Kitinä

Geetzu kirjoitti:Tää on nykymaailman ongelma: Kiire! Kaikkihetimullenyt! Laiskuus! Elämän helppous! Ja sit ahistaa! Iik!

Sit sitä tykkää itsestään niin hemmetisti et ei halua urpoja huudille. Ja kyllä, ahistaa kuitenkin, jote why bother?

Geetzu kirjoitti:

Rouva Pupu kirjoitti:Mä en jaksa tuhlata aikaani vaikeisiin ihmisiin.

Tää on nykymaailman ongelma: Kiire! Kaikkihetimullenyt! Laiskuus! Elämän helppous! Ja sit ahistaa! Iik!

Wittu, melkein provoonnuin, mut en sittenkään. Johtuu suklaatista.
Njoo, mä tykkään helpoista ihmisistä. Vaikeista on sen verran kokemusta, ettei sitä jaksaisi päätään hakata jatkuvasti seinään. Ihan muissakin kuin parisuhde suhteissa. Helppojen ihmisten kanssa ahistaa, vaikeitten vielä enemmän Njoo, tykkään ihmisistä, jotka pääpiirteittäin tietää mitä haluaa elämältään ja mitä ei, vähemmän pään hakkaamista seinään

...

nowaysis kirjoitti:Minusta yksi vittumaisimmista piirteistä ihmisissä on se, etteivät viitsi vastata viestiin, jossa toinen kysyy selkeästi itselleen tärkeää asiaa. Kyllä sen vastauksen haluaa siitä huolimatta, että se olisi kielteinen. Kaikki tyhmät miehet, jotka ette vastaa, menkää itseenne ja hävetkää!

No olipas taas kommentti suoraan naisasiaunionin pamfletista, siitä samasta jossa käsketään polttaa rintaliivit.

Kokeilepa korvata sana miehet sanalla "ihmiset". Siitä voi saada paremman käsityksen asioitten oikeasta laidasta.

Aito_Johanna kirjoitti:Case on siis sellainen, että kiinnostuin kerrankin eräästä miehestä. Lähetin viestin, että tavataanko me uudestaan. Se ei vastannut mitään. Ja nyt sattuu.
Ja itse asiassa nyt nolottaa koko kiinnostuminen, ja se viesti.

Se viestin lähetys oli hieman epähenkilökohtainen, itse olisin soittanut. Mutta kukin toimii tavallaan. Oletan viestin lähettämisen kynnyksen ollut sinulle iso, joten propsit siitä.

On kyllä pakko lisätä naisten vihantunteita kysymällä, että oletko varmasti saanut oikean puhelinnumeron? Erehdys tuolla jo käsiteltiin, entä tuottamuksellisuus numeron jaossa?

Rouva Pupu kirjoitti: Helppojen ihmisten kanssa ahistaa, vaikeitten vielä enemmän

Miten minusta tuntuu, että nämä "vastaus 60 sekunnissa tai vähintään tunnissa ja vuorokaudessahan on sitten jo piru irti"-tyypit antavat itsestään ahdistuneemman kuvan kuin ne, jotka eivät välttämättä ole heti kirves kaivossa joka jumalan viestin vastaustaajuuden kanssa?

Peruspakkiteoria AJ:lle: Jos kaveri on niin ajattelematon mulkvisti, ettei osaa edes viestiin vastata 7200000 millisekunnissa niin eikös se vain kieli siitä, ettei teistä olisi taitanut tulla mitään? Jos kaveri teki hiljaiset oharit niin eipä piruparka taida tajuta kulkeneensa onnensa ohi. Nyt tiedät, että on kiinnostaviakin. Sehän tässä hävisi. Uuttaa kalaa koukkuun vaan.

elco kirjoitti: Miten minusta tuntuu, että nämä "vastaus 60 sekunnissa tai vähintään tunnissa ja vuorokaudessahan on sitten jo piru irti"-tyypit antavat itsestään ahdistuneemman kuvan kuin ne, jotka eivät välttämättä ole heti kirves kaivossa joka jumalan viestin vastaustaajuuden kanssa?

Ei nyt ihan kärjistetä. Kyllä semmonen yli vuorokausi vastaamatta on aika pitkä aika, jos oletetaan että viesti on mennyt perille heti. Itse vastaan viesteihin useimmiten illalla, koska en elä känny persuksilla. Illalla yhteydenotot vasta huomaan kun laitan kelloa soimaan. Joten olen yleensä elänyt siinä ajatuksessa, että on muitakin jotka eivät vahtaa kännyään minuutin välein. Ja on toki olemassa työpaikkojakin joissa kännyä ei voi pitää jatkuvasti hollilla. Mutta, kokemukseni mukaan yli vuorokausi vastaamatta (ellei nyt satu olemaan känny hukassa, omistaja matkoilla tjmv.) ei vastausta tule. Tämä pätee ihan muihinkin kuin pelkkään potentiaaliseen piNpi/piPeli kumppaniin.

