Uusi, raikkaampi vitutusketju, nyt 15% enemmän vitutusta!

Topicit, joihin vastataan hölynpölyllä.
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

Frederik Krueger kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Riippuu siitä, miten määrittelee vapaa-ajan. Minun jaksamiseni ei kärsi ollenkaan siitä, ettei minulla ole edes sen vertaa lapsivapaata aikaa kuin tavallisilla perheellisillä. Toisaalta miellän kyllä mukelon kanssa vietetyn ajan vapaa-ajaksi, toisin kuin killkill. Kaikki on kovin suhteellista.
Suomen Suuren Tietosanaentsyklopedian mukaan:

Vapaa-aika (lausutaan: vapp_aaa_ayg_a):

- Jana aika-avaruudessa jolloin on vapaa toteuttamaan omia mielihalujaan käytettävissä olevien rahavarantojen sekä voimassaolevien lakien puitteissa.


Koska mukelosi kanssa ollessasi olet pääasiassa rajoittunut olemaan mukelosi kanssa, voitaneen tästä päätellä että ettet keksisi vapaa-ajallesi muuta kuin mukelosi kanssa yhdessä olemisen. KK:lla lienee eri juttu, esim. laitesukellus. Tietenkin voi ihmetellä, mitä teit vapaa-ajallasi Ennen Mukeloa (eMkl)?
Oletat sellaisia rajoitteita, joita ei ole olemassakaan. Mukelo on tietysti mukanani monissa ajanvietteissä. Laitesukelluksen mukelo kieltämättä rajaisi pois, mutta onnekseni se ei kuulu minun mielihaluihini. Sitähän juuri yritin urpiaiselle selittää, että vapaa-aika ei ole niin yksiselitteinen käsite, että sen voisi suoraan niputtaa yhteen jaksamisen kanssa.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:Sinun ajattelusi menee pieleen siinä
Jos saisin euron joka kerta, kun Kitinässä ilmoitetaan, missä ajatteluni menee pieleen...
prosessi kirjoitti:oletat lähtökohtaisesti kaikkien minä-halujen olevan haihattelevia.
Enpäs oleta. Esimerkiksi minulla on kaikensorttisia minä-haluja koskien mitä kummallisempia asioita, ja itserakkaana paskiaisena en pidä niistä yhtäkään haihatteluna, vaan tarkasti punnittuina ja huolellisesti perusteltuina asenteina. Haihatteluna pidän sitä, että muodostaa minä-asenteita koskien asioita, jotka ovat käsitteellisellä välttämättömyydellä kollektiivisia projekteja.
prosessi kirjoitti:Minulle ei ole ollenkaan epäselvää, että haluaisin lisää lapsia, mutta koska alkaa pahasti näyttää siltä, etten todellakaan enää huoli minkäänsorttista miestä, kyseinen halu tulee melko todennäköisesti jäämään toteutumatta, eikä tule tulemaan mitään me-halua tai me-päätöstä. Elämä on.
Ok, kun kerran argumentaatiomme lähtökohta oli moraalinen (mitä lapset ansaitsevat), sovitaanko niin, että lapset ansaitsevat hankkijoidensa täyden sitoutumisen? Jos hankkijana on useampialkioinen joukko (vaikkapa juuri pariskunta), kaikkien alkioiden tulee moraalisesti ideaalisessa maailmassa sitoutua lapseen sekä minä-moodissa yksilöinä että me-moodissa pariskuntana. Tämä on sikälikin joviaali kompromissi, että antaa moraalista tilaa parisuhdetta haluamattomille hankkia lapsia yksin, jolloin minä-halu minä-sitoumuksineen riittää. Että siitä vaan adoptoimaan, keinosiemennyttämään tai baariseikkailemaan, mikä pirtaasi parhaiten sopii. Virallinen kitinäteoria on antanut hankkeelle moraalisen siunauksensa.
Frederik Krueger kirjoitti:Minua ehkä hieman vituttaa, tai pahemminkin ärsyttää, puolitutut ja sen semmoiset jotka:

- soittavat jostain asiasta, en pysty juuri silloin vastaamaan
- mutta eivät jätä puheviestiä tai lähetä tekstaria mitä asia koski
- eivät myöskään vastaa kun heihin yrittää saada yhteyttä mitä asia koski ja kuka edes yritti yhteydenottoa
- kaiken kukkuraksi pitävät numeroaan ilmeisesti salaisena kun ei löydy numeropalvelusta.

