Mies synnytyksessä
Mies synnytyksessä
Näkemyksiä tähän, kiitos
Nykyään kai melkein kaikki isät ovat synnytyksessä mukana, toisin kuin vaikka 70-luvulla. Ainakaan oma isäni ei ollut syntymääni ihmettelemässä eikä sitä kai kukaan ihmeemmin osannut silloin kaivatakaan. Nykyään osataan, ja ainakin itse olisin lievästi sanoen kummissani, ellei mies haluaisi olla paikalla oman lapsensa syntyessä. Ehkä tarkemmin ottaen kummissani ja lisäksi iso palkokasvi nenässä siitä hyvästä, että itse jäisin vaille tukea tilanteessa, joka on itsellenikin ihan yhtä uusi ja pelottavakin. Tyhmältä tuntuisi lapsellekin kertoa, että isää ei kiinnostanut tai isä ei uskaltanut tai jotain muuta vastaavaa fiksua selitystä.
Ei ole onneksi täällä päin tarvinnut tästä edes keskustella, mies tosin tuossa hiljattain sanoi vähän pelkäävänsä että olen kauhean kiukkuinen kun sattuu.
Miehet, oletteko olleet mukana lastenne syntymissä tai aiotteko olla, jos sellaisia siunaantuu? Miten suhtautuisitte siihen, jos äiti kieltäisikin osallistumisenne perhetapahtumaan? Naiset, onko miehen mukana olo synnytyksessä olennaista vai ei-toivottavaa vai jotain siltä väliltä?
Nykyään kai melkein kaikki isät ovat synnytyksessä mukana, toisin kuin vaikka 70-luvulla. Ainakaan oma isäni ei ollut syntymääni ihmettelemässä eikä sitä kai kukaan ihmeemmin osannut silloin kaivatakaan. Nykyään osataan, ja ainakin itse olisin lievästi sanoen kummissani, ellei mies haluaisi olla paikalla oman lapsensa syntyessä. Ehkä tarkemmin ottaen kummissani ja lisäksi iso palkokasvi nenässä siitä hyvästä, että itse jäisin vaille tukea tilanteessa, joka on itsellenikin ihan yhtä uusi ja pelottavakin. Tyhmältä tuntuisi lapsellekin kertoa, että isää ei kiinnostanut tai isä ei uskaltanut tai jotain muuta vastaavaa fiksua selitystä.
Ei ole onneksi täällä päin tarvinnut tästä edes keskustella, mies tosin tuossa hiljattain sanoi vähän pelkäävänsä että olen kauhean kiukkuinen kun sattuu.
Miehet, oletteko olleet mukana lastenne syntymissä tai aiotteko olla, jos sellaisia siunaantuu? Miten suhtautuisitte siihen, jos äiti kieltäisikin osallistumisenne perhetapahtumaan? Naiset, onko miehen mukana olo synnytyksessä olennaista vai ei-toivottavaa vai jotain siltä väliltä?
Tilanteessa ainoa virka mikä minulla olisi on olla henkisenä tukena, eipä siinä siis paljonkaan voi tehdä paitsi katsella kun toinen kärsii (ei mieluisa tehtävä) ja koittaa olla lunkisti.
Ei varsinaisesti olisi kovin suurta hinkua osallistua mutta todennäköisesti tulisin jos ei kiellettäisi, jos sitten sanottaisiin että "odotteleppa ulkona" niin sekin olisi ihan fine.
Ei varsinaisesti olisi kovin suurta hinkua osallistua mutta todennäköisesti tulisin jos ei kiellettäisi, jos sitten sanottaisiin että "odotteleppa ulkona" niin sekin olisi ihan fine.
Mutta eipä kai siinä kukaan muuta odotakaan. Toi henkinen tuki on just se iso juttu. Mielellään ei mieheltä ainakaan mitään lääketieteellisiä toimenpiteitä, kiitos! Mun puolesta ei todella tarvii mitään napanuoria solmia eikä varsinkaan tutkailla alapäässä syntymän edistymistä.JoeB kirjoitti:Tilanteessa ainoa virka mikä minulla olisi on olla henkisenä tukena...
