Mä olin aikanaan tyhmä ku maksoin laakista kiltisti. Eikös siin kuitenkin oo se puolen vuoden aika ilmotuksesta ettei tarvi maksaa..?
Edit: Tai siis on. Pidä kii oikeuksistas.
Nöy. Vuokrasopimuksessa on tästä erikseen muutama rivi.
-Vuokran tarkistus vuorittain marraskuun alussa, elinkustannusindeksi. Vuokran korotus tulee voimaan tammikuun alussa.-
Eihän se nyt ole kuin n. 30 euroa/kk mutta silti vtuttaa.
bliss kirjoitti:

Kannattaa vielä tarkistaa se elinkustannusindeksi, sehän on lasenut eikä noussut.
^On siinä sopimuksessa paljon muutakin tekstiä vuokran korotus -kohdassa. En nyt millään viitsi hakea kansiota hyllystä.
Saton vuokrien korotuksista taitaa olla ihan turha marista, ne tulevat voimaan joka tapauksessa. Ja ainahan voi etsiä uuden asunnon...
bliss kirjoitti:
Nöy. Vuokrasopimuksessa on tästä erikseen muutama rivi.
-Vuokran tarkistus vuorittain marraskuun alussa, elinkustannusindeksi. Vuokran korotus tulee voimaan tammikuun alussa.-
Eihän se nyt ole kuin n. 30 euroa/kk mutta silti vtuttaa.
Kannattaa vielä tarkistaa se elinkustannusindeksi, sehän on lasenut eikä noussut.
Jos s' maksat tonninvuokraa niin ei 30 erkkiä hirveän plajon oo mulla on nousuu 10-30 kybää kerralla, vaikka onkin korkotuettua asumista..
bliss kirjoitti:Vuokrasopimuksessa on tästä erikseen muutama rivi.
Ai no sit jos on erikseen "muutama rivi". Ite uskoin pelkällä puhkuilmotuksella, tosin oli asumistakin takana jo 3 v. ilman korotuksia niin se oli ihan fine with me too. Vaik, oishan siin monta satkuu säästäny jos ois tienny.
Mut joo, jatkossa kandee ehkä uskoo enempi Chappii tmv. Ite sutasin tos vaan jokusen ov:n sopimuslakeja. =D
Chap kirjoitti:^^Ah Sato, no sitten. Ilmeisesti vuokrasopparissasi on kohta, jonka perusteella minimivuokrankorotus on 3 % vuodessa tjsp.
Jep. Tollanen klausuuli on aina hyvä laittaa sopimukseen, kun vuokraa - myöhemmin korotusten tekeminen olisikin hankalaa, jos on tällaiset ajat ja indeksi ei kasvakaan.
Dumis kirjoitti:Vitutteleepi se että ei tullut aikoinaan tarkistettua että onko tuossa HD-liitännällä varustetussa DVD-soittimessa skaalainta, no ei ole. Elikä tuolla ei voi katella osaa elokuvista olleskaan kun kuva välkkyy niin stanasti. Mikä idea siinä edes on ettei ole skaalainta, mutta on HD-liitäntä. Perkele että vituttaa, nyt toi vehje on aika lähellä turhaketta.
Pitänee aikaistaa sitä pleikkarin hankintaa, nyt just tietty kun piti uus kone hommata jne...
Wuhuu, eihän tuosta DVD-soittimesta saa edes valittua SD-kuvaa nytkun HDMI:llä kytkettynä. Kyl se taitaa nyt olla sillein että on käveltävä perjantaina verkkokauppaan hakee PS3 ja varmaan Uncharted 2 messiin, kerta vapaa-aikaakin järjestyi nyt parisuhteettomuuden myötä lisääkin. Kele.
