunut noin yhtä paljon rahaa, joten eron _pitäisi_ olla helppo. Mutta koska toinen osapuoli on hoitanut asuntohommansa itse, omistaa hän pytingin. Toinen jää nuolemaan näppejään ja myy kirpputorilla huonekalut saadakseen rahaa kaupungin vuokra-asuntoon. Jos he olisivat menneet naimisiin, olisi koko omaisuus puolitettava, riippumatta siitä kuka mitäkin on ostanut. Todettakoon, että nykyisellään en ole naimisissa, mutta mennä pitäisi, kun on tämä maatila.

[hebuli]

Olen joskus sanonut, että menen naimisiin silloin kun löytyy sellainen mies, joka antaa mun pukeutua pikimustaan hääpukuun ja astella siinä alttarille koko sukunsa edessä.

Jotenkin minun on vaikea kuvitella tuon olevan useimmille miehille kovinkaan merkittävä kynnyskysymys. Minulla on kuva että yleensä miehet ovat naisia huomattavasti vähemmän kiinnostuneita häiden "muotoseikoista" joihin asuvalintakin kuuluu, joten eiköhän melkein kuka tahansa äidin/suvun helmoista irti päässyt mies sallisi tuollaisenkin asuvalinnan toiselle, jos se yhtään tekisi kumppanin tyytyväisemmäksi. Ei tuo nyt ihan niin extremeltä kuulosta, luultavasti herättäisi vain positiivista huomiota useimmissa häävieraissa epätavallisuudellaan(?).

Sormuksen korvaaminen sormitatuoinnilla puolestaan kuulostaisi huomattavasti mielenkiintoisemmalta ja herkullisemmalta valinnalta. Tuo hieman mieleen joskus täälläkin kai nähdyn sivuston, jossa naimisiinmennyt pari oli poistattanut kirurgisesti palan sormistaan liiton merkiksi, muistaakseni leikkauttivat pois nimettömiensä päät ylimmän nivelen kohdalta. Symboloisi oivasti liiton oletettua ikuisuutta ja sitä että liitto oli loppuun asti harkittu (jos oli), eikä pettäjienkään olisi yhtä kätevää piilottaa tuollaista ikisormusta matkoillaan.

Tosin, laitetaanko tuollaiset tatskasormukset sormiin jo ennen häitä, heti sen jälkeen kun molemmat ovat sanoneet "Tahdon" (surrurrur alttarilla...), vaiko vasta jälkikäteen?

[KisSandra]

Sormuksen korvaaminen sormitatuoinnilla puolestaan kuulostaisi huomattavasti mielenkiintoisemmalta ja herkullisemmalta valinnalta...
Tosin, laitetaanko tuollaiset tatskasormukset sormiin jo ennen häitä, heti sen jälkeen kun molemmat ovat sanoneet "Tahdon" (surrurrur alttarilla...), vaiko vasta jälkikäteen?

Itseäni on myös ajatuksena jo pitkään miellyttänyt tämä sormuksen tatuoimis vaihtoehto.. Palaa en sentään haluaisi sormestani otattaa kuitenkaan pois. Tatuointi siksikin kun jokaikisen tähä astisessa elämässäni saamani sormuksen olen hukannut, ihan jokaikisen!! Tatuointi ei ainakaan tippuisi pois
Ja jälkimmäiseen kysymykseen: Aika moni pari käy otattamassa kirkon ja häätilaisuuden välissä itsestään hääkuvan, sillä välin kun vieraat siirtyvät juhlapaikalle vaihtelevin kyydein ja vauhdein.. Miksei siinä välissä voisi piipahtaa sen sijasta tai lisäksi tatuoijan pakeilla, jossa tietysti ennalta sovitusti odottaisi tatuointiexpertti välineistön ja ennalta suunniteltun kuvan kanssa.

[Mylwin]

Itseäni on myös ajatuksena jo pitkään miellyttänyt tämä sormuksen tatuoimis vaihtoehto..

