Kiitos. Mullakin on hetkeniLolita kirjoitti:
Sinä puhut suuria viisauden sanoja.

Sanoisin että kun tyttö on sopiva, hän on myös täydellinen. Mutta kun sen sopivankin löytäminen on jo hankalaaslerghma kirjoitti: Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet. Täydellisyyteen kuuluu kaikki, siis myös ne virheet. Ei ihminen ole ihminen ilman virheitä, silloin puhutaan jostain utopistisesta käsitteestä vailla reaalipohjaa.
Silti uskon, että jossain sellainen täydellinenkin tyttö lie. En vain ole läheskään niin varma, että kohtaan tällaisen ihmisen.
Toki. Mutta en mä halua olla edes niin täydellinen ettei niille virheille koskaan tarvitse edes yrittää tehdä mitään, koska "ne nyt vaan kuuluu pakettiin". Toisille virheille ei toki koskaan voikaan mitään, mutta en ole ajatellut juuttua aloilleni ja pysyä tismalleen sellaisena kun olen, koska aina on opittavaa ja mahdollisuus kehittyä. Hyvässä parisuhteessa kai molemmat oppivat toisiltaan, myös itsestään?slerghma kirjoitti:
Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet.
Lainaanpa tässä nyt eräälle ihgulle kirjoittamastani kirjeestä pienen pätkän ja vähän lisäänkin siihen....Kirjoitin siis jotensakkin näin:nypari kirjoitti:Mielestäni ihmisestä tai kumppanista puhuttaessa tulisi sivuuttaa sana täydellinen. Yksinkertaisesti se on korni. Sana sopiva tai ihana, lähes mikä muu sana tahansa, muttei täydellinen.
Ymmärrän hyvin. Nähdäkseni nimenomaan tältä ketjun aloittaja silmänsä sulkeekin. Ottaa paljon aikaa saada riittävästi välimatkaa menneisyyden vaikeisiin - ehkä tietoisella tasolla unohtuneisiinkin asioihin - ennen kuin pystyy lähestymään syvällisemmin oman lähes väistämättä varovaiseksi ja estyneeksi muotoutuneen parisuhdekäyttäytymisensä taustoja. Itse olen vasta rehellisen, itselle suopean itsetutkiskelun ja sitä kautta voimakkaan ja pohjimmiltaan vakaan itsetunnon kehittymisen myötä pystynyt realistisesti pohtimaan ja käsittelemään omia vaikeiden kokemusten kautta syntyneitä defenssejä. Ja sitä kautta taas on ollut helpompi "säädellä" käyttäytymistään tietoisesti, minkä kautta on ollut helpompi antautua ja olla avoin toisen ihmisen edessä.Strange-Bob kirjoitti:Olin rakastettu lapsi. Yhtä lailla kuin koulukiusattukin. Ja näen ehdottomasti yhtymäkohdan sen välillä, kuinka minuun pitkän aikaa suhtauduttiin suhteessa siihen, etten koskaan oikein tiedä kuinka suhtautua parisuhdekumppanien viestittämiin välinpitämättömyyden ja toisinaan jopa epämääräisiin inhon osoituksiin. Jolloin ennemminkin tekee mieli paeta kuin kysyä mikä on vialla.
siia kirjoitti: Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!
Joo nou hätä. Mulla ei oo vaan tullut täällä kenenkään tekstistä tuollainen fiilis. Tässä ketjussa siis.siia kirjoitti:Sorry Georgina, en tarkoittanut sinuaGeorgina kirjoitti:Miten niin ei arvosteta?siia kirjoitti:Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!
...muokkasin vähän tekstiäni...
Tässä tämän taas näkee. Siis sen, miksi sana "täydellinen" pitäisi unohtaa ja hävittää täysin.Lilo kirjoitti:Toki. Mutta en mä halua olla edes niin täydellinen ettei niille virheille koskaan tarvitse edes yrittää tehdä mitään, koska "ne nyt vaan kuuluu pakettiin". Toisille virheille ei toki koskaan voikaan mitään, mutta en ole ajatellut juuttua aloilleni ja pysyä tismalleen sellaisena kun olen, koska aina on opittavaa ja mahdollisuus kehittyä. Hyvässä parisuhteessa kai molemmat oppivat toisiltaan, myös itsestään?slerghma kirjoitti:
Jos minä sanon, että joku on täydellinen, niin siihen täydellisyyden käsitteeseen kuuluu luonnollisesti myös sen ihmisen pikku virheet.
