Päivän uutiskatsaus

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

NuoriD kirjoitti:Saattaa myös käydä niin, että kolumnisti säikähtää yleisön reaktiota ja pyrkii jälkikäteen selittämään kaiken parhain päin.
Minuakin on Kitinässä toisinaan syytetty tällaisesta jälkikäteen selittelystä, vaikka itselleni on ollut alusta lähtien päivänselvää, mitä olen tarkoittanut sanoa. Poikkeuksetta näiden syytöksien avulla minut on yritetty esittää jotenkin halveksuttavampana kuin olen. Kenen etua tällainen palvelee, ellei mainitsemieni riidanhaastajien ja ivasta nautintoa saavien? Ei ainakaan niiden, jotka haluavat ymmärtää totuuden.

Monia näyttää edelleen vaivaavan sellainen ihmisille aika tyypillinen itsekeskeisyyssyndrooma, jossa omaa tulkintaa pidetään automaattisesti jotenkin muita vaihtoehtoja parempana ja oikeampana totuutena. Ei ymmärretä, että ollaan vain yksi ihminen muiden joukossa - ei mikään Jumala, jonka näkökulma on objektiivinen ja tosi. Siksi on vaikea ajatella, että Hazard olisi voinut oikeasti ja aluperinkin tarkoittaa eri asiaa kuin mitä itse tuli tulkinneeksi. Sanoisin, että tästä ajattelutavasta kannattaisi opetella eroon; nykymaailmassa oman näkökulman rajallisuuden ymmärtäminen ja vaihtoehtoisten näkökulmien huomioon ottaminen on pärjäämisen kannalta yhtä tärkeämpi taito.
NuoriD

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

elco kirjoitti:
Suvinen kirjoitti: Hmm. Hetkinen. Kumpikohan paremmin osaa selittää, mitä Hazard kolumnillaan tarkoitti: Hazard itse vaiko joku kolumnin lukija, joka ymmärsi sen väärin? Jos kirjoittaja itse selventää tekstinsä tarkoitusperiä eikä tuo toinen silloinkaan vielä usko, niin kumpi siinä on silloin väärässä? Onko niin, että lukija tietää kirjoittajan ajatukset ja tarkoitusperät paremmin kuin kirjoittaja itse? Onko lukija siis tässä tapauksessa myös ajatustenlukija sekä uskomattoman terävänäköinen ihmistuntija?
Kuten sanoin niin minusta Tiedostavat Voimat yliarvioivat hazardin älykkyyttä.

Totta meisselissä se luikkii älymystön näkemän piinviiltävän mediakritiikkiväitteen suojiin turvaan, kun vaihtoehtona olisi myöntää olevansa ruma läski miesvihaaja lesbofeministikommari, mikä hän itseasiassa on.

Ylläoleva sisältää piilomerkityksiä vasemmistoälymystön tylsän terän tylsymisestä edelleen ja siitä, että kyllä ne hyvät tissit naisilla on vaan hieno asia se.
Lisäksi tekstisi sisältää sinulle itselleenkin tiedostamattoman piilomerkityksen, jonka mukaan haluaisit todellisuudessa olla kukkakauppias. Tarkka rivien välistä lukeminen paljastaa tuon. Taitaa paljastua muutakin, jos oikein tarkasti katsoo..
EveryWoman
Kitisijä
Viestit: 5729
Liittynyt: 15.08.2005 21:45

Viesti Kirjoittaja EveryWoman »

NuoriD kirjoitti:Tunnetko Hazardin henkilökohtaisesti? Minä en.

Jos minun pitäisi veikata, tunteeko Hazardin tapainen ihminen keskimäärin antipatiaa Halmeen tapaista ihmistä kohtaan, niin veikkaisin "kyllä".
Mutta nyt puhutaan nimenomaan Hazardista ja Halmeesta, ei tilastollisista todennäköisyyksistä. Minusta Hazardin kolumnista käy selkeästi ilmi, että hän pitää vastenmielisenä 1. roskalehdistön ja sitä lukevan yleisön asennetta Halmetta kohtaan, ja 2. itseään parempana pitävän keskiluokan mielipidettä Halmeesta. Jos hänellä olisi antipatioita Halmetta kohtaan, hän ei ehkä pitäisi ensin mainittuja erityisen vastenmielisinä, vaan mahdollisesti jopa yhtyisi kuoroon. Vai mitä arvelet?
NuoriD

