Kitinä

Dumis kirjoitti:MITES PÖNTÖN ISTUINOSA, JOKO OSAA LASKEA SEN??+

Ei, olen siis huono kasvattaja

Dumis kirjoitti: ENTÄ MIKÄS ON SANTKIO JOSSEI TÄYKKÄRIT TUU PIUHALLE?

Ei oo piuhoja enkä kato täykkäreitä. Olen siis huono nainen NO EN SIINÄ MIELESSÄ!

^ Omg. Jos oisit vähän enemmän hömppä voisit olla ihan söpis.

Toimistorotta kirjoitti:
En ole eri mieltä, mutta olen sillä kurin pragmaattinen, että jos toinen unohtaa jotain ja on toisella mantereella, voi joustaa jonkin verran. Unohtaminen on inhimillistä.

Minähän joustin. Annoin jopa vaihtoehtoja miten hän pulastaan voi päästä.

Jenny Daa-aah! ling kirjoitti:^ Omg. Jos oisit vähän enemmän hömppä voisit olla ihan söpis.

Siis et tajua, miehän oon! Mut en yhtään hömppä, olen insinööri1

annepa kirjoitti: tämä oli vain pahin unohdus tähän mennessä.
Näisät jutuista tulee varmaan hirveä kuva hellusta....

No ei kyllä _siitä_...
Eikös se jo kiltisti paikannukin mokansa.

Muistin taas miksen oo parisuhteessa. Unohdan juttuja enkä käsitä naisten täysin suhteettomantuntuisia raivareita ja kostonhalua periaatteellisista pikkuasioista. :-p

Lapitii kirjoitti:

annepa kirjoitti: tämä oli vain pahin unohdus tähän mennessä.
Näisät jutuista tulee varmaan hirveä kuva hellusta....

No ei kyllä _siitä_...
Eikös se jo kiltisti paikannukin mokansa.

Kiitos.

Kyllä paikkasi, onneksi.

Manaaja kirjoitti:Muistin taas miksen oo parisuhteessa. Unohdan juttuja enkä käsitä naisten täysin suhteettomantuntuisia raivareita ja kostonhalua periaatteellisista pikkuasioista. :-p

Niin... en ole ikinä kostanut. Vaahdonnut olen kyllä, ja muuten vaahtoan esim tänne että saisin purettua pahimman vaahdon ja pystyisin juttelemaan rauhallisesti ja järkevästi sitten asiasta toisen osapuolen kanssa. Vaahtoan myös ystävättärilleni, samasta syystä. Asiat on aina saatu sovittua järkevästi ja rauhallisesti, kunhan ensin vähän vaahtoan muualla.

Miten mun pitäisi sitten toimia? Tiedostan puutteeni (=vaahtoaminen, kostonhimo) ja käsittelen ne parhaani mukaan niin että en aiheuta enemmän damagea. Ehotuksia?

EDIT: ehotukseksi ei käy meditointi jotta rauhoitun.

Vituttaa oma aikataulu tämän kuun loppupuolelle asti.
Itse olen siihen syyllinen mutta silti vituttaa. Huomennakin pitäis hetken aikaa olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

annepa kirjoitti:Miten mun pitäisi sitten toimia? Tiedostan puutteeni (=vaahtoaminen, kostonhimo) ja käsittelen ne parhaani mukaan niin että en aiheuta enemmän damagea. Ehotuksia?

Vaahtoa vaan. Anna palaa niin että roikaa kunhan et päästä suustasi asioita joilla pyrit tahallasi loukkaamaan toista. Oikeutettu kiukku, jonka määrän voit tarkistaa jo aiemmin esittämästäni kaavasta, on toisinaan ihan paikallaan. Kuten totesin, kiukku ja itku ovat varsin tehokkaita viestivälineitä siitä, milloin on toimittu väärin, ja niiden välttämiseen pyrkiminen voi muuttaa toimintamalleja. Jos aina vain laskee kymmeneen ja malttaa mielensä ja puhuu rauhallisesti, viesti ei välttämättä välity riittävästi. Toki jos pikkuasioista muuttuu atomipommiksi jatkuvalla syötöllä, voi olla että joku päivä kaveri pakkaa laukkunsa ja huomaat että koiranhoito on peruttu seuraavaksi 50 vuodeksi. Valitse mitkä ovat vaahtoamisen arvoisia asioita ja anna skuukkelin korvien välillä vähän kuumottua.

