Vagabondo kirjoitti:Ylermi Ylihankala kirjoitti:Tämän tyyppinen oman mielipiteen parempana pitämäinen...
Oma mielipidehän on ehdottomasti paras ja se millä on merkitystä, jos sellaisen jostain makuasiasta sattuu omaamaan. Se minkä verran toisten mielipiteille kannattaa antaa arvoa riippuu pitkälti siitä miten sen mielipiteen perustelee. Esim tässä keississä mun mielipide oli silkkaa mutuilua, eikä oikeastaan minkään arvoinen. En olisi sitä vaivautunut edes kertomaan ellen olisi halunnut yrittää vääntää vitsiä otsikosta. Urpiainen sentään perusteli mielipidettään jotenkin taiteellisen snobbailun näkökulmasta ja sen huomioimisessa olisi joku pointti jos haluaisi snobbailla. Jos ei halua, niin silläkin voi pyyhkiä persettä.
SH ilmaisee yleensä kantansa selvästi, mutta ei se tarkoita, että kanta olisi yhtään sen parempi. Tässäkin ketjussa mennyt pitämään jotain ihmeen putousta katsomisen arvoisena ohjelmana
Ihme tyyppi.
Mulla on vähän vaikeuksia tämän(kin) aiheen kanssa. Kuten koetin jo kirjoittaakin, tavoitan kyllä tämän Yllen päivittelemän ilmiön: on kovin latistavaa, kun välittömästi mielipiteen ilmaisun jälkeen nälvijät - siis esim. minä ja SH - törmäävät paikalle arvostelemaan mielipidettä, sen lausujaa ja ennen muuta sössöttämään siitä, mitä mielipide kertoo lausujastaan. Tällainen ilmapiiri ei juuri rohkaise avoimeen ja vilkkaaseen keskusteluun. Vähän pehmentääkseni tätä törmäystä koetin nytkin, ilmeisen epäonnistuneesti, esittää arvosteluni valossa, joka korostaa nimenomaan minun, ja siinä sivussa SH:n, snobbailevan kritiikin naurettavuutta ja kapeaa lähtökohtaa. Lisäksi perustelun esittäminen toimii juuri kuten Vagabondo tuossa yllä esittääkin: jos dissaukseni taustalla oleva perustelu ei kuulosta relevantilta, ei dissaus itsessäänkään tietenkään ole relevantti. Jos tas perustelua ei esitetä lainkaan, dissaus on pelkkää kärpäsen surinaa.
Sen sijaan, ja yhä Vagabondoa kompaten, mun on tavattoman vaikea sama(i)stua tähän Yllen yltiösosiaalidemokraattiseen paatokseen, jonka mukaan kenenkään ei tule oma mielipidettään pitää muiden mielipiteitä parempana. Minusta tämä on absurdia: jos mielipiteeni on arvioni mukaan yhtä hyvä (yhtä hyvin perusteltu, yhtä uskottava, yhtä totuudenmukainen) kuin kilpaileva mielipide, pidättäydyn mielipiteen muodostamisesta, koska en kilpailevien kantojen välillä paremmuuseroa voi tehdä. Jos kilpaileva mielipide on arvioni mukaan parempi, vaihdan kilpailevaan mielipiteeseen. Jos oma mielipteeni vaikuttaa minusta siltä, että haluan pitää siitä kiinni, on tämä yhtenevää sen kanssa, että mielipiteeni on arvioni mukaan parempi kuin kilpailevat mielipiteet. Olisi hullua ajatella, että tilanteessa, jossa keskenään ristiriitaisten milipteiden välillä ei voi tehdä paremmuuseroa, pitäisi kuitenkin kiinni jostain näistä mielipiteistä omana mielipiteenään. Tämä tarkoittaisi, että mielipiteeni ovat minulle irrationaalisesti annettuja, eivät kognitiivisesti autonomisen ja vastuullisen aikuisen mielipiteitä.
Tämä perustavanlaatuionen ero Yllen ajattelumalliin vetää ehkä sitten keskustelutemperamenttejamme vähän eri suuntiin: kun huomaan Kitinässä esitetyn mielipiteen, joka on ristiriidassa omani kanssa, arvioin esitetyn mielipiteen perusteiden hyväksyttävyyttä ja sitä kautta sitä, onko esitetty mielipide parempi kuin omani. Jos esitetty mielipide on arvioni mukaan parempi, vaihdan mielipidettäni usein kaikessa hiljaisuudessa. Jos taas esitetty mielipide on mielestäni ilmeisen absurdi tai täysin perusteeton, sivuutan sen mielenkiinnottomana (usein taas kaikessa hiljaisuudessa). Jos taas esitetty mielipide on minusta varteenotettavan hyvin perusteltu ja sikäli arvioni mukaan aito haastaja omalle mielipiteelleni, saatan reagoida tuomalla esiin oman, kilpailevan mileipiteeni ja eksplikoimalla mahdollisimman suurella voimalla ja laajuudella ne perustelut, joiden nojalla omaa mielipidettäni on nähdäkseni kuitenkin pidettävänä kilpailevaa kantaa parempana. Yllen näkökulmasta tämä saattaa näyttää latistukselta, hyökkäykseltä, aggressiolta, elitismiltä tai ties miltä, kun taas minun näkökulmastani se on mitä suurinta huomaavaisuutta keskustelukumppania kohtaan: tarjoan kilpailevan mielipiteen mahdollisimman vahvoilla perusteilla, jolloin keskustelukumpppani voi kumota perusteluni (jolloin hylkään oman mielipteeni), tarjota paremmat perustelut omalle kannalleen (jolloin omaksun sen kannan) tai korjata omaa kantaansa vastaamaan minun paremmin perusteltua kantaani. Missään näistä lopputuloksissa ei ole voittajaa ja häviäjää, vaan kaikki ovat aitoja win-win-tilanteita: osallistujien uskomusjärjestelmät ovat ottaneet taas yhden askeleen rationaalisempaan suuntaan.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."