Silloin tulee päällimmäiseksi sellainen tuttu "up yours"-tunne. Pahimmassa tapauksessa yrittävät soittaa vielä uudelleenkin, enkä taaskaan pääse vastaamaan. Pelottaako niin paljon jättää puheviestiä, ja mikä siinä teidän numerossanne on niin saatanan salaista perkele vittu kusilauta? Mielestäni ainoastaan Supon todistajaohjelmaan osallistuvilla pitäisi olla oikeus salaisiin numeroihin.
Minä taas olen kiitollinen, jos soittaja ei jätä viestiä. Tulkitsen asian niin, että kiireellistä asiaa ei ollut, vaan pikemminkin sopiva aika jutustella niitä näitä, enkä siis soita takaisin, jos ei itseänikin innosta jutustella juuri sillä hetkellä muuten vaan. Tästä seuraa, että minua ärsyttävät (a) henkilöt, jotka eivät jätä viestiä eksplisiittisine soittopyyntöineen, mutta odottavat kuitenkin, että soitan takaisin ja (b) henkilöt, jotka jättävät viestin sanoakseen, että ei ollut mitään asiaa, kunhan soittelin jutustellakseni niitä näitä.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:
prosessi kirjoitti:Minulle ei ole ollenkaan epäselvää, että haluaisin lisää lapsia, mutta koska alkaa pahasti näyttää siltä, etten todellakaan enää huoli minkäänsorttista miestä, kyseinen halu tulee melko todennäköisesti jäämään toteutumatta, eikä tule tulemaan mitään me-halua tai me-päätöstä. Elämä on.
Ok, kun kerran argumentaatiomme lähtökohta oli moraalinen (mitä lapset ansaitsevat), sovitaanko niin, että lapset ansaitsevat hankkijoidensa täyden sitoutumisen? Jos hankkijana on useampialkioinen joukko (vaikkapa juuri pariskunta), kaikkien alkioiden tulee moraalisesti ideaalisessa maailmassa sitoutua lapseen sekä minä-moodissa yksilöinä että me-moodissa pariskuntana. Tämä on sikälikin joviaali kompromissi, että antaa moraalista tilaa parisuhdetta haluamattomille hankkia lapsia yksin, jolloin minä-halu minä-sitoumuksineen riittää.
Tämän allekirjoitan ehdoitta.
Että siitä vaan adoptoimaan, keinosiemennyttämään tai baariseikkailemaan, mikä pirtaasi parhaiten sopii. Virallinen kitinäteoria on antanut hankkeelle moraalisen siunauksensa.
Ei onnaa, kun tuohon tyhmään minä-haluuni sisältyy myös lapsen oikeus isään. Ehkä se ei ole ihan puhdas minä-halu siinä mielessä.
Avatar
Lolita
Kitisijä
Viestit: 8394
Liittynyt: 14.08.2005 18:46
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Lolita »

Vesper kirjoitti:Pari perusohjetta:
  • Hyvät teippaukset laadukkaalla maalarinteipillä (ja muista poistaa hetpian maalauksen jälkeen)
  • Laadukas rajaaja (jos tarvetta)
  • REILUSTI maalia, vähällä maalilla nylkyttäminen näkyy ja on turhaa
  • Yhdensuuntaisia, pitkiä vetoja viimeistään viimeiseen kerrokseen
Juuh. Mulla oli toi runsaan maalin käyttö vähän nihkeää. Toisella kierroksella mies maalasi isommat alueet ja mä vastasin reunoista. Ihan hyvä siitä tuli maalauksen osalta, seinä itsessään on kamala. Siinä on nyt hyvä pohja jollekin tapetoida.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

