Suosittele keittokirjaa uusavuttomalle!
Suosittele keittokirjaa uusavuttomalle!
Hei, kaikki!
Koska joululomalla aloin opetella shakin, tuon peleistä jaloimman pelaamista, ajattelin, että voisin kesälomallanikin tehdä jotain hyödyllistä.
Projektini olkoon siis opetella laittamaan ruokaa ja pyydänkin siihen teidän apuanne: suositelkaa keittokirjoja (mielellään jopa kirjaston valikoimista löytyviä), joissa on helppoja (oikeesti!!!) ohjeita ihmiselle, jonka keittotaito nykyisellään rajoittuu nakkien ja perunoiden keittämiseen ja noissakin tapauksissa on hyvä varmistaa ohjeita joko kirjasta tai joltakulta taitavammalta henkilöltä.
Ihannekirjassani olisi siis ohjeita yksinkertaisista perusaineksista ja neuvottaisiin valmistamaan pienehköjä määriä yhden hengen pakastimettomaan kotitalouteen. Myös muunlaisia vinkkejä (yksinkertaisia!!!) saa antaa.

Printtaapa tuo "Kityn Keittokirja". Siellä on paljon hyviä ohjeita.
Muuten suosittelen aikakauslehdistä löytyviä ruokaohjeita. Olen suunnitellut tekeväni leikekirjan niistä, vaikkakaan koskaan en ihan prikuulleen ohjeen mukaan tee, sävellän aina vähän omiani...
Itseltäni löytyy tasan yksi keittokirja hyllystä, "Pirkan ParasKeittokirja", ja senkin sain joululahjaksi vuosia sitten yhdeltä asiakkaalta. Ja onhan sitä tullut silmäiltyä, löytyy kaikki kalasta ja liharuuista salaatteihin ja jälkiruokiin.
EDIT: Ei sitte sitä kanelia, vittu.

"Keittokirja kiireisille". Vai oliko "Kiireisen keittokirja"
Ostin Varkauden Portista vanhemmille joululahjaksi. Halpa.
Perussafkaa nopeasti nykyaikaisista raaka-aineista.

Yli nelikybänen landeäijä mutaisissa saappaissa ja flanellipaidassa kuolaa ja tumputtaa teinitytöille salaa mustassa jeepissään.
-Quarter
-Quarter
Tuo on suosikki! Tahtoo! Ainakin kirjakauppaan katselemaan.Bluntly kirjoitti: Kovien gimmojen keittokirja. Survival kit
Kiitsit kaikille, nyt on, mitä panna korvan taakse.
Aura Liimatainen, Tuula Teerikangas: Keitämme ja leivomme
Tämä on se keittokirja, mikä annettiin yläasteen kotitaloudessa. Voiko helpommaksi enää mennä, ohjeet on väännetty rautalangasta ja mitään vaikeaa ei ole koko kirjassa.

“Outside of a dog a book is a man’s best friend, inside of a dog it’s too dark to read” - Groucho Marx
[quote="Bluntly] Kovien gimmojen keittokirja. Survival kit
[/quote]
Kas, tämä on jatkoa kirjalle, jonka ostamista lahjaksi urpiaiselle harkitsin unessa:
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product& ... -0-26563-2

Eija Piikkilä - Kiireisen kokkaajan keittokirja. Tuota Gattacakin varmaan tarkoitti.
Oma suosikkini ei taida ihan mahtua otsikon kriteereihin?
"Vetäkää käteen, minä maksan" Bluntismi 2006.
Kovien gimmojen keittokirja. Survival kit
Menin ja ihan jopa ostaa päräytin sitten tuon. Siinä neuvotaan valmistamaan mm. olutpaistia. Minusta tullee siis melkoinen saalis mm. kitinämiehille.
Tuosta vastaavasta miesversiosta on kuulemma painos lopussa eikä sitä saa kaupoista. Jotain tähyttävää jäi siis kirjaston suuntaankin.