urpiainen kirjoitti:No mitä tuolla linkatussa kohdassa sanot tuloeroista on vain, että "tuloeroille ei pitäisi olla mitään kattoa" ja sen jälkeen kerrot, minkälainen vähimmäiselintaso yhteiskunnan pitäisi mielestäsi taata kaikille.
Tarkoitus oli esittää, että tuloerot eivät saisi kasvaa niin suuriksi, että jollakin väestönosalla alkaa
niiden seurauksena olla vaikeuksia vaikkapa hankkia haluamaansa koulutusta. Jos kansasta huomattava osa olisi niin suurituloisia, että heidän keskittymisensä asumaan pääkaupunkiseudulla johtaisi elinkustannusten rajuun nousuun, vähiten palkkaa saava kansanosa ei käytännössä kykenisi asumaan pk-seudulla lainkaan eikä siis myös opiskelemaan siellä sijaitsevissa kouluissa. Tai jos heille löytyisikin joitakin halpoja huonokuntoisia ja pieniä asuntoja huonosti toimeentulevien asuinalueilta, heidän rahansa eivät riittäisi yhtä aikaa ruokaan, vaatteisiin, opiskelutarvikkeisiin ja kuukausilippuun. Jos kansasta vaikkapa puolet nostaisi 50 000 euron kuukausipalkkaa ja toinen puoli 500 euron, se todennäköisesti muuttaisi yhteiskunnan konkreettisesti sellaiseksi, että vähemmän tienaavilla ei olisi enää taloudellista mahdollisuutta elää ihmisarvoista elämää. Tätä olisivat tarkoittamani liian suuret tuloerot - mutta en huolehtisi tällaisesta vielä pitkään aikaan, kun todella suurituloisia on väestöstämme vain erittäin pieni osa.
Tämä on minun hahmotelmani mukaan tyypillisen uusliberaali kanta: tuloeroista huolehtiminen korvataan minimituloista huolehtimisella. Siis tässä mainitsemasi huoli tuloerojen kasvusta ei minustakaan ole uusliberalistista sävyltään, mutta itse linkittämäsi tuloerojen siunaus on minusta kiistattoman uusliberalistista.
Kaipa sinäkin kompleksisten kokonaisuuksien hahmottajana ymmärrät moisten määrittelyjen olevan kontekstisidonnaisia? Jos olisimme vaikkapa Venäjällä, olisin takuulla etunenässä huolehtimassa tuloeroista. Tämän päivän Suomessa en huolehdi niistä, vaan siitä että joillekin ihmisille jää kerta kaikkiaan liian vähän rahaa käteen. Jos tuloerot kasvavat niin paljon, että on vaara päätyä oikeasti huolestuttavaan yhteiskuntaan, alan huolehtia niistäkin. Olenko nyt sitten uusliberalisti vai en?
EveryWoman kirjoitti:Onnellisuustutkimuksissa on käynyt ilmi, että ihmiset ovat onnellisia silloin kun he kokevat että heillä on mahdollisuuksia menestyä. (...) Ansioton tukien nostaminen vain lisää ihmisen tyytymättömyyttä - sen sijaan ihmisen kannustaminen ansaitsemaan rahansa itse on hänen omankin etunsa mukaista.
No miten sen nyt ottaa. Toinen tapa summata yhteen onnellisuustutkimusten keskeiset tulokset olisi sanoa, että tärkein tekijä ihmisten onnellisuudessa on sellaisen taloudellis-sosiaalisen perusturvan takaaminen, että ihmiset voivat sen varassa suunnitella tulevaisuutta huolehtimatta perustoimeentulostaan.
Ei tuo kuulosta minusta ristiriitaiselta omaan kantaani nähden. Perusturva tarkoittanee kuitenkin sellaista minimituloa, joka riittää ihmisarvoiseen elämään?
Kun tutkimustulokset nähdään näin, ei sosiaalisen perusturvan rajoittaminen kyllä ole mitenkään itsestäänselvästi tie onnellisuuteen. Erityisesti, kun näillä mukavankuuloisilla puheilla kannustamisesta usein kuitenkin tarkoitetaan ihmisten ajamista sellaiseen oravanpyörään, josta pois pääseminen on ihmisten koko elämälle mielekkyyttä antava tekijä.
