Pyry-Matias kirjoitti: ND, sun tilanne ei kuulosta pahalta.
Pyry-Matias kirjoitti:Eikä sun eukkoskaan kuulosta kovin paljoa muuta kuin loukatulta toipujalta. Kovasti täällä tyrmätään nössöksi tai vaimosi pipipääksi. En väittäisi kumpaakaan.
Veikkaan, että tässä käy niin, että tilanne säilynee entisellään, jollei kiinnijäämistä tapahdu. Kuten ND itsekin totesi, jokaisessa parisuhteessa on omia vaikeuksiaan. Jostain joutuu luopumaan. Silti parisuhde voi olla riittävän hyvä ollakseen houkutteleva tapa elää myös jatkossa.
No huhhuh. eikö 10,12, 14 vai mitä se oli vuotta ole jokseenkin pitkä aika toipumiseen mistä vaan? kovasti teillä tampesterissa on eri tavat kuin itseään kunnioittavilla vai onko tämä vain ikuisen vastarannan kiisken piipityksiä siitä, että pitää vain olla vastaan. Muutosvastarintaa itsekunnioitusta vastaan, ko, kä kö?
Pyry-Matias kirjoitti:
Kerrotaan myös, että 70 prosenttiin parisuhderiidoista ei löydy koskaan voittajaa.
Jahas. Missähän niin kerrotaan. Jossain Nääsvillen sudenpentujen leirioppaassa? Mee ittees ny jo jestas.
Zeb kirjoitti:Mä en menisi naimisiin avioehdolla. Se on joko täysi luottamus toiseen ihmiseen molemmin puolin, tai ei ole syytä mennä naimiasiin. Luottamuksella tarkoitan myös sitä, että ihminen osaa toimia oikein vaikka jostain syystä niin onnettomasti kävisi, että ero tulisi. Minulle tämä ehdoton luottamus on suunnilleen niin kuin pyhä periaatteellinen asia.
No voihan sen toisaalta ajatella epäluottamuksen osoituksena tai sitten ei. Riippuu vähän kai siitä että kuka ehdottaa ja kenellä sitä omaisuutta on. Lähtökohtaisesti haluaisin avioehdon kun toisella olisi enemmän omaisuutta kuin minulla. En tiedä, pitäisikö oma luottamuksensa ja rakkautensa noin osoittaa, mutta en halua viedä toiselta mitään, jos en saa pitää kokonaan, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Tiedä kuinka kökösti tuli idea ilmaistua, mutta jollain tavalla ainakin. Tähän aikaan on vähän hitaalla.
Aika näyttää miten tuonkin suhteen sitten joskus tulee tekemään ...
Tix kirjoitti:Ne lupaukset ja luottamus unohtuvat siinä vaiheessa, jos ero on tulossa. Avioehto ei ole epäluottamuksen osoitus. Jos uskoo vilpittömästi että liitto kestää ikuisesti ja eron sattuessa ei tule ongelmia, niin silloinhan paperi on niin merkityksetön, että sen voi tehdä. Ei siinä kuitenkaan ole kyse muusta kuin siitä, että muutetaan aviovarallisuusjärjestelmää lainsäätäjän antamasta tasajako-oletuksesta. Useimmiten tasajako on reilu lopputulos pitkän liiton jälkeen, mutta pitkä liitto on harvemmin todellisuus. Sitä on pohdittu, pitäisikö avio-oikeus muuttaa oletuksesta sovittavaksi.
Jotain tällaista se on. Jos minulle toinen tuota ehdottaisi, niin en pitäisi ihmeellisenä. Ja kyllä aion tuon esille joskus sitten ottaa, ellei toinen ehdi ensin. Kyllä tuosta pitää voida keskustella ilman, että defaultina luulee sen tarkoittavan epäluottamusta.
Herra Manala kirjoitti:En minäkään. En edes seurustelisi sellaisen kanssa. Ei se ole silti estänyt sitä, että eron hetkellä toisesta on tullut katkera ja häikäilemätön. Ei, vaikka sellaiset piirteet olisivat loistaneet poissaolollaan yli kolmevuotisen suhteen ajan.
Joskus elämä yllättää ja oma arvostelukyky pettää.
Et nyt näytä hiffaavan vaikka rautakangesta vääntäisi. Kyse ei ole arvostelukyvyn pettämisestä jos itsekkäitä ja häikäilemättömiä piirteitä alkaa ilmaantua ihmiseen vasta eron kynnyksellä.
