Vadim kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:Tervetuloa keskusteluun, herra puolueettomuuspoliitikko!
Sinun takiasi teen ihan mitä vain.
Voi voi noita poliitikkojen lupauksia!
Suurin kasvu poismuuttoluvuista ajoittuu Suomen EU-jäsenyyden jälkeiseen aikaan, ja veikkaisin melkoisen osan lähteneen jatko-opiskelemaan. Veikkaisin myös, että lähtijät ovat useimmiten nuorehkoja, 25-29 -vuotiaita, ja tyypillisesti naisia. Veikkaisinkin, että rakkaus ulkomaalaisiin on suurempi selittävä tekijä kuin verotus pohdittaessa, miksi suomalais(nais)et muuttavat ulkomaille. Nämä henkilöt tuskin ovat palaamassa Suomeen, koska he ovat perustaneet perheensä ulkomailla.
Toisen kategorian, joka on ehkä keskustelumme kannalta relevantimpi, muodostavat nuoret ja nälkäiset urahirmut --- Tiedän paljon tällaisia esimerkkejä, jotka vietettyään viitisen vuotta epäelämää Goldman Sachsillä toteavat, että saa riittää, ja palaavat (kokemustakin) rikkaampana armaaseen kotimaahan.
Kiitän veikkauksista ja tarjoan vastineeksi omiani, jotka perustuvat lähdössä olevaan ystäväpiiriini. Heistä vain kaksi on luettavissa noihin jompaan kumpaan manitsemistasi kategorioista - minä ja eräs naispuolinen sisustussuunnittelija. Ylivoimaisesti suurin osa tuntemistani lähtijöistä on miehiä, joita ei kuitenkaan voi pitää mainitseminasi nälkäisinä urahirmuina. Sellaistenkin kanssa joudun välillä tekemisiin, koska heitä on kaveripiirin reunamilla, joten uskon tietäväni mistä puhut. Sinun laillasi uskon, että tienattuaan omaisuuden ja poltettuaan itsensä loppuun oravanpyörätyön ja baarin väliä ravaamalla, he palaavat Suomeen hoitamaan mielenterveyttään ja etsimään kumppania (nyt ensimmäistä kertaa elämässään siihen vaiheeseen päästyään, että seurustelullekin olisi aikaa).
Minun tuntemani lähdössä olevat, korkeasti koulutetut miehet sen sijaan ovat useimmiten seurustelevia ja tavallisesta arjesta nauttivia ja työssään ilman kuluttavaa kohkaamistakin merkittävää arvoa luovia tapauksia (ovat siis valinneet sellaisen työn, joka ei vie valveillaoloajasta jokaista sekuntia). Tyyppejä, joilla välitön elämänlaatu niin työssä kuin vapaa-aikanakin menee muiden arvojen (kuten rahan) edelle. Toki rahallakin on merkitystä, mutta vielä enemmän merkitystä on sillä, että tuntee mahdollisuuksiensa olevan mahdollisimman rajoittamattomat, ja tuntee ympäristön kannustavan ennemmin kuin lannistavan niiden tavoittelussa. Suomessa nämä molemmat kohdat heidän mukaansa (ja omankin arvioni mukaan) mättävät pahasti. Yhdysvalloissa henkinen ilmapiiri taas on kuulemani mukaan melko päinvastainen (itse en ole käynyt). Samoin rakastamassani Hollannissa (jossa olen käynyt), ja melkeinpä missä tahansa muussa maassa jossa joku ystävistäni on työntekoa kokeillut. Poisluettuna yllättäen Puola, joka jäi kakkoseksi ystäväpariskuntani tehdessä valintaa sen ja Suomen väliltä (toinen heistä on puolalainen). Tämäkään pariskunta ei kyllä vaikuta erityisen sitoutuneelta Suomeen, vaan ulkomaille muuttoa (siis muualle kuin Puolaan) harkitaan vähintään puoliaktiivisesti.
Tuosta keskusteluun tuomastasi naisnäkökulmasta sitten. Minun syyni muuttaa ulkomaille ei ole rakkaus, vaan raha (suunnittelutyötä arvostetaan ulkomailla moninkertaisesti Suomeen verrattuna - ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin ja palkka kolminkertaistuu) ja jo yllä mainitsemani tarve päästä lannistavasta ilmapiiristä kannustavaan. Olen jo aiemmin työskennellyt Hollannissa muutamia kuukausia, ja vaikka siinäkin maassa on huonot puolensa, pidän niitä selvästi helpommin hyväksyttävinä kuin Suomen depressiivistä henkistä ilmastoa. Pyrin avomieheni kanssa muuttamaan ulkomaille heti valmistumiseni jälkeen - ainoa mikä saattaa muodostua esteeksi on joutumisemme töihin eri maihin tai liian kaukana toisistaan oleviin kaupunkeihin, mutta uskon kyllä tämänkaltaisten asioiden ratkeavan joten muutto on hyvin todennäköinen.
