Nuoren Daavidin kärsimykset
Nuoren Daavidin kärsimykset
Prologi: ND ja hänen vaimonsa tapasivat vuonna -90, pian sen jälkeen, kun ND:n veli oli tehnyt itsemurhan ja ND:n ensirakkaus oli jättänyt hänet.
ND oli hiukan nuppi sekaisin ja soppa maistui. ND nussi kaikkea mikä liikkui ja ei päässyt karkuun. ND ei heti tajunnut, että hänen tuleva vaimonsa oli hänen tuleva vaimonsa, vaan piti häntä yhtenä (toki tavallista laadukkaampana) scoretuksena muiden joukossa, ja haikaili edelleen exänsä perään.
ND tapaili tulevaa vaimoaan, kutsuttakoon häntä jatkossa nimellä Vaimo, mutta jatkoi edelleen aiemmin mainittua käytöstään. Kaipuu ensirakkauteen oli edelleen voimakas, ja ensirakkaus ruokki tätä pitäen ND:tä jonkinlaisena hätävarana ja terapeuttina, johon otti yhteyttä, kun uudessa elämässään koki hankaluuksia. ND petti vaimoaan (joka ei kuitenkaan vielä ollut vaimo) ja jäi useita kertoja kiinni.
Vuonna -95 he menivät naimisiin, jonka jälkeen ND on ollut uskollinen ja vähentänyt alkon käyttöään. Vuonna -96 syntyi ensimmäinen lapsi.
Nykytila: ND on vikisevä eunukki. Muutama päivä sitten ND rekkautui facebookkin. Kun vaimo sai kuulla tästä, hän vaati ND:tä välittömästi perumaan rekkautumisensa. Vaimo on jo aiemmin ehdottomasti kieltänyt ND:ltä kityilyn.
ND:n sisällä elää vielä heikkona pieni nuori kapinallinen ja toistaiseksi hän ei ole perinyt rekkautumistaan facebookkiin ja kityilee salaa.

Jospa silleen aikuisten oikeasti keskustelisitte minkä takia kirjoittelet tänne ja halusit rekkautua naamakirjaan.
En tajua tilannetta jossa ei voi keskustella asioista, silloin luottamus ei ole kunnossa ja sen kuntoon saamiseksi pitää keskustella niin ettei toiselle jää epäluottamusta.
Jos keskustelu epäonnistuu (useiden yrityksien jälkeen) niin silloin kyllä en näe mahdollisuuksia...
edit: muokattu ajatuksen muoto selvemmäksi..

Viimeksi muokannut Vihtahousu, 14.12.2007 10:17. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: Nuoren Daavidin kärsimykset
Olet ihminen.NuoriDaavid kirjoitti:...
Suurin ongelmasi on tällä hetkellä, että teet asioita salaa. Ymmärrettävästi jos haluat tehdä sitä mitä tällä hetkellä teet (eli kityillä, luoja tietää miksi kukaan meistä sitä haluaa

Tuollainen yksi pieni valhe siellä toinen tuolla alkaa vaan joko kasvaa suureksi verkoksi ja/tai ainakin se alkaa rasittaa huomaamatta itseäsi. Pieni asteittain lisääntyvä stressi ja etääntyminen kodin vaatimuksista voi muuttua suureksi pitemmän päälle.
Mikä neuvoksi? En tiedä.
Siitähän on jo reilusti yli 10 vuotta! Ei voi elää menneisyydessä ja pakoilla suhdettaan ja valehdella ikuisesti? Luuletko että vaimosi luottaa sinuun koskaan jos et keskustele asioista avoimesti? Aiotko istua komerossa koko lopun avioliittosi ja kuiskata "kyllä vaimo" potien samalla syyllisyydentuskaa (mitä vaimo ei helpota)?NuoriDaavid kirjoitti:Nykytilanteeseen on ajanut kaksi asiaa: Vaimon haavoittuminen alkuaikojen käytöksestä ja ND:n huono omatunto alkuaikojen käytöksestä.
Suhteen alkuvaiheen tapahtumien takia Vaimo ei luota ND:hen.
Pistä ittes henkariin, hanki selkäranka!

