Laskisin, että ei ole enää montaa päivää. Sekään ei haittaa, että sain käytännössä kaikki hommat tehtyä viime viikolla valmiiksi (järjettömällä kiireellä tietty ).
Prinssi heräsi klo 23 aikaan ja valitti kipeää korvaansa. Äkkiä Dextraan ja sieltä Manskun Yliopistolliseen ja tulehdus hellittää. Jotain hyötyä pks:lla elämisestä sentään, jiihaa!
Olipas sopivan rankat futisreenit eilen illalla. Ei haitannut vaikkei uni tullut, otin ekan lepakkovuoron syötön itselleni. Asioilla on tapana kumuloitua, kun niitä ei hoida. Jahka neuvolan tytsi poikkeaa, lähden toimittamaan asian tynkää lähemmäs kymmeneen eri paikkaan - olen asian päällä.
Kohtuullisen kostean (sisäisesti) viikonlopun jäljiltä iski aamulla sekä ylä- että alapäähän melkoinen jumi. Toisesta helpotti, mutta toinen on vielä ihan tööt.
Riemumieli kirjoitti:Prinssi heräsi klo 23 aikaan ja valitti kipeää korvaansa. Äkkiä Dextraan ja sieltä Manskun Yliopistolliseen ja tulehdus hellittää. Jotain hyötyä pks:lla elämisestä sentään, jiihaa!
Jotain hyötyä puhuvasta lapsesta... *sitä odotellessa*
Jussit "juhlittu", eli sauna + viljavaraston seinät ruiskumaalattu, komposti rakennettu, viikatetta heilutettu ja nokkoset kirottu. Pätkäkin ihan väsynyt koko viikonlopun ulkoilusta...
Makee ilma - tylsää että lyhyttä lomantynkää pitää odottaa vielä elokuun alkuun
The great club outshines the individual, always and forever.
Kyl on juu hieno ilima, mut nyt polvi on taas skeidana joten ylimääräinen liikunta tekee vaan hallaa, kakka. Toi telsun valkkaaminen tuntuu kyl niin mahottomalta että koht otan vaan jonkun
Höh! Tahtois pistäytyä terassilla, mut ei voi liikkua mihinkään ihmisten ilmoille ku on mustalaisten mannehousut päällä. Ihan tyhmää, vaateriisi.
Päässä soi erinäisistä syistä "perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka". Hmm.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Riemumieli kirjoitti:Prinssi heräsi klo 23 aikaan ja valitti kipeää korvaansa. Äkkiä Dextraan ja sieltä Manskun Yliopistolliseen ja tulehdus hellittää. Jotain hyötyä pks:lla elämisestä sentään, jiihaa!
Mikäs pikku prinssistä kasvaa myöhemmin? Despootti?
sipsi kirjoitti:Päässä soi erinäisistä syistä "perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka". Hmm.
´
Kerro nämä syyt, heti.
Heh, ei siihen mitään varsinaista syytä ole..kirjotin hassusti ku tuli kiire. (Helkutti ei saa ees kitinöidä rauhassa..)
Frendi laulo tota juhannuksena ja sen jälkeen se on lähteny vaan pieniks hetkiks pois sisäisestä jukeboksista. Seukkailu on välillä skidisti hankalaa, mut en mä mitään häitä ole perumassa, ku ei semmosia ole tulossakaan.
Kylmä kahvi kaunistaa, mutta tee se vasta ihmeitä tekee.
Meinaisin ensin pläjäyttää roiman potin offtopikkia kielikysymyskeskusteluun, mutta tulkoon tänne sittenkin. Mun kodissa tehtiin viime viikkoina putkistopinnoitustöitä, ja työt toteutti kokonaisuudessaan ruotsinkielinen firma - asentajista johtajiin kaikki ovat ruotsinkielisiä, mutta puhuvat toki myös suomea. Kaikki sujui aikataulussaan ja ripeästi ja kotini on remontin jälkeen mielestäni jopa siistimpi kuin ennen sitä. Kun kävin täällä viime viikkoina hakemassa postia, nuoret nätit remonttipojat avasivat minulle oven, tervehtivät ja hymyilivät kauniisti ja olivat niin ihania että voi voi. Jonkun postinhakukerran jälkeen kävin naapurin R-kioskilla ja siellä notkui pari jonkun muun lähikohteen remonttimiestä ja ne näyttivät tosi tympeiltä ja juttelivat vaan, että "vittu... onks ens viikonloppuna vittu juhannus vittu".
Onko vain sattumaa, että nämä ruotsinkieliset hoitivat tämän homman näin nätisti, vai onko harmittava totuus sellainen, että ruotsinkieliset nyt vaan ovat jotenkin sivistyneempia? Ei kai?
Kantsiiko elää Wanhaksi?, joku tulee kuitenkin ja ajaa lättänäksi, hitaista vanhuksista ei saa kyllä kymmentä pistettä, noin hitaisiin osumisesta menee jo pisteet miinukselle?
nastamuumio kirjoitti:Onko vain sattumaa, että nämä ruotsinkieliset hoitivat tämän homman näin nätisti, vai onko harmittava totuus sellainen, että ruotsinkieliset nyt vaan ovat jotenkin sivistyneempia? Ei kai?
Kaikki ruotsinkieleiset on homoja ja homot on keskimääräistä siistimpiä ja.. no, homompia.