Liian monta ikuista rakkautta päättyneenä nähneenä en kyllä ikinä tatuoisi kehenkään ihmiseen liittyviä asioita itseeni.
Enkä kyllä seurustelisi kenenkään kanssa, jolla olisi. Urpoa.

[Elukka]

Liian monta ikuista rakkautta päättyneenä nähneenä en kyllä ikinä tatuoisi kehenkään ihmiseen liittyviä asioita itseeni.
Enkä kyllä seurustelisi kenenkään kanssa, jolla olisi. Urpoa.

Realisti täytyy olla.

[ninnithequeen]

Liian monta ikuista rakkautta päättyneenä nähneenä en kyllä ikinä tatuoisi kehenkään ihmiseen liittyviä asioita itseeni.
Enkä kyllä seurustelisi kenenkään kanssa, jolla olisi. Urpoa.

Realisti täytyy olla.

Jep.
Mulla on lantiossa tatuoituna pieni J-kirjain. Nykyisen mieheni nimi ei ala J-kirjaimella.
En kyllä kadu, että sen aikoinaan, kauan sitten itseeni tatuoin.

[Jenah]

Pystyy, mutta erittäin harva tekee. Kumppanille voi olla aika vaikeaa perustella tuollaista, kun ero tuntuu lähes yhtä epätodennäköiseltä kuin lentävät lehmät.

Mutta se ero on todennäköisempi kuin moni osaa kuvitellakaan, jos ei ennen, niin ainakin heti naimisiinmenon jälkeen, ellei tämä sitten tosiaan tapahdu vanhoilla päivillä, eikä se silloinkaan ole vielä varma, pysytäänkö yhdessä loppuelämä.
Sitäpaitsi vaikka itseensä luottaisikin ettei koskaan halua erota, toiseen ei voi täysin luottaa. Miksi siis mennä naimisiin.

Juuri koska yhdessäpysymisen suhteen ei voi olla varma, ja kun ero tulee, yleensä ihminen kuitenkin haluaa säilyttää jonkinlaisen elintason, jota yhdessä ollaan rakennettu. Parempi kysymys olisi, että miksi olla menemättä naimisiin?

Siksi ettei tule sidotuksi mihinkään, ja että jos oikeasti oma omaisuus on niin tärkeä, eikä välitä tippaakaan siitä toisen omaisuudesta, niin ei halua puolittaa mitään. Se vaan on selkeämpää olla menemättä, kun kaikki on silloin omissa käsissä eikä lain kourassa. Jos taas toinen tosiaan tahtoo säilyttää hyvän elintason, eikä ole tajunnut suhteessa pitää puoliaan jo asioita hankittaessa, jotta hyvä elintaso säilyisi erotessa, olkoon se hänen harminsa.

Verotus on kovempaa jos ei olla naimisissa.

Tuskin niin paljon, että elämäntaso naimisiin menolla ratkaisevasti kohenisi.

Tarkoitin siis perintöveroa. Verotusprosentti on korkeampi, jos omaisuus on testamentattu avopuolisolle, kuin jos kyse on avioparista. Jos ei ole naimisissa eikä ole tehnyt testamenttia, menee perintö lähimmälle omaiselle ja puoliso jää kokonaan ilman. Siinä sitten on kiva tapella esim kuolleen kumppanin äidin(anopin) kanssa parisuhteen aikana ostetusta asunnosta ja sen arvosta. Ja osuuksien koot aiheuttavat lisää riitaa kyseisestä asunnosta.

Noh, jos ei ole tehtynä testamenttia, se on oma moka. Silloin on vaan parempi niellä suuttumus ja muuttaa muualle. Kun musta se on ylipäätään avoliitossa ilman testamenttia Typerää olettaa, että saisi jotakin toisen omaisuudesta, silloin jos testamenttia ei ole, pitää selusta varmistaa muilla keinoin, jotta pääsee jatkamaan omillaan edes suhteellisen hyvin.
Mutta mites sitten jos suhteessa on lapsi?
Ja öö.. Osuuksien koot? Mitkä osuudet? Vaikka se ois yhdessä hankittu, kyllä sen kuuluis olla vain toisen nimissä. Musta on paljon selkeämpää elää niin, että on jo valmiiksi selkeää se, kummalle jää mitäkin, jos erotaan. Ei se oikeasti ole niin hankalaa.

