Pull my finger? Eiku siis suck my finger?isohaara kirjoitti:Äiti kastoi aina sormen konjakkiin/viskiin/jne. ja tarjosi maistiaisia
Sinkkuäidille mitä vaan
Minun vanhempani olivat ihan normaaleja ja mukavia.1108 kirjoitti:Parruttivatko isäsi sinua perseeseen viikolla vai ainoastaan viikonloppuisin?BrianW kirjoitti:Minusta tuntuu, että ne oli jatkuvasti kotona ja että ne huvitellakseen takoi poikaansa pesäpallomailla päähän.
Teen johtopäätökseni ainoastaan kirjoittelusi sisällön perusteella, joka on yleensä ala-arvoista ja typerää.
When the going gets weird, the weird turn pro.
Dr. Hunter S. Thompson
Dr. Hunter S. Thompson
-
Sheetlord
En tunne yhtään alkoholin "kohtuukäyttäjää", jonka vanhemmista toinen tai molemmat olisivat olleet alkoholisteja. Kaikk ovat joko suurkuluttajia tai raivoraittiita. Poikkeuksia varmaan löytyy, mutta yhtään ei ole sattunut omalle kohdalle. Mielenkiintoista.ak kirjoitti:vai sisko josta kaikesta huolimatta tuli absolutisti.
Omassa lapsuudessa malli oli kahtiajakoinen. Isä käytti, mutta suhtautui nuivasti siihen, saako lapsi maistaa siemauksen olutta tai viiniä. Mutsilla oli vapaampi suhtautuminen, mutta hän taas ei itse juuri ottanut. En pysty arvioimaan, miten kotoa saadut roolimallit olisivat vaikuttaneet alkoholinkäyttööni.
En lähtisi syyttävällä sormella osoittamaan vanhempaa, joka joskus lapsensa nähden esiintyy lievästi päihtyneenä. Tärkeintä kai on, että skidi tuntee olonsa turvalliseksi vanhemman kanssa. Jos mutsi/faija kompuroi kolmen promillen kännissä pitkin kämppää tai raahaa baaripokiaan keskellä yötä kotiin, ei pikkuinen varmaankaan tunne oloaan turvalliseksi.
EDIT:
lueskelin nyt vasta ketjun puoliväliin ilmestyneet paskanheittoviestit. Vahvistivat vaan käsitystäni, että kannattaa voittopuolisesti pitää tämä palsta työajankuluna. Pysyy realiteetit edes jotenkin näpeissä. Huvittavaa sinänsä, että joku voi olla kateellinen toisen eHuomiosta jollain ***** keskustelupalstalla.
Viimeksi muokannut Sheetlord, 17.09.2007 14:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
NuoriDaavid
-
Geetzu
Mun mielestä vähän paisuttelitte ja lähitte vetelee juttua sysimetikköön... Kyllähän ninnillä pointti oli. Se vaan taas haluttiin hukuttaa jonnekin. Perusta ninni oma ketju? Mä taidan tos loppuvuodesta, sit ku kaipaan tsemppii tält suurimmaks osaks lapsettomalta nuorten fiksujen aikuisten porukalta.
Ja vielä sivuraiteilta; jos nyt joskus krapulassa joutuu lapsen kanssa samassa asunnossa olemaan niin kuin mieheni silloin tällöin niin kyllä toisen vanhemman valvoessa krabbanen saa maata sängyssä ja "sairastaa vatsapöpönsä" ...
Ja vielä sivuraiteilta; jos nyt joskus krapulassa joutuu lapsen kanssa samassa asunnossa olemaan niin kuin mieheni silloin tällöin niin kyllä toisen vanhemman valvoessa krabbanen saa maata sängyssä ja "sairastaa vatsapöpönsä" ...
-
Pyry-Matias
Kylkyl. Kaikenlainen marttyyritouhu ja itsensä ainainen syyllistäminen tulee nyt kyllä ihan totta vieköön unohtaa. Alkaa oikein ahistamaan kun pitäis kuin taikaiskusta muuttua pelkäksi priimaksi vanhemmaksi tultuaan. Ei saa pelotella tekemättömäksi, haluan (ehkä) joskus tulla isäksi.Geetzu kirjoitti: Ja vielä sivuraiteilta; jos nyt joskus krapulassa joutuu lapsen kanssa samassa asunnossa olemaan niin kuin mieheni silloin tällöin niin kyllä toisen vanhemman valvoessa krabbanen saa maata sängyssä ja "sairastaa vatsapöpönsä" ...