The great club outshines the individual, always and forever.
Heh. Tuo ei todellakaan onnistu.Vihtahousu kirjoitti:Jospa silleen aikuisten oikeasti keskustelisitte minkä takia kirjoittelet tänne.
City:n aikaan kerroin vaimolle cityilystäni, kun pyysin iltalomaa mennäkseni miittiin. Tuloksena oli hajonnut tietokoneen näppis ja ikuinen+6kk porttikielto Cityyn.
Jos nyt kertoisin, että kitinöin, niin.. En uskalla edes ajatella, mitä siitä seuraisi. Sanottakoon, että lievimpänä mahdollisena seurauksena näen kotikoneen ja kommarin hajottamisen.
Te ootte kyllä selvinny jo kauheen pitkälle. Ootte ollu hirmu rohkeita alunperinkin naimisiin menon suhteen. Mitään täyttä luottamusta et koskaan tuu saamaan (niin kuin en minäkään, enkä annakaan) mutta tosta voi kyllä parantaa ihan älyttömästi.NuoriDaavid kirjoitti:Suhteen alkuvaiheen tapahtumien takia Vaimo ei luota ND:hen.
Jospa ne menneiden paskateot ois jo kärsitty (niin kuin ne halusitte kärsittävän) ja voisit ihan jo vaatia Vaimolta, että teet nyt omat päätöksesi vapaa-ajan käytön suhteen? Olla silleen puhtaalta pinnalta aikuinen äijä?
![Iso Hymy :]](./images/smilies/icon_hymy.gif)
Ihme että olet selvinnyt näinkin pitkälle tuommoisessa suhteessa.
Ilman luottamusta en itse pysty suhteeseen, kotona jatkuvasti vielä tässä alkuvaiheessa puretaan toisen henkisiä lukkoja ja pelkoja, jotka liittyvät siihen että mitä toisiamme kohtaan tunnetaan. Sanomattakin selvää että teidän pitäisi tehdä samaa.
Tosin ensin teidän pitäisi luoda keskusteluyhteys.
edit: elppis vois varmaan heittää tän shrinkin puolelle?

Viimeksi muokannut Vihtahousu, 14.12.2007 10:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Mä taisin olla liian ankara aiemmin.. pahoittelen.
Ajattelen vain sitä, ettet sä voi aikuisena miehenä antaa vaimon astua varpaille lopun elämääsi. Sä olet ollut kiltisti pitkään, eikä vaimolla luulis olevan mitään negatiivista sanottavaa. Täällä kitinässähän sun kirjoittelus, ainakin julkisesti, on ollut kilteintä ikinä. Pitää sen antaa sulle vähän tilaa; kohta kuuluu pox ja sä ihmettelet miksi olet yksin ja sulla on paita rikki.
Ajattelen vain sitä, ettet sä voi aikuisena miehenä antaa vaimon astua varpaille lopun elämääsi. Sä olet ollut kiltisti pitkään, eikä vaimolla luulis olevan mitään negatiivista sanottavaa. Täällä kitinässähän sun kirjoittelus, ainakin julkisesti, on ollut kilteintä ikinä. Pitää sen antaa sulle vähän tilaa; kohta kuuluu pox ja sä ihmettelet miksi olet yksin ja sulla on paita rikki.
The great club outshines the individual, always and forever.
Kaikki se miehisyys purkautuu, mitä ND on pitänyt sisällään kaikki nää vuodet. Vähintään Hulk, joskin tällä hetkellä vielä vaaleanpunainen sellainen.bedlam kirjoitti:ND:stä kuoriutuu Hulk?Elppis kirjoitti:kohta kuuluu pox ja sä ihmettelet miksi olet yksin ja sulla on paita rikki.
The great club outshines the individual, always and forever.
Kannattaako tähän tuudittautua? Noin ajatellen kyllä se on helposti lopun alkua ...NuoriDaavid kirjoitti:Tosiasia on, että jos yrittäisin muuttaa nykytilaa, niin se vaatisi verta (toivottavasti kuvannollisesti), hikeä ja kyyneleitä.
Helpompaa antaa asian olla.
No tarttis sit varmaan tehdä jotain, että tuo ensimmäinen rivi säilyy ja toinen rivi muuttuu ja menee parempaan suuntaan.NuoriDaavid kirjoitti: Onhan mulla asiat huomattavan hyvin: rakastava vaimo, kolme lasta jne.
Miinuspuolena, että elän tossun alla, mutta huonomminkin voisi olla.
Kunpa olisi aikaa osallistua tähän kirjoitteluun ND:stä, mutta kun työt ovat esteenä ja ovat olleet aika pitkään jo esteenä täällä norkoilemiseen.
On se ND:llä vaan aikamoinen sisäinen pommi, joka saattaa koska tahansa räjähtää. Vaatii sinulta aikamoista itsehillintää sopeutua nykyiseen olotilaasi. Elät tavallaan jossain vaillinaisesti koko ajan, kun et saa olla 100%:sti oma itsesi ja nauttia lapsistasi, vaimostasi ja yleensä elämästäsi. Haikailet jotain, joka on jo mennyt ohitsesi.
Toivottavasti jaksat elää elämääsi ns. puolivaloilla, tyytyen nykyolotilaasi kompromissien kautta.
Tsemppiä valitsemallesi tielle.
ND:tä lainaten:
"Tosiasia on, että jos yrittäisin muuttaa nykytilaa, niin se vaatisi verta (toivottavasti kuvannollisesti), hikeä ja kyyneleitä.
Helpompaa antaa asian olla"
"Onhan mulla asiat huomattavan hyvin: rakastava vaimo, kolme lasta jne."