prosessi kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:Että siitä vaan adoptoimaan, keinosiemennyttämään tai baariseikkailemaan, mikä pirtaasi parhaiten sopii. Virallinen kitinäteoria on antanut hankkeelle moraalisen siunauksensa.
Ei onnaa, kun tuohon tyhmään minä-haluuni sisältyy myös lapsen oikeus isään. Ehkä se ei ole ihan puhdas minä-halu siinä mielessä.
Hmmm... ...meinasin vielä jatkaa vähän aiheesta, mutta nyt en tiedäkään kumpi suunta olisi hedelmällisempi, pohtiako sitä, miten pahasti maailma on vinksallaan, kun urpiainen antaa minulle kitinän kautta luvan baariseikkailla, vaiko keskittyä siihen, miten nurinkurisia omat tuplastandardini ovatkaan, kun hyväksyn muilta ihmisiltä kovin paljon sellaisia tekoja, joita en omalla kohdallani ikinä voisi hyväksyä.
Avatar
urpiainen
Kitisijä
Viestit: 6781
Liittynyt: 27.10.2005 17:37

Viesti Kirjoittaja urpiainen »

prosessi kirjoitti:
prosessi kirjoitti:
urpiainen kirjoitti:Että siitä vaan adoptoimaan, keinosiemennyttämään tai baariseikkailemaan, mikä pirtaasi parhaiten sopii. Virallinen kitinäteoria on antanut hankkeelle moraalisen siunauksensa.
Ei onnaa, kun tuohon tyhmään minä-haluuni sisältyy myös lapsen oikeus isään. Ehkä se ei ole ihan puhdas minä-halu siinä mielessä.
Hmmm... ...meinasin vielä jatkaa vähän aiheesta, mutta nyt en tiedäkään kumpi suunta olisi hedelmällisempi, pohtiako sitä, miten pahasti maailma on vinksallaan, kun urpiainen antaa minulle kitinän kautta luvan baariseikkailla, vaiko keskittyä siihen, miten nurinkurisia omat tuplastandardini ovatkaan, kun hyväksyn muilta ihmisiltä kovin paljon sellaisia tekoja, joita en omalla kohdallani ikinä voisi hyväksyä.
En minä nyt olisi noin lamauttavan jyrkän joko-tai -valinnan kannalla. Kyllä internettiin bittejä mahtuu - molempi parempi. Sitä paitsi (erikseen), koetin sisällyttää sinut moraaliteorian luojiin, jolloin kyse oli yhteisen teoriamme antamasta luvasta pikemminkin kuin minun antamastani. Sitäpaitsi (yhteen), baariseikkailu oli vain yksi vaihtoehto.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
daddykillkill

Viesti Kirjoittaja daddykillkill »

Frederik Krueger kirjoitti:Nimeä se meidän mukaamme.
Ei taida etunimipäiväkalenterista löytyä "VietänLiikaaAikaaNetissä" ??
milli

Viesti Kirjoittaja milli »

Tämä sairastaminen alkaa vituttaa, ei jaksa tehdä mitään, telkusta ei tule mitään, ei nukuta, hikoiluttaa särkee... arght
Musta tulee mökkihöperö täällä.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 5971
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Vituttaa kun ei tiedä, minkä television ostaisi. On hienoa, että on lainarahaa tuhlattavaksi, mutta ostoprosessi on kaikkinensa kestänyt jo sen verran pitkään, että olisi hauska saada se päätökseen. Töitäkin voisi tehdä, eikä vain tuijotella sitä tai tätä sontaluukkua.
Paras päivä ikinä.
Ylermi Ylihankala
Kitisijä
Viestit: 9426
Liittynyt: 22.09.2008 13:03

Viesti Kirjoittaja Ylermi Ylihankala »

Riemumieli kirjoitti:että olisi hauska saada se päätökseen.
Älä huoli. Kyllästyt uuteen varsin nopeasti. Ensimmäinen ilta se sentään on vitun iso ja vitun upee. Seuraavana aamuna onnittelutekstarit luettuasi toteat, että vittu kun onkin tavallinen. Aika iso mutta vain tavallinen töllö. Viikon päästä töllö ei ole enää edes iso, vaan naureskelet häpeissäsi partaasi ja salaa toivot, että kukaan muu ei huomaa tulipas-ostettua-liian-pieni-fiilistäsi. DNA-tyyppinen double helix-kierre on valmis. Kiroat itsesi, perheesi ja kurjan maailmankaikkeuden. Et enää tunne itseäsi, kysyt: "Kuka minä olen, mitä on elämä?" Masennut ja lopulta kuolet, hautakivesi kaadetaan vuonna 2083.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Hanskat ja pipo jäi bussiin! Mulle ei oo tainnu sattua tätä koskaan ennen, eli johan oli aikakin. Aamulla myös duuniavaimet jäi kotiin. No biggie onneks.
Koitan olla huomenna muistavampi, ja asettaa kaikki tärkeet valmiiksi lähtöpaikoille.

