Miksi vapaaehtoinen lapsettomuus suututtaa monia ihmisiä?

[Haemaeraemies]

En tiedä missä tämän pitäisi olla, mutta laitan tänne:

Miksi jotku perheelliset ihmiset ottavat henkilökohtaisena loukkauksena kun toteaa että en ole hankkimassa lapsia? Reaktiot vaihtelee, mutta harvemmin asia tuntuu olevan neutraali. Pahimillaan saan kuulla "kyllä sinäkin sitten kun kasvat" tyyppisiä vähättelyä. Olen 30v, kauanko pitää vielä kasvaa?

Toinen vaihtoehto reaktiolle on valintani kyseenalaistaminen, että miten voin olla ikinä OIKEASTI onnellinen, miten en tule tietämään mitä OIKEA rakkaus on ja miten en tule saamaan OIKEAA perhettä. Aika törkeää mielestäni monellakin tasolla.

Viimeisin, ehkä eniten hämmennystä aiheuttava syytös on että olen itsekäs kun en tee lapsia. Olen itsekäs koska en anna vanhemilleni lasten-lasta, ja tyttöystävälleni mahdollisuutta olla äiti, joka ei siis halua olla äiti. Olen siis itsekäs, koska en luo jotain, mitä en halua. Itsekkyys ei tasan tässä tarkoita ihmisrodun pelastamista, siitä ei varmasti nyt ole kyse. Vastavetoni on kysyä että miksi sinä teit lapsen? Hirveän usein vastaus sisältää sanat " minä halusin/haluan". Ja tuoko ei ole itsekästä?

Joten perheelliset, mieluusti te, jotka koette vapaaehtoisen lapsuuden jotenkin loukkaavana: Mikäs tässä on taustalla?
Ja vapaaehtoiset lapsettomat: miten te koette asian elämässänne?

/rage off

[exPertti]

Katsot tätä hieman kapeakatseisesti. _minusta_ tuntuu, että jokainen lähes jokaisessa tilanteessa lasten (ja miksei melkein kaiken) kanssa oleva on yliherkkä kaikelle arvostelulle.

Yksinhuoltajaäitiltä ei saa kysyä baarissa missä lapsesi ovat? Lapsettomalle ei saa kysyä aiotko hommata lapsia ja miksi et aio? Lapsettomuudesta kärsivät vielä erikseen, tämän ymmärrän.

Tämän voi yleistä jokaiselle elämänalueelle. Jotenkin tuntuu, että lopultakin tämä vaatimus loputtomalle poliittiselle korrektiivisuudelle on tehnyt suomalaisista idiootteja. Kaikkialla pitää olla hiljaa ja jättää (olennaiset ja epäolennaiset) kysymykset kysymättä ja sitten purkautumiskanavana on tämä netti.

[Haemaeraemies]

Lapsettomalle ei saa kysyä aiotko hommata lapsia ja miksi et aio? Lapsettomuudesta kärsivät vielä erikseen, tämän ymmärrän.

Tottakai saa kysyä, mutta tarviiko vastauksesta sitten suuttua, tai alkaa vakuuttelemaan että se mieli muuttuu? En minäkään ala puhumaan että niin, varmaan kaduttaa tuo lisääntyminen ku menee kaikki rahat ja unelmat ja ties mitä.

Ongelma ei kysyminen, tai asiasta puhuminen, vaan asenne miten siihen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen osa ihmisistä suhtautuu. Ei se ole pois keneltäkään jos minä en tee lapsia, eikä se ole pois minulta jos joku tekee,kunhan kasvattaa ne kunnolla.

[So Hard]

Miksi jotku perheelliset ihmiset ottavat henkilökohtaisena loukkauksena kun toteaa että en ole hankkimassa lapsia?

Maailma on täynnä ihmisiä jotka katsovat asiakseen mestaroida muiden tekemisiä ja valintoja. Varmaan taustalla on se, että kun on itse Ville-Ainokin ja Nilla-Petterin kanssa ringetteharjoitusten, asuntolainan, vanhempainpiirien ja nollan vapaa-ajan suossa ja jollain muulla on kivaa, niin vituttaahan se. Kaikki onnellisuustutkimukset kertovat, että pariskunnat ovat onnellisimmillaan ennen lapsia. "Seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois."

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ylio ... 5262284489

[exPertti]

Tottakai saa kysyä, mutta tarviiko vastauksesta sitten suuttua, tai alkaa vakuuttelemaan että se mieli muuttuu? En minäkään ala puhumaan että niin, varmaan kaduttaa tuo lisääntyminen ku menee kaikki rahat ja unelmat ja ties mitä.