Hyvä vaan jos kostoajatuksesi jäävät pelkiksi ajatuksiksi ja tiedostat itsekin, että ne ovat lapsellisia. Ja voin vakuuttaa, että toteutettuna pelkästään haitallisia. Tahallisia tekoja on todella vaikea antaa anteeksi.

Melkein väitän, että toiseen on mahdollista luottaa, vaikka luottamus jollain osa-alueella olisikin kärsinyt tiputusta. Älä yritä muuttaa tai ymmärtää, hyväksy tai jätä!

Vituttaa kun olin taas niin maailman paskin äiti tänään. Huoh. Jo toinen huono päivä tälle viikolle, romutun.

Onko se oikeasti niin, hyväksy tai jätä?

Jotkut asiat vaan on hyvä muuttaa itsensäkin takia, jos ne piirteet/tavat/whatever tuottaa pelkkää tuhoa. Siis ihan pitkässäkin juoksussa, eikä vain siinä yhdessä kyseisessä suhteessa.

Mies ei ole äitienpäivänä kotona, on aikamoisen suruissaan siitä. No mutta, mä nautin tärkeimmästä, tytsästä.

RP kirjoitti:Onko se oikeasti niin, hyväksy tai jätä?

No en tiiä. Muuta kuin, että melkosta hyväksymistä tässä on puolin ja toisin vuosiin mahtunu... Jätöt toki kans. Kummatkin onneks muuttaneet itseään ja melko rajusti.

Paska äitienpäiväkin. Siks kai mäkin angstaan.

Joo, tietty jotkut asiat pitää hyväksyä. Miksi muuttaa pakettia jonka on itselleen valinnut. Ne isommat jutut on sitten asia erikseen.

Itse olen muuttunut aikasti rajusti siitä mitä olin kun miehen kanssa tavattiin, ja vain parempaan suuntaan, pysyen silti sinä samana omana persoonana.

Meinaan sitä, että opin kyllä niin järkyttävät riitelytavat edellisessä suhteessa, että ilman muuttumistani me ei kyllä tässä oltaisi vaan se ois näyttänyt rakkaudesta huolimatta ovea. Minkä toki mainitsikin.

Toimistorotta kirjoitti:

annepa kirjoitti:Miten mun pitäisi sitten toimia? Tiedostan puutteeni (=vaahtoaminen, kostonhimo) ja käsittelen ne parhaani mukaan niin että en aiheuta enemmän damagea. Ehotuksia?

Vaahtoa vaan. Anna palaa niin että roikaa kunhan et päästä suustasi asioita joilla pyrit tahallasi loukkaamaan toista. Oikeutettu kiukku, jonka määrän voit tarkistaa jo aiemmin esittämästäni kaavasta, on toisinaan ihan paikallaan. Kuten totesin, kiukku ja itku ovat varsin tehokkaita viestivälineitä siitä, milloin on toimittu väärin, ja niiden välttämiseen pyrkiminen voi muuttaa toimintamalleja. Jos aina vain laskee kymmeneen ja malttaa mielensä ja puhuu rauhallisesti, viesti ei välttämättä välity riittävästi. Toki jos pikkuasioista muuttuu atomipommiksi jatkuvalla syötöllä, voi olla että joku päivä kaveri pakkaa laukkunsa ja huomaat että koiranhoito on peruttu seuraavaksi 50 vuodeksi. Valitse mitkä ovat vaahtoamisen arvoisia asioita ja anna skuukkelin korvien välillä vähän kuumottua.