En olisi selvinnyt läpi sitä helvettiä ilman miestä. Tosiasia, toivottavasti olen tarpeeksi painottanut hänelle sitä seikkaa. Kokemus lähensi entisestään, ihan uusille ulottuvuuksille lähdettiin sen kokemuksen kautta. Alapään näkemiset ym. sotkut on ihan mitättömiä juttuja sen rinnalla. Jos ei ole, niin on väärä mies.
Synnytyskipu voi pahimmillaan olla niin kovaa, että jo neuvolassa painotetaan ettei miehen kannata loukkaantua naisen sanomisista, tilanne on niin täysin erilainen. Meillä ei äksyilyä ollut, tosin pääasiassa oltiin hiljaa, koska kivuissa en kestä mitään ääniä. Läsnäolo riitti, se kun pitää hiuksista kiinni oksentaessa, hakee oksennuskippoja, hieroo selkää, antaa happea, taluttaa suihkuun ym. juttuja. Mieshän se minut parhaiten tuntee, joten kuka on parempi kertomaan kätilöille ja lekureille asioita silloin kun en itse siihen kykene.
Itse muistan niin vähän synnytyksestä, mutta miehen kertomana tiedän hyvin mitä milloinkin tapahtui, kaikkine likaisine yksityiskohtineen. Ja se on ainakin itselleni ollut tärkeää, tietää juttuja.
Synnytyskipu voi pahimmillaan olla niin kovaa, että jo neuvolassa painotetaan ettei miehen kannata loukkaantua naisen sanomisista, tilanne on niin täysin erilainen. Meillä ei äksyilyä ollut, tosin pääasiassa oltiin hiljaa, koska kivuissa en kestä mitään ääniä. Läsnäolo riitti, se kun pitää hiuksista kiinni oksentaessa, hakee oksennuskippoja, hieroo selkää, antaa happea, taluttaa suihkuun ym. juttuja. Mieshän se minut parhaiten tuntee, joten kuka on parempi kertomaan kätilöille ja lekureille asioita silloin kun en itse siihen kykene.
Itse muistan niin vähän synnytyksestä, mutta miehen kertomana tiedän hyvin mitä milloinkin tapahtui, kaikkine likaisine yksityiskohtineen. Ja se on ainakin itselleni ollut tärkeää, tietää juttuja.
olen ollut mukana kaikkien kolmen lapsen syntyessä.
Opiskeluaikana tuli jo oltua mukana kymmenessä synnytyksessä, eli ehkä se hiukan vaikuttaa, ettei kaikki ole ennen näkemätöntä. Huolissani varmaan olin suuren osan ajsta, meneekö kaikki hyvin. Onneksi meni, yksi oli imukuppisynnytys, napanuora kaulan ympärillä.
Opiskeluaikana tuli jo oltua mukana kymmenessä synnytyksessä, eli ehkä se hiukan vaikuttaa, ettei kaikki ole ennen näkemätöntä. Huolissani varmaan olin suuren osan ajsta, meneekö kaikki hyvin. Onneksi meni, yksi oli imukuppisynnytys, napanuora kaulan ympärillä.
Se oli varmaankin sitä aikaa, kun paikalla olo ei ollut ns. sääntö.Bluntly kirjoitti:Muistelen lukeneeni joskun muinaisuudessa tutkimuksesta, jossa todettiin miehen paikallaolon synnytyksessä lisäävän avioeron mahdollisuutta.
Nykyäänhän, jos mies ei ole paikalla, niin pari on jo eronnut.
Kovasti ovat ajat muuttuneet. Appiukkoni kertoi, että kun vaimoni syntyi, hän meni luonnollisesti normaalisti töihin. 60-luvun lopulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että isä rupeaa olemaan synnytyksen takia tai sen jälkeen pois töistä.
Kyllä varmaankin nykyinen systeemi on parempi.
36 tuntia kestäneen session aikana heitin Ukkokullan kaks kertaa ulos huoneesta.