Jos siis pitää valita testamentin ja naimisiinmenon välillä, mieluummin silti päätyisin testamenttiin, kuin uhraisin itseni alttarilla, olkoonkin sitten perintövero suurempi.

Juu, ei minullakaan ole ollut tuollaisia ongelmia. Mutta yhteinen asunto, auto, kesämökki tms. alkaa olla jo riidanarvoinen asia. (Eipä sinänsä minulla noidenkaan kohdalla ole ollut ongelmia, mutta kyseessä taitaa kuitenkin olla lähinnä hyvä tuuri.)

Riippuu paljolti ihmisen ahneudesta, olen kuitenkin valmis luopumaan kyseisen tyyppisistä materiaaleista, jos palkintona tosiaan on huonosta miehestä eroon pääseminen.

Riippuu vaikka mistä, ja ikävä tosiasiahan on, että vaikka avioliitolla on instanssina jonkinlainen turva, ovat eroriidat tänään arkipäivää, niin avo- kuin avioerot.

Juu, turva jossa saattaa yhtälailla hävitä, kuin voittaa, eron sattuessa. Avoliitossa kaikki riippuu ihan siitä, miten itse olet pelannut korttisi.

Tosin se jonka nimiin se laina on otettu, sen ne asiat on. Mikäli laina olisi molempien nimissä (mikä on varsin typerää jos aikoo joskus erota, kuten nykymaailmassa on usein tapana "vaikkei ikinä uskoisi"), mielellänikin järjestäisin itseni irti moisista veloista.

Tässä on juuri niitä asioita, joissa avioliitto helpottaa järjestelyjä. Jos toinen on ottanut omiin nimiinsä asuntolainan ja maksellut lähes kaiken palkkansa lyhennyksiin, kun toinen osapuoli on hankkinut huonekalut ja hoitanut ruokahuollon. Molemmilta on kulunut noin yhtä paljon rahaa, joten eron _pitäisi_ olla helppo. Mutta koska toinen osapuoli on hoitanut asuntohommansa itse, omistaa hän pytingin. Toinen jää nuolemaan näppejään ja myy kirpputorilla huonekalut saadakseen rahaa kaupungin vuokra-asuntoon. Jos he olisivat menneet naimisiin, olisi koko omaisuus puolitettava, riippumatta siitä kuka mitäkin on ostanut. Todettakoon, että nykyisellään en ole naimisissa, mutta mennä pitäisi, kun on tämä maatila.

Musta tossa tilanteessa juuri avioliitto vaikeuttaa järjestelyjä. Eronhan ois tarkoitus olla helppo, joten sillon kun tasajako on se, mitä on itse tullut suhteessa hankittua, se olisi helppo. Ja musta se on reilua, eikä se, että mennään naimisiin ja jaetaan kaikki hankkima puoliksi, katsomatta sitä, onko toinen ylipäätään ollut ollenkaan osallisena hankinnoissa.

Nyt taisin saada vieläkin parempia syitä olla menemättä..

[Exsat]

Mulla on lantiossa tatuoituna pieni J-kirjain. Nykyisen mieheni nimi ei ala J-kirjaimella.
En kyllä kadu, että sen aikoinaan, kauan sitten itseeni tatuoin.

Ja pieni J-kirjain on huomattavasti helpompi peittää/muunnella toiseksi tatuoinniksi kuin rengas nimettömässä.

[Mylwin]

Mulla on lantiossa tatuoituna pieni J-kirjain. Nykyisen mieheni nimi ei ala J-kirjaimella.
En kyllä kadu, että sen aikoinaan, kauan sitten itseeni tatuoin.