Eri asia on tietysti olla _hyväksytty_huolimatta niistä virheistä.
Kuten, ainakin mun mielestä jotenkin, totesin, tai yritin tuoda aiemmin esille juuri tuota kategoriointihommaa, tai siis mun mielestä sen hulluutta. Ei mulla ole listaa päässäni, jonka mukaan jotain valitsisin, tai yrittäisin. Toki toisen on oltava viehettävä, mutta en voi listaa laatia, että millainen. Kun törmää johonkin, sitten sen huomaa, ja kemiat toimii, tai ei. Jos tuntuu, että toisen kanssa on hauska olla, ja puuhastella, voi sitten tsekkailla, josko mahdolliset tulevaisuuden kuviot sattuvat yhteen, tai vaan hengailla, ja olla. Kaikkihan on kiinni vain ja ainoastaan siitä, mitä toisen kanssa puhutaan, ja sovitaan, ja toisen kunnioituksesta. Tuntuu, että turhan monet olettelevat yhtä, ja tekevät sen perusteella jotain sen sijaan, että asioista puhuttaisiin. Ei se puhuminen niin vaikeaa ole.slerghma kirjoitti:ei saisi olla ihan täydellinen, että voitaisiin jotain oppia ja kehittyä yhdessä, mutta silti ah-niin-harva kuitenkin kelpaa. Odotetaan täydellisyyttä sitä sen kummemmin myöntämättä ja silti mikään ei kelpaa (paitsi tietenkin rentut, niissähän on jotain korjattavaa, eli ne on täydellisiä)
Kyllä varmasti tutustuta halutaan, mutta miten hyvin, se onkin sitten jo toinen asia. Jos todella haluaa ystävystyä jonkun kanssa, niin siihen vaaditaan aika paljon panostusta(eikä kaikkein vähiten ajallisesti). Mitä paremmin ihmiseen tutustuu, sitä enemmän sieltä alkaa tulla pintaan kaikkea ei-niin-kivaa. Kun näitä plussia ja miinuksia sitten asetellaan imaginäärivaa'alle, niin valitettavan usein jää paskade kouraan viskade seinään. Eikä tämän punnitusprosessin edes tarvitse olla mikään tiedostettu.slerghma kirjoitti:..Ja tästä voidaan (tai ainakin yliaktiivisen ja ylianalysoivan mielen omaava tyyppi - minä?) vetää sellainen johtopäätös, ettei kukaan edes HALUA tutustua.
Hmm, en ole ihan varma, että ymmärsinkö oikein tarkoittamasi, mutta siis, kiusaamiseni ei voi tähän asioihin vaikuttaa, koska siitä on pitkä aika ja se oli loppupeleissä aika vähäistä. Kävin teiniässä treenaamassa budolaijeja ja se toi itsetuntoni takaisin. No big deal.Lucky Luciano kirjoitti:Ymmärrän hyvin. Nähdäkseni nimenomaan tältä ketjun aloittaja silmänsä sulkeekin. Ottaa paljon aikaa saada riittävästi välimatkaa menneisyyden vaikeisiin - ehkä tietoisella tasolla unohtuneisiinkin asioihin - ennen kuin pystyy lähestymään syvällisemmin oman lähes väistämättä varovaiseksi ja estyneeksi muotoutuneen parisuhdekäyttäytymisensä taustoja.Strange-Bob kirjoitti:Olin rakastettu lapsi. Yhtä lailla kuin koulukiusattukin. Ja näen ehdottomasti yhtymäkohdan sen välillä, kuinka minuun pitkän aikaa suhtauduttiin suhteessa siihen, etten koskaan oikein tiedä kuinka suhtautua parisuhdekumppanien viestittämiin välinpitämättömyyden ja toisinaan jopa epämääräisiin inhon osoituksiin. Jolloin ennemminkin tekee mieli paeta kuin kysyä mikä on vialla.
