Äiti on huolehtija ja hyysääjä, mutta on pitänyt kuria ja opettanut hoitamaan asialliset hommat. Hän on myös ollu tukena kun on ollut vaikeaa. Soitellaan hänen kanssa usein ihan muuten vain.
Isä oli etäinen kun olin lapsi, nyt ollaan lähennytty muun muassa sen takia että aloitin metästyksen. Isä ei muuten mulle soittele kuin jos on asiaa TAI jos on kännissä mökillä
Minä soittelen jos on jotain vaikka remonttihommaa missä tarvii neuvoa ja apua mutta samalla sitten jauhetaan muutakin paskaa. Isäkin on opettanut asiallisten hommien hoitoa mutta myös ellun kanana olemista.
Hyvät on välit vaikka välillä karjutaankin, lähinnä siitä mitä sen siskorievun eteen pitää tehä ja mitä ei. Minusta ne hyysää (tai no lähinnä äiti hyysää) sitä liikaa ja se ei koskaan opi seisoon omilla jaloillaan kunnolla. Mulla on tässä oma lehmä ojassa, sillä kun vanhemmista aika jättää niin kehen se sisko sitten turvautuu kun meitä ei ole kuin me neljä? No allekirjoittanut on sitten varmaan vuorossa, mikä ei tule menemään läpi. Ja kyllä se tuntuu muutenki omituiselta kun vanhemmat on eläkkeellä molemmat eikä mitenkään hirviän rikkaita, niin kolmikymppinen akka sitten hoidattaa koiransa (4) niillä (lähinnä äidillä, isä ei puutu ko sillä vituttaa) ja käy ruokkimassa myös itsensä vanhempien jääkaapilla. Ymmärrän kyllä että lasta pitää auttaa jos sillä on vaikeaa, mutta kun tämä vaikeus on kestänyt aika monta vuotta jo ja vaikea tilanne johtuu omista valinnoista eikä sen korjaamiseen tehä juuri mitään. Opettelis ny, niin sais vanhemmatki mielenrauhan, ne on kuitenki huolissaan.
Vanhemmat ei oo koskaan painostanu mua mihinkään, esim ammatinvalinnan tai lastenteon suhteen. Siihen ne painosti että hankkii ammatin ja elättää itsensä, mutta niille oli ihan sama että tuleeko musta näyttelijä, valokuvaaja vai insinööri. Jotkut vanhemmat painostaa hankkimaan jälkikasvua mutta ei mun. Kysyin niiltä että kaipaako ne lapsenlapsia, niin molemmat sanoi että ei. Isä sanoi vielä että siltä osin hän on hommansa hoitanu eikä ota kantaa muiden (=minun) ratkaisuihin. Taannoin kysyin isältä, kun harkitsin adoptiota, että mitä mieltä se ois jos porukassa pyöriski yhtäkkiä vaikka kiinalainen tytteli. Se sanoi että "sama se minkä näkönen ja mistä, jos se on kerran ommaa porukkaa niin siitä huolehitaan". Tämä on mulla elämässä punainen lanka, molemmat vanhemmat opetti, että omasta porukasta huolehitaan (tosin sisko vois silti huolehtia ite kun on jo aikuinen jne).
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
![:]](./images/smilies/icon_hymy.gif "Iso Hymy"){kind=icon}