Ongelma ei kysyminen, tai asiasta puhuminen, vaan asenne miten siihen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen osa ihmisistä suhtautuu. Ei se ole pois keneltäkään jos minä en tee lapsia, eikä se ole pois minulta jos joku tekee,kunhan kasvattaa ne kunnolla.

Mitä tämä suuttuminen on?

Itse ihan aidosti arvelisin, että moisesta asiasta voisi mieli muuttua ihan yhdessä yössä kun sopiva elämäntilanne/elämänkumppani sattuisi kohdalle. Ja siis peilaisin tätä oman suhtautumiseni kasvuun sekä siihen miten lasten hankkiminen vaikutti omaan elämääni. Siis tavallaan tuntuu hullulta, että joku voisi haluta jättäytyä tuon ulkopuolelle.

Siis juurihan iltapulussa (jommassa kummassa) äiti nillitti miten häntä suututtavat kaverinsa, jotka saivat myös lapsia puhuvat vain lapsista. Ja on myös klassinen siinä suhteessa, että somessa vaikutti tämä äiskä olevan kaikki päivät.

[exsu]

Mä en kyllä ymmärrä, miksi lapsentekoaikeista pitää edes kysellä. Miksi mun perhesuunnittelu olis koko kansan asia?

Mä oon saanut osakseni kans tuota lapsettomuussuuttumusta, vaikka mun lapsettomuus onkin ollut tahatonta, ja sitä on yritetty hoitaa suunnilleen kaikilla käytössä olevilla lääketieteen keinoilla. Naapuri on tullut avautumaan, miten me nykyajan nuoret ollaan niin itsekkäitä ettei viitsitä edes perhettä perustaa, on päivitelty sitä, miten hedelmällinen aika menee ohi jos ei kohta ala hommiin ja ihmetelty sitä, että tehdäänkö "hommat" oikein kun maha ei vaan kasva.

Mihin muihin yhtä henkilökohtaisiin asioihin ihmiset katsovat voivansa puuttua yhtä röyhkeästi?

Toisaalta se hesarissa viime viikolla vapaaehtoista lapsettomuuttaan ja sorretuksi tulemista valittava nainen kyllä ärsytti. Ensinäkään se ei osannut oikein kertoa missä häntä sorretaan, ja toisekseen sen asenne muiden lisääntymistä kohtaan oli outo. Kertoi mm. tulevansa surulliseksi kun sen ystävät teki lapsia ja sitten puhuivat niistä. Miksi ihmeessä?

[Haemaeraemies]

Kertoi mm. tulevansa surulliseksi kun sen ystävät teki lapsia ja sitten puhuivat niistä. Miksi ihmeessä?

Sanoisin että tässä on kyse siitä että kokee menettäneensä ystävän. Kun näkee kaveria kerran 2kk ja ainoa mistä toinen osaa puhua, on lapset, niin tulee siinä vähän että oliko tämä nyt tässä, eikö muusta voi puhua?

Tottakai ihmiset kasvaa ja kehittyy, mutta se että joku heittää koko edellisen elämänsä ystävät ja kiinnostuksen kohteet mäkeen sen takia että tulee äidiksi/isäksi? Määrittääkö se vanhemmuus persoonan niin ettei muusta voi puhua kun siitä kääryleestä kotona? Se on iso asia, mutta kaikkia ei kiinnosta.

Ehkä se teki artikkelin lapsettoman surulliseksi.

[Ylermi Ylihankala]

Omalla lapsella on suurimmalle osalle ihmisistä äärettömän suuri merkitys. Hyvään vanhemmuuteen assosioituu tiiviisti pyyteetön epäitsekkyys. Kun kerran lapsi/lapsettomuusasia on niin merkittävä, siihen liittyy paljon tunteita ja tunnereaktioita, myös irrationaalisia. Samalla lapsettomuus taipuu monen mielessä itsekkyydeksi, mitä se pohjimmiltaan harvemmin on. Mutta näin on tavallaan helppo ajatella. Ja itsekkyyshän suututtaa.

[exsu]

Ainakin omissa kavereissa se lapsen kehitysvaihe määrää aika pitkälti sen, miten paljon siitä puhutaan. Pikkulapsi- ja vauvaperheissä lähes kaikki arki pyörii siinä lapsen/lasten ympärillä ja juuri muuta elämää ei ole, niin ne luonnollisesti on puheissakin paljon. Sitten kun lapset kasvaa ja alkaa löytyä aikaa omillekin intresseille, niin löytyy kavereidenkin kanssa muita teemoja.

