Frederik Krueger kirjoitti:
Mitä siinä järjetöntä on? Jos miljardituloisille annettaisiin parin satkun sakkoja, ei heidän tarvitsisi juurikaan välittää liikennesäännöistä. Sakkojen pitääkin tuntua rahapussissa jotta niillä olisi mitään vaikutusta, joten tulojen mukaan.
Kateusveroksi sitä ei voi väittää, koska kenenkään ei ole pakko törttöillä liikenteessä niin että joutuu sakotetuksi.
Suomessa ajokortti otetaan herkästi hyllylle, ei siihen montaa sakkoa vuodessa (kolme?) tarvita. Eli kyllä pelote olisi olemassa joka tapuksessa ilman järjettömiä sakkojakin.
Käsittääkseni kyseisen kaltaista systeemiä ei ole muualla maailmassa käytössä, eivätkä rikkaat silti estottomasti kaahaa.
Joku oikeusoppinut kirjoitti aikoinaan hesarissa asiaan liittyen, että maailmalla ei ole juurikaan tieteellisesti tutkittu sitä, miltä rangaistukset
tuntuvat eri ihmisissä.
Eli tuntuisiko 1000e sakko vähemmän harmittavalta miljonääristä kuin taviksesta. Intuitiivisesti näin hyvinkin saattaa olla.
Mutta jos ajattelemme, että sen takia meidän täytyy rangaista miljonääriä ankarammin, niin entäs toiseen suuntaan?
Jos kartanossa asuva miljönääri tai juoppoasuntolassa asuva pultsari laitetaan molemmat kuukaudeksi vankilaan, niin eikö ole todennäköistä, että kartanossa asumaan tottuneesta miljonääristä 1 kk vankikilassa tuntuu pahemmalta rangaistukselta, kuin roskiksessa tai juoppoasuntolassa asumaan tottuneesta pultsarista.
Siitä huolimatta kukaan ei esitä, että kartanossa asuvan pitäisi sen takia saada samasta rikoksesta lyhyempi vankeustuomio. Miksi?
Sivumennen sanoen varatonhan saa rötöstellä varsin liberaalisti, koska poliisin määräämiä sakkoja ei enää muunneta vankeudeksi, eli hän ei saa pikkurötöksistä itse asiassa mitään rangaistusta. Reilua?