Shrink

[annepa]

Olen itkenyt joka päivä jo monta päivää putkeen, onneksi en kuitenkaan koko päiviä tai tuntikausia. Pahasti tulee mieleen aika 10v sitten. Miten tästä pääsee pois?

[exsu]

Voi Annepa. :/

[annepa]

Pystyn kuitenkin toimimaan ihan hyvin. Olen tehny kouluhommia monta tuntia, siivonnut hiukan ja tehny ruokaa. Illan päälle voisi vielä ulkoilla.

[prosessi]

Olen itkenyt joka päivä jo monta päivää putkeen, onneksi en kuitenkaan koko päiviä tai tuntikausia. Pahasti tulee mieleen aika 10v sitten. Miten tästä pääsee pois?

Käytännössä kai parhaiten tekemällä päätöksiä ja pitäytymällä niissä. Ennen päätöksiä on ainakin minulla ollut paljon vaikeampaa. Tietenkin jos päätösten määräaika on vielä kovin kaukana, kannattaa ehkä yrittää pakottautua järjestämään omaan/molempien elämään vielä jotain kivaa. Ei siitä oikein haittaakaan voi olla, jos siis päätöstä parisuhteen loppumisesta ei vielä ole tehty.

[annepa]

Olen itkenyt joka päivä jo monta päivää putkeen, onneksi en kuitenkaan koko päiviä tai tuntikausia. Pahasti tulee mieleen aika 10v sitten. Miten tästä pääsee pois?

Käytännössä kai parhaiten tekemällä päätöksiä ja pitäytymällä niissä. Ennen päätöksiä on ainakin minulla ollut paljon vaikeampaa. Tietenkin jos päätösten määräaika on vielä kovin kaukana, kannattaa ehkä yrittää pakottautua järjestämään omaan/molempien elämään vielä jotain kivaa. Ei siitä oikein haittaakaan voi olla, jos siis päätöstä parisuhteen loppumisesta ei vielä ole tehty.

Hehheh, hyvä neuvo. En ookaan ennen kuullu että masennuksesta pääsee päättämällä pois. En kyllä usko että vielä ollaan siinä tilassa, mutta siihen siis viittasin tuolla ajalla 10v sitten.

Jos taas meinasit tuota parisuhdehommaa ja siihen liittyen päätöksiä, niin niitähän on jo tehty. Esim. että katsotaan neuvonnan ja oman kehittymisen kanssa 3kk ja päätetään vasta sitten jatkosta. Horjun kuitenkin koko ajan tämän päätöksen kanssa ja päivittäin mulle tulee mieleen että en jaksa tätä. Tämä paska olo ei kuitenkaan liity ainoastaan parisuhdehommeleihin, vaan myös muihin asioihin. En kyllä pysty päättämään esim. että "enää en sure poismenneitä ystäviä" saati pitäytymään siinä päätöksessä. Suru on normaalia, mutta kun siihen lisätään päälle kaikki nämä eri asiat yhdessä, on olo tosi huono.

Mutta oikeassa olet, mullakin on ollut usein paskempi olo ennen päätöstä kuin päätöksen jälkeen, vaikka se päätös ei oiskaan sitä mitä oikeasti haluaisi. Vähän sama kuin ihmisillä yt-neukoissa, ne haluaa tietää mitä tapahtuu, vaikka se tapahtuva asia olisikin inhottava. Ennen kuin tietää, olo on tuskaisempi kuin sitten kun tietää sen paskan asian (usein irtisanomisen).

Kivan järjestäminen nyt ainakin yhdessä on kaukainen ajatus. Toinen mököttää konehuoneessa. Itselleni kyllä järjestän jotain kivaa viimeistään ensi viikonloppuna; meillä on peijaiset. Ja meen koiran luo perjantaina. Suklaakin kyllä voisi nyt olla kiva asia.... Ruoka ei maistu, piti väkisin syödä, mutta suklaa voisi olla pop.

[prosessi]

Hehheh, hyvä neuvo. En ookaan ennen kuullu että masennuksesta pääsee päättämällä pois. En kyllä usko että vielä ollaan siinä tilassa, mutta siihen siis viittasin tuolla ajalla 10v sitten.