-
Geetzu
-
Herra Manala
Vittusaatana. Jätkä polkee Vaolaa kuin tulpatonta mopoa ja kehtaa vielä perustella ketjuja että miten vitussa sitä pillua nyt muka sais häh. Kikkeli teuraaksi.Yönmustaritari kirjoitti:Minä poistin, koska kirjoitus tuli väärällä nikillä.ninnithequeen kirjoitti:Kato saatana, se on poistanu oman tekstinsä
Niinniinniin, mutta kaikkien tupakoivien lapset ei varmasti älyä olla polttamatta!Geetzu kirjoitti:Enkä ihan täysin kyllä niele sitä jonkun väitettä, että lastensa edessä röökaavat vanhemmat kasvattavat lapsistaan röökaajia... Mun edessä ei tod ole poltettu, ihan itse paskani keksin. Ja tämä pätee about jokaiseen tupakoivaan kaveriini.
When my baby is good she is good, but when she is bad she's even better
-
NuoriDaavid
Omalla kohdallani meni näin: vanhemmat polttivat ja polttavat edelleen. Useaan kertaan lapsuudessani kertoivat, että tätä hommaa ei kannata missään tapauksessa aloittaa. Tästä tulee riippuvaiseksi, tästä ei ole mitään iloa, mutta ei pysty lopettamaan.Georgina kirjoitti:Niinniinniin, mutta kaikkien tupakoivien lapset ei varmasti älyä olla polttamatta!Geetzu kirjoitti:Enkä ihan täysin kyllä niele sitä jonkun väitettä, että lastensa edessä röökaavat vanhemmat kasvattavat lapsistaan röökaajia... Mun edessä ei tod ole poltettu, ihan itse paskani keksin. Ja tämä pätee about jokaiseen tupakoivaan kaveriini.
Uskoin.
Lapset ovat taas vähän koetelleet hermoja. Ei silleen, että olisi yhtä kaoottista, kuin ketjun avauksen aikoihin. Kaikennäköistä vaan.
Otimme käyttöömme ns. sydän-listan, jotta arjen rutiineihin tulisi selkeyttä. Homma on varsin yksinkertainen. On ns. sydän-säännöt, joita noudattamalla jokaisesta hyvin menneestä päivästä saa ruudukkoon sydämen. Kun ruudukko on täynnä, lapset saavat palkkion. Ekaksi palkinnoksi sovimme, että lapset saavat vihdoin kutsua kaverin yökylään.
Sain jo puolitoista vuotta sitten kuulla vastaavasta menetelmästä: Serkkutyttö sai purkkiin helmen hyvästä käytöksestä, huonosta taas purkista otettiin pois helmi. Kun purkki oli täynnä, niin seurasi jotain kivaa. Mutta serkku oli jo silloin sen verran vanhempi, että tällainen ”vapaampi” jäsentely hyvästä ja pahasta tepsi ehkä paremmin. Sydän-ruudukko taas on perujaan eräältä hyvältä ystävältä... *winkwink* Mutta koska lapset ovat vielä siinä iässä, että kaipaavat selkeitä ohjeita siitä mihin pyritään, ja toisaalta pystyvät itse lukemaan paperilta, jos meinaa yksityiskohdat unohtua, niin tehtiin sitten yksityiskohtainen lista.
