Syy suhteettomuuteesi?

Ihmissuhdeasiat ja lemmekkäät jutut
Googlebot

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

Suvinen kirjoitti:Vielä kerran muputan, sitten lopetan. Mutta kun en vaan jaksa ymmärtää. Tämänkaltaisia tarinoita varmasti on pilvin pimein, mutta minussa ne herättävät aina vain hämmentyneitä kysymyksiä: Miksi ihmeessä nainen tuli sinulle valittamaan siitä, että joku on "vienyt" hänen istumapaikkansa? Miksei itkenyt miehelleen? Tai sille joka vei paikan?
Itsekin ihmettelin miksi hän tuli juuri minulle valittamaan, tosin satuin olemaan lähellä. Mysteeri, mutta sinänsä hauska sattumus mikä teki illastani ihan mukavan.

Miestä hänellä ei ollut mukana koska heillä oli ns. tyttöjen ilta ulkona. Käsittääkseni hän oli esittänyt vastalauseensa jo tälle Jarmolle, joka ei ollut ilmeisesti lotkauttanut sille korvaansakaan (oli hän kyllä aika humalassakin). Jarmo on muuten ties mikä luutnantti tms. kaippari, Mylwinillekin tiedoksi.

Myönnän kuitenkin että vaikka päättäisin vain jutella jollekin, valinta kohdistunee yleensä kohteisiin joita kohtaan voisin tuntea muutenkin kiinnostusta. Enemmän ehkä on kyse asenteesta ettei ennalta ajattele sen tulevan johtamaan "mihinkään" eikä aktiivisesti edes pyri siihen, eikä myöskään pety kun näin ei tapahdukaan.
Duckzilla

Viesti Kirjoittaja Duckzilla »

Googlebot kirjoitti:No sinä oletkin tuollainen hypersosiaalinen yksilö
Toi oli tietty läppä, mutta siinä oli myös jotain uutta jota en tajunnut itsestäni. Joo, mun oikeastaan tosiaan on hyvin helppoa mennä juttelemaan kenelle tahansa. Jos vain on jotain sanottavaa, siis. Toisaalta minun on hyvin vaikeaa keksiä väkisin tyhjästä mitään sanottavaa, joka taas toisilta onnistuu tosi helposti.
Yksi hidaste on tosiaankin se että luullaan yleisesti olevan vain sen yhden jutskan perässä.
Niitä, joille olen mennyt juttelemaan onnistuneesti, se ei ole näyttänyt haittaavan.
Suvinen kirjoitti:minulle suurinpiirtein kauheinta maailmassa olisi antaa itsestään semmoinen kuva että olisin kiinnostunut jostakusta ihmisestä. Sehän saattaisi antaa vaikka pakit, ja pahinta se olisi tietenkin juuri siinä tapauksessa, että en oikeasti edes olisi kiinnostunut vaan vaikka juuri vain kohteliaisuudesta keskustelemassa.
Rohkeesti vaan. Minä olen ottanut vastaan jo monen monta rukkasta ja pakkia ihmisiltä joista en ole ollut kiinnostunut. Siihen tottuu. Ne rukkasethan annetaan tavallaan vain takaisin, kun olet itse jo mielessäsi antanut heille rukkaset. He vaistoavat kiinnostuksen puutteesi, joten he suojelevat itseään ja haluavat olla niskan päällä ehtimällä ensin antaa ne rukkaset sinulle.
Googlebot

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

Googlebot kirjoitti:Myönnän kuitenkin että vaikka päättäisin vain jutella jollekin, valinta kohdistunee yleensä kohteisiin joita kohtaan voisin tuntea muutenkin kiinnostusta. Enemmän ehkä on kyse asenteesta ettei ennalta ajattele sen tulevan johtamaan "mihinkään" eikä aktiivisesti edes pyri siihen, eikä myöskään pety kun näin ei tapahdukaan.
Korostan kuitenkin että en myöskään välttele puhumista henkilöiden kanssa joista tíedän jo ennalta ettei mitään tule tai pidä tulla tapahtumaan (varatut, väärää sukupuolta olevat tai muuten vaan ei-sopivat). Ehkä kaikkein humalaisimpia ja aggressiivisimpia välttelen.
Googlebot