Muutenki kaikki asiat vaan tippuu päästä, liikaa tressiä, mut onneks la aamupäivän jälkeen helepottaa, ni kestää järjissään siihen asti. Me thinks.
Prepare for the worstest.
Zeb

Viesti Kirjoittaja Zeb »

Onslow kirjoitti:
Fcuk kirjoitti:Se piti viel heittää et raha on ehdottomasti hyvä syy skipata lisälapset.
No eihän ole. Aina ne lapset voi myydä, jolloin taas talous näyttää valoisammalta.
Jos myy vain munuaiset ja sarveiskalvot?
Avatar
nowaysis
Kitisijä
Viestit: 6126
Liittynyt: 26.05.2006 10:01
Paikkakunta: Bunnytown
Viesti:

Viesti Kirjoittaja nowaysis »

Suosittelen myymiseen kuitenkin seksiä. Eniten uusiutuva inhimillisfyysinen varanto. Munuaisen voit myydä eläessäsi vain kerran, seksiä loputtomiin.
Prepare for the worstest.
prosessi

Viesti Kirjoittaja prosessi »

urpiainen kirjoitti:
prosessi kirjoitti:
prosessi kirjoitti: Ei onnaa, kun tuohon tyhmään minä-haluuni sisältyy myös lapsen oikeus isään. Ehkä se ei ole ihan puhdas minä-halu siinä mielessä.
Hmmm... ...meinasin vielä jatkaa vähän aiheesta, mutta nyt en tiedäkään kumpi suunta olisi hedelmällisempi, pohtiako sitä, miten pahasti maailma on vinksallaan, kun urpiainen antaa minulle kitinän kautta luvan baariseikkailla, vaiko keskittyä siihen, miten nurinkurisia omat tuplastandardini ovatkaan, kun hyväksyn muilta ihmisiltä kovin paljon sellaisia tekoja, joita en omalla kohdallani ikinä voisi hyväksyä.
En minä nyt olisi noin lamauttavan jyrkän joko-tai -valinnan kannalla. Kyllä internettiin bittejä mahtuu - molempi parempi. Sitä paitsi (erikseen), koetin sisällyttää sinut moraaliteorian luojiin, jolloin kyse oli yhteisen teoriamme antamasta luvasta pikemminkin kuin minun antamastani.
Huomasin. Ongelma muodostuikin siitä, ettei hyvä teoria kelvannut minulle tuplastandardeineni omakohtaisesti hyödynnettäväksi, joten yritin siirtää vastuun moisesta kiusallisesta teoriasta sinun niskoillesi.
Sitäpaitsi (yhteen), baariseikkailu oli vain yksi vaihtoehto.
Noissa muissa vaihtoehdoissa oli myös lisäpuutteensa sen isättömyyden päälle, joten ne jouduin poistamaan valikoimista heti. En kelpaisi adoptiovanhemmaksi, ja keinohedelmöitys on liian kallista lystiä yhden ihmisen kustannettavaksi. Ei tässä ehkä muukaan auta kuin lähteä äidin ja urpiaisen saattelemana baariin, tai jotain.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

bliss kirjoitti: Vaikkapa toi.
..pitääkö mun nyt linkata sulle joku et-lehden palsta revanssiksi?

Mut käsittääkseni Demin setit ei isostikaan eroa Cityn nykymenosta.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Enttu

Viesti Kirjoittaja Enttu »

Tein turhan reissun Töölöön hammaslääkäriin,uusavuton respa ilmoitti:
ei meillä ollu sun numeroa tai jos ois ollukkin niin joku vanha numero,
olleet saaneet mua kiinni,uusi aika 3 vkon päähän JIPPII :twisted:

Eikä kukaan korvaa mulle menetettyä aikaa 1,5h ...
bliss

Viesti Kirjoittaja bliss »

Ann kirjoitti:
bliss kirjoitti: Vaikkapa toi.
..pitääkö mun nyt linkata sulle joku et-lehden palsta revanssiksi?

