Ke-ke-ke-keksiviikko
Lenkillä käyty. Mukavaa, ettei siellä ole enään niin kuuma. Ei tarvi kestää sitä puolen tunnin jälkihikeä. Nyt jos sitä pikkaisen punnertaisi, menisi suihkuun ja miettisi mitäs sitä tekisi. Kai sitä joutuu korkkaamaan muutaman oluen jossain vaiheessa, kun ei koti-ilta oikein innosta. Harmi vaan kun kukaan tuttu ei tunnu ehtivän, kun ei ole rahaa/on töitä/eivät voi sietää seuraani jne.
Kaipa sitä täytyy itse kurkistaa illan meininkin yksikseen ellei sitten kenestäkään kityläisestä löydy juopottelu seuraa?
Kaipa sitä täytyy itse kurkistaa illan meininkin yksikseen ellei sitten kenestäkään kityläisestä löydy juopottelu seuraa?
Palasin juuri lenkiltä Töölönlahdelta - ja jouduin taas toteamaan että vituiksi meni rauhallinen pitkä lenkki. Ensimmäiset puoli tuntia meni vallan mainiosti, omaa tahtia ja tavoiteaikaa juosten. Keräilin muiden juoksijoiden selkiä reitillä ja hyvällä fiiliksellä puskin eteenpäin. Takaraivossa oli kuitenkin ajatus että vaikka kulkee hyvin, pitäisi hidastaa ja antaa pulssin rauhoittua -- juosta todellakin se pitkä ja rauhallinen lenkki.
Jostain kuitenkin liihahtaa samalla reitille edelleni parinsadan metrin päähän suunnilleen samaa vauhtia juossut kaveri. Ennen pitkää olin juossut sen kiinni ja juoksimme näppärästi peräkkäin hyvää tasaista vauhtia. Lähdettäessä uudelle kierrokselle vauhti kuitenkin alkoi kiristymään, ja vaikka järki sanoi että olen juoksemassa omaa lenkkiä - sitä pitkää hidasta lenkkiä, kilometrinopeudella 5 minuuttia kilometri - ei pää sallinut sitä. Välimatka pidettiin samana ja ennen pitkää sitä juostiinkin jo 4.30 kilometrinopeudella ja linnunlaulun mäkeen noustessa otin vetovuoron ja nostin nopeuden neljään minuuttiin kilometri ja sen alle.
Lopputulos ei kuitenkaan ollut se mitä odotin. Sen sijaan että olisin juossut ylhäisessä yksinäisyydessä miehekkäästi partaani naureskellen, toinen kaveri pysyikin tehokkaasti selässä kiinni. Liian nopea kilometrivauhti söi lopulta voimat ja motivaation, joten pitkäksi tarkoitettu lenkki typistyi lopulta normaaliksi yhdeksän kilometrin repäisyksi.
Kele.
Jostain kuitenkin liihahtaa samalla reitille edelleni parinsadan metrin päähän suunnilleen samaa vauhtia juossut kaveri. Ennen pitkää olin juossut sen kiinni ja juoksimme näppärästi peräkkäin hyvää tasaista vauhtia. Lähdettäessä uudelle kierrokselle vauhti kuitenkin alkoi kiristymään, ja vaikka järki sanoi että olen juoksemassa omaa lenkkiä - sitä pitkää hidasta lenkkiä, kilometrinopeudella 5 minuuttia kilometri - ei pää sallinut sitä. Välimatka pidettiin samana ja ennen pitkää sitä juostiinkin jo 4.30 kilometrinopeudella ja linnunlaulun mäkeen noustessa otin vetovuoron ja nostin nopeuden neljään minuuttiin kilometri ja sen alle.
Lopputulos ei kuitenkaan ollut se mitä odotin. Sen sijaan että olisin juossut ylhäisessä yksinäisyydessä miehekkäästi partaani naureskellen, toinen kaveri pysyikin tehokkaasti selässä kiinni. Liian nopea kilometrivauhti söi lopulta voimat ja motivaation, joten pitkäksi tarkoitettu lenkki typistyi lopulta normaaliksi yhdeksän kilometrin repäisyksi.
Kele.
Tsisses! Mun "pitkät lenkit" (1-1,5h) lönkötellään tyyliin 9 km/h. Okei mun perseeni onkin varmaan kaks kertaa yhtä iso kun huiman.. Sun pitäs ottaa joku todella hidas kaveri lenkille mukaan, siis semmonen rapakuntonen joka pitäis sunkin juoksuvauhdin tarpeeks hiljasena.huima kirjoitti: Lähdettäessä uudelle kierrokselle vauhti kuitenkin alkoi kiristymään, ja vaikka järki sanoi että olen juoksemassa omaa lenkkiä - sitä pitkää hidasta lenkkiä, kilometrinopeudella 5 minuuttia kilometri - ei pää sallinut sitä. Välimatka pidettiin samana ja ennen pitkää sitä juostiinkin jo 4.30 kilometrinopeudella ja linnunlaulun mäkeen noustessa otin vetovuoron ja nostin nopeuden neljään minuuttiin kilometri ja sen alle.
Tänään on ollut tosi ihku päivä. Mä taidan heivata ne kaks muuta kesäheilaa..
No milloin lähdetään?Camilla kirjoitti:Tsisses! Mun "pitkät lenkit" (1-1,5h) lönkötellään tyyliin 9 km/h. Okei mun perseeni onkin varmaan kaks kertaa yhtä iso kun huiman.. Sun pitäs ottaa joku todella hidas kaveri lenkille mukaan, siis semmonen rapakuntonen joka pitäis sunkin juoksuvauhdin tarpeeks hiljasena.
Mulla on selainen punainen pitkä naru, jonka voisi sitoa musta kiinni suhun - etten varmasti pääse kohottamaan nopeutta

