Rippijuhlimaan! Tunnelma lienee kohtis lämmin 2 tunnin konfirmaatiojumalanpalveluksessa teltassa. No, viralliisten kuvioiden jälkeen viivana syrran privarantaan, puli puli. Kyllä maalla on mukavaa. <3
Ei kylmennyslaitteita. Yläkerta +23 ja alakerta +20 astetta.
Ilmanvaihto päivisin pois päältä.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Onneksi iltapäivän 3v-syndet on kerhohuoneella, sieltä pääsee ulos ja ovi saa olla auki. Jos 10 lasta + aikuiset olisivat ahtautuneet kolmioon (ylin kerros) tällä säällä, olisin saattanut jättää menemättä, vaikka kyseessä oliskin pojan "paras" kaveri.
Sain aamusta lahjaksi isommalta aivastuksen seurauksena puuroiset hiukset ja naaman, pienemmältä heti perään oksennuksen joka meni niskasta paidan alle persvakoon saakka. Ihanaa Tarvitsen sellaisen kannettavan suihkun, tai sitten ditchaan lapset ja hypähdän Rastilan sillalla metrosta pulikoimaan ja nähdään Itiksessä.
The great club outshines the individual, always and forever.
Pulkannaru kirjoitti:Ei kylmennyslaitteita. Yläkerta +23 ja alakerta +20 astetta.
Yläkerta +29, alakerta +27 . Kohta pojan 5v syndebileet. Vieraita ei tule aivan jäjetöntä määrää, mutta huomenna sitten lisää. Onko tarvetta kertoa, että tuolla keittiössä tulee törkeen kuuma
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
Pulkannaru kirjoitti:Ei kylmennyslaitteita. Yläkerta +23 ja alakerta +20 astetta.
Yläkerta +29, alakerta +27 . Kohta pojan 5v syndebileet. Vieraita ei tule aivan jäjetöntä määrää, mutta huomenna sitten lisää. Onko tarvetta kertoa, että tuolla keittiössä tulee törkeen kuuma
If you can't stand the heat, get out of the kitchen!

Jos on kielestä jumissa pakkasessa?
The great club outshines the individual, always and forever.
Mirkku kirjoitti: Yläkerta +29, alakerta +27 . Kohta pojan 5v syndebileet. Vieraita ei tule aivan jäjetöntä määrää, mutta huomenna sitten lisää. Onko tarvetta kertoa, että tuolla keittiössä tulee törkeen kuuma
If you can't stand the heat, get out of the kitchen!
Jos on kielestä jumissa pakkasessa?
Ei niin voi käydä muille kuin mulle ja se oli sitä paitsi lusikka!
Kesät talvet sisälämpötila +28 ilmankos vuokra kohos satkulla?
Ulkona oli mittarissa minute ago, lepposat +27..
Kohta sisällä on viileämpää kuin ulkona!
Ikkunanpesua vois harkita, kun ei tuo puhelinkaan soi ja perhe on evakossa. Millä poppakonsteilla sais klasit helpoiten tahrattoman puhtaaksi? Joku suositteli mikrokuituliinassa vähän vettä ja etikkaa ..?
küllküll kirjoitti:Ikkunanpesua vois harkita, kun ei tuo puhelinkaan soi ja perhe on evakossa. Millä poppakonsteilla sais klasit helpoiten tahrattoman puhtaaksi? Joku suositteli mikrokuituliinassa vähän vettä ja etikkaa ..?
*Likaantuvat ruojat kuitenkin..
Vesi kantsii poistaa tarkasti koska kalkki, toiset käytttää epånaturelleja moniarvoisia alkoholeja, niistä ei jää ainakaan vesiraamuja ikkunaan, silleen epäekoisasti edeten..
Ikkunoidenpesu on sijaistoiminto.
NuoriDaavid kirjoitti:
küllküll kirjoitti:Ikkunanpesua vois harkita, kun ei tuo puhelinkaan soi ja perhe on evakossa. Millä poppakonsteilla sais klasit helpoiten tahrattoman puhtaaksi? Joku suositteli mikrokuituliinassa vähän vettä ja etikkaa ..?
Naisten hommia.
Eiku homojen hommaa, vaan homot pesee ikkunoita!
Mutta hyvä että olen sisäistänyt ikkunoiden pesun, toisaalta oot varreltasi niin nysä ettet yllä ihan kaikkiin paikkoihin!
Nyt ulkona varjossa +30(klo 12:20), sisällä +28, mittari 5m korkeudella maanpinnasta, nopeasti se kääntyi, onneksi pyöräilin 2,5 tuntia heti 8 jälkeen, onhan loma alkanut, lomakondikseen valovuosi. 1,5h kohdalla energiat hupeni..
Lähin virallinen mittauspiste on Loviisa jossa +30,1
Viimeksi muokannut Niba, 02.07.2011 12:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.