Mitä tarkoitat oravanpyörällä? Sitä, että joutuu käymään jokaisena arkipäivänä töissä vai jotakin muuta? Gattaca esimerkiksi ei tällä hetkellä ole tällaisessa työssäkävijän oravanpyörässä. Vaikuttaako hänen elämänsä mielekkäältä? Parantaako se, mitä ihminen itse itselleen toivoo, mielestäsi hänen tilannettaan kaikissa tapauksissa?
Mutta minä nyt olenkin tällainen pehmo, jonka mielestä paras tapa opettaa lapsia uimaan ei ole heittää heitä syvään veteen vaan paapota rannassa.
Analogiasi on köhivää mallia siksi, että lapsissa elää luontainen halu, ellei suoranainen tarve, oppia. Aikuisena ihmisestä, etenkin suomalaisesta tässä nykymallin yhteiskunnassa, tulee usein passiivinen möhö, jonka mielestä hänen tyytymättömyytensä on sellainen perusolotila, josta ei ole mahdollista eikä tarpeellista pyrkiä eroon. Sen sijaan hän pitää tavoiteltavana elämänsä järjestämistä siten, että asioita joita hänen on "pakko" tehdä, olisi mahdollisimman vähän. Hän ajattelee:
Jos kerran elämä on paskaa, haluan sitä osakseni niin vähän kuin mahdollista. Ihminen on sosiaalinen konstruktio, ja tällaisia konstruktioita meidän yhteiskuntamme tuottaa.
Entäs sitten, kun sattuu käymään sellainen onnenpotku, että suomalainen pääsee työhön, jossa ei tarvitse tehdä juuri mitään muuta kuin lukea lehtiä ja kahvitella? Onko hän sitten tyytyväinen - siitähän hän on aina haaveillut? No ei. Sellainen työ, jonka ei koe hyödyttävän ketään, ei tee ihmisestä tyytyväistä vaikka se vaivatonta olisikin. Tästä on ollut ihan tosielämän esimerkki muistaakseni jopa meidän pienellä palstallamme.
Olen siis kanssasi samaa mieltä siitä, että oikeita lapsia tuleekin opettaa uimaan rannassa paapomalla. Isoja, aikuisia lapsia sen sijaan tulee opettaa oma-aloitteisuuteen ja aktiivisuuteen jotenkin muuten kuin antamalla heille niin paljon rahaa, että heille ei jää tarvetta tehdä itse lisätulojensa eteen mitään.
urpiainen kirjoitti:EveryWoman kirjoitti:työn arvoon perustuva palkkaus
--- (ihan kuin tietyllä työllä olisi kontekstiriippumaton arvo) ja (ii) että yhteiskunnallisesti keskeinen arvo olisi jotenkin ongelmattomasti ja ideologiavapaasti muutettavissa rahalliseksi arvoksi, mitä työn arvoon perustuva palkkaus epäilemättä on.
Tutkisit ennen hutkimista. Ensinnäkin kuka täällä on puhunut kontekstiriippumattomasta arvosta? En usko että kukaan. Toiseksi: minä en tarkoita "työn arvoon perustuvalla palkkauksella"
ainoastaan työn rahalliseen arvoon perustuvaa palkkausta, vaikka tarkoitankin
myös sitä. Jo rahalliseen arvoon perustuva palkkaus olisi hyvä alku, mutta siihen liittyisi sellaisia vakavia puutteita jotka toki täytyisi vielä korjata.
Esimerkiksi opettajien työ on niin arvokasta, että vaikka sitä arvoa ei voikaan suoraan mitata rahassa, heille tulisi maksaa selvästi nykyistä enemmän palkkaa (toki myös pääsykoejärjestelmän koulutukseen tulisi olla laadittu siten, että opettajiksi ei tämän jälkeen päätyisi pelkkiä rahanahneita kapitalistisikoja, ja toisaalta opettajia pitäisi myös palkata useampia yhteen kouluun, mutta se on taas asia erikseen). Humanistisilta aloilta löytyy lisääkin esimerkkejä aloista, joilla ei tälläkään hetkellä makseta työn arvoon perustuvaa palkkaa (ensinnäkin siksi että arvoa on vaikea yksiselitteisesti määrittää, mutta toisaalta myös siksi että meillä ei yleisesti ottaenkaan ole ajateltu että palkkauksen kannattaisi perustua työn arvoon).