Helppo yrittää tehdä asuntokauppoja kun myyjä ei ole sisäistänyt asuntokauppalain määräämiä maksimikorvausmääriä, vaan vaaii meidän tapauksessa kolminkertaisesta sopimussakosta. No way Jose. Vaikka se onkin meidän unelma-asunto, niin en minäkään kaikkeen suostu.
milli kirjoitti:Helppo yrittää tehdä asuntokauppoja kun myyjä ei ole sisäistänyt asuntokauppalain määräämiä maksimikorvausmääriä, vaan vaaii meidän tapauksessa kolminkertaisesta sopimussakosta. No way Jose. Vaikka se onkin meidän unelma-asunto, niin en minäkään kaikkeen suostu.
Kai niihin voi suostua, jos ne eivät kuitenkaan ole lainvoimaisia?

hyvä pointti.
Ei voi, kysyin lakimieheltä Plus, sehän olisi vilpillistä toimintaa.
Dumis kirjoitti:Kyl se taitaa nyt olla sillein että on käveltävä perjantaina verkkokauppaan hakee PS3 ja varmaan Uncharted 2 messiin, kerta vapaa-aikaakin järjestyi nyt parisuhteettomuuden myötä lisääkin. Kele.
PS3 slim on sitten kuulemma edellistä mallia huonompi CD-soittimena ja DVD-soittimena. Sekä pitää ärsyttävää ääntä rasituksessa.
Chap kirjoitti:
Kai niihin voi suostua, jos ne eivät kuitenkaan ole lainvoimaisia?
hyvä pointti.
Ei voi, kysyin lakimieheltä Plus, sehän olisi vilpillistä toimintaa.
Kyllähän sä voit allekirjoittaa sopimuksen, jolla ei ole lainvoimaa. Eihän se mikään rikos ole.
Voit esim. laatia kanssani kauppakirjan, jolla myyt itsesi orjaksi minulle kymmenellä eurolla. Et sinä siinä mitään rikosta tee, ja kyseisellä kauppakirjalla ei ole mitään merkitystä, koska suomessa ei voi ketään myydä orjaksi.
Dumis kirjoitti:Kyl se taitaa nyt olla sillein että on käveltävä perjantaina verkkokauppaan hakee PS3 ja varmaan Uncharted 2 messiin, kerta vapaa-aikaakin järjestyi nyt parisuhteettomuuden myötä lisääkin. Kele.
PS3 slim on sitten kuulemma edellistä mallia huonompi CD-soittimena ja DVD-soittimena. Sekä pitää ärsyttävää ääntä rasituksessa.
Äänen eroa en havainnut klipissä mitenkään ylivoimaisena. Tietty toi DVD-ominaisuuksien heikentyminen on miiiinus. Täytyy harkita viejä.
Dumis kirjoitti:Äänen eroa en havainnut klipissä mitenkään ylivoimaisena. Tietty toi DVD-ominaisuuksien heikentyminen on miiiinus. Täytyy harkita viejä.
No ei äänenpaineessa/voimakkuudessa huomaakaan, mutta eikö se äänen sävy muka häirinnyt sua yhtään? Melkeen kuin pöytäpuhelimen valintaääntä kuuntelisi.
Kai Nalo kirjoitti:No niin. Nyt millillä kostui housut.
olenko minä noin läpinäkyvä?
Ei mutta siis.. nooh.. en mä ala pelleilemään noinkin vakavalla asialla. Kyse kuitenkin hurjan isosta summasta.
Tosin.. nyt saimme myyjän ymmärtämään miten tuo asia menee asuntokauppalain mukaan. Jännittää...
Dumis kirjoitti:Äänen eroa en havainnut klipissä mitenkään ylivoimaisena. Tietty toi DVD-ominaisuuksien heikentyminen on miiiinus. Täytyy harkita viejä.
No ei äänenpaineessa/voimakkuudessa huomaakaan, mutta eikö se äänen sävy muka häirinnyt sua yhtään? Melkeen kuin pöytäpuhelimen valintaääntä kuuntelisi.
