No koitetaan.... Torstai
Onnittelut Kissikselle, ja samaan hengenvetoon: minun murusellani alkaa tänään neljäs vuosi! Säkin oot sitten ansiokkaasti valinnut syntymäpäiväksesi liputuspäivän, Runon ja Suven päivän. Ja Eino Leinon.
Lahjaksi sai apurataspyörän enkä oikein voi uskoa että mun vauva on ihan iso jo kun osaa sillä ajellakin. Olisin lainannut tähän pätkän Hymyilevästä Apollosta mutta päätin sen olevan sittenkin hieman liian korkealentoista näin aamutuimaan.

Prepare for the worstest.
nowaysis kirjoitti: Hymyilevästä Apollosta

Ei mun lempipätkäni ole ikinä mihinkään tilanteeseen liian korkealentoista.

"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista."
Pateettisesti Leinoa lausuva hyvä lausuja...ei ole mitään mahtavampaa.

No ei sit munkaan vaikka itkettää jo valmiiksi. Tähän liittyy niin paljon muistoja, kesä kahdentoista vuoden takaa.Saz kirjoitti: Ei mun lempipätkäni ole ikinä mihinkään tilanteeseen liian korkealentoista.![]()
"Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhoittaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan."
Ja kun vauhtiin päästiin:
"Ja vaikka mun nuorena laineet vei,
niin eipä se hukkahan vaipunut, ei,
joka upposi laulujen laineisiin
ja lempensä unelmiin."
Uh, tuli hyvin nöyrä ja suomalaiskansallinen olo. Äkkiä musatv päälle!!1
Prepare for the worstest.
Nonni, nyt on noudettu pysyvä ajokortti ja hlö-kortti polliisilaitokselta. Viimeksi se oli täynnä venäläisiä, nyt se oli täynnä lapsiperheitä. Onko siellä jotain teemapäiviä?
Paluumatkalla poikkesin Yleiselektroniikan myymälään, tarkoituksena noutaa töpseli, pistorasia ja pätkä johtoa tuuletinviritelmääni varten (pitää tehdä maadoitettu, tähänastinen viritelmäni oli maadoittamaton). Vaan sitten ajattelin että johtojen päistä saisi varmaan siistit päätyholkeilla... ja siihenhän tarvitaan kunnon holkkipihdit... ja uudet hyvät sivuleikkuritkin voisivat olla tarpeen... ja äkkiäkös minulla oli satasen ostokset kasassa. Höh. Sähkömiehen leikkiminen on kallis harrastus.
KisSandralle onnea. Unkarissahan sanotaan että se aika, jonka nainen on 29-vuotias, on pisimmät viisi vuotta hänen elämästään.

Eilisen serkustapaamisen tuloksena on ihan järkyttävä kanuuna ja tulihan sitten syötyä kaksi kertaa teatterissa eilen. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa.
Härän seläke oli vallan mainiota, mutta se paikka muuten.. Jos sitä fuusiojatsipaskaa ja niitä persoonattomattoman näköisiä tommyhilfiger-ääliötä olisi pitäny vielä hivenen kauemminkin katsella, olisin vetänyt ranteeni auki. Kerrassaan kamala paikka.

hyi saatana! ehka rumin tyyli ikina
http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=719376
http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=719376
'viinista tulee sekoboltsiks' -lapsi 7v
Älä ny, valaksenpursto-look on Qmint Håttii teiniXien keskuudessa!cardic kirjoitti:hyi saatana! ehka rumin tyyli ikina
http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=719376

Paljosta lyödään vetoa, niin sillä on avebemarilla ajeleva, proteiinilta haiseva testo-pentti poikaystävänään. Sellainen solariumissa grillattu ja testoman-lehdestä tatuointimalleja ottanut pillerihirmu. Aina noilla on.cardic kirjoitti:hyi saatana! ehka rumin tyyli ikina
http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=719376
Tulee meitä ainakin kolme, koska yksi mun kesätyökaveri tulee mukaan myös opettelemaan 60-metristä keihäskaarta.millivanilli kirjoitti:Kuulantyöntöä ja kiekoheittoa unohtamatta .. no joo, eipäs nyt kasata paineita mulle. Iskee vielä ramppikuumeKeikaus kirjoitti:Näin on! Toivottavasti tulee monta kityläistä paikalle, kun on ainutlaatuinen tilaisuus oppia keihäänheittoa!
Uintikamat ovat myös mukana.
Kikkelis kokkelis.
Huomenta päivää! Tänään ois niiq vapaapäivä.
Kohta ois tarkotus suunnata kaupungille metsästämään jotain juhlakolttua lauantaisiin häihin. Selvennyksenä sanottakoon, ettei omiini.
Miksi se useimmiten saakeli soikoon meneekin niin, että kun jotain etsit niin ei varmasti löydy mutta kun et etsi ja et välttämättä olisi niin varoissasi, varmasti löydät jotain. Minen tykkää yhtään.
Lyön Murphyä, jos unissani häneen törmään.
Tästä on hyvä jatkaa.

Ei nyt jumalauta taas tuota muijaa!!!!! Tämähän on sama lepakko jolle Cityn palstalla vittuiltiin avoimesti ja täydeltä laidalta ja muija vaihtoi nikkiänsä. Vai muistanko aivan vituralleen?cardic kirjoitti:hyi saatana! ehka rumin tyyli ikina
http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=719376
No niin! Kotvasen ähellyksen jälkeen minulla on nyt portaattomasti säätyvä, maadoitettu tuuletin olohuoneessa. Vähänx mä oon sähkömies, jee.
Lomalla näpertely ja askartelupaskartelu on kivaa.
Kalliit pihdit olivat, mutta näin jälkeenpäin täytyy kyllä todeta että johdonpääholkit ovat Iloinen Asia™. Välillä sellaisen harittavan, rispaantuvan sähköjohdon pään ujuttaminen sokeripalaan/liittimeen on kuin yrittäisi työntää maalipensseliä anukseen (ks. ilmaisu perseen suti). Holkin kanssa homma taas menee että naps tosta vaan. Jepujee.

no? kyllä tuollaista ihan odottelisi baarissa luokse saapuvaksi.tonttu kirjoitti:Nyt on ihan pakko:cardic kirjoitti:http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=719376

Plääh.slam kirjoitti:no? kyllä tuollaista ihan odottelisi baarissa luokse saapuvaksi.tonttu kirjoitti:Nyt on ihan pakko:cardic kirjoitti:http://www.city.fi/kuvagalleria/image.php?id=719376
Barbinuken näköinen teinibimbo.