Pitkästä aikaa käämi paloi.

Olin viemässä 6 vuotiasta pikkuneitiä eskariin. Tyttö on hyvin tarkka vaatteista, niiden täytyy olla juuri oikein. Olen kieltänyt vaimoani kommentoimasta tytön vaatteita mitenkään aamulla, koska siitä seuraa vaatteidensovitusrumban alkaminen alusta. Olin tekemässä lähtöä ja vaimo jutteli pihaa tekevän porukan kanssa. Olin juuri lähdössä ovesta ulos, niin hän huomautti, että tytön takki oli liian ohut. Siispä uutta takkia hakemaan. Sitten uusi yritys, taas hän kommentoi uutta takkia. Siinä vaiheessa kello oli sen verran, että sanoin, että minä lähden nyt töihin ja lähdin tytön kanssa. Tyttö tästä veti herneen nenään ja kieltäytyi eskarin pihassa tulemasta eskariin, koska takki oli väärä.

Eihän 6 vuotiasta voi väkisin sinne eskariin viedä huutavana. Toisaalta töihinkin pitäisi mennä. Päätin kuskata tytön takaisin kotiin. Vaimo oli tietysti ehtinyt jo lähteä töihin. Siispä takaisin eskariin. Vaimo soitti onneksi samalla ja alkoi antaa ohjeita pihaprojektista. Annoin puhelimen tytölle ja saivat onneksi sovittua niin, että tyttö suostui päällä olevalla takilla menemään eskariin. Töistä myöhästyin.

Käämin palamisen aikana tuleva adrenaliinihumala on jossain määrin hyväkin tunne. Adrenaliinin häviämisen jälkeen on hiukan alakuloinen olo.

segma kirjoitti:Nyt vituttaa ihan... vitusti kun epäorgaanisen kemian peruskäsitteistöön kuuluva protoniaffiniteetti on ilmeisesti joko niin vanhaa käsite, ettei siitä löydy tietoa yhtään mistään (ei edes kahdesta aihetta käsittelevästä tuhatsivuisesta opuksesta, joista toinen on vieläpä kyseisen kurssin kurssikirja) tai sitten niin saatanan salaista tietoa, ettei siitä löydy tietoa yhtään mistään.

...ja jos joku pasteaa nyt jonkun näsäviisaan google-linkin niin vituttaa kahta enempi.

Pakkohan tähän on vastata, kun on aitoa vitutusta tarjolla: Why not google "proton affinity"? Kolmannella kotimaisella lohkee niinQu helpommin.

NuoriDaavid kirjoitti:...Olin viemässä 6 vuotiasta pikkuneitiä eskariin...

Tyrsk.

Neiti on ihan samanlainen kuin mä pentuna
Nimimerkillä "Onneks mulla on poikalapsi"

Rouva Pupu kirjoitti:Ei nyt ihan kärjistetä.

Ei niin.

Pakko sanoa, etten ollut lukenutkaan ketjua - AJ:n asiaa - kovin tarkasti, en siis hiffannut, että ovat jo kerran tavanneetkin tämän kundin kanssa. Sehän muuttaa asiaa, totally. "Treffitapaamisen" jälkeen ollaan niin hippaloissapippaloissa, että hyvä kun maltetaan pitää se puhelin poissa näpeistä jasensellaista. Jos siis natsaa... Ja ilman mitään sukupuolieroja.

Juttelenpa ristiin jatkuvasti. Käyttäydyn samalla tavalla!

Bliss kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:...Olin viemässä 6 vuotiasta pikkuneitiä eskariin...

Tyrsk.

Neiti on ihan samanlainen kuin mä pentuna
Nimimerkillä "Onneks mulla on poikalapsi"

Tyttö kysyy takuulla vaateostoksilla enklannikielentaitoisilta vanhemmiltaan joka vaatteesta "mitä tuo teksti tarkoittaa?".

NuoriDaavid kirjoitti:Pitkästä aikaa käämi paloi.

Oliko neiti tarkka jo 2-vuotiaana, muistatko? Pitäisikö mun olla miten ankarana jo ton oman tirrikkäni kanssa, joka aamusta toiseen valittaa vaatevalinnoista? ... En oo koskaan vihannu niin paljoa adjektiiveja huono, ruma, väärä, löysä kuin nyt.