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Suvinen kirjoitti:
NuoriD kirjoitti: Saattaa myös käydä niin, että kolumnisti säikähtää yleisön reaktiota ja pyrkii jälkikäteen selittämään kaiken parhain päin.
Nyt aletaan jo liikkumaan sellaisissa sfääreissä, että keskustelu alkaa käydä mahdottomaksi. Jos ja jos ja jos.
Mun teoria on, että Hazard on itse asiassa persujen agentti ja koko homman tarkoitus on nostaa persujen kannatusta, kun vaalitkin ovat taas tulossa. Mahtaako Halme edes olla kuollut?
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 7640
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

Dumis kirjoitti:Tässä täytyy pitää tuksun puolia sen verran ettei varmaankaan n.85% ihmisistäkään tiedä.
Eikä feministeistä.
elco

Viesti Kirjoittaja elco »

NuoriD kirjoitti: Mahtaako Halme edes olla kuollut?
Se on Elviksen ja Mengelen kanssa Brasiliassa vetämässä spiidiä.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4210
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Viesti Kirjoittaja huima »

Noh jätkät. Rajoittakaas nyt tota runkkufestivaalia.
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

elco kirjoitti:
NuoriD kirjoitti: Mahtaako Halme edes olla kuollut?
Se on Elviksen ja Mengelen kanssa Brasiliassa vetämässä spiidiä.
Eiköhän tuo ole jo kännipäissään kutsunut Matin kylään ja ampunut Elvistä sääreen.
The great club outshines the individual, always and forever.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

^ Ja hasardi imee munia helvetissä (mukaillen jotakin vanhaa englanninkielistä jutskaa). :)
Came here for school, graduated to the high life
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

sivustahuutaja kirjoitti:
Dumis kirjoitti:Tässä täytyy pitää tuksun puolia sen verran ettei varmaankaan n.85% ihmisistäkään tiedä.
Eikä feministeistä.
Eikä näemmä suurin osa feministeistäkään tiedä mitä feminismi on.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

^ Se tuntuu olevan termi, jolla on tuhat merkitystä. Vähän samantyylinen termi kuin "maahanmuuttajat". Aina valitaan se sopiva merkitys ja sekoitellaan luovasti.
Came here for school, graduated to the high life
RP

Viesti Kirjoittaja RP »

Suvinen kirjoitti:Tässä nyt on jo aika kauan pyritty selittämään, mutta kun ei mene jakeluun niin ei sitten vaan mene.
Mitä olen asiasta keskustellut niin nimenomaan kolumnin ajankohta aiheuttaa kritisointia, siksi sitä pidetään mauttomana ja jopa sivistymättömänä. Se ei luo kirjoittajasta kovin kaunista kuvaa. Siihen ei auta kolumnin sisällön selittäminen, ei edes tavuttaminen. Tämä pieni seikka ei näytä uppoavan sinne tois puol jokkee.
Avatar
Frederik Krueger
Kitisijä
Viestit: 3760
Liittynyt: 09.04.2008 10:49
Paikkakunta: Häslinki

Viesti Kirjoittaja Frederik Krueger »

Joko Michael Jacksonia saa haukkua, vai vieläkö pitää odottaa?

Stalin, Hitler ja Pol Pot olivat paskoja jätkiä! Homot! Kuolkaa uudestaan!
Onko joku pissinyt mun muroihin?
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 15901
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba »

Maa järisee vain kerran ja jos järisee toisen kerran tai kolmannen niin ainakin vain ennen suurta järistystä ei koskaan järise jälkeen! Asia on näin vaikka ihmiset mitä ajattelisivat tai maa miten liikkuisikin!

Haitilla on niin huonosti asiat että voisi vaikka vajota Karibianmeren pohjaan koko maa eikä vahinko olisi suuren suuri..

Ja kaikki maailman mannerlaatat liikkuu vuodessa n. 2 senttiä ja jos eivät liiku, niin sitten kerralla vaikka 20 metriä riippuen liikkumattomuusajastaan = n.2m/100 vuotta ..

En tiedä mitä järkeä Haitin pelastamisessa on, kohta tulee taas joku kaappaus tai USA lähettää merijalkaväkeä tai tapahtuu joku kansanmurha.. Joka tapauksessa 5% väestöstä pitää valtaa ja 50% painelee neuloja voodoo-nukkeen, joka tapauksessa kaikki mitä sinne viedään tuhoutuu, varastetaan tms. Joo, maailman ainoa valtio joka on orjien kapinasta siementynyt.. voiko nyt joku kiistää tämän? Joka tapauksessa kaikki menee perseeseen Haitissa ennemmin tai myöhemmin..
Kai Nalo

Viesti Kirjoittaja Kai Nalo »

Kai Nalo kirjoitti:Kuolinsyyrapparia odotellessa voi laittaa veikkauksen pystyyn. Halme kuoli:

1. Oman käden kautta
2. Huumeisiin
3. Lääkkeisiin
4. Alkoholiin
5. 1+2+3+4

Täyskäsi voitti.

