Suvinen kirjoitti:Mutta tässä tapauksessa kyllä katsoisin, että alkuperäisen kuvan postaaja voisi olettaa sekä ymmärtävän vitsin että kestävän tuon vittuilun. Olin vähän yllättynyt että niin ei käynytkään. Ei kai nyt kukaan oleta, että HJ tosissaan kehoittaa Manaajaa tappamaan itsensä, sen enempää kuin kukaan (paitsi Arska) uskoo Manaajan kehoittavan Arskaa (elävää kirjoittajaa nickin takana) tappamaan itseään. Vähän nyt suhteellisuudentajua näihin.
Häh? Ei sillä, etten keksi juuri vastenmielisempää persoonaa kuin HJ ole mitään tekemistä sen kanssa etten jotenkin olisi kestänyt ko. jutun postaamista. Eihän tuossa postauksessa nyt ollut mitään "epäreilua", vaikka se kertoisikin jotain HJ:n pettämättömästä pelisilmästä ja tilannetajusta. Jos mä sen kuulan kallooni joskus meen laittamaan, niin en takuulla tee sitä HJ:n internetiin suoltamien postauksien vuoksi.
Voisin toki sanoa että itse en vastaavassa tilanteessa olisi moista postannut, mutta se olisi täysin turhaa, koska miten tahansa asian muotoilisi niin se tulkittaisiin subjektiivisena säälinkerjuuna ja kaksinaismoralismina. Mutta ei se postaaminen nyt kuitenkaan tuossa kohtaa muutenkaan vaadi kuin korkeintaan tiedottomuutta masennusasioista. Vaikea masennushan kun on perinteisesti tauti josta päästään yli ottamalla itseään niskasta kiinni.
prosessi kirjoitti:En minä ainakaan Manaajaa ollut varjelemassa, vaan paheksuin sitä, että Ninnin muistoketjua käytetään kuittailuun. Toki tajusin senkin, että Manaaja mitä ilmeisimmin mainitsi omasta tilanteestaan juuri Ninnin ketjussa, jotta kukaan ei olisi kehdannut kuittailla hänelle, eli tavallaan käytti Ninnin kuolemaa kilpenä kuittailijoiden suuntaan. Ei kovin nättiä käytöstä sekään
No en kyllä missään nimessä ollut käyttämässä kilpenä yhtään mitään, vaan uppoutuneena jo ihan muihin ajatuksiin ja pidemmälle edenneeseen keskusteluun. Mielestäni mainitsin asiasta sen verran tunnelatautumattomasti ja lyhyesti muutenkin, että on vähän vaikea ymmärtää näitä säälinkerjuusyytöksiä siitäkin huolimatta että tajusin kyllä tehneeni virheen heti sen jälkeen kun ko. kommentin postasin.
Hans Jörgen kirjoitti:^Tottakai mä ymmärsin kontekstieron, ja jos olisin uskonut Manaajan oikeasti olevan aikeissa laittaa kuulan kalloonsa, en tietenkään olisi postannut tuota.
Öö? Mistäs sä tuon tiedät? Ehkä sä tunnet Manalan mua paremmin, mutta kyllä mulle on syntynyt vaikutelma, että Manis ihan oikeasti välillä katselee katosta kohtaa, johon köyden saisi kiinnitettyä.
Kuten Kottis myös sanoi, otat aika kovan riskin siinä, että Manala saattaa tappaa itsensä. Uskoakseni se olisi sulle aika paha rasti tuon jälkeen. Tai mistäs minä tiedän.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
NuoriDaavid kirjoitti:
Kuten Kottis myös sanoi, otat aika kovan riskin siinä, että Manala saattaa tappaa itsensä. Uskoakseni se olisi sulle aika paha rasti tuon jälkeen. Tai mistäs minä tiedän.
Kuten mainittua, jos itse postaamansa kuvan näkeminen saa tarttumaan revolveriin, niin sormea vain liipaisimelle minun puolestani. Ei olisi paha rasti, katsoisin, että tapaus olisi menetetty joka tapauksessa. Sun täytyy nyt kyetä erottamaan kaksi asiaa toisistaan: 1)kehoitus tappaaa itsensä ja 2)(kaverin itsensä postaama) kuva, jossa tyyppi ampuu itsensä. Jopa Manaaja pystyi siihen.