No niin, se alkaa olla jo 90% varmaa, että mä menen sinne basistien keskelle Tavastialle. Enää puutu kuin muutama vaatekappale ja sit menoks. En muistakaan milloin olisin viimeksi ollut baarissa, ehkä Edithin kanssa Zetorissa ja Rocksissa muinoin.
“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu, kun missasin tän. SAATANA!
Toivottavasti löytyy torrenttina.
Toivottavasti löytyy torrenttina.

Ei sellaista osaa kaivata, mitä ei ole saatavillasilsakenraali™ kirjoitti:Eikö nykynuoriso enää seksiä kaipaa? Juovat kuulemma viinaakin kuin aikamiehet.ElanorRaven kirjoitti:Aah, seitsemännessä taivaassa taas. JuNppa, pyöräily ja suihku on hieno yhdistelmä!

Paikannapa kipupiste, niin päättelen sen lihaksen, josta kipu tulee. Onko kipu niskassa, epäkäslihaksissa (eli ne siinä hartijoiden ja niskan välissä) vai pelkästään olkapäissä?ElanorRaven kirjoitti:Miten hartialihaksia (olkapäälihaksia) voi venytellä? Ikävä kiristävä tunne pystypunnerruksien jäljiltä.
Pystypunnerrus vetää usein niskan ja hartiat jäykiksi.
Ei niskassa laisinkaan, vaan nimenomaan tuossa olkapäiden kohdalla, kuitenkin selkeästi kropan etupuolella. Pienen googlettamisen jälkeen uskoisin sen olevan tuo.silsakenraali™ kirjoitti:Paikannapa kipupiste, niin päättelen sen lihaksen, josta kipu tulee. Onko kipu niskassa, epäkäslihaksissa (eli ne siinä hartijoiden ja niskan välissä) vai pelkästään olkapäissä?ElanorRaven kirjoitti:Miten hartialihaksia (olkapäälihaksia) voi venytellä? Ikävä kiristävä tunne pystypunnerruksien jäljiltä.
Aika hyvin mie ainakin saan venytettyä ihan kasvot seinäänpäin nojaamalla ja käsiä ylhäällä seinää vasten 'työntämällä'. Leuanvetotelineessä roikkuminen toimii myös erittäin hyvin. Tai niin, jotta menee selin seinää vasten loivaan mäkihyppääjämäiseen kyykkyasentoon ja nostaa kädet sivukautta ylös seinälle niin, että kämmenet ovat seinää vasten.ElanorRaven kirjoitti:Kai sen voi niinkin ajatellasilsakenraali™ kirjoitti:Miehillä se taitaa mennä, notta sellaista ei ymmärrä kaivata mistä ei tiedä, ja tietenkin päinvastoin
Miten hartialihaksia (olkapäälihaksia) voi venytellä? Ikävä kiristävä tunne pystypunnerruksien jäljiltä.
Kah, kiitos vinkeistä, kokeillaanpa. Hitto kun on pitänyt jo pitkän aikaa hankkia sellainen oven väliin ängettävä tanko, nyt tuntuisikin varmaan aika taivaalliselta roikkua siinä!bedlam kirjoitti:Aika hyvin mie ainakin saan venytettyä ihan kasvot seinäänpäin nojaamalla ja käsiä ylhäällä seinää vasten 'työntämällä'. Leuanvetotelineessä roikkuminen toimii myös erittäin hyvin. Tai niin, jotta menee selin seinää vasten loivaan mäkihyppääjämäiseen kyykkyasentoon ja nostaa kädet sivukautta ylös seinälle niin, että kämmenet ovat seinää vasten.
Tuolta löytyy venytysliikkeet kaikille lihaksille. Mene tuohon linkkiin, klikkaa yläotsikkoa (lihaksen nimi) ja sieltä löytyy Stretch-otsikko. Niistä alimmaista tarkoitin mäkihyppyasennolla.ElanorRaven kirjoitti:Pienen googlettamisen jälkeen uskoisin sen olevan tuo.
Viimeksi muokannut bedlam, 19.07.2006 23:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.