Sivu 1/1

Suosittele keittokirjaa uusavuttomalle!

Lähetetty: 03.06.2006 13:15
Kirjoittaja Edith
Hei, kaikki!

Koska joululomalla aloin opetella shakin, tuon peleistä jaloimman pelaamista, ajattelin, että voisin kesälomallanikin tehdä jotain hyödyllistä.

Projektini olkoon siis opetella laittamaan ruokaa ja pyydänkin siihen teidän apuanne: suositelkaa keittokirjoja (mielellään jopa kirjaston valikoimista löytyviä), joissa on helppoja (oikeesti!!!) ohjeita ihmiselle, jonka keittotaito nykyisellään rajoittuu nakkien ja perunoiden keittämiseen ja noissakin tapauksissa on hyvä varmistaa ohjeita joko kirjasta tai joltakulta taitavammalta henkilöltä.

Ihannekirjassani olisi siis ohjeita yksinkertaisista perusaineksista ja neuvottaisiin valmistamaan pienehköjä määriä yhden hengen pakastimettomaan kotitalouteen. Myös muunlaisia vinkkejä (yksinkertaisia!!!) saa antaa.

Lähetetty: 03.06.2006 13:28
Kirjoittaja ninnithequeen
Printtaapa tuo "Kityn Keittokirja". Siellä on paljon hyviä ohjeita.

Muuten suosittelen aikakauslehdistä löytyviä ruokaohjeita. Olen suunnitellut tekeväni leikekirjan niistä, vaikkakaan koskaan en ihan prikuulleen ohjeen mukaan tee, sävellän aina vähän omiani...

Itseltäni löytyy tasan yksi keittokirja hyllystä, "Pirkan ParasKeittokirja", ja senkin sain joululahjaksi vuosia sitten yhdeltä asiakkaalta. Ja onhan sitä tullut silmäiltyä, löytyy kaikki kalasta ja liharuuista salaatteihin ja jälkiruokiin.

EDIT: Ei sitte sitä kanelia, vittu.

Lähetetty: 03.06.2006 13:36
Kirjoittaja Bliss
Tämä saattaisi olla sopiva. Sopinee naisillekin :D

Lähetetty: 03.06.2006 13:38
Kirjoittaja Bluntly

Lähetetty: 03.06.2006 13:39
Kirjoittaja Gattaca
"Keittokirja kiireisille". Vai oliko "Kiireisen keittokirja"
Ostin Varkauden Portista vanhemmille joululahjaksi. Halpa.

Perussafkaa nopeasti nykyaikaisista raaka-aineista.

Lähetetty: 03.06.2006 13:58
Kirjoittaja Edith
Tuo on suosikki! Tahtoo! Ainakin kirjakauppaan katselemaan.

Kiitsit kaikille, nyt on, mitä panna korvan taakse.

Lähetetty: 03.06.2006 15:38
Kirjoittaja Lolita
Aura Liimatainen, Tuula Teerikangas: Keitämme ja leivomme

Tämä on se keittokirja, mikä annettiin yläasteen kotitaloudessa. Voiko helpommaksi enää mennä, ohjeet on väännetty rautalangasta ja mitään vaikeaa ei ole koko kirjassa.

Lähetetty: 03.06.2006 17:31
Kirjoittaja Vaola
Hyvä opettaja on myös PÅP, kuten minulla aikoinaan... :wink:

Lähetetty: 03.06.2006 20:04
Kirjoittaja Pikku-Akka
Pirkka-keittokirja, sitä voi muistaakseni tilata "yhtyneet kuvalehdet-verkkokaupasta"

Lähetetty: 03.06.2006 20:33
Kirjoittaja Aito_Johanna
[quote="Bluntly] Kovien gimmojen keittokirja. Survival kit

[/quote]

Kas, tämä on jatkoa kirjalle, jonka ostamista lahjaksi urpiaiselle harkitsin unessa:

http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product& ... -0-26563-2

Lähetetty: 03.06.2006 22:33
Kirjoittaja Herra Manala
Eija Piikkilä - Kiireisen kokkaajan keittokirja. Tuota Gattacakin varmaan tarkoitti.

Lähetetty: 04.06.2006 1:50
Kirjoittaja brona
"Maija(lla) keittää". Ihan perussafkaa, mukana myös perinneruokia kuten aivokakko :laatta:

Lähetetty: 04.06.2006 2:00
Kirjoittaja Bluntly
Oma suosikkini ei taida ihan mahtua otsikon kriteereihin?

Lähetetty: 04.06.2006 15:00
Kirjoittaja Sinkkumatti
Pyydä aapiskanaa sivaltamaan sinulle yläasteen köksän kirja. seonpåp.

Lähetetty: 05.06.2006 22:54
Kirjoittaja Edith
Kovien gimmojen keittokirja. Survival kit

Menin ja ihan jopa ostaa päräytin sitten tuon. Siinä neuvotaan valmistamaan mm. olutpaistia. Minusta tullee siis melkoinen saalis mm. kitinämiehille.

Tuosta vastaavasta miesversiosta on kuulemma painos lopussa eikä sitä saa kaupoista. Jotain tähyttävää jäi siis kirjaston suuntaankin.

Lähetetty: 09.06.2006 7:57
Kirjoittaja Leila
Aura Liimatainen: Parasta kotiruokaa tms. Tämän opuksen avulla on monta miestä ruokittu kylläiseksi. Sain mieheltä joululahjaksi joskus sata vuotta sitten, ja hän on monesti sanonut ko. kirjan olleen paras hankinta ever.

Lähetetty: 09.06.2006 11:24
Kirjoittaja urpiainen
Leila kirjoitti:Aura Liimatainen: Parasta kotiruokaa
Tämä hoitaa minullakin ns. peruskeittokirjan virkaa. Kätevää, joskaan ei mitään erityisen innostavaa.