"Eilen paljastui, että entinen kansanedustaja Halme oli surmannut itsensä jo perjantaina."

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1881710
NuoriD

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

" Lopulta paikalle ei saapunut kumpikaan päivänsankareista.

Eilen paljastui, että entinen kansanedustaja Halme oli surmannut itsensä jo perjantaina. Kurhinen puolestaan vietti yötä putkassa
"

Melkein naurattaa.
Manaaja

Viesti Kirjoittaja Manaaja »

Niba on löytänyt tissejä internetistä.
Bhven

Viesti Kirjoittaja Bhven »

sivustahuutaja kirjoitti: Mutta asiaan: Pellehän Halme oli puolueelleen ja medialle. Pellen Halmesta teki ihan Halme itse. Ensin patsastellaan lukematon lakikirja kädessä ja vannotaan kurin nimeen, seuraavaksi ammuskellaan pöllyissä ympäriinsä.
Näinhän se on. Hauskin Halme anekdootti on jostain haastattelusta suunnilleen eduskuntavaalien aikaan. Halme räyhäsi, että "huumeiden käyttäjät Venäjälle vankilaan" tai jotain sinnepäin ja "itsehän en ole koskaan huumeita käyttänyt". Joku toimittaja sitten sanoi, että tässä kirjassasihan kerrot kuinka jonkun julkkiksen henkivartijana istuit viikon putkeen tyypin himassa sohvalla ja vedit ilmaista kokkelia niin paljon kuin nenään mahtui. Halmeen vastaus: "Niin siis tarkoitin, että en ole käyttänyt huumeita Suomessa."
Viimeksi muokannut Bhven, 21.01.2010 10:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Bhven

Viesti Kirjoittaja Bhven »

Kelailin tässä että pääsisinköhän otsikoihin jos toteuttaisin ideani, että rakennuttaisin itselleni etäisesti moskeijan näköisen omakotitalon, jossa olisi "minareetteina" neljä vaikka viisitoistametristä fallosta. Napsuisiko tällaisesta fatwa?

esikerkkkuva:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/c ... que.01.jpg

minareettien tilalle sitten vaihtaisi jotain tällaista.
NuoriD

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Homma tyssäisi tylsästi siihen, että et saisi rakennuslupaa kaupungilta. Voihan sitä tietty rakentaa ilman lupaakin.

En osaa sanoa, miten homma sitten etenisi, kun olisit talon ilman lupaa rakentanut.

Ps. Otsikoihin pääsisit varmasti.
Viimeksi muokannut NuoriD, 21.01.2010 10:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
sivustahuutaja
Kitisijä
Viestit: 7640
Liittynyt: 15.08.2005 0:29

Viesti Kirjoittaja sivustahuutaja »

NuoriD kirjoitti:En osaa sanoa, miten homma sitten etenisi, kun olisit talon ilman lupaa rakentanut.
Moskeijan purkamisestahan sitä riemu repeäisi!
NuoriD

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

sivustahuutaja kirjoitti:
NuoriD kirjoitti:En osaa sanoa, miten homma sitten etenisi, kun olisit talon ilman lupaa rakentanut.
Moskeijan purkamisestahan sitä riemu repeäisi!
:) Jos pokkana tosiaan väittäisi kyseessä olevan moskeijan ja syyttäisi kaupunkia kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, toiseuden pelosta ja islamofobiasta, niin melkoista vaivautunutta käsien vääntelyä olisi luvassa.
Avatar
exPertti
Kitisijä
Viestit: 21470
Liittynyt: 08.02.2008 13:51

Viesti Kirjoittaja exPertti »

^ Hmm, olisikohan tässä jotakin. Kun kerran selkeästi ei pysty näitä pellejä voittamaan niin voisikohan heitä käyttää hyväkseen?

En nyt siis megapenistä ehkä rakenna, mutta jospa jotakin löytyisi.
Came here for school, graduated to the high life
NuoriD

Viesti Kirjoittaja NuoriD »

Ei muuta kuin lisäsiipeä rakentamaan taloyhtiön, rakennusluvan puutteen tai rakennusoikeuden ylittämisen estämättä!

Aamulehti: "Tamperelaismies rakensi moskeijan taloyhtiön tontille ilman lupaa"
Vastaa Viestiin