Ponnistusvaiheessa kätilö kehotti "isää vähän kannustamaan" mutta onneks se tajus pitää turpansa kiinni...oisin kuristanu siihen paikkaan. Taisin myös karjua hälle että "saatanan mulkku tää on sun vikaas, oota ku tästä selviän ni sää kualet!!!"
Alussa kiskottiin yhessä kilpaa ilokaasua, ja meillä oli vallan hauskaa...
Ponnistusvaiheessa kätilö kehotti "isää vähän kannustamaan" mutta onneks se tajus pitää turpansa kiinni...oisin kuristanu siihen paikkaan. Taisin myös karjua hälle että "saatanan mulkku tää on sun vikaas, oota ku tästä selviän ni sää kualet!!!"
Alussa kiskottiin yhessä kilpaa ilokaasua, ja meillä oli vallan hauskaa...
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Mukana totta kai ja se olikin mielenkiintoisimpia kokemuksia elämässäni. Vaikka yleensä olen hyvin verikammoinen, synnytys oli niin jänskä, että sitä vain seurasi hypnoottisena. Että siitä pienestä reiästä mahtuukin noin isoa tavaraa ulos, ei siis ihme, että iso slerba mahtuu myös sisään. Välilihan leikkaus ja istukan yms. roippeen ulostautuminen olivat kiva bonus.
Huonoa oli tunne siitä, ettei voinut tehdä mitään paitsi ehkä tsempata, että puske nyt akka, eihän tästä tulee paskaa eikä lasta. Kaikki kun ei mennyt niin kuin oli tarkoitus ja siinä sitä vain istuin ja ihmettelin.
Huonoa oli tunne siitä, ettei voinut tehdä mitään paitsi ehkä tsempata, että puske nyt akka, eihän tästä tulee paskaa eikä lasta. Kaikki kun ei mennyt niin kuin oli tarkoitus ja siinä sitä vain istuin ja ihmettelin.
Paras päivä ikinä.
- Riemumieli
- Kitisijä
- Viestit: 5971
- Liittynyt: 20.08.2005 23:12
- Paikkakunta: Vantaa
Onko tämä taas esimerkki siitä, miten nainen voi olla tappamassa miestä ja sen on hauskaa? Mietipä hetki miltä kuulostaisi, jos mies kertoisi sinulle, että kylläpä teki mieli kuristaa se akka, kun ei edes yhtä kersaa saa pusketuksi ulos. En muutenkaan ymmärrä sanan tappaminen käyttämistä, se kun ei ole mikään kiva juttu. Kun huudat sen rekkikselle, niin luultavasti lentelet pitkin seiniä.ninnithequeen kirjoitti:...oisin kuristanu siihen paikkaan...
Paras päivä ikinä.
Kaverin mies kipu- ja veripelkoineen tsemppas tosissaan menemällä akan mukaan huoneeseen, vaikka koko raskauden ajan valmistautuivat siihen, että se jää huoneen ulkopuolelle. Istui useamman tunnin penkillä huutavan pään vieressä ja tuijotti vastapäistä kellotaulua. Pään silittely oli ainoa mihin kykeni ja se riitti, välillä henkilökunta kysäs onko kaikki ok ja korjas kalpean isukin asentoa.
Mulle on sanottu monelta suunnalta, että kätilö hoitaa alaosaston ja mies/äiti/kaveri yläpuolen. Miksei siis tuolille pyörtyilemään turvallisesti. Itselleni ensimmäinen synnytys oli kuitenkin henkisesti helpoin, miestä ei ollut, oma äiti halaamassa ja tsemppaamassa. Näin jälkikäteen muutaman synnytyksen jälkeen se tuntui rauhoittavimmalta kun äänessä oli joku, joka todella tiesi miten se sattuu ja varsinkin, mitä kannattaa ajatella ja yrittää tehdä... Toivottavasti pääsen tyttäreni mukaan sit joskus kun mummoonnun.