Ja pieni J-kirjain on huomattavasti helpompi peittää/muunnella toiseksi tatuoinniksi kuin rengas nimettömässä.

Eikä sitä tarvitse edes peittää, joku kirjain on vähän eri asia kuin iso "JARMO 4-EVA" - teksti hartioissa tai tatuointi nimettömässä.
Eikä sitä tarvitse olla ensimmäisenä toitottamassa että "tän mä tatuoin itteeni sillon kun oltiin jarskin kanssa eka kertaa kaupungilla ja rakastin sitä niin kovasti"
Muistojahan ne ovat, mutta täysin siihen uuteen ihmiseen liittymättömiä. Ei kaikkea tarvitse aina jakaa.

[Exsat]

Eikä sitä tarvitse edes peittää, joku kirjain on vähän eri asia kuin iso "JARMO 4-EVA" - teksti hartioissa tai tatuointi nimettömässä.

No se tarve lähtee tietenkin ihmisestä itsestään. Jos se Jarmo osoittautuu petolliseksi tai väkivaltaiseksi, niin voi olla, ettei halua kanniskella kropassaan rakkaudentunnustuksia sille tyypille.

[safi]

Miksei siinä välissä voisi piipahtaa sen sijasta tai lisäksi tatuoijan pakeilla, jossa tietysti ennalta sovitusti odottaisi tatuointiexpertti välineistön ja ennalta suunniteltun kuvan kanssa.

En suosittele. Iho ei ole kauneimmillaan neulalla hakkaamisen jäljiltä. Punoitusta, irtoavaa väriä ja veristä möhnää, joten hääkakun leikkaus ei välttis olisi vieraille kovinkaan kaunista katsottavaa.

Tässä tapauksessa olen sen verran vanhanaikainen ja varmaan monessa muussakin asiassa, että kerran solmitun avioliiton on kestettävä hautaan saakka. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole olemassa, ainakaan minulle.
Tähän ajatteluun sopii mielestäni hyvin myös tatuoidut sormukset. Jo aikaisemmassa viestissäni sanoin, että yhdessä olemista kannattaa harjoitella usempi vuosi, ennen naikkariin ryntäämistä. Avoliitosta voi kuitenkin aika surutta lähteä kävelemään, jos alkaa nyppiä. Kalliiden häiden, papin ja ystävien edessä toistettujen valojen jälkeen on sitten turha enää parkua, vaikka huomais työntäneensä kädet paskaan.

[Keikaus]

Mä oon välillä miettinyt tuota vihkisormusasiaa. Ei silleen, että naimisiinmeno uhkaisi, mutta täytyy olla varautunut, jos niin käy. Käytän muutenkin koruja aika harvoin ja säästeliäästi, joten voi olla, että en käyttäisi vihkisormusta aina. Tai ehkä en ottaisi sormusta ollenkaan. Jos ottaisin, jotain simppeliä se saisi olla, ehkä ohuenohut platina- tai valkokultarengas vain. Luin jostain, että dimangit vihkisormuksessa toisivat huonoa onnea, mikä on aika kummallista, kun enemmistö niitä ostaa. Toisaalta kyllähän ne erotilastot ovat aika synkeitä.. Itse harkitsisin dimangeja tai muita kiviä, jos ne olisivat reilun kaupan kautta tulleita.

[Vadim]

Tottakai naimasilleen!

http://store1.yimg.com/I/uglydress_1881_21118480

[slam]

Tottakai naimasilleen!

http://store1.yimg.com/I/uglydress_1881_21118480

Neljä aviomiesehdokasta samaan aikaan, melkolailla turn off muija

[KisSandra]

Miksei siinä välissä voisi piipahtaa sen sijasta tai lisäksi tatuoijan pakeilla, jossa tietysti ennalta sovitusti odottaisi tatuointiexpertti välineistön ja ennalta suunniteltun kuvan kanssa.

