'Turbon ja minun ystävyyden nykyeste on se, että Turbo veljeilee Kityjengin kanssa, ja Turboa ei voi tavatakaan, ilman että hänen pitää lähteä Kitymiittiin.
P.S. Lupaan ajatella kasvojasi iltarunkilla, Helykkä!

Pillun kantoteline on räykeenä. Hurjaa. Anna pusu + mammitaan pikkasen, että rauhotut.nexie kirjoitti: No -kele ja haloooooo. Kun panoksesi tälle palstalle koostuu 99 %:n varmuudella pillu-/nussimisliitännäisiä aiheista, öklötys on väistämätön. Eli ongelmana ei ole _vain_ pilKun paikka lauseessa, vaan pilLun liian suuri esiintymistiheys teksteissäsi.
Se on yksi nainen, joka asuu Lolitan naapurissa. Ei ole kityläinen kylläkään. Kesällä tapailin yhtä Seijaa, mutta emme ehtineet pipari-asteelle, koska hän halusi että ensin on tosirakkautta ja sitten vasta piparia. Arvostan suuresti moista periaatetta, mutta toisaalta käytäntö on osoittanut että ensin pitää olla piparia ja kohta sen perään tulee kuvioihin myöskin tosirakkaus. Nainen jolta sitten sain piparia elokuussa ei ollut myöskään kityläinen. Se oli ihan hauskaa, mutta kyllästyin pian koska se nainen oli nymfomaani ja mulla on muutakin tekemistä kuin nussia kaiken päivää. Huomaan myös, että en ole ollut aivan rehellinen tässä ketjussa. Eli olen sittenkin harrastanut myös nussimista viime vuonna. - Kaikki edellä mainittu on täyttä totta. Yritin sinun mieliksesi välttää kaikenlaista vihjailua. Mitä ystävyyteen tulee, niin ystävyys on hienoa asia ja paljon piristävämpää kuin viha. Jos haluat tietää vielä lisää intiimielämästäni, pyydän sinua soittamaan tai kirjoittamaan sähköpostia niin katsotaan, voinko auttaa.Gattaca kirjoitti:En mä piparin tarjoajaa Turbolle tiedä.
Asian ytimeen. Juuri tämä sekä sinun että Gattacan vastenmielinen tapa pelkistää nainen silkaksi pilluksi aiheuttaa aggressioita. Epäilemättä jokainen mies joka onnistuu käymään asiallista keskustelua tuomatta omaa seksinpuutettaan esille jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa välissä on todellakin mainitsemasi adonis. Eikä tällä ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa, korvien välin kanssa sitäkin enemmän. Sen kun joskus tajuaisitte.slam kirjoitti:
Pillun kantoteline on räykeenä. Hurjaa. Anna pusu + mammitaan pikkasen, että rauhotut.
I Bug Your Perse.Lilo kirjoitti:Juuri tämä sekä sinun että Gattacan vastenmielinen tapa pelkistää nainen silkaksi pilluksi aiheuttaa aggressioita.
No olkoon. Olin suhteesi väärässä. Sinulla on ainoastaan vastenmielinen tapa yleistää yksittäiset henkilöt koko sukupuolta edustaviksi stereotypioiksi ja vaalia jonkinlaista mystifioitua madonna/huora -jaottelua sen sijaan että avaisit silmäsi ja katsoisit asioita hiukan moniulotteisemmin.Gattaca kirjoitti:
I Bug Your Perse.
Olen minäkin ollut Rakastunut, kuukausia.
Nimenomaan minua on Cityssä/Kityssä järkyttänyt se, että maailma ei menekään niin, että löytää Sen Oikean ja Rakastuu ja sitten pillutellaan.. Vaan maailma onkin näitä teidän sieluttomia yhden yön panoja ja lähes tunteettomia sarjasuhteita.
Ja minä kun silloin ihmettelin, MITEN suuri yhteensopivuus pitääkään olla, että seksiin asti päästään.
Siispä Cityn/Kityn lukeminen on romauttanut herkän ja ylevän käsitykseni naisista.
"Pelkkiä pilluja" te naiset teette ITSE itsestänne. En minä joka en tuollaista maailmaa halua.
Ainoa mahdollisuuteni pilluun ja se jota arvostan on Romanttinen Rakkaus. Mutta sitä on turha toivoa Kitynaisten kanssa enkä sitä Kitynaisten kanssa haluakaan. Eivät ole luotettavia ja arvoisia.
(Paitsi Helykkä tai Zeb)
Mitä?! Asuuko mun naapurina joku löyhämoraalinen nainen? Onkos se sitten mikään ihme, että täällä on ollut hiljaista miesrintamalla, kun se vie kaikki miehet.Turbohaltija kirjoitti:Se on yksi nainen, joka asuu Lolitan naapurissa. Ei ole kityläinen kylläkään.Gattaca kirjoitti:En mä piparin tarjoajaa Turbolle tiedä.
AMATÖÖRI!!!!AarneAnkka kirjoitti:http://i38.photobucket.com/albums/e137/ ... C04482.jpg
Joo, muutit vähän outoon paikkaan. Hän asui siellä kyllä ennen sinua. Mutta en mä kyllä tosta löyhästä moraalista menis sanomaan, ei se muille halua antaa kuin mulle oikeesti.Lolita kirjoitti:
Mitä?! Asuuko mun naapurina joku löyhämoraalinen nainen? Onkos se sitten mikään ihme, että täällä on ollut hiljaista miesrintamalla, kun se vie kaikki miehet.