Huolestuttavinta on uutisen rasistinen sanamuoto, "tummaihoiset". Miksei vain "nuorukaiset"? Olemmeko palaamassa ihmisten luokitteluun ihonvärin mukaan? Tuollainen vastuuton uutisointi saattaa lisätä maamme rasistisen aineksen halua syrjiä maahanmuuttajasukuisia suomalaisia, ja pahimmassa tapauksessa kannustaa rasistisiin väkivallantekoihin. Tuollainen tiedottaminen on kiellettävä lailla.
Kyse on yksittäistapauksesta, jota ei saa yleistää.
Syy on kuitenkin suomalaisten itsensä rakenteellisessa rasismissa, joka joskus ajaa syrjityt vähemmistöt epätoivoisiin tekoihin. Sitäpaitsi sodan jaloista hirvittäviä olosuhteita paenneita maahanmuuttajia tai heidän lapsiaan ei tietenkään voi vielä vaatia toimimaan meidän kulttuurimme normien mukaan. Monikulttuurisuus on rikkautta, mutta takapajuisten suomalaisten sopeutuminen vie aikaa.
Vesper kirjoitti:Eikös me jo sun kanssa tää selvitetty, eli ^ viittaa edelliseen viestiin.
Tätä ei voi hyväksyä. Olisi loogista, että ilman nuolta kirjoitettu johonkin viittavaa viittaisi edelliseen. En minä normaalipuheessakaan kerro viittaavani juuri edelliseen kommenttiin, vaan jo aikaisemmin esitettyihin.

Demokratia on enemmistön diktatuuri, eli nöy kän du.
On ilmastonmuutosta ja maahanmuuttoa ja kaikkea muutakin hullunkurista, mutta tämä on kyllä typerin ja todellisuudentajuttomin uutinenevö. Piti oikein tarkistaa, ettei tänään ole aprillipäivä.
Missä rinnakkaistodellisuudessa ko. virkamiehet elävät? Eikö heillä ole mitään parempaa tekemistä?
Kuinka moni esim. täällä ja nyt ottaisi 50ke lainaa ja tallettaisi sen johonkin eläkevakuutuspakastevirkapaskalafkan tilille kasvamaan negatiivista korkoa 40-50 vuodeksi, että saa ehkä 800e lisäeläkettä kuussa ehkä 80 vuotta täytettyään?
elco kirjoitti:On ilmastonmuutosta ja maahanmuuttoa ja kaikkea muutakin hullunkurista, mutta tämä on kyllä typerin ja todellisuudentajuttomin uutinenevö. Piti oikein tarkistaa, ettei tänään ole aprillipäivä.
Missä rinnakkaistodellisuudessa ko. virkamiehet elävät? Eikö heillä ole mitään parempaa tekemistä?
Kuinka moni esim. täällä ja nyt ottaisi 50ke lainaa ja tallettaisi sen johonkin eläkevakuutuspakastevirkapaskalafkan tilille kasvamaan negatiivista korkoa 40-50 vuodeksi, että saa ehkä 800e lisäeläkettä kuussa ehkä 80 vuotta täytettyään?
No joo. Tietty, jos talletuksen voi tehdä päivää ennen 80-vuotissyntymäpäivää, nii sitten ehkä.
Riemumieli kirjoitti:Ei välttämättä, mutta jos viittaisivat, niin sitä ei tarvitsisi erikseen mainita, koska se ilmenisi asiayhteydestä eli juuri edeltävästä viestistä.
Eh? Näitähän luetaan uusien viestien mukaan, eikä suinkaan koko ketjua alusta asti. Tuolloin on fiksua, että uudessa viestissä lainataan tai viitataan selvästi, mikäli aihetta on. ^ on käytössä, koska se pitää nopeasti kehittyvän ketjun lukukelpoisampana.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.