Pyry-Matias kirjoitti:Luin nyt tähän lainaukseen asti osan viesteistä. ND, sun tilanne ei kuulosta pahalta. Eikä sun eukkoskaan kuulosta kovin paljoa muuta kuin loukatulta toipujalta.
Kovasti täällä tyrmätään nössöksi tai vaimosi pipipääksi. En väittäisi kumpaakaan.
Hahhah, tää on ehkä kosmisinta shittiä taas pariin kitinään. Susta saa vielä mainion pullasudin jollekin justiinalle. Kai sulle on ok myös että tyttöystävä (tai vaihtoehtoisesti äiti) ostattaa sulla sun garderobin?
On sanonta parisuhteesta, että oletko mielummin onnellinen vai oikeassa?
Että sun mielestä tän hetkinen uhkavaatimuksilla maustettu itsemääräämisoikeudeton elämäntilanne vaikuttaa onnelliselta, ja olisi typerää vaatia moista pikkujuttua elämäänsä vain ollakseen oikeassa ja tietenkin onneton?
Pyry-Matias kirjoitti:
Luin nyt tähän lainaukseen asti osan viesteistä. ND, sun tilanne ei kuulosta pahalta. Eikä sun eukkoskaan kuulosta kovin paljoa muuta kuin loukatulta toipujalta.
Aika monta vuotta tuo toipuminen kestää. Mitään toipumista vaan levyn junnaamista. Same old song. Joko antaa anteeksi tai ei anna.
NuoriDaavid kirjoitti:
Tuskin. Mä en kestäisi sitä, että vaimo veisi puolet rahoistani.
Toistan: Munaton homo!
Mihin sä niitä rahoja säästät? Jos akka lähtee niin rahat pysyvät perheessä lapsiesi kannalta. Minulla on eittämättä omaisuutta murto-osa siitä mitä sinulla, mutta olen tullut siihen tulokseen, etten aio säästää enää yhtään. Tietty ilman lapsia on moinen päätös helppo tehdä. Oli miten oli niin raha on huonoin mahdollinen perustelu millekään siinä vaiheessa kun siitä ei ole suoranaista pulaa.
Oma on elämäsi. Tärkeintä kai on elää onnellisena ja olla kummittelematta kuoltuaan.
Herra Manala kirjoitti:Kai sulle on ok myös että tyttöystävä (tai vaihtoehtoisesti äiti) ostattaa sulla sun garderobin?
Tätä en taas ymmärrä yhtään. Vaatteiden hankinnan ulkoistaminen siitä kiinnostuneemmille tahoille on mielestäni hyväksyttävää, koska minä kuitenkin viimekädessä päätän, mitä ylleni laitan.
Ne kaksi kertaa kun olen sinut nähnyt pistävät kyllä miettimään, että voisi kannattaa sinunkin harkita uudelleen.
Mihin sä niitä rahoja säästät? Jos akka lähtee niin rahat pysyvät perheessä lapsiesi kannalta. Minulla on eittämättä omaisuutta murto-osa siitä mitä sinulla, mutta olen tullut siihen tulokseen, etten aio säästää enää yhtään. Tietty ilman lapsia on moinen päätös helppo tehdä. Oli miten oli niin raha on huonoin mahdollinen perustelu millekään siinä vaiheessa kun siitä ei ole suoranaista pulaa.
Oma on elämäsi. Tärkeintä kai on elää onnellisena ja olla kummittelematta kuoltuaan.
Erittäin viisaasti sanottu, jos jättää tuon munattoman homon pois, mutta oletan, että se oli vain tyyliseikka.
Rahan takia ei todella elämäänsä kannata pilata. Enkä usko, että raha on todellakaan se syy, joka ND:n perheen kasassa pitää. Jos olisi, niin sitten ei toki olisi syytä yhdessä jatkaa. Mutta justhan ND sanoi, että rakastavat. Eivät ongelmat poissulje rakkautta. Ongelmia on jokaisessa liitossa, mutta elämää häiritsevinä niitä toki kandeisi ratkoa ennemmin kuin yrittää tyytyä tilanteeseen. Kun tarpeeksi pitkään yrittää tyytyä liikaa, niin siitä on tapana seurata kasvavaa katkeruutta.
Herra Manala kirjoitti:Kai sulle on ok myös että tyttöystävä (tai vaihtoehtoisesti äiti) ostattaa sulla sun garderobin?