Tänä aamuna oli tumppu huonosti, sai hillittömät kilarit kun mies ei korjannut sitä välittömästi. Ja vielä isommat kun minä nappasin tumput veke, käskin työntää kädet taskuihin ja heitin isinsä kanssa rappuun. (Tungin tumput vittuuntuneen isin taskuun.)

Tietysti tyttö oli sitten huutamalla saanut tumput paikalleen.

Geetzu kirjoitti:

NuoriDaavid kirjoitti:Pitkästä aikaa käämi paloi.

Oliko neiti tarkka jo 2-vuotiaana, muistatko?

Kyllä oli. Kurarukkaset piti olla kädessä juuri oikein.

Onneks meidän neiti ei vaatteistaan vingu

Geetzu kirjoitti:Tietysti tyttö oli sitten huutamalla saanut tumput paikalleen.

Ei hänen kauaa tarvitse huutaa. Kyllä isin tyttö kai tahtonsa saa puhumallakin läpi...

PerttiMakimaa kirjoitti:

Geetzu kirjoitti:Tietysti tyttö oli sitten huutamalla saanut tumput paikalleen.

Ei hänen kauaa tarvitse huutaa. Kyllä isin tyttö kai tahtonsa saa puhumallakin läpi...

Oon tosi yllättyny miten noin snadi mimmi jo kusettaa ihan kympillä. Äiti kun ei jotain anna, rääkymällä varsinkaan, niin sitten sipsutetaan isin luo ja pyydetään oikein nätisti. Kunhan äiti ei näe. Liian usein unohdan huutaa äijälle toiseen huoneeseen "nyt se tulee, pysy kovana!" vaan oletan automaattisesti, että kyllähän se nyt kuuli miten kielsin jotain.

... Ihan muissa tilanteissa muistan toki tollaset huudahdukset. Höhö. Anteeks.

Geetzu kirjoitti:Oon tosi yllättyny miten noin snadi mimmi jo kusettaa ihan kympillä. Äiti kun ei jotain anna, rääkymällä varsinkaan, niin sitten sipsutetaan isin luo ja pyydetään oikein nätisti.

...ja isi antaa aina periksi. Näin meilläkin. Ja tästä tapellaan sitten isin kanssa. Mun kanssa kahdestaan neiti on itse enkeli, on kiltti ja tottelee mukisematta, mutta ans olla jos isi on kotona, huh.

ninnithequeen kirjoitti:

Geetzu kirjoitti:Oon tosi yllättyny miten noin snadi mimmi jo kusettaa ihan kympillä. Äiti kun ei jotain anna, rääkymällä varsinkaan, niin sitten sipsutetaan isin luo ja pyydetään oikein nätisti.

...ja isi antaa aina periksi. Näin meilläkin. Ja tästä tapellaan sitten isin kanssa. Mun kanssa kahdestaan neiti on itse enkeli, on kiltti ja tottelee mukisematta, mutta ans olla jos isi on kotona, huh.

Tämä voi oikeasti muodostua vakavaksi ongelmaksi ajan kanssa.

Yksi ratkaisu on aina sanoa, että kun me (=vanhemmat) olemme kerran asian päättäneet ei päätös muutu vaikka meteoriitti tipahtaisi olohuoneeseen. Ja pitää se päätös.

Toisen päätäntäkyvyn mitätöinti on toisen pahimmanlaatuista dissaamista ja melko tyypillinen syy av(i)oeroille.

ninnithequeen kirjoitti:...ja isi antaa aina periksi. Näin meilläkin. Ja tästä tapellaan sitten isin kanssa. Mun kanssa kahdestaan neiti on itse enkeli, on kiltti ja tottelee mukisematta, mutta ans olla jos isi on kotona, huh.

Oikeestaan oon aina kelannu et niillä vaan toimii toi suhde. Toimii eri tavalla kuin meillä tytön kanssa. Mut ehkä se onkin niin, että toimii kun pienempi jakelee säännöt... Tätä menoa siitä kasvaa mieletön peluri, osaa vedellä miesten naruista oikein! En voi hyväksyä. (Että saa saman kotikasvatuksen kuin minä... :p)

PerttiMakimaa kirjoitti:Toisen päätäntäkyvyn mitätöinti on toisen pahimmanlaatuista dissaamista ja melko tyypillinen syy av(i)oeroille.