Jatkanpa vielä. Samanlailla jos mun kaveri aloittaa uuden harrastuksen, tapaa uuden miehen/naisen tai saa muutoin elämäänsä jonkun uuden jutun, niin se on hyvin aktiivisesti pinnalla jonkin aikaa. Itse olen koirakoirakoira- ihmisiä, koska koirat nyt vaan on niin iso osa mun elämää.

[Haemaeraemies]

Tottakai saa kysyä, mutta tarviiko vastauksesta sitten suuttua, tai alkaa vakuuttelemaan että se mieli muuttuu? En minäkään ala puhumaan että niin, varmaan kaduttaa tuo lisääntyminen ku menee kaikki rahat ja unelmat ja ties mitä.

Ongelma ei kysyminen, tai asiasta puhuminen, vaan asenne miten siihen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen osa ihmisistä suhtautuu. Ei se ole pois keneltäkään jos minä en tee lapsia, eikä se ole pois minulta jos joku tekee,kunhan kasvattaa ne kunnolla.

.. Siis tavallaan tuntuu hullulta, että joku voisi haluta jättäytyä tuon ulkopuolelle.

Vähän niinkuin alleviivaat pointtia mitä koitan sanoa. Miksi se olisi hullua jos minä en tee jotain mistä sinä pidät? Onko mielestäni hullua, että sinä et tee asiaa N vaikka itse teen ja mielestäni se on parasta ikin?

Ei, se ei ole mielestäni hullua,vaan se on sinun valinta olla tekemättä.

[elco]

Mitä väliä? Minua ärsyttävät lasten vanhemmat ja etenkin ne lapset; ihme porukkaa ja typerät prioriteetit. Olisivat edes hiljaa.

[exPertti]

Tottakai ihmiset kasvaa ja kehittyy, mutta se että joku heittää koko edellisen elämänsä ystävät ja kiinnostuksen kohteet mäkeen sen takia että tulee äidiksi/isäksi? Määrittääkö se vanhemmuus persoonan niin ettei muusta voi puhua kun siitä kääryleestä kotona? Se on iso asia, mutta kaikkia ei kiinnosta.

Ehkä se teki artikkelin lapsettoman surulliseksi.

Kyllä se määrittää. Pikkuinen "soitti" äsken kotoa ja kun hän kovaan ääneen selvitti mitä on aamun aikana tehnyt jotenkin tunsi olevansa koko universumin ytimessä.

Minulle jäi kyllä enemmänkin olo, että tämä exsun artikkelin täti olisi voinut hyötyä mielenterveyspalveluista. Mitenkään ottamatta kantaa vapaaehtoiseen lapsettomuuteen sinänsä. Siksi olikin jotakin surullisen ja vihaiseksi tekevän välimaastosta kun hän puuhasi oikein jotakin yhdistystä tms. Tietty terapiatapansa kullakin.

[Haemaeraemies]

Hyvään vanhemmuuteen assosioituu tiiviisti pyyteetön epäitsekkyys..

Vanhemmuus ei ole ikinä epäitsekästä mielestäni, mutta ymmärrän mistä tässä tullaan. Vetoan uudelleen esimerkkiin "miksi teit lapsen?", kuinka moni osaa vastata siihen niin ettei siinä ole "minä haluan/halusin"? Ja jos maailman pelastamista katsotaan, niin lapsettomuus on taatusti epäitsekkäintä ikinä!

Mutta niin, pointtina ei ole tapella, vaan ymmärtää. Lapsettomien jengissä on kusipäisiä idiootteja joiden perspektiivi kaipaa laajennusta, aivan samoin kuin niiden perheellisten joukossa on heitä jotka tuomitsevat meidät lapsettomat.

Kiitos näkökulmasta Ylle!

[exPertti]

Vähän niinkuin alleviivaat pointtia mitä koitan sanoa. Miksi se olisi hullua jos minä en tee jotain mistä sinä pidät? Onko mielestäni hullua, että sinä et tee asiaa N vaikka itse teen ja mielestäni se on parasta ikin?

Ei, se ei ole mielestäni hullua,vaan se on sinun valinta olla tekemättä.

