Kyllä kunnallinen terveyskeskustoiminta on perseestä. Yritin varata jannulle aikaa niin joko linja piippaa varattua, tai sitten kukaan ei vastaa päivystysnumerosta. Olen soittanut about 10 kertaa. Onks tää se maailman paras terveydenhuolto? Vittua.
No, onneksi on yksityiset. Minuutissa varasin ajan pikkujätin nettijärjestelmän kautta.
Vieraat lähti. Onneksi nyt tyhjä talo, tai onneksijaonneksi.
Huomenna töihin. Lomaa olisi voinut jatkaa vielä puoli vuotta, nyt aluksi.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Boner kirjoitti:"Ensiapu Vanhankylänniemen terveysasemalla joka päivä klo 8 –22 kiireellistä hoitoa tarvitseville, ohjeellinen ajanvaraus numerosta 09- 2719 3360."
Ohjeellinen ajanvaraus = kertovat AIKAVÄLIN, jolloin kannattaa tulla. Esim. jos nyt on odotustila täynnä, sanovat että kannattaa koittaa iltapäivää. Eli sinne vaan, mitään aikoja tartte, varsinkin lapselle.
The great club outshines the individual, always and forever.
Elppis kirjoitti:

Varasin jo yksityiselle ajan. Jotenkin ei kiinnosta mennä tunneiksi odottamaan puliukkojen ja keuhkotautisten joukkoon.

Ei varmasti, onneksi Helsingissä on edes yksi asia hyvin hoidettu, kaikki lapset saa levittää tautinsa samassa paikassa ilman noita puliukkoja. Tosin sijainti on ei-autoilevan näkökulmasta perseessä.
The great club outshines the individual, always and forever.
Ikkunaostokset on kyllä kivoja, mutta älä vain ota niitä kotiin!! Sehän on melkein sama kuin menisi naikkariin tai laittaisi pallon jalkaan noin muuten vaan.
Ikkunaostokset on kyllä kivoja, mutta älä vain ota niitä kotiin!! Sehän on melkein sama kuin menisi naikkariin tai laittaisi pallon jalkaan noin muuten vaan.
Jaa? Kyllä mä ajattelin sellaisen ottaa kotiinkin. Ei mulla ole ihmeempää tarvetta riekkua ympäriinsä. Ja mielummin koira kuin naikkariin.
Poika täyttää huomenna viis!! Lahjoin viikonloppuna teinixiä joka täytti 16 viime viikolla (autorikon takia en päässyt kutsutuille mestoille). Onhan tää niin tätä
AngryBird kirjoitti:Jaa? Kyllä mä ajattelin sellaisen ottaa kotiinkin. Ei mulla ole ihmeempää tarvetta riekkua ympäriinsä. Ja mielummin koira kuin naikkariin.
No mut sithän kaikki on let's go ja saletisti natsaa!
Jack Russel oli sitkeää lenkkiseuraa, mutta noin muutoin en juuri koirista tiedä/välitä. Tai no olihan meillä joksus venakkokin, mutta siinä oli jo ihan liikaa lenkkiseuraa. Mä tykkään enemmän mirreistä