Tätä en taas ymmärrä yhtään. Vaatteiden hankinnan ulkoistaminen siitä kiinnostuneemmille tahoille on mielestäni hyväksyttävää, koska minä kuitenkin viimekädessä päätän, mitä ylleni laitan.
Lisää elcoviisautta tässä. Mielelläni osallistun mieheni vaateostoksiin, vaikka sillä on oma vaatemakunsa, josta pitää kiinni. Ellei joku mun ehdotelma kelpaa, niin sitten sitä ei luonnollisesti osteta. Usein kuitenkin kelpaa kun tiedän millaisista kuteista mies tykkää, ja mulla on jonkun verran enemmän viitseliäisyyttä vaatekaupoissa ravaamiseen (vaikka aika heikko se on kyllä mullakin).
Hih, just naureskeltiin miespuolisen ystäväni kanssa yhdessä, kun tämä kertoi, että he käyvät miespuolisen ystävänsä kanssa yhdessä shoppaamassa (ja ovat kyllä ihan 130%, kaikille palstahomottelijoille tiedoksi). Mukavaa tämä nykyaika kun ihmiset voivat jo aika paljon toteuttaa nimenomaan itseään typeristä sukupuolistereotypioista välittämättä.
Pyry-Matias kirjoitti:Luin nyt tähän lainaukseen asti osan viesteistä. ND, sun tilanne ei kuulosta pahalta. Eikä sun eukkoskaan kuulosta kovin paljoa muuta kuin loukatulta toipujalta.
Kovasti täällä tyrmätään nössöksi tai vaimosi pipipääksi. En väittäisi kumpaakaan.
On sanonta parisuhteesta, että oletko mielummin onnellinen vai oikeassa? Kerrotaan myös, että 70 prosenttiin parisuhderiidoista ei löydy koskaan voittajaa.
Veikkaan, että tässä käy niin, että tilanne säilynee entisellään, jollei kiinnijäämistä tapahdu. Kuten ND itsekin totesi, jokaisessa parisuhteessa on omia vaikeuksiaan. Jostain joutuu luopumaan. Silti parisuhde voi olla riittävän hyvä ollakseen houkutteleva tapa elää myös jatkossa.
Ihanan suhteellisuudentajuista, Pyris Komppailen kovasti sillä varauksella, että mun mielestä nuo ongelmat kyllä kuulosti sen tasoisilta, että kannattaisi ihan molempien elämän helpottamiseksi sitä apua hakea.
Ihmeen täydellisiä täällä tosiaan kaikkien suhteet näyttää olevan kun vertaa reaalimaailmassa näkemääni Ihmekös ne sitten tapaavatkin loppua lyhyeen jos osoittautuvatkin epätäydellisiksi. Elämä on paitsi epätäydellistä, niin myös oppimista, toivottavasti.
Rouva Pupu kirjoitti:Aika monta vuotta tuo toipuminen kestää. Mitään toipumista vaan levyn junnaamista. Same old song. Joko antaa anteeksi tai ei anna.
Asioista ei ilmeisesti puhuta, kuten todettua. Pelkät teot, tai tässä tapauksessa tekemättä jättämisen (ne luottamuksen menetykset) eivät riitä.
Kuten sekin jo todettua, suhteella oli aika katastrofaalinen alku. En usko vaimon koskaan toipuvan sellaiselle luottamuksen tasolle, jota yleisesti pidetään parisuhteessa hyväksyttävänä, etenkään tällä palstalla.
Viimeksi muokannut Pyry-Matias, 15.12.2007 11:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sama juttuhan se on hieman joka asiassa täällä palstalla. Huudellaan puskista ja tuomitaan. Olet varmaan huomannut. Olisi mielenkiintoista, jos joku muu avaisi oman pyhän parisuhteensa ja kertoisi ongelmistaan yhtä avoimesti kuin ND. Harva täällä haluaa tai edes pystyy siihen. ND:lle propsit avoimuudesta ja itsekritiikistä.
^
Nyt alkaa tuntua siltä että olet mun parisuhdeguru täällä! Kysynkin sulta sit vinkkiä jos tulee (edit: uusii) parisuhdeonkelmii Perusta vaiks tv-show ja ala Dr Philiksi sen paikalle!