Listalla on:
- Aamutoimet: aamupala, säänmukainen vaatetus (äiti päättää loppukädessä), hampaiden harjaus, kouluun ajoissa
- Läksyt tehty, äiti tarkistaa tarvittaessa
- Kiistatilanteet selvitetään puhumalla
- Omien jälkien siivous
- Iltatoimet: Koulureppu ja vaatteet valmiiksi, iltapala, pesut+pisut (äiti tarkistaa iltaisin hampaiden pesun) ja rauhassa nukkumaan
- Bonus-sydämiä saa erityisen hyvästä käytöksestä, esim. äidin auttamisesta
Mietin pitkään, että mitä listalle laitetaan. Ei saa laittaa liikaa, ettei homma kaadu omaan mahdottomuuteensa, mutta kuitenkin pitää olla joku tähtäin. Sydämiä on toistaiseksi siunaantunut kaksi, ja minua itseänikin turhauttaa. Periaatteessa se ettei sydäntä ole saatu aikaiseksi, on kaatunut aika pieniin, mutta kuitenkin merkittäviin asioihin. Toisaalta tätä on jatkunut vasta viikonlopusta, joten ei vielä parane olla pessimistinen. Onhan mukavia juttuja jo joitakin: koti on pysynyt siistimpänä, ja tytöt eivät ihan niin helpolla heitä tyttömäisiä itkupotkuraivareita...
En kuitenkaan voi olla miettimättä, että vaadinko sittenkin liikaa? En minä sydäntä siitä vie, että jos vähäsen parahtaa, tai nurisee siivoamisesta tai esim. ruoasta. Ja kaikki listalla mainitut jutut ovat kyllä olleet sillä kirjoittamattomalla tavoite-listalla jo iät ja ajat. Tytöt ovat tienneet tämän, mutta niiden noudattaminen oli kuitenkin hankalaa. Nyt se on helpompaa, mutkunlutkun... väsyttääääää välillä!!!
Toinen asia, joka tuntuu vaativan jokapäiväistä huomiotani, on tyttöjen kaverisuhteet. Paras kaveri vaihtuu suunnilleen joka toinen päivä, kuten myös lista siitä keitä kutsutaan nimpparikutsuille jne. Olen koettanut saada tyttöjä (okei ovat 7-v, eli annettakoon anteeksi jos eivät sitä ihan vielä täysin sisäistä) ymmärtämään, että jos haluaa olla ystävä, niin sitten pitää kestää hyvät ja huonot ajat. Että en minäkään sano yhtenä päivänä poikaystävälle, että ”sori en oo sun kaa” ja soita seuraavana että ”ollaanks taas?”.
Tytöillä on aika paljon kaveripiiriä tässä ja sehän on hyvä juttu. Mutta kun yhtenä päivänä tullaan kotiin itkua vääntäen, kun ”ei noi sit halunnukaan mua mukaan”, ja toisena taas vähän häpeillen puolustellaan että miksei halunnut jotain tiettyä tyttöä päästää leikkiin, jonka kanssa taas sit seuraavana päivänä ollaan bestiksiä.
Onneksi mulla on jonkun sortin yhteys kaikkiin tyttöjen kavereiden vanhempiin. Mutta on hurjan hankala arvioida, että koska se luuri pitää ottaa kauniiseen käteen ja ilmoittaa että nyt voisi olla viisasta tavata porukalla ja vähän jutella pelisäännöistä. Kaikkeen en voi puuttua, jotain täytyy tyttöjen itsekin oppia. Kuten minäkin sain oppia lapsena. Tuntuu vaan välillä niin avuttomalta, kun ei voi muuta kuin kotona höpötellä omiensa kanssa. Ja koettaa takoa järkeä päähän. Periaatteessa kannustaa antamaan anteeksi ja toisaalta taas pitämään nyt h*elvetti omia puoliaan!!!
Ensiavuksi tähän asiaan tein suunnitelman, jonka mukaan tytöt saavat kutsua entistä enemmän kavereitaan meille kylään. Samalla tulee luonnollisesti otettua kontaktia muiden tyttöjen vanhempiin, mutta samalla myös haisteltua että miten leikit sujuvat minkäkin ystävän kanssa.
Phuuh. Olipas taas avautuminen. No oikeesti... Mä ehkä tässä vaiheessa ottaisin kuitenkin pois tuon ekan kappaleen. Ei tässä nyt niiiiiin huonosti mene, vaan koko ajan selkeämmin. Joku hintahan kaikesta täytyy aina maksaa, eikä menestys tule ilmaiseksi. Ehkä tässä enemmän vaivaavat nuo lapsiin liittyvät jutut, kuin itse lapset.
Jätän sen nyt kuitenkin paikoilleen, koska alku-fiilis oli tosiaan aika voipunut. Hetkellisesti.
P.S. Voisiko joku siirtää tämän vaikka Shrinkkiin... Sittenkin? Ja siivota sen jälkeen nuo muut mömmöt veke...?