Täytyypi kuunnella viejä uudestaan, kyllä siitä äänestä ja sen sävystä porukka on valitellut. Suurin osa plazalaisista on saanut "äänekkään" version ja muutamalla toimii vähemmän vinkuen.
milli kirjoitti:
Ei mutta siis.. nooh.. en mä ala pelleilemään noinkin vakavalla asialla. Kyse kuitenkin hurjan isosta summasta.
Tosin.. nyt saimme myyjän ymmärtämään miten tuo asia menee asuntokauppalain mukaan. Jännittää...
Asuntokauppojen kanssa pelleily vtuttaa. Muutama viikko sitten sain kämpästäni ostotarjouksen, hyväksyin sen ja muutin onnellisena pois. Paria päivää ennen kaupantekotilaisuutta myyjä ilmoitti, ettei haluakaan ostaa asuntoani. Eikä myöskään maksaa ostotarjoukseen kirjattua sopimussakkoa, koska asunnossa on mukamas ollut piilevä vika. Vitutuksen määrää sillä hetkellä on vaikeaa sanoin kuvailla, joten en edes yritä
Kuinka ollakaan, uuden kämpän tiskipöydällä oli edellisen asukkaan jättämä käyntikortti postien edelleenlähettämistä varten, jossa luki "Varatuomari & asianajaja". Tulkitsin tämän merkiksi jostakin ylempää. Saatiin juristin kanssa hyvä diili aikaan ja totesin ostattelijalle että käräjillä tavataan. Saabi nähdä tuleeko järkiinsä ennen sitä, vai veivataanko tästä vielä vuosikausia pitkin oikeusasteita. Prkl
Ihmisperse kirjoitti: Asuntokauppojen kanssa pelleily vtuttaa. Muutama viikko sitten sain kämpästäni ostotarjouksen, hyväksyin sen ja muutin onnellisena pois. Paria päivää ennen kaupantekotilaisuutta myyjä ilmoitti, ettei haluakaan ostaa asuntoani. Eikä myöskään maksaa ostotarjoukseen kirjattua sopimussakkoa, koska asunnossa on mukamas ollut piilevä vika. Vitutuksen määrää sillä hetkellä on vaikeaa sanoin kuvailla, joten en edes yritä
Kuinka ollakaan, uuden kämpän tiskipöydällä oli edellisen asukkaan jättämä käyntikortti postien edelleenlähettämistä varten, jossa luki "Varatuomari & asianajaja". Tulkitsin tämän merkiksi jostakin ylempää. Saatiin juristin kanssa hyvä diili aikaan ja totesin ostattelijalle että käräjillä tavataan. Saabi nähdä tuleeko järkiinsä ennen sitä, vai veivataanko tästä vielä vuosikausia pitkin oikeusasteita. Prkl
Tosi nastya. Toivottavasti tulee järkiinsä. Hän ei siis ollut ilmeisesti maksanut käsirahaa?
Vituttaa edelleen tämä (etelä-)suomalainen nykytalvi.
- Keskimäärin koko talvi ja kevät on lokakuusäätä: lämpötila pääasiassa himpun verran päälle nolla, märkää ja pimeää.
- Nykyisin tuntuu olevan mahdoton ajatus että sataisi lunta pakkasella. Jos ainakin etelään on tulossa lumisadealue, tulee sen mukana aina lämpöaaltokin => räntää, nuoskalunta ja loskaa. "Hyvällä" tsäkällä tätä seuraa hieman kylmempi kuiva jakso, jolloin loskaantunut lumi pääsee jäätymään.
Ottaen huomioon etteivät keväät ja kesät tunnu olevan sen lämpimämpiä kuin ennenkään, taisi ns. ilmastonmuutos tosiaankin vain lauhduttaa pakkastalvet pois.
Ilmeisesti pitäisi muuttaa aina talveksi äidin kotiseuduille Pohjanmaalle, siellä oli ainakin jossain välissä viime talvena täydellinen talvikeli: jatkuvasti -5 => -10 astetta pakkasta, kirkas keli, taivaalta sateli hiljalleen lisää puhdasta pakkaslunta. Näkymä olisi sopinut postikorttiin.