En suosittele. Iho ei ole kauneimmillaan neulalla hakkaamisen jäljiltä. Punoitusta, irtoavaa väriä ja veristä möhnää, joten hääkakun leikkaus ei välttis olisi vieraille kovinkaan kaunista katsottavaa.

Tässä tapauksessa olen sen verran vanhanaikainen ja varmaan monessa muussakin asiassa, että kerran solmitun avioliiton on kestettävä hautaan saakka. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole olemassa, ainakaan minulle.
Tähän ajatteluun sopii mielestäni hyvin myös tatuoidut sormukset. Jo aikaisemmassa viestissäni sanoin, että yhdessä olemista kannattaa harjoitella usempi vuosi, ennen naikkariin ryntäämistä. Avoliitosta voi kuitenkin aika surutta lähteä kävelemään, jos alkaa nyppiä. Kalliiden häiden, papin ja ystävien edessä toistettujen valojen jälkeen on sitten turha enää parkua, vaikka huomais työntäneensä kädet paskaan.

No tuo kyllä totta tuo et just hakattu kuva ei ole kauneimmillaan..

Mutta tosiaan totta myös seuraava kommenttisi, mieluusti itsekin näkisin niin pitkään avioliittoa harkinneeni, että päätökseni sen suhteen olisi niin vakaa jotta (kuvaannollisesti) olisi sama asia sinetöidä liitto vaikka polttomerkillä otsaan. Tosiasissa toki saattaisi polttomerkki jäädä laittamatta.

Kuten jo aiemminkin todettu, nykyajan ihmiset menevät aivan liian helposti naimisiin ja sitten jo erotaan ensimmäisessä vastaisessa käänteessä.. Jotain kai on pakosti maailmassa mennyt kieroon kun avioliiton satamaan purjehtimassa oleva tai jopa vasta avioliittoa harkitseva jo vakavasti miettii tulevaa eroaan!!

[Aito_Johanna]

Tässä tapauksessa olen sen verran vanhanaikainen ja varmaan monessa muussakin asiassa, että kerran solmitun avioliiton on kestettävä hautaan saakka. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole olemassa, ainakaan minulle.
- - Kalliiden häiden, papin ja ystävien edessä toistettujen valojen jälkeen on sitten turha enää parkua, vaikka huomais työntäneensä kädet paskaan.

Mutta tosiaan totta myös seuraava kommenttisi, mieluusti itsekin näkisin niin pitkään avioliittoa harkinneeni, että päätökseni sen suhteen olisi niin vakaa jotta (kuvaannollisesti) olisi sama asia sinetöidä liitto vaikka polttomerkillä otsaan.

Entä jos se aviomussukka - kuitenkin, kaikesta harkinnasta huolimatta - osoittautuu väkivaltaiseksi? Tai jos se joutuu muutaman aviovuoden jälkeen onnettomuuteen, lyö päänsä ja vajoaa koomaan, jossa makaa ja hengittää muttei tunne ketään, ja ennuste on että ei siitä herää? Tai sairastuu vaikeaan ja parantumattomaan mielisairauteen? Mihin kaikkeen uskotte vuosienkaan tutustumisen ja avoliittoharjoittelun turvin olevanne aivan varmasti valmiita?

[KisSandra]

Entä jos se aviomussukka - kuitenkin, kaikesta harkinnasta huolimatta - osoittautuu väkivaltaiseksi? Tai jos se joutuu muutaman aviovuoden jälkeen onnettomuuteen, lyö päänsä ja vajoaa koomaan, jossa makaa ja hengittää muttei tunne ketään, ja ennuste on että ei siitä herää? Tai sairastuu vaikeaan ja parantumattomaan mielisairauteen? Mihin kaikkeen uskotte vuosienkaan tutustumisen ja avoliittoharjoittelun turvin olevanne aivan varmasti valmiita?