Näin arvelinkin tekeväni. Mutta halusin kuvata sitä taustaa mikä mahtaa olla takana tässä. Että oikeasti ehkä saatan (tapauskohtaisesti) arvella ihmisen tekevän virheen tässä. Ja muissakin asioissa. Kannanhan jotenkin kollektiivista huolta näistä yksinään muka vapaaehtoisesti koko ikänsä asuvista 70-lukulaisista naisparoista, jotka nuorena kuulivat feminismistä äitiltään ja ovat kohta 40v koettaneet meittiä mikseivät ole onnellisia vaikka on siilitukka ja yksineloa.

Tuota Exsun suuttunutta naapuria taas en ymmärrä. Mutta kaikkia meitä tarvitaan.

[exsu]

Mä kyllä uskon, että ihmiset joilla ei ole lapsia saa vastaavia tunne-elämyksiä muista tärkeistä asioista, joita taas ne joilla on lapsia, eivät välttämättä pääse sillä intensiviteetillä kokemaan. Se, että joku ei ennen lapsia ole kokenut sellaista ei tarkoita, etteikö sitä olisi tullut kokemaan jos elämä olisi mennyt toisin.

[exPertti]

Mä kyllä uskon, että ihmiset joilla ei ole lapsia saa vastaavia tunne-elämyksiä muista tärkeistä asioista, joita taas ne joilla on lapsia, eivät välttämättä pääse sillä intensiviteetillä kokemaan. Se, että joku ei ennen lapsia ole kokenut sellaista ei tarkoita, etteikö sitä olisi tullut kokemaan jos elämä olisi mennyt toisin.

Jos jotakin niin itselle omat lapset ovat ihan selkeästi elämäni tärkeimpiä ihmissuhteita. Toisaalta myös suhteeni teinixiin on kokolailla vastaava vaikkemme sukua olekaan.

[urpiainen]

Ainakin omissa kavereissa se lapsen kehitysvaihe määrää aika pitkälti sen, miten paljon siitä puhutaan. Pikkulapsi- ja vauvaperheissä lähes kaikki arki pyörii siinä lapsen/lasten ympärillä ja juuri muuta elämää ei ole, niin ne luonnollisesti on puheissakin paljon. Sitten kun lapset kasvaa ja alkaa löytyä aikaa omillekin intresseille, niin löytyy kavereidenkin kanssa muita teemoja.

Jatkanpa vielä. Samanlailla jos mun kaveri aloittaa uuden harrastuksen, tapaa uuden miehen/naisen tai saa muutoin elämäänsä jonkun uuden jutun, niin se on hyvin aktiivisesti pinnalla jonkin aikaa. Itse olen koirakoirakoira- ihmisiä, koska koirat nyt vaan on niin iso osa mun elämää.

Tämä on varmaan totta. Itse ainakin olen joskus joissain seurueissa ihan tietoisesti välttänyt istumasta suulaimpien koiraihmisten läheisyyteen, koska mua nyt ei vaan yhtään kiinnosta niiden koira-asiat, ja niitä kuitenkin 90 % jutuistaan koskee.

Muuten noin niiku reaalimaailmassa (netissä toki kaikki on toisin) mä olen aivan tavattoman varovainen, tahdikas, poliittisesti korrekti ja etäinen, enkä koskaan kyselisi lapsettomuusasioista. Lapseton ottanee itse puheeksi jos haluaa. Mutta tavallaan mun on kuitenkin vähän vaikea tavoittaa sitä, että jos esimerkiksi vapaaehtoisesta lapsettomuudesta syystä tai toisesta kuitenkin keskustellaan, niin kyllä kai sitten keskusteluun tyypillisesti kuuluu perusteiden analyysi ja sitä kautta myös perusteiden hyväksyttävyyden arviointi. Tämä on vähän sama kuin Kitinässä taannoin sivuttu aihe, eli onko sopivaa pitää omaa mielipidettään paremapana kuin kilpailevaa mielipidettä. En oikein käsitä sitä, miksi erilaisen mielipiteen perustelu olisi loukkaavaa, röyhkeää tai kateellisuutta. Suuttumista en toki myöskään ymmärrä.

[Vagabondo]

Vetoan uudelleen esimerkkiin "miksi teit lapsen?"

Koska tuntui, että minulla riittäisi rakkautta jaettavaksi. Oma lapsi on En tiedä voiko mitään tai ketään rakastaa enempää kuin omaa lastaan.

Mutta toisaalta tiedän, että olisin elänyt onnellisen ja hyvän elämän vaikka lasta ei olisi tullutkaan, koska kyllähän lapsen olemassa olo tuo mukanaan paljon vastuuta ja sitoo huomattavat määrät aikaa. Varsinkin ensimmäiset viisi vuotta. Se on sitten yksilökohtaista tuoko lapsi niin paljon iloa, onnea ja rakkautta, että se korvaa kaiken sen minkä sen eteen joutuu uhraamaan.