Jännä miten se on niin itsestäänselvä asia (varsinkin kun on Dr Philinsä ja Nannynsä töllöstä katsellut, puhumattakaan kirjallisuudesta) mutta tilanteeseen kuitenkin vain on hitaasti ajauduttu, luisuttu. Ja varsinkin nyt kun yhteinen aika vuorokaudessa esim. miehellä ja tytöllä on noin 2 tuntia, sitä kai automaattisesti haluaa tehdä siitä vähästä ns. helppoa hymyisää aikaa. Ja ne on aina pieniä juttuja, mistä huomaan toisen joustavan, ainakin toistaseks.

Meidän tyttö on ihan enkeli kaikille muille paitsi mulle. Osaan kuvitella miten vittumaista elo on jos ei oo ketään kelle rääkyä. Siispä siedän aika paljon, tiukentuen silti päivä päivältä...

Pakko siitä on jotain hyvää kasvaa.

Geetzu kirjoitti:Jännä miten se on niin itsestäänselvä asia (varsinkin kun on Dr Philinsä ja Nannynsä töllöstä katsellut, puhumattakaan kirjallisuudesta) mutta tilanteeseen kuitenkin vain on hitaasti ajauduttu, luisuttu. Ja varsinkin nyt kun yhteinen aika vuorokaudessa esim. miehellä ja tytöllä on noin 2 tuntia, sitä kai automaattisesti haluaa tehdä siitä vähästä ns. helppoa hymyisää aikaa. Ja ne on aina pieniä juttuja, mistä huomaan toisen joustavan, ainakin toistaseks.

Meidän tyttö on ihan enkeli kaikille muille paitsi mulle. Osaan kuvitella miten vittumaista elo on jos ei oo ketään kelle rääkyä. Siispä siedän aika paljon, tiukentuen silti päivä päivältä...

Pakko siitä on jotain hyvää kasvaa.

On kiirettä, väsyttää ja paljon mielessä. Sieltä täältä lipsahtaa yksi juttu tuolta toinen pikkujuttu sieltä.

Olen itse huomannut, että kun hetken tätä jatkuu pitää itseään ottaa niskasta kiinni ja koettaa palauttaa nämä ovat kovat standardinsa. Helppoa se ei ole, mutta palkitsevaa parhaimmillaan.

Onneks tulee kesä. Tuntuu et vuorokaudessa on enemmän tunteja. Ja pirunen, taitaa olla 7 viikkoa lomiakin kakslahkeisella. Saavat mennä joka päivä tappelemaan uikkarivalinnoista rantsuun, minä menen terassille.

Vttu! Vetäsin permanenttussilla törkeen ruman viivan IFK-hiirimattooni, ei lähde pois! Miten voikin syödä näin paljon!!!111

PerttiMakimaa kirjoitti:Yksi ratkaisu on aina sanoa, että kun me (=vanhemmat) olemme kerran asian päättäneet ei päätös muutu vaikka meteoriitti tipahtaisi olohuoneeseen. Ja pitää se päätös.

Tämä tietenkin on ainoa ja oikea linja. Eikä sen linjan pitäminen loppujen lopuksi ole kauhean vaikeaa vaikka olisi millainen tilanne päällä. Ensimmäinen ongelma on se, että kaikkia tilanteita ei pysty millään ennakoimaan etukäteen - kaikkia mahdollisia skenaarioita ei pysty keskustelemaan auki vanhempien kesken. Eli aina joskus törmäyskurssi on väistämätön. Oleellista silloin on se, että törmäyksen sattuessa tilanne pysäytetään täydellisesti. On perhepalaverin aika. Siinä tilanteessa sen vanhemman joka joutuu pyörtämään päätöksensä ja joutuu/saa ottaa saman kannan toisen vanhemman kanssa, pitää perustellä päätösen muutos lapselle niin, että hän sen ymmärtää. Siis niin, että lapsi ymmärtää syyt taustalla, eikä ymmärrä tapahtumaa toisen vanhemman vähättelynä tai jyräämisenä.

Vaikeusastetta lisää tietenkin uusioperhe skenaario. Ainakin minulla viikonloppu isänä on tullut jo monta kertaa vastaan tilanteita joissa kahdessa eri perheessä pelataan eri säännöillä. Ja kun lapsi on 12 v tyttö, niin kaiken maailman lävistyksistä, sun muista, kun väännetään rautalankaa, niin kyllä se alkaa jo työstä käymään. Puhumattakaan ihan perussäännöistä. Kypärää on käytettävä luistellessa yms...

Son House kirjoitti: Kypärää on käytettävä luistellessa yms...

Ilmankos musta tulikin tällanen.