Ihmisten arvostukset muuttuvat ajan myötä. Jonakin päivänä opettajienkin työn arvo saatetaan kyetä konkreettisesti mittaamaan rahassa, vaikka se nykyään oudolta kuulostaakin. Minusta olisi hyvinkin tarpeellista sitoa palkkaus työn arvoon nykyistä johdonmukaisemmin, ja tasapainottaa ihmisten ymmärtämättömyydestä johtuvia epäjohdonmukaisuuksia tässä järjestelmässä muilla menetelmillä niin kauan kuin ko. ymmärtämättömyys vallitsee. Taas tekee mieli kysyä oleko uusliberalisti vai en.
So Easy varmaan vastaisi tähän, että objektiivisen työn arvoon perustuvan palkkauksen olemassaolo on päivänselvä fakta, jonka kysynnän ja tarjonnan laki meille antaa. Tämä tietysti missaisi periaatteellisen (käsitteellisen tai filosofisen, jos haluat) pointtini lähes yhtä täydellisesti kuin minut täysin sanattomaksi jättänyt Sivustahuutajan väläys, että toisaalla esittämäni puistoesimerkki "ratkeaisi" jollain keinolla. Molemmat olisivat esimerkkejä juuri sen uusliberalismille tyypillisen yksinkertaistavan ja komparmentalisoivan moduuli-ajattelun kritiikittömästä hyväksynnästä, jota koetan argumenteillani vastustaa - eli vastaväitteinä täydellisen tyhjiä.
Jos ja kun jokin on fakta, sitä on turha yrittää kiistää filosofoinnilla. Sitä varmaan Easy tarkoittaisi jos noin sinulle sanoisi. Jos sinäkin tunnustaisit tuon siksi faktaksi joka se on, keskustelussa voitaisiin edetä seuraavalle tasolle:
Miten sitten puutumme tästä faktasta vääjäämättä seuraaviin epäkohtiin?
En muista nähneeni puistoesimerkkiäsi. Voitko linkittää?
EveryWoman kirjoitti:Uskon, että kaikki ihmiset, jotka tämän asian ymmärtävät, myös hyväksyvät sen. Vastakkainasettelun aika on ohi!
Äh, Bob Helsinki voi keskustella tällä tasolla, mutta sinä, EW, pystyt taatusti parempaan. Kysymys koskee tietysti sitä,
mikä on se tapa toimia, jolla saamme "irti kaiken saatavissa olevan hyödyn" globaalista markkinataloudesta.
Äpäp! Sanoin
sen avulla, en
siitä. Markkinatalous on
väline, ei olio joka uhkaa syödä meidät ellemme piiloudu, eikä entiteetti, josta voimme kupata varoja maahamme. Pilkkua viilaava, mutta tarpeellinen tarkennus.
Ja tällä tasolla vastakkainasettelua tietysti on, eihän tässä muuten olisi mitään keskusteltavaa. Toisten mielestä se tapa on leikata sosiaaliturvaa ja sallia tuloerojen kasvu (jne.), toisten mielestä pitää pohjoismainen sosiaaliturvataso ja homogeeninen yhteiskunta (jne.).
Tuossa yrität taas luoda sellaista vastakkainasettelua, jonka aika todellakin on ohi. Väität, että tuloerojen kasvun sallijat haluaisivat myös leikata sosiaaliturvaa, vaikka
kukaan täällä ei ole tuollaista ajatusta puoltanut. Minä haluaisin
parantaa sosiaaliturvaa sen lisäksi että sallisin tuloerojen kasvun.
Siinä ei ole vastakkainasettelua. Siinä toki on, jos joku on kanssani tästä eri mieltä - mutta sellaiselle vastakkainasettelulle minä en mahda mitään.
EveryWoman kirjoitti:urpiainen kirjoitti:Kysymys on, miten varmistamme Suomen kilpailukyvyn kansainvälisillä markkinoilla. Ajammeko alas perinteisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteita, vai kilpailemmeko nimenomaan noiden rakenteiden avulla? Ovatko nuo rakenteet kilpailuhaitta vai etu?
On "lapsellista ja mustavalkoista" (sinua imitoidakseni) ajatella, että nuo kaksi sulkisivat toisensa jotenkin pois. Ikään kuin voisimme kilpailla ainoastaan hyvinvoinnilla tai rahalla - eli ikään kuin raha ja hyvinvointi eivät voisi esiintyä samassa valtiossa.
No monen mielestä aivan keskeinen hyvinvointivaltiota määrittävä rakennetekijä on tuloerojen aktiivinen vastustus.