Otimme käyttöömme ns. sydän-listan, jotta arjen rutiineihin tulisi selkeyttä. Homma on varsin yksinkertainen. On ns. sydän-säännöt, joita noudattamalla jokaisesta hyvin menneestä päivästä saa ruudukkoon sydämen. Kun ruudukko on täynnä, lapset saavat palkkion. Ekaksi palkinnoksi sovimme, että lapset saavat vihdoin kutsua kaverin yökylään.
Sain jo puolitoista vuotta sitten kuulla vastaavasta menetelmästä: Serkkutyttö sai purkkiin helmen hyvästä käytöksestä, huonosta taas purkista otettiin pois helmi. Kun purkki oli täynnä, niin seurasi jotain kivaa. Mutta serkku oli jo silloin sen verran vanhempi, että tällainen ”vapaampi” jäsentely hyvästä ja pahasta tepsi ehkä paremmin. Sydän-ruudukko taas on perujaan eräältä hyvältä ystävältä... *winkwink* Mutta koska lapset ovat vielä siinä iässä, että kaipaavat selkeitä ohjeita siitä mihin pyritään, ja toisaalta pystyvät itse lukemaan paperilta, jos meinaa yksityiskohdat unohtua, niin tehtiin sitten yksityiskohtainen lista.
Listalla on:
- Aamutoimet: aamupala, säänmukainen vaatetus (äiti päättää loppukädessä), hampaiden harjaus, kouluun ajoissa
- Läksyt tehty, äiti tarkistaa tarvittaessa
- Kiistatilanteet selvitetään puhumalla
- Omien jälkien siivous
- Iltatoimet: Koulureppu ja vaatteet valmiiksi, iltapala, pesut+pisut (äiti tarkistaa iltaisin hampaiden pesun) ja rauhassa nukkumaan
- Bonus-sydämiä saa erityisen hyvästä käytöksestä, esim. äidin auttamisesta
Mietin pitkään, että mitä listalle laitetaan. Ei saa laittaa liikaa, ettei homma kaadu omaan mahdottomuuteensa, mutta kuitenkin pitää olla joku tähtäin. Sydämiä on toistaiseksi siunaantunut kaksi, ja minua itseänikin turhauttaa. Periaatteessa se ettei sydäntä ole saatu aikaiseksi, on kaatunut aika pieniin, mutta kuitenkin merkittäviin asioihin. Toisaalta tätä on jatkunut vasta viikonlopusta, joten ei vielä parane olla pessimistinen. Onhan mukavia juttuja jo joitakin: koti on pysynyt siistimpänä, ja tytöt eivät ihan niin helpolla heitä tyttömäisiä itkupotkuraivareita...
En kuitenkaan voi olla miettimättä, että vaadinko sittenkin liikaa? En minä sydäntä siitä vie, että jos vähäsen parahtaa, tai nurisee siivoamisesta tai esim. ruoasta. Ja kaikki listalla mainitut jutut ovat kyllä olleet sillä kirjoittamattomalla tavoite-listalla jo iät ja ajat. Tytöt ovat tienneet tämän, mutta niiden noudattaminen oli kuitenkin hankalaa. Nyt se on helpompaa, mutkunlutkun... väsyttääääää välillä!!!
Toinen asia, joka tuntuu vaativan jokapäiväistä huomiotani, on tyttöjen kaverisuhteet. Paras kaveri vaihtuu suunnilleen joka toinen päivä, kuten myös lista siitä keitä kutsutaan nimpparikutsuille jne. Olen koettanut saada tyttöjä (okei ovat 7-v, eli annettakoon anteeksi jos eivät sitä ihan vielä täysin sisäistä) ymmärtämään, että jos haluaa olla ystävä, niin sitten pitää kestää hyvät ja huonot ajat. Että en minäkään sano yhtenä päivänä poikaystävälle, että ”sori en oo sun kaa” ja soita seuraavana että ”ollaanks taas?”.
Tytöillä on aika paljon kaveripiiriä tässä ja sehän on hyvä juttu. Mutta kun yhtenä päivänä tullaan kotiin itkua vääntäen, kun ”ei noi sit halunnukaan mua mukaan”, ja toisena taas vähän häpeillen puolustellaan että miksei halunnut jotain tiettyä tyttöä päästää leikkiin, jonka kanssa taas sit seuraavana päivänä ollaan bestiksiä.