En tarkoittanut masennusta, sillä kuten et itsekään usko, että vielä ollaan siinä tilassa, en usko minäkään. Sinä jaksat vielä miettiä omia asioitasi ja jopa keskustella niistä muiden kanssa, vaikka varmasti olet ylikuormittunut. Jos pitäisin tilannettasi jotenkin vähäteltävänä, en olisi viime aikoina keskittynyt kitinässä suurelta osin juuri sen käsittelyyn.

Jos taas meinasit tuota parisuhdehommaa ja siihen liittyen päätöksiä, niin niitähän on jo tehty. Esim. että katsotaan neuvonnan ja oman kehittymisen kanssa 3kk ja päätetään vasta sitten jatkosta. Horjun kuitenkin koko ajan tämän päätöksen kanssa ja päivittäin mulle tulee mieleen että en jaksa tätä. Tämä paska olo ei kuitenkaan liity ainoastaan parisuhdehommeleihin, vaan myös muihin asioihin. En kyllä pysty päättämään esim. että "enää en sure poismenneitä ystäviä" saati pitäytymään siinä päätöksessä. Suru on normaalia, mutta kun siihen lisätään päälle kaikki nämä eri asiat yhdessä, on olo tosi huono.

Ei surua tietenkään kannatakaan estää, mutta kyllä sitä voi säännöstellä. Ei sille tarvitse antaa täyttä valtaa koko olemisesta ja elämisestä. Olen omistanut niin monta eläintä, joista tänä päivänä suurin osa on kuollut vanhuuteen tai parantumattomiin sairauksiin, että jossain vaiheessa oli pakko opetella sellainen mielenhallinta, että yksinkertaisesti väkisin siirsi ajatukset muualle, jos ne pyrkivät liiaksi keskittymään eläimen kuolemaan. Variksen kuolema oli tapahtuma, joka sai minut pahemmin pois tolaltani kuin suurin osa kuolleista sukulaisistani (ei tietenkään koske oikeasti läheisiä sukulaisia tai ystäviä). Se itkettää vieläkin, jos päästän ajatukseni harhailemaan sinne.

[Kiukkutipu]

^^Onneks suklaavalikoima kaupoissa on tähän aikaan vuodesta aika hyvä.

En mä muuta osaa asiaan sanoa :/

[annepa]

Hehheh, hyvä neuvo. En ookaan ennen kuullu että masennuksesta pääsee päättämällä pois. En kyllä usko että vielä ollaan siinä tilassa, mutta siihen siis viittasin tuolla ajalla 10v sitten.

En tarkoittanut masennusta, sillä kuten et itsekään usko, että vielä ollaan siinä tilassa, en usko minäkään. Sinä jaksat vielä miettiä omia asioitasi ja jopa keskustella niistä muiden kanssa, vaikka varmasti olet ylikuormittunut.

Jaksoin minä viimeksikin miettiä omia asioitani ja keskustella niistä muiden kanssa. Diagnoosina oli keskivaikea masennus. Pelkään sitä ihan hitosti. Mutta siis se, että jaksaa keskustella ja miettiä, ei takaa mitään.

En kyllä pysty päättämään esim. että "enää en sure poismenneitä ystäviä" saati pitäytymään siinä päätöksessä. Suru on normaalia, mutta kun siihen lisätään päälle kaikki nämä eri asiat yhdessä, on olo tosi huono.

Ei surua tietenkään kannatakaan estää, mutta kyllä sitä voi säännöstellä. Ei sille tarvitse antaa täyttä valtaa koko olemisesta ja elämisestä.

Olen samaa mieltä. Surulle yks osa, toinen osa parisuhdepaskalle, kolmas.... No, käsität kai. No on mulla hyviäkin asioita elämässä ja koitan ajatella kans niitä. Esim. eilen oli kaveripikkujoulut ja nauroin ekaan kertaan pitkään aikaan tosi makeasti. Ja söin suklaata

[KKK]

Oliko se nyt fiona joka sanoi, että nelikymppiset sedät, jotka eivät ymmärrä vanheta arvokkaasti ovat iljettäviä peterpaneja tmv.

En ole käyttänyt sanaa iljettävä tms. tässä kontekstissa.

Hyvä pelastus. Muuten olisit joutunut Sedän Ignore-listalle

Pitkästä aikaa eilen tuli "semmoinen vanhan hyvän ajan kilari". Ei mitään erityistä, lapset osaavat pinnan kiristämisen jalon taidon. Ensimmäistä kertaa tajusin eron itse "vanha minä" vs. "uusi minä". Jum*lauta. Ihan suhteeton, waaaaay-out-of-proportion -reaktio suhteessa syyhyn. Ei ihme, että muija ei minusta tuommoisena pidä ja lapsetkin pelkäävät. Jatkan anger managementin treenaamista.