Tälle mielipiteelle en ole koko elämäni aikana kuullut yhtäkään pätevää perustelua, enkä usko että sinäkään minulle sellaisen tulet tarjoamaan. Niin kauan kuin en saa kunnon perustelua, pidän sitä näiden yhteiskuntamme tuottamien sosiaalisten konstruktioiden ajatusharhana - ihmisten, jotka eivät ole kiinnostuneita itse aktiivisesti toimimaan oman hyvinvointinsa (ja muiden) eteen, mutta kuitenkin kadehtivat niitä jotka
ovat toimineet ja toimivat aktiivisesti, kenties kymmenien vuosien ajan, ja sen seurauksena sitten saavat enemmän tuloja.
Tämä ristiriita on sen epäoikeudenmukaisuuden kokijan mielessä. Kenties hän alitajuisesti ymmärtää itsekin, että olisi onnellisempi aktiivisena (ja että raha on siinä toissijaista, joskin näkyvämpi osa hyvinvointia), ja kahdehtii nimenomaan sen toisen aktiivisuutta ja intohimoa - itseltäänkin salaa. Miten me voimme auttaa näitä ihmisiä löytämään oman aktiivisuutensa ja intohimonsa? Mikä on kaikkein tärkeintä ihmisen inspiroimisessa? Vastaus tähän kysymykseen löytyy aivan muualta kuin
muiden ihmisten mahdollisuuksien keinotekoisesta rajoittamisesta. Uskon sinunkin humanistina ymmärtävän, millainen ihmisen kannustaminen todellisuudessa toimii. Viittaan edelleen peruskoulujärjestelmää koskeviin puheisiini.
Mutta jos vierastat tätä terminologiaa, niin muotoillaan lauseet näin: "Kysymys on, miten varmistamme Suomen kilpailukyvyn kansainvälisillä markkinoilla? Kilpailemmeko karsimalla esim. tuloerojen kasvua rajoittavia rakenteita, vai pidämmekö esim. juuri tuloerojen pienuutta suomalaisen yhteiskunnan keskeisenä kilpailuvalttina?"
Kuten olen monta kertaa sanonut, kilpailemme hyvinvoinnillamme, jota tulee parantaa jotta sillä oikeasti voi kilpailla (kuten aiemmin linkittämästäni selvityksestä huomaat) - ja lisäksi on kilpailtava rahalla, minkä senkin huomaat linkittämästäni selvityksestä. Selvityksestä huomaat lisäksi, että tuloerojen nykyinen pienuus ei ole kilpailuetu, vaikka me kuinka sitä sellaisena haluaisimme pitää, vaan se
estää huippuosaajia tulemasta/jäämästä maahamme.
Ei tässä rahaa ja hyvinvointia aseta vastakkain kuin nämä Niinistöä talousguruna pitävät, jotka kritiikittä kuvittelevat olevan itsestäänselvä taloustieteellinen fakta, että vasemmistolainen politiikka johtaisi varallisuuden karkaamiseen Suomesta.
Kritiikittä? Tutustuitko lainkaan tuohon selvitykseen, johon linkkasin? Siinä on sinulle mustaa valkoisella. Suomen aivovuoto on OECD-maiden
kolmanneksi pahinta. Huonommin menee vain Puolalla ja Mexicolla. 12% viimeisen kymmenen vuoden aikana valmistuneista ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista on muuttanut pysyvästi pois Suomesta. Tilalle on tullut vain kourallinen ulkomaisia huippuosaajia. Tilanne on jo nyt aivan perseestä, ja jos tendenssi jatkuu samanlaisena, meille käy huonosti. Eikä se ole kuvaamani kaltaista syy-seuraussuhteiden kieltämistä, että todetaan:
Raha lähtee Suomesta, hyvinvointi lähtee Suomesta - päin vastoin.
Tämän vuoksi vedin keskusteluun näitä avoimen vasemmistolaisia taloushenkilöitä: jos minun vakuutteluni ei riitä, ehkä heidän.
Ei henkilön nimi kerro vielä mitään. Olisiko tarjota artikkeleja tai quottauksia, jotta heidän perusteluihinsa päästäisiin käsiksi (kuten Lillrankin osalta tarjottiin)?
So Easy taas tuntuu lähinnä keskittyvän muiden mollaamiseen ja ymmärtäjä/ymmärtämätön tuomioiden jakamiseen (kaiken huippuna tästä ajatuspoliiseilusta oli kyllä tuo toteaminen, että live-keskustelussa hän ei tiettyjä argumentteja sallisi - ja sitten vielä ihmettelee, että kanssaan ei keskustella) ja totuuksiensa toisteluun, ei näkemystensä perusteluun.