No en minä missään harhakuvitelmassa elä sentään. Kaikkeen ei ihminen tietystikään voi vaikuttaa ja varautua, ei ole tarkoituskaan mutta on asioita joita voi pohtia edes hiukan etukäteen, käydä yhdessä läpi ja testata. Väitän myös, että jos hiukankaan paremmin olisi yhtä jos toista avioliittoa ja/tai avioeroa tässä maailmassa ihmiset pohtineet, ratkaisujen syitä ja seurauksia, niin tuossa maailmassa ei olisi samalla tavalla onnettomia ihmiskohtaloita kuin tässä nykyisessämme. Mutta mene sinä ja solmi avioliitto minun puolestani vaikka ensimmäisten treffien päätteeksi ja eroa heti ensimmäisen erimielisyyden esiin tultua, jos se sinusta parhaalta ratkaisulta tuntuu. Ihan yleisellä tasolla puhuin ja kerroin näkemykseni maailman menosta tässä asiassa oman näkemykseni mukaan ja sen mikä mielestäni, omaan arvomaailmaani pohjautuen, on mennyt metsään..

Eikä ihminen voi oikeasti elää tuollaisessa entä jos maailmassa jos haluaa edes hetken olla onnellinen.

[RolloTomasi]

kerran solmitun avioliiton on kestettävä hautaan saakka. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole olemassa, ainakaan minulle.
papin edessä toistettujen valojen jälkeen on sitten turha enää parkua, vaikka huomais työntäneensä kädet paskaan.

Entä jos se aviomussukka - kuitenkin, kaikesta harkinnasta huolimatta - osoittautuu väkivaltaiseksi? Mihin kaikkeen uskotte vuosienkaan tutustumisen ja avoliittoharjoittelun turvin olevanne aivan varmasti valmiita?

Ehkä safi on katolilainen?

[nojoojust]

Entä jos se aviomussukka - kuitenkin, kaikesta harkinnasta huolimatta - osoittautuu väkivaltaiseksi? Mihin kaikkeen uskotte vuosienkaan tutustumisen ja avoliittoharjoittelun turvin olevanne aivan varmasti valmiita?

Ehkä safi on katolilainen?

Tai kokematon. Virheiden tekemisen suhteen suvaitsevaisuus yleensä lisääntyy vuosien myötä, vaikka monessa muussa asiassa kriittisyys vain kasvaa.

[Yönmustaritari]

Liian monta ikuista rakkautta päättyneenä nähneenä en kyllä ikinä tatuoisi kehenkään ihmiseen liittyviä asioita itseeni.
Enkä kyllä seurustelisi kenenkään kanssa, jolla olisi. Urpoa.

Realisti täytyy olla.

Jep.
Mulla on lantiossa tatuoituna pieni J-kirjain. Nykyisen mieheni nimi ei ala J-kirjaimella.
En kyllä kadu, että sen aikoinaan, kauan sitten itseeni tatuoin.

Jeessus.......Hyvä petriiiiii!!

[Aito_Johanna]

No en minä missään harhakuvitelmassa elä sentään. Kaikkeen ei ihminen tietystikään voi vaikuttaa ja varautua, ei ole tarkoituskaan mutta on asioita joita voi pohtia edes hiukan etukäteen, käydä yhdessä läpi ja testata. Väitän myös, että jos hiukankaan paremmin olisi yhtä jos toista avioliittoa ja/tai avioeroa tässä maailmassa ihmiset pohtineet, ratkaisujen syitä ja seurauksia, niin tuossa maailmassa ei olisi samalla tavalla onnettomia ihmiskohtaloita kuin tässä nykyisessämme. Mutta mene sinä ja solmi avioliitto minun puolestani vaikka ensimmäisten treffien päätteeksi ja eroa heti ensimmäisen erimielisyyden esiin tultua, jos se sinusta parhaalta ratkaisulta tuntuu. Ihan yleisellä tasolla puhuin ja kerroin näkemykseni maailman menosta tässä asiassa oman näkemykseni mukaan ja sen mikä mielestäni, omaan arvomaailmaani pohjautuen, on mennyt metsään..

