3 x verkkarihousut. Yksi polyester, yksi puuvilla ja yksi fleece. Oli jo aikakin ostaa, sillä vanhat oli hikoiltu puhki persauksen kohdalta eikä niissä enää kehdannut lähteä hölkkäämään.
Suurin osa kaupassa vietetystä ajasta meni housujen selaamiseen, kun vain kaikkia muita paitsi minun kokoani (M) tuntui löytyvän. Lienee aika yleinen tilanne? Myyjät eivät tilaa lisää vaatteita kun vaatetangot näyttävät olevan täynnä - mutta vain kokoja joita ei kukaan osta (tyyliin XXS ja XXXL).
Tässä valossa XXS ja XXXL -ihmisten valitukset siitä ettei sopivia vaatteita tahdo löytyä tuntuu vähän oudolta. Kun ei kaupoissa muita kokoja tunnu edes olevan.
Hiukan siemeniä... Siis oliivipuun, kahvipensaan, eucalyptuspuun, sitruunamelissaa, vihannesportulakkaa, rucolaa ja ananaskirsikoita. Eli ihan vähän vaan... Toi Bauhaus on ihan liian lähellä meitä!!
"The only reason for time is so that everything doesn't happen at once."
~Albert Einstein
Katsotaan mitä tapahtuu. Että samalla kun säilytystilaa vapautuu, levyjen löytyminen saattaa muuttua entistäkin hankalammaksi ilman tiukkaa aakkostamista. Ja siinä olen ollut aina melko heikko.
2 jatkoroikkaa, toisessa 8 töpseliä sen verran kaukana toisistaan että siihen mahtuu muuntajatkin vierekkäin, ja toinen joka toimii Master/Slave -tyyliin, eli katkaisee virrat muista töpseleistä kun yhden töpselin tehontarve putoaa säädetyn rajan alapuolelle. Ei pitäis tietokoneen oheishärpättimien muuntajien syödä tehoja turhaan enää sen jälkeen.
Ostin eilen tällaiset. Mun oli pakko saada ne. Aivan pakko. En silti vielä oikeen tiiä, onko ne ihanat vai kammottavat. Ainakin hyvät jalassa! Aattelin, että ovat aika hauska väriläikkä mun muuten sysimustaan olemukseeni.
Tänään kävin Akateemisessa ostamassa Sandman kakkosalbumin - oon viimeinkin päättänyt kerätä tuon sarjan omaksi - ja The Exterminators kakkosalbumin myös. Lisäksi ostin mangosorbettia, koska kurkku on niin kipeä, etten voinut kuvitella saavani alas mitään muuta kuin jotain todella kylmää. Hemmetin hyvää kamaa - ei rasvaa eikä sokeria ja tossa 0,55 litran tötsässä vaan 220 kcal. Alan elämään tällä.
Minkä merkkisiä ja mistä, saatana? Taannoin ostin Pirkan urheilsukkia, saatana, koska olivat aika hyviä, saatana. Dressmannin nepparisukatkin ovat kivoja saatana. Mutta onko sulla jotain suosituksia, saatana?