Melnais kirjoitti:Erittäin surullista ettei Ninnin elämässä ollut ihmistä joka tarpeeksi läheltä olisi hänen hätänsä nähnyt ja pystynyt auttamaan.
Ei kaikki apu aina riitä riippumatta siitä miten läheltä se tulee. Tarpeeksi huonossa jamassa kun ollaan niin mikään apu ei enää riitä, ja säikähdyksekseni huomasin juuri pohtineeni alanko itsekin olla niillä nurkilla.
BDI-testistä tuli viime viikolla 45, vähän ahistaa.
En ole ammattilainen eikä mulla ole mitään käsitystä, mikä homma tilanteeseesi on johtanut. Sen voin sanoa yhden hyvin läheltä koetun tapauksen kokemuksella, että tila ei ole mitä todennäköisimmin pysyvää ja siksi ei kannata tehdä mitään peruuttamatonta. Mikään puhe ei silloin tehonnut, mutta yritin olla niin lähellä kuin pystyin. Pari yötä nukuin hänen rapun ovensa (sisäpuolella) edessä, ettei saisi ovea auki ja hyppäisi junan alle, kun aiempi itsariyritys oli epäonnistunut.
1,5 vuotta myöhemmin samalla henkilöllä kaikki on paremmin kuin hyvin ja on varsin onnellinen elämäänsä. Älä hyvä mies tee mitään ratkaisematonta. Olen satavarma, että tulee parempia aikoja.
Juttuni varmasti kuulostaa turhalle, naiiville ja paskalle, mutta tuo henkilö muistuttaa sinua ainakin nettikirjoituksiesi pohjalta todella paljon.
masa kirjoitti:Eli Manaaja aloitti ketjun ja mylwin, ann ja elco aloittivat kilvanvittuilun ketjun avaajalle. Se on minusta hölmöä.
Muistele paremmin, muistitieteiden ylikalifi.
Itse viikonpäiväketjua en löytänyt, mutta taisi olla toisessa postauksessani kyseiseen ketjuun jossa totesin ettei eDraamaani ollut kohdistettu ketjun avaajaan.
Kävin katsomassa Mylwinin kuvaa, ja näyttää kyllä just siltä ettei sillä ole yhtään ystävää.
- Ann 2005
Mylwin kirjoitti:
Itse viikonpäiväketjua en löytänyt, .
Mä löysin, mutta en jaksa linkittää sitä sontaa tähän. Sen sijaan tämä pisti ketjussa silmään:
ninnithequeen kirjoitti:
Mä olen yksin totaalisen paskamiehen pojan kanssa, ja "kaksin" tyttären hyvän isän kanssa, vaikka kärhämää onkin toki.
Useita kertoja tehnyt mieli loikata parvekkeelta ja kuolla, mutta katsahdus lapsiin riittää. Ei. Ei näin. Vaikka tässä murhetta riittää muutenkin. Ei ei ja ei. Lapsiani en hylkää.
Kaksi serkuistani jäivät pieninä ilman äitiään (kuoli kolmikymppisenä) ja jäivät isälleen. Nuorempi heistä löysi vuosia myöhemmin isänsä hirttäytyneenä kotoota koulusta tullessaan.
Mulla ei ole ollut asiaa tähän ketjuun aiemmin. En tiedä miksi.
Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tuntuisi miltään.
Vaikka en ihan viime kuukausina liiemmin tekemisissä ollutkaan, jäi paljon muistoja.
Aika on huuhtova tän hetken kartalta, kun jalanjäljet rantahiekasta.
Päästänkö sanan sen pohjalta sydämmen? Heitänkö hukkaan hetken todellisen?
Sun silmät on kuin sininen yö joka viittaansa mut kietoo kokonaan..
Ota mut vastaan tänä yönä turvaan huomiselta.
-Inka-
Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.
-muumimamma