Mulla on kyllä aika pitkä pinna, joten tuo jokapäiväisyys on poissuljettu vaihtoehto.
Hellu "ei tykkää tapella" (kukapa tykkäis), joten tuo raivoaminen kun se on oikeutettua saattaaki olla aika tehokasta. Toistaiseksi tosiaan olen vaahdonnut muualla ja sanonut hänelle suoraan että mua vituttaa ja itkettää niin että en halua puhua sen kanssa. Näin juuri sen takia että osaan olla todella ilkeä ja vittumainen ja haluan rauhoittua ennen kuin keskustelen, että en sanoisi mitään liian ilkeää. Tuntuu toimivan tuo blokkaaminenkin, se kun voi olla aika totaalista. Toimin muuten näin kaikkien muidenkin kanssa.

Näitä blokkaamisia ja isompia rähinöitä on 8.5 vuoden aika ollut.... ehkä 5?

Vituttaa ko en osaa mennä nukkuun

Suvinen, siis sulle ilmoitettiin tämä asia? Sulla ei ole siihen mitään sanomista?

^^ Mä oon muuttunu ehkä eniten siinä, etten osaa enää riidellä... Tein lupauksen oppia sen uudelleen tänä vuonna. Treeniä treeniä, voisin vitutusta hyödyntäen aloittaa vaikka samantien!

Suvinen kirjoitti: Urgh. Olisin toivonut lahjaksi pitkää aamunukkumista, sitten lounasta jossain kivassa ravintolassa ja iltapäivällä kakkukahveille oman äidin luo. Tais jäädä haaveeksi vain.

Äidillä on oikeus ilmoittaa, vaatia ja saada toi, jos ukko on niin helvetin tyhmä ettei tajua sitä muuten.

Tais siis edes sitä nukkumista ja aamupalaa kakun & kuoharin kera.

RP kirjoitti:Onko se oikeasti niin, hyväksy tai jätä?

Jotkut asiat vaan on hyvä muuttaa itsensäkin takia, jos ne piirteet/tavat/whatever tuottaa pelkkää tuhoa. Siis ihan pitkässäkin juoksussa, eikä vain siinä yhdessä kyseisessä suhteessa.

Mut muutos pitää lähteä itsestä. Kun joku on joskus yrittäny muuttaa mua esim töissä niin oon flipannu ihan täysin. Itse olen ymmärtänyt että suuta soukemmalle niin on helpompaa itelläkin.

Mulle ei oo koskaan tuottanut vaikeuksia riidellä, mutta ne entiset tavat vaan oli anteeksiantamattomia. Siinä helisi seinät volyymista, astiat lenteli ja käsiksikin kävin kun pinna tarpeeksi paloi. Ja yleensä se paloi. Niin järjetön aggressiivinen puolustureaktio ilman mitään syytä.

Nykyään helisee vaan seinät, jos sitäkään.

^Tämmöset kieltäytymiset pistetään tietysti miehen piikkiin, se sanoo, että ootte suunnitelleet muuta sunnuntaille. Menkää lauantaiksi ja yöksi kotiin, vähintäänkin kohtuullista. Ei kai kukaan suunnilleen normaali nyt äitienpäiväksi työleiriä järjestä.

Mielestäni ensimmäinen äitienpäivä (samoin isänpäivä) on sen verran spesiaali, että miehesi voisi toiveesi toteuttaa ja ottaa syyt perumisesta omille niskoilleen.

Mä taidan olla jokseenkin outo, kun vasta nyt näitä lukiessani muistin koko päivän...

^ Voisit vielä huomiseksi miettiä, jos olisi jokin kompromissi löydettävissä. Varmuuden vuoksi, siltä varalta ettet saa haluamaasi, niin jos sitten osan edes?

^Jos on pakko lähteä niin miten olisi jos vaikka viettäisitte äitienpäivän etukäteen?

Itse sain kortit yms. jo tänään koska mies ei ole kotona. Ja hemmottelua.

^^ Ei tietenkään. Ja pitkät aamu-unetkin taitavat olla siellä vähän (etenkin olosuhteet huomioon ottaen)... öh? Pystyisittekö lähtemään sen verran aikaisemmin, että ehtisitte äitisi luokse?

Nojoo, en mä kyllä varmaan osaa sanoa mitään sellaista, mitä et jo itse olisi funtsinut.