Onneksi mulla on jonkun sortin yhteys kaikkiin tyttöjen kavereiden vanhempiin. Mutta on hurjan hankala arvioida, että koska se luuri pitää ottaa kauniiseen käteen ja ilmoittaa että nyt voisi olla viisasta tavata porukalla ja vähän jutella pelisäännöistä. Kaikkeen en voi puuttua, jotain täytyy tyttöjen itsekin oppia. Kuten minäkin sain oppia lapsena. Tuntuu vaan välillä niin avuttomalta, kun ei voi muuta kuin kotona höpötellä omiensa kanssa. Ja koettaa takoa järkeä päähän. Periaatteessa kannustaa antamaan anteeksi ja toisaalta taas pitämään nyt h*elvetti omia puoliaan!!!
Ensiavuksi tähän asiaan tein suunnitelman, jonka mukaan tytöt saavat kutsua entistä enemmän kavereitaan meille kylään. Samalla tulee luonnollisesti otettua kontaktia muiden tyttöjen vanhempiin, mutta samalla myös haisteltua että miten leikit sujuvat minkäkin ystävän kanssa.
Phuuh. Olipas taas avautuminen. No oikeesti... Mä ehkä tässä vaiheessa ottaisin kuitenkin pois tuon ekan kappaleen. Ei tässä nyt niiiiiin huonosti mene, vaan koko ajan selkeämmin. Joku hintahan kaikesta täytyy aina maksaa, eikä menestys tule ilmaiseksi. Ehkä tässä enemmän vaivaavat nuo lapsiin liittyvät jutut, kuin itse lapset.
Jätän sen nyt kuitenkin paikoilleen, koska alku-fiilis oli tosiaan aika voipunut. Hetkellisesti.
P.S. Voisiko joku siirtää tämän vaikka Shrinkkiin... Sittenkin? Ja siivota sen jälkeen nuo muut mömmöt veke...?
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Mä kyllä ihailen tätä lasten kykyä tulla kipeäksi juuri aina silloin, kun se olisi aikataulullisesti "ei suotavaa". Ja jos ei silloin, niin sitten ainakin se perinteinen kiva: "heräät neljältä aamuyöstä siihen että joku oksentaa sänkysi viereen".
Tällä kertaa ekat merkit tulivat jo eilen, ja siinä puolen yön jälkeen piti nousta antamaan troppia tukkoiseen nenään ja yskään. Kuumettakin oli. Ja äidillä tietysti taas lääkärimeno aamusta. Tällä kertaa kuitenkin selvittiin pienemmällä soittorumballa, mutta lääkäristä palatessani odotti iloinen yllätys --> aha, se onkin oksutauti. Poissaollessani ne pari litraa olivat menneet siististi ämpäriin, mutta heti mummun poistuttua ovesta uusittiin kylppärin laatoitus.
Voi jestas tätä hajua...
Olin tietenkin järjestellyt huomiseksi synttärikutsujani. Perhana että v*tuttaa, kun pitänee kuitenkin perua. Nyt vaan toivon että säästytään kuitenkin toisen pikkuisen kanssa porsliinin halailulta... kele.
Tällä kertaa ekat merkit tulivat jo eilen, ja siinä puolen yön jälkeen piti nousta antamaan troppia tukkoiseen nenään ja yskään. Kuumettakin oli. Ja äidillä tietysti taas lääkärimeno aamusta. Tällä kertaa kuitenkin selvittiin pienemmällä soittorumballa, mutta lääkäristä palatessani odotti iloinen yllätys --> aha, se onkin oksutauti. Poissaollessani ne pari litraa olivat menneet siististi ämpäriin, mutta heti mummun poistuttua ovesta uusittiin kylppärin laatoitus.
Voi jestas tätä hajua...
Olin tietenkin järjestellyt huomiseksi synttärikutsujani. Perhana että v*tuttaa, kun pitänee kuitenkin perua. Nyt vaan toivon että säästytään kuitenkin toisen pikkuisen kanssa porsliinin halailulta... kele.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
Kirjoitetaans tää valivalivalitus vaikkapa vaihteeksi tänne... Niin sen voi sitten halukkaat helposti skipata, arvatessaan että mitä se sisältää.