Mut käsittääkseni Demin setit ei isostikaan eroa Cityn nykymenosta.
Ei tartte, kiitti vaan :P
Mut hei, ei vauvajuttuja, ei muutetaan maalle -juttuja tai sauvakävelyjuttuja. Sitähän sä toivoit.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

bliss kirjoitti: Mut hei, ei vauvajuttuja..
Ne Demin tytöt taitaa kyl olla aika vauvoja vielä itsekin, babies having babies.. kaipa siellä on pari irstasta wanhaa setääkin joukossa..

Mut jos mä haluan itkettää pikkutyttöjä, niin sitä varten mulla on malttinsa menettänyt onslow.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Onslow

Viesti Kirjoittaja Onslow »

Ann kirjoitti: Mut jos mä haluan itkettää pikkutyttöjä, niin sitä varten mulla on malttinsa menettänyt onslow.
Sen verran heikkoa pissakkakka-juttua pusket nykyään, että susta ei taida olla enää itkettämään kuin pikkulapsia joilta varastat snickerspatukkasi.
Avatar
Riemumieli
Kitisijä
Viestit: 5971
Liittynyt: 20.08.2005 23:12
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Riemumieli »

Ylermi Ylihankala kirjoitti:Älä huoli. Kyllästyt uuteen varsin nopeasti. Ensimmäinen ilta se sentään on vitun iso ja vitun upee. Seuraavana aamuna onnittelutekstarit luettuasi toteat, että vittu kun onkin tavallinen. Aika iso mutta vain tavallinen töllö. Viikon päästä töllö ei ole enää edes iso, vaan naureskelet häpeissäsi partaasi ja salaa toivot, että kukaan muu ei huomaa tulipas-ostettua-liian-pieni-fiilistäsi. DNA-tyyppinen double helix-kierre on valmis. Kiroat itsesi, perheesi ja kurjan maailmankaikkeuden. Et enää tunne itseäsi, kysyt: "Kuka minä olen, mitä on elämä?" Masennut ja lopulta kuolet, hautakivesi kaadetaan vuonna 2083.
Katumukselle on olemassa ihan tieteellinen nimikin, se on kognitiivinen dissonanssi. Totta tietysti, että tarpeeksi suurta ei televisioissa ole olemassakaan, 200-tuumainen valkokangas voisi jo aiheuttaa lievähkön erektion. Mutta näillä reunaehdoilla on tyydyttävä 50 tuumaan ja toivottava, ettei jälkeläinen lyö sitä vasaralla ihan heti.
Paras päivä ikinä.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

Onslow kirjoitti: Sen verran heikkoa pissakkakka-juttua pusket nykyään, että susta ei taida olla enää itkettämään kuin pikkulapsia joilta varastat snickerspatukkasi.
Reaktionopeus kiitettävä! Meinasin eka korvata sut Manalalla, mutta sä päivystät ahkerammin kuin se.
Rotan aivot valtasivat pääni.
Onslow

Viesti Kirjoittaja Onslow »

Ann kirjoitti:Meinasin eka korvata sut Manalalla, mutta sä päivystät ahkerammin kuin se.
Sillä on uusi auto, se ei ehdi ny.
Avatar
Ann
Kitisijä
Viestit: 3969
Liittynyt: 16.08.2005 15:32
Paikkakunta: The Dark Realm of The Outworld

Viesti Kirjoittaja Ann »

No mut hei, onhan sullakin ne uudet rattaat?
Rotan aivot valtasivat pääni.
Melnais
Kitisijä
Viestit: 2199
Liittynyt: 15.08.2005 0:23
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Melnais »

Lapsenteossa miehen yksipuolinen päätös olla hankkimatta enempää jälkikasvua on tietysti aivan yhtä pätevä kuin naisen päätös "unohtaa" ehkäisy sen ensimmäisen kohdalla. Ei kaikesta jaksa aina neuvotella.
Elämä kantaa, jos sen antaa
Onslow

Viesti Kirjoittaja Onslow »

Ann kirjoitti:No mut hei, onhan sullakin ne uudet rattaat?
Kahdetkin! Ja tänään menen ostamaan uuden kylpyammeen. Just tommosen. Eiks oo magee!

Kuva
Vastaa Viestiin