(kuvannollinen havaintoesimerkki, ei kirjaimellinen)

[Fiona]

Hyvä pelastus. Muuten olisit joutunut Sedän Ignore-listalle

Mikäs mies sinä olet? Setämies!

[annepa]

Se hirvittävä viimeviikkoinen ahdistus on laantunut, nyt on vaan turta, tyly, tylsä ja... odottava olo. Tässä tilassa kun yrittää opiskella, niin se jo onnistuu (viime viikolla siitä ei tullu mitään), mut ei se kyllä tehokasta ole. Eilen sain jonku 1½ aikaiseksi kirjoittaa lähteistä, mutta en osannut liittää niitä olemassaolevaan tekstiin, joten kirjoitin sitten vaan muistiin. Liittämisen voi tehdä myöhemmin. Mut siis joku muistin osa on rikki, kun tommonen ei onnistu.

[NuoriDaavid]

Hyvä pelastus. Muuten olisit joutunut Sedän Ignore-listalle

Mikäs mies sinä olet? Setämies!

[NuoriDaavid]

Se hirvittävä viimeviikkoinen ahdistus on laantunut, nyt on vaan turta, tyly, tylsä ja... odottava olo..

Kuulostaa vahvasti siltä, että kohta luentosalin ovesta astuu sisään tumma komea muukalainen.

[annepa]

Se hirvittävä viimeviikkoinen ahdistus on laantunut, nyt on vaan turta, tyly, tylsä ja... odottava olo..

Kuulostaa vahvasti siltä, että kohta luentosalin ovesta astuu sisään tumma komea muukalainen.

Onhan noita astunu jo luentosalin (eli luokan) ovesta sisään useita, mut nyt ne ei oo enää muukalaisia. Ja vaikka ois kuinka komea niin tuskin ne tässä tilassa muutenkaan hetkauttaa. Mutta oishan siitä silmäniloa

[KKK]

Heräsin aamuviideltä. Töihin oli pakko lähteä jo ennen seiskaa, kun tuntui että henki loppuu just nyt. En vaan kestänyt olla kotona hetkeäkään pisempään. Lähes täysin sietämätön olo.

Työvuoron alkua ja ketoapinan puraisua odotellessa. Minkähän tekosyyn sitä illaksi keksis, ettei himaan tarttis mennä? Ikään kuin se kiertämällä tai väistelemällä paranisi

* Type-O-Negative: "I Dont Wanna Be Me" *

[annepa]

^Hyvä että voit paeta ahdistusta edes jonnekin, mulla se kulkee mukana. En kyllä tiedä kumpi on parempi, tässä sen kans on pakko elää ja sitä käsitellä. Jos sinä vaan pakenet, etkä yhtään käsittele, niin ei se siitä kyllä muuksi muutu.

[KKK]

^ Kyllä mä sen tiedän, ettei tätä juoksemalla karkuun pääse. Eikä edes motskarilla.

Osa tästä on ihan selkeästi parisuhdehuttua - eikä tästä valmista tule niin kauan kuin kauhan varressa olen minä yksin.

Jos tää nyt ihan paskimman mahdollisen skenaarion kautta menee, niin onneksi tiedän että kaverin yläkerrassa on pari huonetta vapaana ja mulle alustavasti varattuna.

Tän pisemmälle ei kestä just nyt pahinta vaihtoehtoa ajatella.

[annepa]

^Ymmärrän. Meillä se meni siihen asti että sanoin ääneen hellulle että minä en ala yksin tätä hommaa kehittään, joko nyt jätkä ryhdistäydyt tai saat ryhdistäytyä yksin. Meni perille. Ei se silti tilannetta pelastanut, mullahan on vaan olo pahentunut kuukauden sisään. Ei ole hääviä. Ehkä tässä kuitenkin ns mennään pohjan kautta, eli ensin pahenee (paljon) ja sitten paranee. Pakko uskoa tähän, olon on pakko parantua jossain vaiheessa.

Mullakin on backup plan, ei tarvi olla taivasalla, jos tulee lähtö.

Tarkotin, että hyvä että pääset edes hetkeksi pakoon ahdistusta. Toki siihen pitää sitten palata, mutta esim. mua auttais kyllä nyt ihan hitosti jos tuo rinnan päällä oleva musta möykky häviäis vaikkapa tunniksi.