Katsopa näitä viestiketjuja taaksepäin. Se, joka ei ole suostunut perustelemaan eikä vastaamaan kysymyksiin, olet sinä. Easy taas on mitä ilmeisimmin sen profiilin tyyppi, joka pyrkii keskustelemaan nopeasti, suoraan asiaan menevästi, ongelmanratkaisukeskeisesti ja jonka mielestä mitään ei ole sanottu elleivät väittämää seuraa välittömät ja ymmärrettävät asiaperustelut. En yhtään ihmettele että hän on hiileentynyt. Hänhän on alussa perustellut sanomisensa ja jäänyt odottamaan sinulta asiallista kritiikkiä ja vastaperusteluja - ja vastauksia niihin kysymyksiin joita hän on sinun väittämistäsi esittänyt. Eihän tuo hänen nykytyylinsä mitään mairittelevaa kuvaa hänestä anna, mutta kuten sanottu: en ihmettele.
EveryWoman kirjoitti:Haluan että ihmisille maksetaan työstä sen arvoon sidottu korvaus ja että työnteko on aina kannattavampaa kuin tukien varassa elely.
Ensimmäinen halusi on minusta edelleen presuppositioiltaan absurdi, ja toinen halusi moraalisesti ongelmallinen. Tai sanotaanko niin, että haluasi ei pitäisi tyydyttää siten, että tukia leikataan.
Ei minunkaan mielestäni. Vaan esimerkiksi tukia saavan pitäisi olla mahdollista joustavammin käydä töissä ilman että käteen jää entistä
vähemmän rahaa. Samoin kuin suurituloisen pitäisi voida saada palkankorotus ilman että käteen jää entistä vähemmän rahaa.
Ehkä jonkinlaisen minimipalkan kautta se voitaisiin saada aikaan.
Tai kansalaispalkan.
EveryWoman kirjoitti:Toinen vaihtoehto olisi se, että sanoisit avoimesti: "Vaikeita kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia", mutta silloin ei ole uskottavaa että toisaalta tuot esiin voimakasta poliittista kantaa rivien välissä, ikään kuin sinulla kuitenkin olisi ne yksiselitteiset vastaukset.
No nyt kyllä loksahti taas suu auki hämmästyksestä! Se mitä minä tässä keskustelussa olen omana kantanani toistellut mahdollisimman avoimesti ja kyllästymiseen asti jankuttaen on nimenomaan se, että nämä kansantalousasiat ovat tavattoman monimutkaisia ---
Jos sinun mielestäsi mitään yksiselitteisiä vastauksia ei ole, älä esitä rivien välissä että sinun vastauksesi ovat kuitenkin
parempia kuin eri mieltä olevien - perusteluista viis. Sitähän et voi tietää niin kauan kuin ne ovat niin yksiselitteisiä että niitä voidaan objektiivisesti arvioida.
Koko asetelmahan on ollut kutakuinkin niin, että sinä, So Easy, Sivustahuutaja jne. olette esittäneet, että näihin kysymyksiin on yksiselitteisen oikeat vastaukset: oikeistolaiset Niinistön vastaukset.
Joihinkin kysymyksiin on vastauksia, joita voidaan perustellusti pitää muita vaihtoehtoja parempina. Ja jotkin asiat ovat faktoja, vaikka vasemmistolaiset tuntuvat ajattelevan niitä kysymyksinä tai valintatilanteiden toisena vaihtoehtona. En minä väitä, että kaikki Niinistön vastaukset olisivat yksiselitteisesti parhaita mahdollisia, vaan että ne hänen vastauksistaan, joista minä olen tietoinen, ovat tähän asti vaikuttaneet paremmin perustelluilta kuin vastapuolen ehdotukset. Tätä on turha yrittää mustavalkoistaa - ikään kuin asioista voisi sanoa joko tyhjentävästi aivan kaiken tai sitten ei yhtään mitään (paitsi sen, että oma kanta on silti parempi!).
oma äänestyspäätökseni muodostuu ideologisella tasolla: en voi kuin luottaa, että ne ihmiset, jotka jakavat käsitykseni oikeudenmukaisuudesta jne. etsivät myös oikeudenmukaisia keinoja, mitä ne sitten ovatkaan.