Viimeksi muokannut Zeb, 15.12.2007 12:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuulun yhä tähän munattomaan nössö -porukkaan, joten voin vielä vähän jatkaa korostamalla lasten merkitystä parisuhteessa. Se nyt vaan on aivan eri asia hoitaa sitä suhdetta (ja ND:n tapauksessa ehkä yrittää The Äijä-komennoin saavuttaa The Voittoa ongelmassaan) kun päässä jyllää pelkoina rahan menetyksen sijaan lapsista luopuminen, siis se perheen hajoaminen. Molemmat osapuolet ehkä tajuavat, että näillä eväillä voi ja kykenee jatkamaan mutta kaikki mahdollinen lisäpaska keikuttaisi paattia liikaa ja ero olisi väistämätön. Tai no ei edes välttämättä mitään eroa, mutta ok-tilanne muuttuu helposti sietämättömäksi ja arki olisikin yhtäkkiä pssssskaa. Tekee ehkä mieli välttää niitä konflikteja eikä Yönmustan ja Manalan - varsin perheettömien elämästään päättävien voittajamiesten - ehdottamin tavoin määrätä akalle kaapin paikan.
Itsenäisyys vs. ok mutta "muiden silmissä varsin petoksellinen" suhde?
Yritän tän topicin myötä jälleen paneutua ajatuksiin miten joku kykenee elämään päivästä kuukaudesta vuodesta toiseen ihmisen rinnalla, johon ei luota. Ja the point; joka ei luota itseensä yhtään sen enempää. Se syö varmaan mielettömästi, vaikka arjesta olisikin yhteisellä duunilla ja niillä vaatimuksilla, kompromisseilla ja tekemättä jättämisillä tehnyt ihan miellyttävää. Lapset ovat se turva, joku joka ikuisesti pitää yhdessä, mutta samalla taakka, jonka takia päätökset eivät koskaan ole vain omia.
Pyris muistutti niin ihkusti, että kaikissa suhteissa on omat ongelmansa. Sitä pystyy jänskän hyvin pohtimaan ja arvioimaan niitä omiaan kun kuulee muista, suhteuttaa asioita toisiinsa. Mukavaa tää nettailu. Päätä räjähdyttävää.
Herra Manala kirjoitti:En minäkään. En edes seurustelisi sellaisen kanssa. Ei se ole silti estänyt sitä, että eron hetkellä toisesta on tullut katkera ja häikäilemätön. Ei, vaikka sellaiset piirteet olisivat loistaneet poissaolollaan yli kolmevuotisen suhteen ajan.
Joskus elämä yllättää ja oma arvostelukyky pettää.
Et nyt näytä hiffaavan vaikka rautakangesta vääntäisi. Kyse ei ole arvostelukyvyn pettämisestä jos itsekkäitä ja häikäilemättömiä piirteitä alkaa ilmaantua ihmiseen vasta eron kynnyksellä.
Kyllä ihminen on ollut koko ajan se sama, tuskin ihan uusia ominaisuuksia sentään kukaan äkisti kehittää. Et vain ole tuntenut sitä toista riittävän hyvin nähdäksesi ne pinnan alla piilleet ominaisuudet. Sanoisin (kaikella ystävyydellä), että et nyt itse hiffaa.
No niin. En ole loggautunut palstalle yli viikkoon ja täällähän on nyt sitten tämä the keskustelu, jota olenkin odottanut jo jonkun tovin...En kerennyt lukemaan kuin kaksi ekaa sivua ja viimeisen, joten joku on varmaan sanonut jo samat asiat, mutta heitän myös tikkua pesään, koska niin...juuri tätä olen epäillytkin Daven kohdalla...
Sanon kokemuksesta - vastaavassa tilanteessa vaimosi kanssa olleena - paskat se sua mitään rakastaa enää eikä ole rakastanut pitkään aikaan. Kun on lapsia ja näennäinen turva, siihen vaan takertuu ja sairastuu läheisriippuvuuteen salakavalasti ja pikkuhiljaa. Kunnioitus ja luottamus - juuri ne asiat, joita Mies haluaa, jäävät antamatta. Mitä kauemmin tilanne jatkuu, sitä vähemmän niitä saat ja kun saat, on vaimon päässä kyse jonkinlaisesta palkinnosta. Eli: annat jotain konkreettista (tapauksessasi vaikka uuden auton tai muuta shittiä) ja saat suihinoton ja hetken shown, jonka aikana voit tuntea olevasi the Mies.
Trust me - tilanne ei parane enää IKINÄ, jos kyseessä on jo kymmenen vuotta jatkunut manipulointi ja huoraus. Kiintymys on eri asia kuin rakkaus. Uskalla lähteä tai ota vain elämäsi takaisin. Sinulla kun ei tunnu olevan mitään menetettävää.
