exsu kirjoitti:Mä oon miettinyt, että miltä siitä lapsesta tuntuu. Toisaalta pidän itsekin ajatuksesta, että vanhemmat puolustaa loppuun saakka. Kuitenkin epäilen, että jos itselle olisi tullut lapsena samanlainen tilanne vastan, niin olisin varmaan tuntenut kovaa syyllisyyttä siitä, että äiti on "pulassa" ja otsikoissa minun vuokseni. Ts. jos vanhemmilta ei löydy kykyä käsitellä aihetta lapsen kanssa, niin voi kääntyä hassusti lapsen mielessä.
No kun se onkin nyky-yhteiskunnan aina vaan kiristyvien ja lopulta luonnottomien sääntöjen vika. Kerrostalokyttääjille ja kukkahattutädeille on annettu valta. Ja lampaat tottelevat. Pervertoi lapsemmekin. Hyvä esimerkki, jos joku uskaltaa vastustaa. Ja siis hei, tuossahan äiti sanoo, että tekonsa oli rangaistustaan arvokkaampi ja kannatti, tms..
Itselläni ei juuri tuollaista.
No yksi, harvoja hyviä muistoja isästäni lapsuusajoiltani..
Olin jotain 9-10 vee. Kävelin kadulla. Vastaan tuli ehkä 15-vee jannu. Täysin tuntematon minulle. Joka ihan provosoimatta teki näin: Katsoi minua. Antoi laukkunsa misulle, johon ilmeisesti yritti tehdä vaikutusta. Sanoi: "Katso kun minä lyön tuota turpiin." Ja lähestyi.
Minä huusin ISÄÄÄ!!
Katsos kun jannu ei tiennyt, että vanhempani kävelivät muutaman kymmenen metriä minusta jäljessä
Raggari ei ehtinyt tekemään mitään, kun isäni tuli juosten, tarttui sakilaiseen, nosti ilmaan, ravisteli ja pyyhki sillä talon seinää. Ei lyönyt sentään.
No niin. Tietysti sellainen nykyään olisi ilmoittanut kytille ja isäni saanut rangaistuksen. Niin ja päässyt lehtiin lapsen pahoinpitelijänä. Hyvä niin? Olisikin pitänyt seurata sivusta ainakin ekaan lyöntiin asti ja sittenkin vain soittaa poliisit?