Viesti Kirjoittaja Googlebot »

Suvinen kirjoitti:Niin, ja minä en muuten ole missään vaiheessa väittänyt, etten menisi baariin tapaamaan vieraita ihmisiä. Sanoin vain, etten ymmärrä niitä, jotka menevät puhumaan vieraille ihmisille muussa kuin pokaustarkoituksessa. Kotona on paha pokata vieraita ihmisiä.
Myönnän että baariympäristössä valtaosa yhteydenotoista, varsinkin miesten tekemistä, liittyy pokaamiseen. Mutta muitakin syitä voi ja melkeinpä pitäisikin olla minun mielestäni. Suon sinulle aikaisemmin esittämäsi eriävän mielipiteen.

Joidenkin uusien ihmisten kanssa saattaa vain yllättäen olla hauskaa jutella, aivan kuten kavereiden kanssa. Otan esimerkiksi eräät kaverisynttärit joissa olin toista kuukautta sitten, suurin osa paikallaolijoista minulle täysin tuntemattomia. Tulin kuitenkin hyvin juttuun heistä varsinkin kahden kanssa (mies ja nainen), ensimmäisen kanssa tuntui huumorintaju osuvan niin hyvin yksiin ja toisen kanssa huomasimme omaavamme saman harrastuksen josta riittikin juttua loppuillaksi.

Vaikka yhteinen kaveri olikin heidän kanssaan yhdistävä tekijä, en näe valtavaa eroa tilanteeseen jos sattuisin juttelemaan baarissa mukavantuntuisen ventovieraan kanssa. Se että kaveri oli yhteinen ei tarkoittanut että koin velvollisuudekseni jutella ja tutustua heihin syvemmin, kaikkien paikallaolijoiden kanssa en näin tehnytkään.
Avatar
Eden
Kitinäaddikti
Viestit: 62
Liittynyt: 19.04.2008 8:36
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja Eden »

Mä olen vapaa koska en halua että kukaan ahdistaa mua nurkkaan :twisted: Ja toistaiseksi hyvin pyyhkii, ketään ei edes kiinnosta! 8)
NegaDuck

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Joku päivä suihkussa minulle valkeni että yksi syy joka on monta kertaa estänyt minua pariutumasta on se että minussa on herännyt suojeluvaisto naista kohtaan. Siis sillä tavoin että olen halunnut suojella naista itseltäni, ja siksi jättänyt lähestymättä.

Hrm. :?
Elppis
Kitisijä
Viestit: 10700
Liittynyt: 15.08.2005 15:07
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Elppis »

NegaDuck kirjoitti:Joku päivä suihkussa minulle valkeni
Hih, sori, nyt on pakko kysyä... SUIHKUSSA?!
The great club outshines the individual, always and forever.
NegaDuck

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Elppis kirjoitti:Hih, sori, nyt on pakko kysyä... SUIHKUSSA?!
Silloin on aikaa ajatella, kun e-mailien ja Kitinän tsekkaaminen ei onnistu ihan hetkessä.

Jos asentaisin suihkuun vedenpitävän nettisurffausvimpulan, lakkaisin varmaankin ajattelemasta kokonaan.
Avatar
huima
Kitisijä
Viestit: 4210
Liittynyt: 17.04.2007 11:39

Viesti Kirjoittaja huima »

Elppis kirjoitti:
NegaDuck kirjoitti:Joku päivä suihkussa minulle valkeni
Hih, sori, nyt on pakko kysyä... SUIHKUSSA?!
Suihkussa kaikki parhaat ideat tulee.