Mulle on sanottu monelta suunnalta, että kätilö hoitaa alaosaston ja mies/äiti/kaveri yläpuolen. Miksei siis tuolille pyörtyilemään turvallisesti. Itselleni ensimmäinen synnytys oli kuitenkin henkisesti helpoin, miestä ei ollut, oma äiti halaamassa ja tsemppaamassa. Näin jälkikäteen muutaman synnytyksen jälkeen se tuntui rauhoittavimmalta kun äänessä oli joku, joka todella tiesi miten se sattuu ja varsinkin, mitä kannattaa ajatella ja yrittää tehdä... Toivottavasti pääsen tyttäreni mukaan sit joskus kun mummoonnun.
Niin, olin mukana tätä junioria maailmaan saattamassa. Ennakkomietteissäni olisin kai voinut olla olemattakin, mutta onneksi kuitenkin menin paikalle.
En väitä, että todella epätavallisessa mielentilassa olevan naisen näkeminen olisi ollut erityisen mieltä ylentävää, itse tämä ruumiillinen puoli ei sinällään haitannut.
Mutta kun se pötkylä pulpahti lopulta (no, ei se oikeasti kestänyt ihan älyttömän kauan, ehkä tosin pulpauttajalla on asiasta eriävä mielipide) niin oli upea nähdä se vihainen nuorukainen rääkäisemässä.
Mutta se ei vetänyt mitään vertoja sille isälle varatulle "työvaiheelle", jossa sai (pääosin sivusta) seurata ensimmäistä punnitusta ja pukemista sekä kapalointia. Kyllähän siitä aikamoinen paketti tulikin.
Lisäksi tietty se "puutarhaletku" tuli leikattua (siltä se tuntui leikatessa, yllättävän jäykkää) ja puskivat vähän jälkeisiä pihalle, mutta yleisesti ottaen kokemuksessa oli myös se puoli, että en olisi jälkikäteen viisastellen halunnut antaa kumppanin kärsiä noin kipuista tilaa yksin.
Sekalaisia ajatuksia, en jaksa jäsennellä.
En väitä, että todella epätavallisessa mielentilassa olevan naisen näkeminen olisi ollut erityisen mieltä ylentävää, itse tämä ruumiillinen puoli ei sinällään haitannut.
Mutta kun se pötkylä pulpahti lopulta (no, ei se oikeasti kestänyt ihan älyttömän kauan, ehkä tosin pulpauttajalla on asiasta eriävä mielipide) niin oli upea nähdä se vihainen nuorukainen rääkäisemässä.
Mutta se ei vetänyt mitään vertoja sille isälle varatulle "työvaiheelle", jossa sai (pääosin sivusta) seurata ensimmäistä punnitusta ja pukemista sekä kapalointia. Kyllähän siitä aikamoinen paketti tulikin.
Lisäksi tietty se "puutarhaletku" tuli leikattua (siltä se tuntui leikatessa, yllättävän jäykkää) ja puskivat vähän jälkeisiä pihalle, mutta yleisesti ottaen kokemuksessa oli myös se puoli, että en olisi jälkikäteen viisastellen halunnut antaa kumppanin kärsiä noin kipuista tilaa yksin.
Sekalaisia ajatuksia, en jaksa jäsennellä.
Came here for school, graduated to the high life
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
Onpa täällä tosiaan yllättäviä vanhempia. Kyllä Kitinässä on vaikea luoda oikeaa tietoa ihmisestä. Ennakkoasenne on ihan kamalan lujassa!
Siksi kai minäkin olen joillekin aina propelli päässä!
Topic: Mullahan ei ole omaa kokemusta, mutta tässä vaiheessa (huom. vaiheessa) olen ihan satavarma, että haluan synnytykseen mukaan. Ja koko lapsen kehitykseen mukaan tietysti. On ihan selvää, että isätön lapsi on jäänyt paitsi hyvin tärkeästä ja jos lapsen etua ajattelee niin silloin isä on mukana aina.
En ole hermoihminen tällaisissa konkreettisissa tilanteissa ja kestän veret ja muut. Verenpaineeni nousee kyllä ja jännitän kovasti, mutta en usko, että alan voimaan pahoin. Mietin vain kuinka ainutkertainen ja tärkeä tämä hetki on ja pyrin olemaan hyödyllinen. Kun vaimoni on minulle rakas ja oma lapsi tulollaan, en myöskään lepäytä silmiäni nuorissa sairaanhoitajissa. Tuntuisi siltä, että olisin kelvokas mies tuolla.
