Taas tuotti suunnatonta iloa lukea todella hauskoja ja ennekaikkea nasevia postauksianne palstalleni. Kiitos niistä ihan kaikille.
Tuotti tällaiselle jo vanhenevalle lehti- tai sanomakeisarille todella oivia ilon ja naurun hetkiä. Teissä on todella hyviä oivaltavia kirjoit-
tajia ja ennenkaikkea hoksaavuutta ja terävyyttä teissä on. Tämä sanottuna muuten ilman minkäänlaista vitsiä, joka muuten ehkä täyttää
minunkin kirjoituksiani.
Minä, joka olen kirjoittanut "koko ikäni" ja rakastan sitä, huomaan että Kitinässä olo tuottaa ikäänkuin hedelmää ja antaa inspiraatiota.
Olen kirjoittajana ja ajattelijana joutunut kohtaamaan monia tylsyyksiä. Varsinkin kouluaikanani ei hyviä kirjoittajia juurikaan ollut koulupiirissäni ja jouduinkin harrastuksessani olemaan varsin yksin.
HYVÄT KITINÄLÄISET! Täällä on jokatapauksessa suhteellisesti enemmä hyvää aivovoimaa ja kirjoitusvoimaa ja ilmaisuvoimaa kuin yleensä keskimäärin. Valtavasti enemmän.
On tietenkin sallittua ja jopa "pakollista", että Kitinässäkin on vaatimatonta kirjoitus- ja ajatteluvoimaa. Olenhan usein puhunut perässähiihtäjistä ja laumasieluista yms.
Erityistä äskeiseen virkkeeseenkin nähden on, että Kitinässä selkeästi suurin osa hyvistä laajemmin asioita tajuavista tai ainakin niistä osaavista kirjoittajista on minun sukupuoltani! Se ei koulumaailmassa ainakaan ollut nähty!
Miehien kirjoituksiiin toki uppoo enemmän ns. "liioittelua" tai särmikkyyttä, jopa sitä vakivallan asennetta. Mutta ei se itse luomisvoimaa ja vaikuttavuutta estä.
Itse en pidä pinnallisista itseään julkituovista (rivien välissä vähintään ja varsin useasti) kirjoittajista, jotka ovat lisäksi hyvin arkoja ja tottelevat muita. Näitä on eniten naisissa.
MUTTA onneksi vain vähemmistö!
Minuahan on alati katsottu edustavan narsistia. Olen nyt KAI saanut ymmärretyksi, että satiirinen kirjoitukseni on nimenomaa piilonarsistisuutta vastaan!
Näihin sanoihin ja tunnelmiin päätän tämän päivän epistolani!!
Ja vaikka tiedän, että nykypäivänä minun olisi kakattava puhtaisiin housuihini, en sitä tee. Voisiko joku teistä laittaa tähän taas jotain trendikästä. Minun toimitusjohtajana PITÄÄ OLLA maltillinen ja olen niin vanhanaikainen, että menen vessaan enkä puhuisi ikinä omasta kakastani. Ei sellaista varmaan olekaan hehheh. olen minä myös ujo! Tiesittekö!
Monin teistä monista pitävin terveisin

Toivoo
palstan pitkäikäinen ja vakaa ja turvallinen toimitusjohtaja, herra
STADINARSKA