Mulla oli jo ties kuinka mones yö vajailla unilla. En pääse nukkuun illalla mut kuitenkin herään aamulla suht ajoissa. Nukkumiseen käytetty aika siis jää liian lyhyeksi. Lisäksi nukkuminen on muuttunut mustaksi, eli en muista näkemiäni unia. Se on yleensä ollut aika hälyttävä oire.

[Ylermi Ylihankala]

Tsemii KKK:lle!

[KKK]

^ On sanottu. Mooo-onta kertaa. En jaksa/halua revittelemään kaikkea auki, mutta tässä on edessä aika fundamental läjä setvittävää, pitkältä, pitkältä ajalta. Senkin tiedän, että joudun vielä kysymään itseltäni aika isoja kysymyksiä.

Mutta eipä tämä elämä näinkään voi jatkua.

Lasten puolesta tuntuu kyllä jo valmiiksi pahalta, vaikkei tämä pahimman kautta menisikään. Joutuvat joka tapauksessa viattomina keskelle sellaista, mitä eivät ole aiheuttaneet eivätkä voi ymmärtää.

[annepa]

Oon tosi pahoillani ja vielä enemmän jos oot yksin tossa tilanteessa.

[KKK]

No en "yksin" per se. Ei toisellakaan osapuolella ole mitään ruusuisia illusioita siitä mikä tilanne on. Meinaa vaan usko loppua, kun sen reilu kk takaperin tapahtuneen tärskyn jälkeen sitä on kysynyt että "minkä kaiken pitäisi muuttua". Vastauksen saatuani olen parhaani mukaan pyrkinyt näitä toteuttamaan. Samaan aikaan toinen vastapuoli jumittaa minun näkökulmastani niissä vanhoissa asemissa. Minä olen myös ääneen sanonut, mikä vastapuolessa vituttaa. Tiedän että sanomiseni on kuultu, mutten pysty parhaalla tahdollakaan näkemään, että niillä jotain vaikutustakin olisi ollut.

Sota-aiheesta allegoriaa käyttääkseni: meikäläinen nousi juoksuhaudasta ei-kenenkään maalle heiluttelemaan valkoista neuvottelulippua. Vastapuolen juoksuhaudoista ei edelleenkään näy muuta kuin tarkka-ampujien kiikaritähtäimiä. Rupee olemaan vähän suojaton olo tässä seisoskella...

[exsu]

Tsemppiä KKK:lle! Voi olla, että tuollaisessa kriisitilanteessa, jossa molemmat perheen aikuiset on joutuneet kokeilemaan jaksamisensa äärirajoja, ei välttämättä kannata alkaa tekemään mitään valtaisia koko perheen tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja, vaan keskittyä aluksi arjen tasaamiseen ja palauttelemiseen päivä ja hetki kerrallaan.

En tietenkään tiedä mikä tämä vaimon case tässä on, mutta itse toimin usein niin, että jaksan tukea toista akuutin kriisin aikana hyvinkin pitkään ja kärsivällisesti, mutta heti kun tilanne tasoittuu, niin tulee itselle sellainen tyhjän takin fiilis ja ihan täydellinen tunteettomuus. Tavallaan se kaikki energia on jo käytetty sen pahimman yli pääsemiseksi, ja sitten kun toisella alkaisikin olemaan voimaantuneempi fiilis, niin itse ei voi osallistua siihen millään tavoin, vaan ennemminkin etääntyy. Vaatii aikaa päästä yhtä aikaa samalle viivalle, ja vasta siinä voi arvioida mihin suuntaan ollaan menossa.

[annepa]

Niin, eli yksin. Tympeää.

No exsu ehtikin ilmineerata mistä se voi johtua. Enpä olekaan tullut ajatelleeksi. Kiitti!

[KKK]

jaksamisensa äärirajoja

Tästä juuri kyse.

Järjellähän asian ymmärtää juuri näin olevan, että nyt pitäisi jaksaa olla kärsivällinen, mutta kun ei vaan pysty. Ei edes pilleripurkin avulla.

Mietin sitäkin, pitäiskö muuttaa vähäksi aikaa pois kotoa selvittelemään asioita... mutta se että koko arki kaatuis jäljellejäävän niskaan ei kyllä auta mitenkään koko vyyhden selviämistä.