Jos muutan ulkomaille, suurin syy joka minua houkuttelee takaisin on tulevien lasten isovanhempien asuminen Suomessa. Muutoin Suomi vaikuttaa aika karulta paikalta kasvattaa lapsia. Minä esimerkiksi haluaisin lapseni aidosti monikieliseen ja -kulttuuriseen päiväkotiin, jossa erilaisuuteen suhtauduttaisiin luontevasti (niin lapseni kuin muidenkin erilaisuuteen). Erilaisuus on voimavara, jonka ymmärtämisen olisi hyvä alkaa jo varhaislapsuudessa. Toinen hyvältä kuulostava vaihtoehto on työpaikan yhteyteen muodostettu työntekijöiden lasten päivähoitotila, jossa työskentelee lastentarhanopettaja tai useita. Valitsisin tämän vaihtoehdon maksullisenakin paljon mieluummin kuin Suomen kunnallisen päivähoitopaikan ties millaisessa ylisuuressa häirikkökakaralaumassa ja ylirasittuneen alipalkatun lastentarhanopettajan holhouksen alla, mutta Suomessa tällainen järjestely ei yleensä ole mahdollinen johtuen työnantajien nuivasta suhtautumisesta perhe-elämää kohtaan. Niin ikään haluaisin lapseni käyvän koulua, jossa ilmaisupainotteisia aineita arvostetaan, koska se kehittää ihmisen elämäntaitoa aivan toisella tavalla kuin pelkän matematiikan ja kielien ulkoaopettelu. Vaikka olen toistaiseksi luonteeltani aika erakkomainen, uskon että lapsia saatuani alan arvostaa myös yhteisöllisyyttä naapurustossa - sitä että joku muukin välittää minun lapsistani ja toisaalta minäkin saan välittää jonkun muun lapsista ilman että se nähdään ongelmana.
Kuviosi muuten tukee hypoteesiani, sillä viime vuosina paluumuutto on trendinomaisesti lisääntynyt, mutta poismuutto ei. Tätä voisi pitää huolestuttavana kehityksenä siitä syystä, että Suomella ei ole varaa harrastaa isolationismia inhimillisen pääoman suhteen. Se johtaisi vain vielä pahempaan pikkusieluisuuteen ja näköalattomuuteen, jotka riivaavat jo nyt Suomea riittävissä määrin.
Tai: paluumuutto lisääntyi trendinomaisesti vuodesta 1997 vuoteen 2000, ja sen jälkeen trendi on ollut hiipumassa. Poismuutto oli suurimmillaan vuosina 1999-2001. Joka tapauksessa näiden välinen ero on nyt pienempi kuin vuosituhannen vaihteessa. Katsotaan miltä tilastot näyttävät sitten kun minä ja ystäväni olemme lähteneet!
Minusta suomalaisten takaisinmuutto ei ole suurin isolationismia aiheuttava tekijä, vaan se että meille ei muuta ulkomaalaisia osaajia.
Sisäänpäinkääntyneessä Suomessa ihmiset ovat paskajäykkiä kyräilijöitä, joilla ei tunnu olevan omaa tahtoa ja mielipiteitä, vaan kaikki pyritään tekemään
niin kuin kaikki muutkin tekevät, toiminnan järkevyydestä ja hyödyllisyydestä piittaamatta. Tähän tuntuu sisältyvän sekin, että ulkomaalaiset ovat lähtökohtaisesti huonommassa asemassa vaikkapa etenemään uralla. Erilaisuutta ei ymmärretä, eikä sitä että suomalainen perusjunttius on erilaisuutta siinä missä mikä tahansa muukin.
Toinen asia on, että verotuksella ei voida muuttaa asiaintilaa kovin dramaattisesti, ellei sitten mennä jonkinlaiseen alhaiseen tasaverosysteemiin, mihin ymmärtääkseni Suomella ei tällä hetkellä ole oikein varaa (muutan mieltäni, jos toisin todistetaan). Suomalaisen palkkatason saaminen kansainvälisesti houkuttelevaksi merkitsisi jo nyt parhaiten ansaitsevien saamien tulojen kaksin- tai kolminkertaistamista, mikä ei ole ns. solidaarisen palkkapolitiikan oloissa mahdollista.