Eikä ihminen voi oikeasti elää tuollaisessa entä jos maailmassa jos haluaa edes hetken olla onnellinen.

Missä kohdassa sanoin, että minusta tuntuisi hyvältä ratkaisulta solmia avioliitto ensimmäisten treffien jälkeen ja erota ensimmäisen erimielisyyden tultua esiin?
Totta kai kannatan ennen avioliittoa harkintaa ja tutustumista ja erimielisyyksien tultua sovittelua ja pitkää pinnaa. Ja senkin ymmärrän, ettei kukaan rakastunut ihminen pohdi kylmän rauhallisesti, että jos tuo ihana oma rakas sairastuu parantumattomaan skitsofreniaan, silloin otan hänestä eron. Mutta näin kun yleisellä tasolla puhutaan, niin minun näkemykseni mukaan on naiivia uhota liiton kestävän hautaan saakka vaikka mitä tapahtuisi. Eikä järkevyys ja kaikkien mahdollisuuksien huomioon ottaminen ainakaan minun onnellisuuttani vähennä tippaakaan.

[Filovirus]

Musta tossa tilanteessa juuri avioliitto vaikeuttaa järjestelyjä. Eronhan ois tarkoitus olla helppo, joten sillon kun tasajako on se, mitä on itse tullut suhteessa hankittua, se olisi helppo. Ja musta se on reilua, eikä se, että mennään naimisiin ja jaetaan kaikki hankkima puoliksi, katsomatta sitä, onko toinen ylipäätään ollut ollenkaan osallisena hankinnoissa.

Tartun tässä ainoastaan yhteen lauseeseen, mutta et viitsinyt erotella sitä asiayhteydestään.

Mielestäni avioeron ei nimenomaan kuulu olla helppo ( tähän kuitenkaan turha sotkea esim. väkivaltaisuuden aiheuttamia uhkia tjmv.). Jos avioon mennään niin sen ainakin pitäisi perustua siihen, että haluaa viettää loppuelämänsä puolisonsa kanssa (toki tässä vaiheessa joku voisi puhua realismista, mitä tahansa voi tapahtua, mutta eikö jonkinasteinen ennakko asenne kuitenkin voi osaltansa vaikuttaa, miksi mennä naimisiin jos voi mahdollista eroa ajatella, eikö idea ollutkaan kunnes kuolema meidät erottaa?) miksi siis näin tärkeästä ihmisssuhteesta pois pääsyn pitäisi olla helppo? Miksi ihmiselle kaikki pitäisi olla niin helppoa?

Olen tohtori Pilin kanssa samaa mieltä (sehän puhuu itsestäänselvyyksiä) siitä, että avioero pitää ansaita = kaikkilla maailman tarjoamilla keinoilla koittaa selvittää asiat = mahdollista = mitä on ollut, on mahdollista saada takaisin = vaikeimman kautta voittoon! taikka vaikeimman kautta ansaita oikeus eroon = loppupeleissä hyvin helppo ero kasvaneena ja vahvempana ihmisenä.

Tai voihan sitä ajatella, että tuo arkikaan ei enää suju, eikä oikeastaan ole mitään puhuttavaakaan ja ei tuota seksiäkään ole enää pariin vuoteen tullut saatua = jotkut ovat unohtaneet tehdä työtä = parisuhde ON työtä näin karkeasti sanottuna, mutta palkkahan on perkeleen hyvä, hyvä palkkaisesta työstä ei kandee ihan helpolla lähtee.

[KisSandra]

Ihan yleisellä tasolla puhuin ja kerroin näkemykseni maailman menosta tässä asiassa oman näkemykseni mukaan ja sen mikä mielestäni, omaan arvomaailmaani pohjautuen, on mennyt metsään..

Missä kohdassa sanoin, että minusta tuntuisi hyvältä ratkaisulta solmia avioliitto ensimmäisten treffien jälkeen ja erota ensimmäisen erimielisyyden tultua esiin?(...välissä enemmänkin tekstiä...) Eikä järkevyys ja kaikkien mahdollisuuksien huomioon ottaminen ainakaan minun onnellisuuttani vähennä tippaakaan.