SA
Siksi kai minäkin olen joillekin aina propelli päässä!
Topic: Mullahan ei ole omaa kokemusta, mutta tässä vaiheessa (huom. vaiheessa) olen ihan satavarma, että haluan synnytykseen mukaan. Ja koko lapsen kehitykseen mukaan tietysti. On ihan selvää, että isätön lapsi on jäänyt paitsi hyvin tärkeästä ja jos lapsen etua ajattelee niin silloin isä on mukana aina.
En ole hermoihminen tällaisissa konkreettisissa tilanteissa ja kestän veret ja muut. Verenpaineeni nousee kyllä ja jännitän kovasti, mutta en usko, että alan voimaan pahoin. Mietin vain kuinka ainutkertainen ja tärkeä tämä hetki on ja pyrin olemaan hyödyllinen. Kun vaimoni on minulle rakas ja oma lapsi tulollaan, en myöskään lepäytä silmiäni nuorissa sairaanhoitajissa. Tuntuisi siltä, että olisin kelvokas mies tuolla.
SA
Oon syntyny -78 ja mun isä piti lomaa ja oli kotona silloin, kun mua synnytettiin. Soitteli kuulemma äidille kaikkein ikävimmässä vaiheessa ja kysyi, että joks on valmista ja voi sytyttää sikarin. Sitten kun mä ja äiti tultiin kotiin, isä meni töihin. Isä saa kuulla tästä kaikesta usein vielä nykyäänkin.NuoriD kirjoitti:Kovasti ovat ajat muuttuneet. Appiukkoni kertoi, että kun vaimoni syntyi, hän meni luonnollisesti normaalisti töihin. 60-luvun lopulla ei olisi tullut kuuloonkaan, että isä rupeaa olemaan synnytyksen takia tai sen jälkeen pois töistä.
Tulipa mieleen yksi taannoin treffailemani kollega, joka ilmoitti ettei aio olla paikalla ko. tapahtumassa aikanaan. Ei kuulemma kestäisi avuttomuuttaan tilanteessa. En tiedä ajatteliko se sitten että äidin on jotenkin helpompaa kestää sitä avuttomuutta ja vielä ilman tukea, en viitsinyt alkaa tenttaamaan. Äijä oli vielä oikein kriisipesäkkeiden ja katastrofilääketieteen spesialisti eikä sitten olisi kestänyt omaa pikku kriisipesäkettä. Miehen logiikkaa?
- Stadinarska
- Kitisijä
- Viestit: 6497
- Liittynyt: 30.10.2006 20:18
- Paikkakunta: No aivan varmasti aina Stadi
Aivan, mutta sitä asiaa juuri ainoastaan korostin, ViherZeb hyvä! Ei ole monta asiaa, joka miehen pään saa olemaan poissa kauniista naisista ja tähdensin, että tämä oma lapsi ja synnytys ja vaimo ovat sellaisia!Ainakin toivottavasti melkein kaikilleZeb kirjoitti:No tämähän siitä vielä puuttuisi. Eipä taida onneksi sentään kovin montaa ukkoa olla, jolle tulisi mieleen hoitsuja kuolastaa lapsensa synnytyksessä.Stadinarska kirjoitti:Kun vaimoni on minulle rakas ja oma lapsi tulollaan, en myöskään lepäytä silmiäni nuorissa sairaanhoitajissa.
Toinen asia on oman vanhemman ja sukulaisen kuolema. Omasta kuolemantaudista en ole varma?
Mutta Zeb. Mun pitäisi nyt oikeasti ryhtyä etsimään helminaista itselleni. Olen ollut asiassa passiivinen. Onko Turussa sellaisista mukavien ja mutkattomien ja lapsiahaluavien ja herttaisten ja älykkäitten sievien ja hyvin hyvää miestä arvostavien ja siten ikävyyksiä välttää haluavien ja kivaa tulevaisuutta rakkaudessa halajavien naisien varastoa?
SA
Viimeksi muokannut Stadinarska, 28.08.2009 11:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.