Mulla on taas voimakkaasti semmoinen väliinputoaja-tunne. Harvemmin sitä enää nykyään ajattelen, mutta aikaisemmin se vaivasi minua usein, ettei tuntunut olevan ketään joka niinQu oikeeesti!!1 oikeesti ymmärtäisi että minkälaista mulla välillä on. Eikä siitä ymmärryksestäkään niin, mutta semmoinen tunne että kaikilla muilla on omat juttunsa ja mä vaan sitten sinkoilen ympäriinsä niiden välissä. Koska mikäs mulla nyt muka olisi?
Tällä hetkellä kun ei ole meneillään mitään suurta tai raflaavaa... Tai no, oikeastaan on, mutta niissäkin semmoinen suvantovaihe. Niin tuntuu siltä ettei arkielämässä kompurointi ole tarpeeksi kova syy potea stressiä. Totuus on kuitenkin se, että tytöt ovat taas joululomasta lähtien ottaneet aivan erityisen ulina-valivali-vaihteen päälle. Tappelevat keskenään kokoajan, tai siltä ainakin tuntuu, ja jos eivät keskenään, niin minun kanssani. Ja koko ajan saa vääntääkääntää pikkuasioista: ruoka ei kelpaa, telkkaria ei saa katsoa koko päivää, omien jälkien siivoaminen ja muu v*ttumainen nurina.
Joo, kuuluu kasvatukseen... Mutta sitä kun kuuntelee kahdesta suusta joka ilta ja viikonloput päälle, niin sitä siirtyy semmoiselle herkkyysasteelle ettei voi kuvitellakaan. Ei tarvitse kuin yksi tällainen päivä kuin tänään, kun on soiteltu puhelua puhelun perään, käyty kuntosalilla hitonmoisessa kiireessä, karsittu vaatekaappeja (koko kämppä täynnä poismenevää tavaraa), mietitty KELA-sotkuja, käyty lasten asioita koskevissa tapaamisissa (aina yhtä ihanaa), niin taas tuntuu kivasti siltä että pää räjähtää. Ja lapsukaiset laulutunnilta kotiin heittämään sitä epävireistä nuottia. Ihanaa!
Mutta mitäs nuo nyt muka ovat minkään rinnalla. Niin varmasti ajattelevat muut, ja niin minäkin usein. Tuntuu vain siltä että ei taas jaksaisi tämmöistä kompastelua eteenpäin. Kompasteluksi tätä kutsun. Oikeastaan kaikilla muilla on meneillään sitä suurta ja raflaavaa, tai ainakin työkiireitä, matkustelua ja muuta. Ja en viitsi noihin alkaa omaa yksinäisyyttäni, tarvetta tulla kuunnelluksi tai muuta arkielämää koskevaa ohimenevää liikaa tunkemaan. Kun muilla on kiire, eikä näitä syntyjä syviä todellisuudessa edes kovin monelle halua jutella. Ne keiden huomiota oikeasti kaipaan, ovat melko harvassa. Niin sitten kompastelee eteenpäin, kun kaikki, jopa yhdessä läheisten kanssa vietetty aika on räpeltelyä kiireiden ja kiukunpuuskien keskellä.
No, huomenna... tai viimeistään kuukauden päästä kaikki on taas toisin.
Niin ööh... Mitähän mä halusin taas sanoa..?
Halatkaa mua, perkele!!! 
HUOMIOOOO!!! HUOMIOOOO!!! HUOMIOOOO!!! HUOMIOOOO!!!
Mulla on taas voimakkaasti semmoinen väliinputoaja-tunne. Harvemmin sitä enää nykyään ajattelen, mutta aikaisemmin se vaivasi minua usein, ettei tuntunut olevan ketään joka niinQu oikeeesti!!1 oikeesti ymmärtäisi että minkälaista mulla välillä on. Eikä siitä ymmärryksestäkään niin, mutta semmoinen tunne että kaikilla muilla on omat juttunsa ja mä vaan sitten sinkoilen ympäriinsä niiden välissä. Koska mikäs mulla nyt muka olisi?