En usko, että luottamuksen rakentuminen ja terve ja tunteen rehellisyyteen perustuva läheinen suhde olisi mahdollista ilman, että todella tuntee ja hyväksyy itsensä - etenkin jos taustalla on niinkin huomionarvoinen asia kuin kiusattuna oleminen.
Sorry mutta kyllä tää lause jotenkin enemmän vakuuttaa siitä että olet vasta alkutaipaleella asian suhteen...yannara kirjoitti: koska olen saavuttanut seksuaalisen oppimiseni huippupisteen,
Tuo lause repsahdutti minut ihan täysin, mutta ajattelin, että voisi kerrrankin jättää piikittelemättä yannaraa.Lilo kirjoitti:Sorry mutta kyllä tää lause jotenkin enemmän vakuuttaa siitä että olet vasta alkutaipaleella asian suhteen...yannara kirjoitti: koska olen saavuttanut seksuaalisen oppimiseni huippupisteen,Ei kai se määrä vaan se laatu?
![]()
Mulla ainakin löisi äkkiä jarrut pohjaan mies joka tulee retostelemaan olevansa "seksuaalisesti täysinoppinut", sen sijaan että yhdessä opittaisiin ja kokeiltaisiin mistä juuri se toinen nauttii. Mutta mä allekirjoitankin väitteen siitä että aivot on se tärkein sukupuolielin...
Siis käsitin tämän nyt niin ettet halua olla rakastettu omana itsenäsi...Uskon meinaas itse niin, että kun oikeasti rakastaa toista niin se toinen on ITSELLE täydellinen vikoineen kaikkineen juuri sellaisena kuin on myötä ja vastamäessä...mut mähän olenkin romantikko ja jotenkin kuiteskin uskoisin, että kaikki me halutaan tulla hyväksytyiksi ja sitä kautta myöskin rakastetuiksi sellaisina kuin olemme...Lilo kirjoitti:siia kirjoitti: Mutta kun saa karvat nouseen pystyyn kun ette arvosta itseänne. NIH!
Ei se, etten halua itseäni jalustalle tai halua olla täydellinen kenenkään silmissä eikä edes se että haluan kehittyä, tarkoita etten arvostaisi itseäni. Mutta tunnen itseni ja tiedän vikani. Eikä niitä vikoja tarvitse ottaa annettuina asioina joita ei saisi arvostella ja joille ei voisi jotakin tehdä.
Ainut asia mitä voin sanoa on, että kuuntele tarkkaan mitä seurustelukumppanisi sanoo äläkä selkokielistä sitä "nalkutukseksi".yannara kirjoitti:Olipa taas hauskaa lukea noita vanhoja ketjuja ja tajuta, että "olenpas minä muuttunut". No joo, mä taas nostan tätä kun minua arvelluttaa yksi asia ja mietin, että onko kellään kokemusta tähän. Emäntä valittaa, että minä en ole yhtään romanttinen. Ja se pitää paikkansa. En sano hänelle koskaan "minä rakastan sinua", enkä todellakaan vietä hänen kanssa kaikkea vapaa aikaani, vaan minulla on omat harrastukset ja olenkin koneella paljon. Periaatteessa mitään hälyttävää ongelmaa meillä ei ole, naiset nyt nalkuttaa aika välillä. Mä kuitenkin rakastan häntä, ja osoitankin sen hänelle hellyydellä ja läsnäololla. Me asumme yhdessä, näemme toisiamme joka aamu ja joka ilta (hän on paskalla samaan aikaan kun minä pesen hampaita). Nuo hellyyden osoitukset ovat lähinnä vähän eläimellisiä, tiedättehän miten parit aina leikkivät toistensa kanssa hellyyden merkeissä. Välillä vitsailaan että jompi meistä on joku koira tai muu lemmikki (tätä on vaikeata selittää että se kuullostaa järkevältä).
Anyway, voiko suhde elää vaikka siinä ei ole mitään Titanic-romanttiikkaa? Kyllä me kummatkin varmaan ollaan onnellsia, ainakin minä... mutta...