Rauha! Rauha! Tarkoitukseni ei todellakaan ollut alkaa kiukkusille kanssasi Aito_Johanna.

Et ole sanonut noin missän vaiheessa, se oli vain kärjistetty esimerkki nykymenosta ja siihen liittyen jätin tonne omaan lainaukseeni sen mitä postauksessani pidin noin ehkä merkittävimpänä.

Harkintaahan painotin minäkin (enkä muuten mistään hautaan asti kestävästä puhunut minä) eli tuossahan olemme ihan samaa mieltä, että järkevyydellä ja asioiden huomioon ottamisella ei onnea vähennetä.. Mielestäni vaan kauhuskenarioiden maalailu ei vain kuulu tähän ja sitä en ala harrastamaan (tosin kokemukseni mukaan esimerkiksi tuo miehen väkivaltaisuus paljastuu kyllä jo usein ns. harkinta-ajassa, kokemusta kun sattuu olemaan tuollaisistakin suhteista - eli mielestäni se ei kuulu kauhuskenarioihin).

[nojoojust]

Mielestäni vaan kauhuskenarioiden maalailu ei vain kuulu tähän ja sitä en ala harrastamaan (tosin kokemukseni mukaan esimerkiksi tuo miehen väkivaltaisuus paljastuu kyllä jo usein ns. harkinta-ajassa, kokemusta kun sattuu olemaan tuollaisistakin suhteista - eli mielestäni se ei kuulu kauhuskenarioihin).

Vaan kun tuo väkivaltaisuus ei ole se ainoa mahdollinen syy eroon. Minä ehdin olla kuusi vuotta naimisissa, ennen kuin suostuin uskomaan että mieheni ei ihan lähivuosina aikuistu (eronneita olemme olleet nyt neljä vuotta, eikä hän vieläkään ole aikuistunut, joten surullista kyllä olin tuon olettamukseni suhteen oikeassa).

Mutta millään normaalipituisella harkinta-ajalla tuo ei olisi selvinnyt, sillä onhan luonnollista olettaa, että ihminen oppii asioita ja aikuistuu välillä 22-33-vuotta. Ja lisäksi ihmiset aikuistuvat niin eri tavoilla ja eri vaiheissa, että varmuutta ei asiasta olisi ollut mahdollista saada, edelleen on mahdollista että hän vielä joskus aikuistuu.

Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että oli järkevää mennä naimisiin, sillä kun yhdessä loi elämäntapansa, kotinsa ja muun omaisuutensa, oli vähintäänkin järkevää lähteä siitä ajatuksesta, että kaikki jaettiin tasan. Omaisuuden ositus oli helppoa, erityisesti asunnon ja asuntolainan järjestelyiden kanssa meillä olisi avoparina ollut ongelmia.

Näin maalla asuvana avosuhteesta on muitakin ongelmia, nykyisen kumppanini kanssa kun emme ole vielä ehtineet naimisiin. Avosuhde vaikuttaa pääomatuloverotuksen järjestelyä, koska yhteinen kotimme on luokiteltu maatilaksi. Vaikka meillä ei ole mitään maataloustuloja, joudumme tekemään ylimääräisen veroilmoituksen asunnon ostopäivänä verottajan perustamasta "yrityksestä", jossa pitää jakaa meidän "osakkaiden" tulot ja menot...

Kauhuskenariot kokemusten pohjalta juurtuvat kyllä tehokkaasti ja niiden osalta toivoisi että muutkin ymmärtäisivät että ne ovat täysin mahdollisia, vaikka sattuisi olemaan todella rakastunutkin. Turvallisinta on, jos kykenee ottamaan myös surulliset mahdollisuudet huomioon, itse olen aina välillä miettinyt että henkivakuutus ainakin olisi järkevää ottaa, kuten myös joko tehdä kunnollinen testamentti tai ainakin mennä naimisiin.