Itse olen onnellinen, että olen lapseni saanut, sillä se on tuonut niin paljon sellaisia ihania kokemuksia, joita en olisi ilman lastani tässä maailmassa päässyt kokemaan. Toisaalta kaikkea sitä mistä on lapsen takia joutunut tinkimään on tullut harrastettua jo ennen lasta vuosia. Jossain määrin niitä on voinut lapsenkin kanssa harrastaa ja tulevaisuudessa ehtii varmasti harrastamaan vielä paljon. Tätä elämää kokonaisuutena tarkastellessani katson olleeni onnekas. Lapsiahan ei tehdä vaan niitä saadaan, jos onni suo.

Kuitenkin yksi riittää kiitoksia vaan. En usko, että toinen lapsi toisi enää niin paljon parannusta elämääni, että olisin tässä vaiheessa halukas lähtemään uudestaan siihen kaikkeen vauvarumbaan mitä olisi kestettävä ja jaksettava, jos lisää lapsia haluaisin. Onneksi vaimo on samaa mieltä.

Ymmärrän siis molempia näkökantoja, eikä meilläkään ollut aiheesta mitään ehdotonta päätöstä. Sovimme, että lapsi tulee jos on tullakseen, eikä mihinkään lapsettomuushoitoihin lähdetä tai edes kalenteri kädessä aleta lasta tekemään. Heti ensimmäisen kolmen vuoden jälkeen tärppäsi

[saira]

Täytyy sanoa, et tästä aiheesta tulee aina mieleen ystäväni, joka jaksaa puhua siitä, kuinka lapselliset painostavat häntä, vaikka hän on vapaaehtoisesti lapseton. Ja kuinka lapselliset ystävät postailevat koko ajan kuvia lapsistaan FB:iin seinälleen, eikö niillä nyt muuta elämää ole? Sit jännästi jää huomaamatta kuinka hän itse postaa vähintään yhtä aktiivisesti kuvia lemmikeistään, ja puhuu niistä niinkuin lapsistaan. Tulee vähän sellainen malka silmässä-fiilis... Monella meillä on se joku kaikkea muuta tärkeämpi asia, joka vain tulee esille jokapäiväisessä elämässä ja siitä keskusteltaessa.

Niistä omasta lapsesta saatavista "kikseistä" jäin miettiin. Uskoisin, että tää on paljon myös persoonasta riippuva asia. Eikä edes niin omien geenien levittämiseen liittyvä juttu. Kuitenkin ihminen voi kiintyä toisen lapsiin siinä missä omiinsakin jos toimivat yhtenä perheyksikkönä. Ja löytyy niitäkin, missä yksilö ei välitä lapsista, mutta jos saa oman, ni SE on sit se juttu. Vaikka ei "opikaan" lapsista yleisesti pitämään. Toisaalta on niitäkin perheitä, missä lapset ovat työntyneet kokonaan syrjään jonkun muun asian tieltä, mistä vanhempi/vanhemmat saavat itselleen enemmän tunteita. Enkä tarkoita vain päihteitä, vaan uraa, harrastusta,lemmikkejä jne. Eli kyl mä uskon, että vastaavia, yleensä omasta lapsesta puhuttaessa esille tulevia "ääritunteita" saa muistakin asioista. Ja ulkopuolisen on turha ajatella osaavansa asettua yksilön asemaan tässä asiassa. (Ja taas en ole varma osasinko selittää ajatukseni kunnolla...)

[So Hard]

On kyllä kuulkaa melkoinen joukko vanhempiakin joista mietin, että miksi menivät lisääntymään. Ei silti tule mieleen mennä sanomaan heille asiasta, koska peruskohteliaisuus ja tapakasvatus.

[saira]

On kyllä kuulkaa melkoinen joukko vanhempiakin joista mietin, että miksi menivät lisääntymään. Ei silti tule mieleen mennä sanomaan heille asiasta, koska peruskohteliaisuus ja tapakasvatus.

Juup, tätä voi kompata.

[annepa]

Ja löytyy niitäkin, missä yksilö ei välitä lapsista, mutta jos saa oman, ni SE on sit se juttu. Vaikka ei "opikaan" lapsista yleisesti pitämään.