Storia kirjoitti:
Sanon kokemuksesta - vastaavassa tilanteessa vaimosi kanssa olleena - paskat se sua mitään rakastaa enää eikä ole rakastanut pitkään aikaan..
Öö. Nuo paskat jututhan oli suhteen alussa. Yli 10 vuotta olen ollut kiltisti. Hän halusi naimisiin kanssani noiden juttujen jälkeen, ja sen jälkeen olen ollut kiltisti.
Storia kirjoitti:Sanon kokemuksesta - vastaavassa tilanteessa vaimosi kanssa olleena - paskat se sua mitään rakastaa enää eikä ole rakastanut pitkään aikaan..
Öö. Nuo paskat jututhan oli suhteen alussa. Yli 10 vuotta olen ollut kiltisti. Hän halusi naimisiin kanssani noiden juttujen jälkeen, ja sen jälkeen olen ollut kiltisti.
Miksi itse luulet hänen edelleen olevan epäluuloinen?
Storia kirjoitti:Sanon kokemuksesta - vastaavassa tilanteessa vaimosi kanssa olleena - paskat se sua mitään rakastaa enää eikä ole rakastanut pitkään aikaan..
Öö. Nuo paskat jututhan oli suhteen alussa. Yli 10 vuotta olen ollut kiltisti. Hän halusi naimisiin kanssani noiden juttujen jälkeen, ja sen jälkeen olen ollut kiltisti.
Miksi itse luulet hänen edelleen olevan epäluuloinen?
Postasinkin vastauksen jo tässä ketjussa. Jos olen liian kännissä, en ole 130%:n luotettava.
Ps. Koska tiedän omat puutteeni, niin se auttaa hyväksymään tilanteen.
NuoriDaavid kirjoitti:
Öö. Nuo paskat jututhan oli suhteen alussa. Yli 10 vuotta olen ollut kiltisti. Hän halusi naimisiin kanssani noiden juttujen jälkeen, ja sen jälkeen olen ollut kiltisti.
Miksi itse luulet hänen edelleen olevan epäluuloinen?
Postasinkin vastauksen jo tässä ketjussa. Jos olen liian kännissä, en ole 130%:n luotettava.
Oletpas, jos kerran olet onnistunut olemaan kiltisti jo yli 10 vuotta. Huomasin kyllä, että kovasti yritit selitellä kiltteyttäsi alkoholin vaikutuksilla sun muilla, mutta tosiasiassa viimeisellä rivillä kuitenkin merkkaa se, että aikuisten oikeesti olet ollut kiltisti.
Itse asiassa pidän täysin mahdollisena, että syyllisyydentuntosi paistaa sinusta läpi niin voimakkaana edelleen, ettei vaimosi voi uskoakaan sinun tuntevan syyllisyyttä vain ja ainoastaan yli 10 vuoden takaisista tapahtumista, joten hän maalailee kaikenlaisia kummituksia päänsä sisällä. Sen saa loppumaan vain puhumalla asiasta, kertomalla, ettet itse ole vieläkään onnistunut antamaan itsellesi anteeksi omaa käytöstäsi kaukana historiassa.
Vaimosi joululahjaksi suosittelisin edelleen sitä Venetsianmatkaa, lippujen kylkiäisenä G.A. Hentyn kirja Pyhän Markuksen Leijona. Jonka luette kummatkin jo ennen matkaa.
NuoriDaavid kirjoitti:
Öö. Nuo paskat jututhan oli suhteen alussa. Yli 10 vuotta olen ollut kiltisti. Hän halusi naimisiin kanssani noiden juttujen jälkeen, ja sen jälkeen olen ollut kiltisti.
Ei se ole kiltisti olemista, jos salaa toiselta asioita. Esmes. Kitisee, vaikka on luvannut ettei.
Että kyllä niin kauan kun et pysty (syystä tai toisesta) olemaan vaimollesi rehellinen kaikista tekemisistäsi, niin hänellä on syytä olla epäluuloinen (kohtuus siinäkin olisi hyvä olla).
Komppailen kovasti sillä varauksella, että mun mielestä nuo ongelmat kyllä kuulosti sen tasoisilta, että kannattaisi ihan molempien elämän helpottamiseksi sitä apua hakea.
Ihmekös ne sitten tapaavatkin loppua lyhyeen jos osoittautuvatkin epätäydellisiksi. Elämä on paitsi epätäydellistä, niin myös oppimista, toivottavasti.
Perusta vaiks tv-show ja ala Dr Philiksi sen paikalle!