Ehkä huvittavimmat treffini olivat ensimmäiset nettitreffit (aikana, jolloin en vielä osannut lukea ilmoitusten rivienvälejä ja päädyin siksi valitsemaan urpon). Mies oli ensinnäkin valehdellut ikäänsä reippaasti alaspäin. Jo tämä valehdeltu ikä oli minun skaalani yläpäässä, joten ylläri ei ollut kovin mieluinen. Tosin hän paljasti salaisuutensa jo ennen treffejä (jotain suoraselkäisyyttä sentään), enkä viitsinyt niitä sen vuoksi peruakaan. Sähköpostinvaihdossamme hän antoi ymmärtää olevansa harvinaisen avoin, rajoittumaton, rehellinen ja myönteinen. Kuitenkin sain treffeillä kuulla lähes jatkuvalla syötöllä, että ajattelen joko liian naiivisti tai liian utopistisesti tai liian hyväuskoisesti tai
kyllä se siitä muuttuu kun vähän kasvat jne. Oikeasti avoin ihminen olisi edes malttanut kysyä ja kuunnella ajattelutapojeni taustat ennen tuomitsemista. Lisäksi tunnen myös fiksuja hänen ikäisiään ihmisiä, joista ei kuitenkaan ole tullut yhtä kyynisiä, joten vaikutti siltä ettei hän oikeastaan edes tiennyt mistä puhui.
Hän väitti ettei välitä mitä muut hänestä ajattelevat, ja kuitenkin pudotteli tietoisia muka omaa houkuttelevuuttaan lisääviä koukkuja koko ajan.
Olen joskus ollut surullinen ulkonäöstäni (hänellä oli aika silmiinpistävän kokoinen nenä),
mutta nyt aikuisena olen tajunnut että eihän sillä ole mitään väliä! (vaikutti enemmän oman huolestuneisuuden peittelyltä ja yritykseltä manipuloida minua kuin valaistumista seuraavalta innostukselta). Ja:
Minua on kaunis nainen kosinut polvillaan hiekkarannalla - vastasin ei! Miksi naisen kauneus nyt yhtäkkiä onkin mainittava asia, vaikka sillä ei pitänyt olla mitään väliä? Ja miksi hän yhtäkkiä päätti kertoa minulle tällaisesta tapauksesta? Aivan kuin minunkin nyt kannattaisi kosia häntä tai vähintään aloittaa seurustelu - hänen markkina-arvonsahan
täytyy olla korkea jos kerran on
kauniin naisen kosinta plakkarissa.
Hän vei minut lumisateiseen Porvooseen, joka on kieltämättä kaunis, kahville. Maksoin omani vaikka olin köyhä opiskelija ja hänellä näytti rahaa piisaavan (jos tilanne olisi ollut päin vastoin, olisin itse ilman muuta tarjonnut hänelle hänen kahvinsa). Tästä hän oli silminnähden otettu, ja julisti:
Treffit, joilla nainen ei tarjoudu maksamaan omaa osuuttaan, loppuvat minun osaltani periaatteesta siihen paikkaan! Naiset aina vaativat tasa-arvoa - maksakoot sitten myös ravintolassa itse! Eipä tullut kaverille mieleen kysyä, vaadinko ehkä
juuri minä tasa-arvoa siihen tyyliin. Ihan kuin "naiset" olisi jokin kollektiivitajunta: kun tunnet yhden, tunnet ne kaikki. Kävi mielessä kysyä, toivoisiko hän minun maksavan myös puolet Porvoon-matkan bensakuluista..
Onneksi kävimme myös Helsingin keskustassa eräässä baarissa. Siellä nimittäin sattui olemaan joitakin hänen tuttujaan. Näin silmieni edessä, miten joutuisin tutustumaan hänen varhaiskeski-ikäisiin, juntihtaviin naispuolisiin ystäviinsä

, joiden kanssa minulla ei ollut mitään muuta yhteistä kuin - no, te tiedätte. Pettymykseni alkoi olla sikäli kristallisoitunut, että siinä vaiheessa mietin lähinnä miten antaa pakit mahdollisimman ystävällisesti. Hän halusi kuitenkin vielä "näyttää" minulle asuinaluettaan, keskiluokkaista kahdeksankymmentäluvulla rakennettua lähiötä (

). Minua yritettiin myös houkutella tutustumaan hänen asuntoonsa sisältä päin (tätä hän oli pohjustanut jo ensimmäisissä viesteissä vihjailemalla elimensä koosta hienovaraisesti mutta ymmärrettävästi), mutta siinä vaiheessa totesin treffien olevan ohi. Kotiovellani hän esitteli jälleen yhden "periaatteistaan": Yhden ihmisen kanssa pitää käydä treffeillä vähintään kaksi kertaa - muuten ei voi kerta kaikkiaan tietää mitä siitä voisi tulla. Sanoin:
Jos se on sinulle todela tärkeää, voimme tietysti käydä kahvilla uudelleenkin, mutta minä tiedän jo nyt että olemme liian erilaisia voidaksemme tulla onnellisiksi yhdessä. Hänestä ei sen koommin kuulunut mitään.
Kaikki muut kokemani treffit ovatkin sitten olleet ihan mukavia.
*
Offtopikkiin sen verran, että itse olen useammin kuin kerran pyytänyt miehiä treffeille. Toki jos minä pyydän, myös valitsen
ketä pyydän. Uskon jopa tutuissani olevan paljonkin miehiä, joita ei pahemmin ole pyydelty, mikä ei kuitenkaan merkitse sitä että naiset eivät tätä harrastaisi. Ekaa poikaystävääni yläasteella en kyllä uskaltanut pyytää mihinkään - kunhan todistustenjaon jälkeen kerroin hänelle olevani häneen aivan rakastunut.

Pyytämisen hän hoiti sitten itse myöhemmin.