Tässä on kuulemani ja kokemani mukaan perää. En minäkään tykkää kaikista lapsista. Tykkään siskon pojasta. Odotan tapaavani serkkuni lapset tässä piakkoin, saa nähdä tuleeko samanlainen reaktio kuin tuosta lähemmästä sukulaisesta.

Siedän kavereiden lapsia ja olen heille ystävällinen, koska heitä kasvatetaan minun mielestä oikein (=eivät saa tehdä mitä huvittaa ja heihin kiinnitetään huomiota). Tämän lisäksi yksi ainoa taapero on saanut mieleni heltymään luonteellaan. Eikö tämä ole ihan normaalia? Eihän sitä sanota niinkään, että "tykkään aikuisista". Sitä tykätään joistain ihmisistä, ei kaikista ihmisistä. Loppujen kanssa tullaan toimeen.

En muista oliko kyseessä siskoni vai joku muu kaveri, mutta joku on sanonut mulle, että ei tykkää lapsista yleensä, tykkää vain omastaan.

Noin yleensä olen samoilla linjoilla Hämiksen kanssa. En ymmärrä tuommoista vouhkaamista.

Tämä Pertin sanoma " Että oikeasti ehkä saatan (tapauskohtaisesti) arvella ihmisen tekevän virheen tässä. Ja muissakin asioissa." Mitä sitten? Mitä muiden tekemiset sulle kuuluu? Vapaasti saat tietysti olla tuota mieltä, mutta pitääkö sitä naamaan hieroa, jos toinen on OIKEASTI ja perustellusti täysjärkisenä sitä mieltä, että näin nyt teen?

[exPertti]

Täytyy sanoa, et tästä aiheesta tulee aina mieleen ystäväni, joka jaksaa puhua siitä, kuinka lapselliset painostavat häntä, vaikka hän on vapaaehtoisesti lapseton. Ja kuinka lapselliset ystävät postailevat koko ajan kuvia lapsistaan FB:iin seinälleen, eikö niillä nyt muuta elämää ole? Sit jännästi jää huomaamatta kuinka hän itse postaa vähintään yhtä aktiivisesti kuvia lemmikeistään, ja puhuu niistä niinkuin lapsistaan. Tulee vähän sellainen malka silmässä-fiilis... Monella meillä on se joku kaikkea muuta tärkeämpi asia, joka vain tulee esille jokapäiväisessä elämässä ja siitä keskusteltaessa.

Olet koko homman ytimessä. Jokainen ajattelee oman tekemisensä olevan tärkeää ja jokaisen muun pitäisi osata olla kyseenalaistamatta sitä.

[Haemaeraemies]

Täytyy sanoa, et tästä aiheesta tulee aina mieleen ystäväni, joka jaksaa puhua siitä, kuinka lapselliset painostavat häntä, vaikka hän on vapaaehtoisesti lapseton. Ja kuinka lapselliset ystävät postailevat koko ajan kuvia lapsistaan FB:iin seinälleen, eikö niillä nyt muuta elämää ole? Sit jännästi jää huomaamatta kuinka hän itse postaa vähintään yhtä aktiivisesti kuvia lemmikeistään, ja puhuu niistä niinkuin lapsistaan. Tulee vähän sellainen malka silmässä-fiilis... Monella meillä on se joku kaikkea muuta tärkeämpi asia, joka vain tulee esille jokapäiväisessä elämässä ja siitä keskusteltaessa.

Olet koko homman ytimessä. Jokainen ajattelee oman tekemisensä olevan tärkeää ja jokaisen muun pitäisi osata olla kyseenalaistamatta sitä.

Anteeksi mutta paskapuhetta. En koe että kenenkään pitäisi olla kiinnostunut tästä asiasta suuntaan tai toiseen, sen enempää mitä pipon väristä tai kenkien mallista. Sen takia tätä mietinkin, kukaan ei tule toivottavasti päin naamaa kyseenalaistamaan kenenkään lisääntymistä, mutta ei tunnu olevan ongelmaa kyseenalaistaa sitä ettei sitä tee.

[exPertti]

Tämä Pertin sanoma " Että oikeasti ehkä saatan (tapauskohtaisesti) arvella ihmisen tekevän virheen tässä. Ja muissakin asioissa." Mitä sitten? Mitä muiden tekemiset sulle kuuluu? Vapaasti saat tietysti olla tuota mieltä, mutta pitääkö sitä naamaan hieroa, jos toinen on OIKEASTI ja perustellusti täysjärkisenä sitä mieltä, että näin nyt teen?

Sanoinko hierovani sitä jonkun naamaan? Internettiä ei lasketa.