Jo yksikin askel oikeaan suuntaan vaikuttaisi edes vähän myönteisesti - lisäaskelia voitaisiin ottaa asteittain myöhemmin. Tuloverotuksen keventämistä voitaisiin kompensoida pääomaverotuksen kiristämisellä.
Pidän mahdollisena, että keskitetyistä ratkaisuista luopuminen voisi olla sikäli järkevää, että tällöin parhaiten tuottavat yritykset maksaisivat palkkaa kykynsä mukaan, mikä elvyttäisi suomalaista palvelusektoria, kun ihmiset panostaisivat itseensä entistä enemmän; samalla ne alat, joilla menee huonommin, maksaisivat vastaavasti palkkoja, joihin niillä on varaa.
Komppaan.
Vaikka skeema kuulostaa maalaisjärjellä ajateltuna houkuttelevalta, siihen sisältyy muutama ongelma. Ensinnäkin Suomen (ainoa?) kilpailuvaltti, halpa koulutettu työvoima, murenisi. Toiseksikin huonosti kannattavien alojen insentiivi parantaa työn tuottavuutta vähenisi; mahdollisesti tätä kompensoisi paremmin tuottavien alojen parempi tuottavuus.
Tuo
halpa koulutettu työvoima kilpailuvalttina on pointti, joka ei ole käynyt minulla mielessä. En välttämättä niele sitä tuollaisenaan, mutta en kyllä pysty tältä istumalta järkevästi sitä kommentoimaankaan. Palaan asiaan sulateltuani sitä.
Sitä en oikein ymmärrä, miten huonosti kannattavien alojen ei kannattaisi pyrkiä työn tuottavuuden parantamiseen, jos markkinoilla kuitenkin säilyy normaali kilpailu (alan sisällä).
Eurooppalaisittain suomalaiset julkiset palvelut ovat aika hyviä, ja huonoista palkoista johtuen halvalla tuotettuja. Pohjoismaisittain ne eivät tietenkään kestä vertailua, eikä täällä tukien taso ole mitenkään kovin korkea.
Jäin miettimään, mitä sellaisia julkisia palveluja Suomi oikeastaan tarjoaa, joita vastaavia (tai parempia) hyvin toimeentuleva lapsiperhe ei kykenisi ulkomailla asuessaan itse itselleen ostamaan. Puhehan oli alun alkaen siitä, että ulkomaille paenneet huippuosaajat kyllä palaavat Suomeen perhettä perustamaan, koska täällä on niin hyvät julkiset palvelut. Ainakaan mainitsemaani päivähoitojärjestelmää en koe sellaiseksi, että hoitajille huonoa palkkaa maksamalla saavutettaisiin jotenkin kokonaisuutena hyvä lopputulos.
Sen sijaan minulla ei ole mitään lisättävää tähän suomalaiseen passiivisuuteen ja henkiseen ilmastoon. Muistetaan vain, että ulkomailla henkinen ilmasto voi olla muilla tavoin piinallinen.
Eihän tässä sitä yritetäkään sanoa, että kaikki muut maat olisivat ilman muuta Suomea parempia. Mutta oman kokemukseni ja kuulemani mukaan henkiseltä ilmastoltaan tavattoman paljon miellyttävämpiäkin maita löytyy, ja sattumoisin niissä myös maksetaan enemmän palkkaa ja verotetaan vähemmän.
EveryWoman kirjoitti:Edelleen voisi kiinnittää huomiota siihen, että sekä Norjan että Ruotsin
aivotase on plussan puolella (Norjassa vain vähän, mutta kuitenkin) - pimeydestä ja kylmästä talvesta huolimatta.
Ruotsihan vasta verohelvetti onkin, folkhemmetti vieköön, ja Norjassa tuoppi maksaa 10 euroa! Mitenkäs tätä paradoksia selität?
No esimerkiksi Norjassa lapsiperheelle jää verot ja lapsilisät huomioon otettuna melkein 6000,- vuodessa enemmän käteen Suomeen verrattuna, kun toinen vanhemmista käy töissä ja hänen vuosipalkkansa on päälle 43 000,-. Sillä iskä voi käydä 50 kertaa kuussa mainitsemallasi kympin tuopillisella lähikapakassa. Ruotsissakin samalle perheelle jää käteen yli tonni vuodessa enemmän kuin Suomessa. Lisäksi siellä maksetaan korkeasti koulutetuille selvästi enemmän palkkaa kuin meillä, ja verotus on kuitenkin jonkun verran keveämpää.