Tosin NegaDuckin olisi tietenkin tässä kohtaa pitänyt vastata että "niin, suihkussa pestessä paikkojani tajusin että eihän tuo jötikkä mahdu normaalin naisen sisään, parempi siis olla aiheuttamatta enempää tuskaa ja suojella neitejä minulta".
NegaDuck

Viesti Kirjoittaja NegaDuck »

Pikemminkin mun olis pitäny sanoa että "tää jötikkähän aiheuttaa naisille niin hirveetä addiktiota että mun on parempi vaan suojella neitejä riippuvuusoireilta."
Aava

Viesti Kirjoittaja Aava »

huima kirjoitti: .... että "niin, suihkussa pestessä paikkojani tajusin että eihän tuo jötikkä mahdu normaalin naisen sisään, parempi siis olla aiheuttamatta enempää tuskaa ja suojella neitejä minulta".
NegaDuck kirjoitti:Pikemminkin mun olis pitäny sanoa että "tää jötikkähän aiheuttaa naisille niin hirveetä addiktiota että mun on parempi vaan suojella neitejä riippuvuusoireilta."

:rofl:

Miehet...
SikaMika

Viesti Kirjoittaja SikaMika »

Syy suhteettomuuteeni on se, että olen yksinkertaisesti jotain aivan liian hyvää useimmille naisille - eivätkä ne perkeleet edes tajua sitä!
Avatar
Vaola
Kitisijä
Viestit: 4494
Liittynyt: 15.08.2005 10:36
Paikkakunta: pois

Viesti Kirjoittaja Vaola »

SikaMika kirjoitti:Syy suhteettomuuteeni on se, että olen yksinkertaisesti jotain aivan liian hyvää useimmille naisille - eivätkä ne perkeleet edes tajua sitä!
Sä annat liikaa hyvää, liian aikaisin. Jos sä tapaat jonkun friidun baarissa, niin ei kannata heti laittaa koko arsenaalia kehiin. Nakuilu kannattaa säästää myöhemmäksi, vaikka ne selvästi rukoilee sitä jo ensi tapaamisesta lähtien.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Chap

Viesti Kirjoittaja Chap »

Vaola kirjoitti:Sä annat liikaa hyvää, liian aikaisin. Jos sä tapaat jonkun friidun baarissa, niin ei kannata heti laittaa koko arsenaalia kehiin. Nakuilu kannattaa säästää myöhemmäksi, vaikka ne selvästi rukoilee sitä jo ensi tapaamisesta lähtien.
Höpö, höpö. Myöhemmin voi jo olla liian myöhäistä.
Avatar
Lilo
Kitisijä
Viestit: 3029
Liittynyt: 26.03.2006 21:27

Viesti Kirjoittaja Lilo »

Chap kirjoitti:
Vaola kirjoitti:Sä annat liikaa hyvää, liian aikaisin. Jos sä tapaat jonkun friidun baarissa, niin ei kannata heti laittaa koko arsenaalia kehiin. Nakuilu kannattaa säästää myöhemmäksi, vaikka ne selvästi rukoilee sitä jo ensi tapaamisesta lähtien.
Höpö, höpö. Myöhemmin voi jo olla liian myöhäistä.
No nyt mä sit vihdoin tajuan, miksi niin monet miehet tykkää heilua alasti julkisilla paikoilla...Helikopterit vaan näytille heti baaritiskillä!
Artificial Intelligence is no match for natural stupidity.
Bliss

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Olen suhteeton ajankäyttöongelman takia. Ehkä. Osittain myös sijainnin takia.
Tosin olen ollut lukevinani rivien välistä jotain muuta ("no kun sulla on toi lapsi..."). Mutta ei se mitään....
Aava

Viesti Kirjoittaja Aava »

Bliss kirjoitti:Olen suhteeton ajankäyttöongelman takia. Ehkä. Osittain myös sijainnin takia.
Tosin olen ollut lukevinani rivien välistä jotain muuta ("no kun sulla on toi lapsi..."). Mutta ei se mitään....
:shock:
Häh? Sääkö oot sinkku? Olipa yllätys. Ei uskois.
Miten noin kaunis ja älykäs leidi on vapaalla jalalla? Ei tajuu. Mikä miehiä oikein vaivaa? :think:

