Perskutarallaa
Perskutarallaa
Mitä mielessä nussukat?
Mulla uni, lääkkeet otettu, kekkulaatio nukkuu omassa sängyssään tai löytyy taas jalkopäästä mahallaan pää pystyssä. Ei ketään viekussa siis, snif.

Rekkishän se aina mielessä, mutta tehdään nyt ensin tämä lopputyö.
Väänsin puoli päivää yhtä esimerkkisovellusta. Sain sen äsken kasaan, eikä se yllättäen toimi. Latasin sitten samaisen valmiin sovelluksen netistä, linkin takana ei yllättäen ole mitään. Testasin sitten vielä samalla teknologialla väännettyä toista esimerkkisovellusta, sekään ei yllättäen toimi. Jos olisin myyntitykki, kokisin melkoisia vaikeuksia keksiä keinoja saada kyseinen teknologia kaupaksi. No, kyllähän se ihan toimiva juttu on, sattui vain tipahtamaan silkkaa paskaa rukkaseen esimerkkejä valitessani.
En mä oikeastaan osaa sanoa, miksi edes tärisen koko paskan takia, todennäköisyys että tarvitsen moisia taitoja joskus työssäni näyttää kohteena vedonlyöntikelvottomalta. Voisin lapioida kasaan jonkin puolivillaisen tekeleen joka pysyy natisten kasassa loppatyönvalvojan silmien alla ja sen jälkeen lämmittää teoksella saunan. Mutkun on vähän sellainen olo, että toivoisi näistä tämän koulun penkillä vietetyistä vuosista jäävän edes jotain luuta kummempaa käteen. Ihminen saa päähänsä omituisia ajatuksia heti kun jonkin asian tekemiselle ei löydy pakottavaa tarvetta, elämä vaikeutuu heti kun vaihtoehtoja on enemmän kuin yksi - tai nolla.
Nyt meen vittu nukkumaan.

Haa, päädyin sitten vähän niinku viihteelle eilen..ja nyt ei oo yhtään kiva olla töissä. Voi, koskahan tästä viisastuis? (Hmm. Poikaystävä sanoi, että "eihän me myöhään oltu". No ei oltu juu, mutta sen jälkeen tultiin mun kämpille jatkaa iltaa.) Harmi naapureitten puolesta, mut onneks me muutetaan ihan juuri hemmettiin sieltä. 

Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Sie on se hyvä kiinalainen ja se uus sushiravintola. Koithan niitä esim.Charles Caldwell kirjoitti:Kertokaas nyt jotain hyviä ruokaravintoloita Espoosta. Paviljonki ja Haikaranpesä tiedossa. Jotain muuta, kiitos!
Taidan kohta ryhdistäytyä ja lähteä dallaamaan Omppua kohti...
Sushipaikka Sports Academyn vieressä ja kiinalainen sisällä melkeen vastapäätä. Sushipaikassa hinnat ihan järkkyjä ja se kiinalainen AINA täynnä.
Onneksi on PORJANTAI! Huomenna häihin, onneksi vasta iltapäivällä, jotta saa nukkua pitkään. Toivottavasti eivät ole mitkään perinteiset häät, jossa leikitään hassunhauskoja leikkejä, joihin pitää kaikkien osallistua ja ryöstellään morsiamia tai niin vitun originellisti ja persoonallisesti sulhasia tms. Aaargh.
Ompussa EI ole hyviä ravintoloita.
Minä oon tykännyt Heikintorin kalaravintolasta. Siis jos tykkää kalasta.
http://www.kalabaari.net/
Muita uutisia: arvaatteko kuinka paljon voi nahka kutista kipsin alla tällä säällä?

Niin tykkää muuten Puotilakin. Se istuu siinä harva se päivä. Ellet sinä sitten...PlanBee kirjoitti:Ompussa EI ole hyviä ravintoloita.
Minä oon tykännyt Heikintorin kalaravintolasta. Siis jos tykkää kalasta.
http://www.kalabaari.net/
Muita uutisia: arvaatteko kuinka paljon voi nahka kutista kipsin alla tällä säällä?
Erittäin hyvä vaihtoehto. Miksi mä en itse muista näitä!
Tuo Heikintorin paikka ei siis ole varsinaisesti RAVINTOLA vaan baari, ja siltä saa ostaa kalaa myös mukaan. En kyllä ole käynyt pitkiin aikoihin siellä. Ja nyt kävi kalaruoka himottamaan, voi hiton ****.PlanBee kirjoitti:Ompussa EI ole hyviä ravintoloita.
Minä oon tykännyt Heikintorin kalaravintolasta. Siis jos tykkää kalasta.
http://www.kalabaari.net/
Muita uutisia: arvaatteko kuinka paljon voi nahka kutista kipsin alla tällä säällä?
Ääh, tässä maassa on sellainen typerä juttu, että ensin on 30 astetta pakkasta kuukauden, sitten sataa kuukauden, nyt ilmeisesti sitten hellettä niin kauan kunnes koko puutarha on kuollut ja kaikki henkihieverissä ja sitten sataa kuukauden. Ja sitten onkin jo syksy ja sataa perinteiset kolme kuukautta. Ja ympyrä pyörii.
Came here for school, graduated to the high life
Rakastan hellettä, mutta kieltämättä toi nukkumispuoli on alkanu vituttaa. Tai no, kärsin mä muutenkin unettomuudesta..niin ei sitä varmaan voi pelkästään sään syyksi laittaa.
Ja peitto vain yksinkertaisesti "kuuluu" nukkumiseen, en osaa nukkua ilmankaan vaikka lämpömittari sanois mitä.. Univammanen kuittaa.

Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Tonnilla mennään!
En valita kuumuudesta, mutta muutkaan ei sitten valita siitä että olen ihan lötkö ja saamaton.
Huolestuttaa hurttien takia, mun hurtta kyllä pärjää, mut ens vkolla mun vanhemmat ja nöffiherra on tulossa kylään. Miten nöffiherra pärjää automatkan jos lämpötila on +32? Me mietittiin jo sellaisia vaihtoehtoja että lattialle (siis farkun takapaksin) laitetaan kylmäkalleja, siihen pyyhe päälle ja koira pyyhkeen päälle. Tai isoon t-paitaan ommellaan taskuja ja ne kallet sinne ja t-paita koiran päälle.
Meillä se koira kyllä pärjää, se menee aina kylmimpään paikkaan mösöttään, tässä tapauksessa se on pesuhuoneen lattia, se kun on laattaa niin se pysyy viileempänä. Laitetaan sinne vielä läpiveto ja tuuletin pöriseen. Sit ajattelin ostaa pihalle jonkun lasten uima-altaan, saa molemmat hurtat sitten lutata siinä. Saa nähä kauan se allas kestää
EDIT: AINIIIIN eilen syötiin puoliksi eka vadelma omista pensaista! Kypsiä ei ollu ko yks. Se oli keltainen.

Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.