Tällä hetkellä kun ei ole meneillään mitään suurta tai raflaavaa... Tai no, oikeastaan on, mutta niissäkin semmoinen suvantovaihe. Niin tuntuu siltä ettei arkielämässä kompurointi ole tarpeeksi kova syy potea stressiä. Totuus on kuitenkin se, että tytöt ovat taas joululomasta lähtien ottaneet aivan erityisen ulina-valivali-vaihteen päälle. Tappelevat keskenään kokoajan, tai siltä ainakin tuntuu, ja jos eivät keskenään, niin minun kanssani. Ja koko ajan saa vääntääkääntää pikkuasioista: ruoka ei kelpaa, telkkaria ei saa katsoa koko päivää, omien jälkien siivoaminen ja muu v*ttumainen nurina.
Joo, kuuluu kasvatukseen... Mutta sitä kun kuuntelee kahdesta suusta joka ilta ja viikonloput päälle, niin sitä siirtyy semmoiselle herkkyysasteelle ettei voi kuvitellakaan. Ei tarvitse kuin yksi tällainen päivä kuin tänään, kun on soiteltu puhelua puhelun perään, käyty kuntosalilla hitonmoisessa kiireessä, karsittu vaatekaappeja (koko kämppä täynnä poismenevää tavaraa), mietitty KELA-sotkuja, käyty lasten asioita koskevissa tapaamisissa (aina yhtä ihanaa), niin taas tuntuu kivasti siltä että pää räjähtää. Ja lapsukaiset laulutunnilta kotiin heittämään sitä epävireistä nuottia. Ihanaa!
Mutta mitäs nuo nyt muka ovat minkään rinnalla. Niin varmasti ajattelevat muut, ja niin minäkin usein. Tuntuu vain siltä että ei taas jaksaisi tämmöistä kompastelua eteenpäin. Kompasteluksi tätä kutsun. Oikeastaan kaikilla muilla on meneillään sitä suurta ja raflaavaa, tai ainakin työkiireitä, matkustelua ja muuta. Ja en viitsi noihin alkaa omaa yksinäisyyttäni, tarvetta tulla kuunnelluksi tai muuta arkielämää koskevaa ohimenevää liikaa tunkemaan. Kun muilla on kiire, eikä näitä syntyjä syviä todellisuudessa edes kovin monelle halua jutella. Ne keiden huomiota oikeasti kaipaan, ovat melko harvassa. Niin sitten kompastelee eteenpäin, kun kaikki, jopa yhdessä läheisten kanssa vietetty aika on räpeltelyä kiireiden ja kiukunpuuskien keskellä.
No, huomenna... tai viimeistään kuukauden päästä kaikki on taas toisin.
Niin ööh... Mitähän mä halusin taas sanoa..?
Halatkaa mua, perkele!!! HUOMIOOOO!!! HUOMIOOOO!!! HUOMIOOOO!!! HUOMIOOOO!!!
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw
-
Bliss
-
Geetz
En ymmärrä miten kuvittelenkin tajuavani ton Vaola, vaikka elelen ihan eri elämässä. Ehkä siskon kanssa jutteluista ymmärrykseni. Tai ne yhdessä omien ajoittaisten räpellysteni kanssa... Voimia, haleja perkele! Helppo tunnustaa, etten juuri nyt selviäisi viikosta yksin näiden lasten kanssa. Niin saatanallisia on ne muutamat tunnit, jotka mies harrastaa tai tekee mitä tekee.
"Tuu mun viereen nukkumaan, mä halin kaikki huolet pois".Kiitos kultamurut! Kyllä se taas tästä. Parin päivän sisään viimeistään, veikkaan. Pitää järjestää jotain ohjelmaa viikonlopuksi, niin pysyy pikkutytötkin virkeempinä.
Elppa: Kiitos tarjouksesta, mutta pahoin pelkään, että sulla ei ole tarpeeksi karvainen peppu... Tai vahingossa kuitenkin häätäisin vaan sutkin sohvalle.
Elppa: Kiitos tarjouksesta, mutta pahoin pelkään, että sulla ei ole tarpeeksi karvainen peppu... Tai vahingossa kuitenkin häätäisin vaan sutkin sohvalle.
"Never wrestle with a pig. You get dirty and besides the pig likes it. -George Bernard Shaw