Et oo miettiny sitä nelosen sarjaa "sinkkuäidille sulhanen"? Sun olemus_taatusti_ keräis katsojia ja sulhoehdokkaita :D
Tix

Viesti Kirjoittaja Tix »

Aava kirjoitti:älykäs

"sinkkuäidille sulhanen"
Minun nähdäkseni nämä ovat toisensa poissulkevia seikkoja.
Aava

Viesti Kirjoittaja Aava »

Tix kirjoitti:
Aava kirjoitti:älykäs

"sinkkuäidille sulhanen"
Minun nähdäkseni nämä ovat toisensa poissulkevia seikkoja.

No älä nytte. Mistä sitä tietää, kuinka helmityyppejä sinne ilmottautuisi, jos Bliss ois ehdolla.

Vaikka en kyllä itsekään pystyis elämään sillä tavalla tv-kameroiden edessä... ainakin siihen vaadittaisiin toisenlainen asenne. En nyt tiedä, onko tässä älyllä mitään tekemistä.
Herra Manala

Viesti Kirjoittaja Herra Manala »

Aava kirjoitti:No älä nytte. Mistä sitä tietää, kuinka helmityyppejä sinne ilmottautuisi, jos Bliss ois ehdolla.
Kohtuullisen sama vaikka sinne ilmoittautuisi itse Vladimir Putin. Tunne-elämäasioidensa tyrkkääminen televisioon on vastenmielistä.
Aava

Viesti Kirjoittaja Aava »

Herra Manala kirjoitti:
Aava kirjoitti:No älä nytte. Mistä sitä tietää, kuinka helmityyppejä sinne ilmottautuisi, jos Bliss ois ehdolla.
Kohtuullisen sama vaikka sinne ilmoittautuisi itse Vladimir Putin. Tunne-elämäasioidensa tyrkkääminen televisioon on vastenmielistä.
Niinon-niinon, mutta joskus vaan tulee ajatelleeksi, että voisiko niin "karmean" riskin ottaa, jos sillä panoksella voisi löytää jonkun todella helmityypin? Eihän se tv-kuvaaminen ikuisuuksia kestä.*

Siis mua nyt vaan ihmetyttää ihan järjettömästi, miten jotkut miehet on pystynyt ohittamaan tommosen naisen kuin Bliss. Niitä ei voi olla kovin montaa. Ei tajua.

*) No joo. Emmää kyllä pystyis.
Avatar
Niba
Kitisijä
Viestit: 15901
Liittynyt: 15.08.2005 3:14
Paikkakunta: Hell

Viesti Kirjoittaja Niba »

Olinko nyt suhteeton?
Suhteeton millä tavoin?
Aava kirjoitti:Bliss
Niin ei merimerkkejäkään päin ajeta vaan ohitetaan ne.
Pyyhin Netikettiin..
Bliss

Viesti Kirjoittaja Bliss »

Aava kirjoitti: Et oo miettiny sitä nelosen sarjaa "sinkkuäidille sulhanen"?
Kyllä on pakko myöntää, että mielummin olen loppuikäni ilman minkäänlaista suhdetta kuin työnnän itseni mihinkään tuontyyppiseen ohjelmaan :roll:
Edith

Viesti Kirjoittaja Edith »

Olen nyhverö.
NuoriDaavid

Viesti Kirjoittaja NuoriDaavid »

Bliss kirjoitti:Olen suhteeton ajankäyttöongelman takia. Ehkä. Osittain myös sijainnin takia.
Tosin olen ollut lukevinani rivien välistä jotain muuta ("no kun sulla on toi lapsi..."). Mutta ei se mitään....
Asutko sinäkin Varkaudessa?
Vastaa Viestiin