Minä taas valitsin viimeksi käsillä olevassa valintatilanteessa sen henkilön, jolla on mielestäni potentiaalia joskus tulla sellaiseksi henkilöksi, joka
a) jakaisi käsitykseni oikeudenmukaisuudesta, ja
b) olisi kykenevä arvioimaan monimutkaisia tilanteita objektiivisesti ilman pelkoa henkilökohtaisen ihmisarvonsa menetyksestä jonkin ryhmittymän tai joidenkin henkilöiden silmissä.
Kumpikaan ehdokkaista ei ollut tällainen henkilö tällä hetkellä, mutta Halosen kehityskelpoisuuteen en jaksanut uskoa yhtään - Niinistö sen sijaan vaikuttaa kehittyvän ihmisenä jatkuvasti parempaan suuntaan ja lisäksi hän vaikuttaa fiksummalta kuin nykyinen presidenttimme.
EveryWoman kirjoitti:Se on vähän kuin sanoisi: On fakta, että jumalaa ei ole olemassa, koska sitä ei voida todistaa tieteellisesti. Eli esittää tieteellistä todistusta vaativan väittämän ("jumalaa ei ole"), ja perustelee sitä todistuksien puuttumisella. Ei toimi.
Eh? Kyllähän se nyt vähän venyttää tieteellisen faktan käsitettä sanoa, että on tieteellinen fakta, että EW:n selän takana ei asustele
näkymätöntä vaaleanpunaista yksisarvista. Selvää kuitenkin lienee, että todistustaakka on hämmästyttävän olemassaoloväitteen tekijällä, ei sen kieltäjällä.
Todistustaakka on
väitteen tekijällä. Myös silloin kun väitetään tiedettävän, että jotakin ei ole olemassa, todistustaakka on väitteen tekijällä.
Jos tieteellä on jotain sanomista jumalasta (tosin ei sillä kyllä ole, kuten ei myöskään vaaleanpunaisesta yksisarvisesta), niin se on vain ettei jumalaa ole olemassa.
Tiede ei sano ettei jumalaa ole olemassa ennen kuin se voidaan todistaa. Niissä yhteyksissä, joissa jokin oletus asiasta on tehtävä, kyllä
oletetaan ettei jumalaa ole - mutta se on aivan eri asia kuin
Jumalaa ei ole -väittämän esittäminen itseisarvoisena.
Nyt taidan vihdoin ymmärtää sen suuttumuksen, jolla olet, EW, ruoskinut Niinistö-kritiikkiäni johon ei ole suuremmin liittynyt Halosen puolustusta. Minusta kun esitetään väite, että oikeistolainen talousoppi on jotenkin itsestäänselvästi parempi (että jumala/yksisarvinen on olemassa), väitettä voidaan ja tulee kritisoida ilman, että todistustaakka siirtyy väitteen kieltäjälle.
Tulee taas mieleen, että pyrit tahallasi vääristelemään keskustelua, mutta yritän työntää tällaiset ajatukset mielestäni ja korjata vinksahtaneen esityksesi:
Oikeistolaisia ajatuksia puolustaneet ovat järjestäen esittäneet ajatuksilleen myös perustelut. Vasemmistolaisten ajatusten kannattajat olisivat voineet toimia samalla tavalla, esittämällä omille näkemyksilleen perustelut ja yrittämällä kumota niillä oikeistolaisten ajatuksia. Ja vastaamalla oikeistolaisten esittämään kritiikkiin. Sen sijaan vasemmistolaiset (tai ainakin sinä) ovat rivien välistä vihjailleet:
On fakta, että vasemmistolaiset ajatukset ovat parempia kuin oikeistolaiset, koska oikeistolaisten ajatusten toimivuutta ei voi todistaa. Ensinnäkin oikeistolaisten esittämät
perustelut tulisi kumota, jos haluaa esittää ettei mihinkään kysymyksiin voida löytää muita parempia ratkaisumalleja - ja sittenkin oltaisiin vasta +-0 -tilanteessa. Jos ja kun vasemmistolaiset sitten vielä haluavat esittää oman kantansa olevan parempi, sitä ei voi perustella sillä että oikeistolaisen kannan toimivuutta ei ole onnistuttu osoittamaan. Vaikka A ei toimisikaan, B voi silti toimia vielä huonommin. Siksi B:n toimivuus on voitava osoittaa muilla keinoilla kuin pelkästään A:ta arvostelemalla.