Mammailu 2.0

[Melnais]

Tytöllä on nyt reilun viikon ollut kutisevaa ihottumaa jaloissa ja käsissä, vähän ääni paineessa mutta ei muita infektio-oireita. Kutina on vain pahentunut ja yöt on nyt olleet niin rikkonaisia, että sisällä kuplii koko ajan sellainen hysteerinen kimeä nauru jota ei saisi lakkaamaan jos sen aloittaisi. Ihan jees vielä, vauva-aikoina oma tunne oli itku jota ei saanut lakkaamaan. Kuitenkin kohta lääkäriin kysymään olisko jotain vähän tainnuttavampaa lääkettä kuin Zyrtec-tipat, Panadol ja vesirokkovaahto.

[Melnais]

Enterorokko niin kuin epäiltiinkin. Vähäoireinen muuten mutta voi jeesus tuo KUTINA! Puolitoista viikkoa nyt pahoja yöheräilyjä, alan olla epäkunnossa. Toki säälin kovasti toista pikkuista kutiavaa lasta, joka vain yrittää pyytää apua mutta kun tilanteeseen lisätään uhma ja kaarella karjumiset keskellä yötä useaan otteeseen, aletaan taas olla tilanteessa jossa kohta ykkösprioriteetti on vain ja ainoastaan oma uni. Ei saisi rasvata eikä antaa lääkettä mutta kutina tulisi lopettaa, äiti ei saisi antaa maitopulloa vaan isän pitäisi nousta se antamaan, ylipäätään mistään tahdosta ei saisi kysyä vaan se pitäisi aistia ja toimia sen mukaan jo ennen kuin muksu ehtii vaatia. Yleensä olen näissä jämäkkä mutta nyt uhkaa oma tahto murtua joko passaamiseen tai samanlaiseen huutoon kuin lapsella. Kahvia nyt kun prinsessa Ruusunen nauttii päiväuniaan jotta jaksaa raivota yöt.

[exPertti]

^ yleensä ne ihmiset, jotka välittävät saavat asioita aikaan. Ja sitähän tuo on, yritys kehittyä ihmisenä ja vanhempana.

Ei kasvatus aina nappiin mene ja vaikka kuinka koetat niin akuutissa kriisissä ihminen poimii jotakin opittua (esim nuoruudestaan ja vanhemmiltaan) selkärangastaan ajattelematta.

Itselläkin on ollut vaikeuksia ylivilkkaissa hetkissä, mutta ainakin täällä pahin riehunta johtuu yleensä väsymyksestä tai nälästä yms.

Eiköhän yrityksesi lopulta vuosien jälkeen palkita.

[NuoriDaavid]

kertomuksen puskutraktorin eläkkeelle pääsystä.

awww

Kuulostaa tosi hyvältä tarinan aiheelta!

Mä kerroin aina itse keksimääni tarinaa, jossa pelastin kissanpennun puusta

[masa]

Itkuja.

Miten paljon sä puhut tytölle tapahtuvista asioista?

Me ollaan alausta lähtien otettu tavaksi kertoa kaikki tapahtuvat asiat etukäteen ihan neuvolakäynneistä epilepsiatutkimuksiin ja itsenäiseen nukahtamiseen saakka. Ollaan huomattu että ne perkeleet ymmärtää jo puheen vaikka ei ensimmäistä sanaakaan tule vielä suusta ulos.

Pojan kanssa nukkuminen, vaipoista irtaantuminen ja pytylle kakkiminen on mennyt todella jouhevasti, kun ollaan valmisteltu kaikkiin "merkkitapauksiin" etukäteen niistä puhumalla. Eli jos on vaikka silmäpolille aika perjantaina, aletaan puhumaan siitä maanantaina ja kerrotaan mitä siellä tapahtuu ja miten vaaratonta se on. Muutama kerta ollaan käyty silmätutkimuksissa ja ne ovat olleet todella rankkoja juttuja pienelle, kun laitetaan mömmöjä silmiin. Kaikista keikoista ollaan selvitty lähes täydellisesti ilman itkua kun jannu on osannut jo odottaa tapahtumaa ajoissa ja tietää että homman jälkeen saa jätskin.

Myös yksin nukkumaan meno on ollut helppo juttu, kun ollaan höpötety viikko etukäteen, että lauantaina jäät sitten yksin nukkumaan kun olet jo niin iso poika. Tai siis viedäänhän se samalla ikiruutiinilla nukkumaan. Hammaspesu, iltasatu ja muutama minuutti vieressä. Mutta kertaakaan ei ole itkuja tullut eikä suurta draamaa ole tarvittu.

[exPertti]

Eiköhän yrityksesi lopulta vuosien jälkeen palkita.

No joo. Sehän se vasta pelottavaa onkin, että "kasvatuksen" tulokset näkyvät vasta vuosien päästä. Paha siinä enää sitten on lähteä korjailemaan, jos on alusta asti mennyt vituralleen.

Ehkä neuvolatätin opastus jotain auttoi, koskapa tänään sain tytön nukkumaan ilman huutoa ekaa kertaa kahteen viikkoon. Vaati tosin kipeät polvet ja kokonaisen runokirjan lukemisen sekä päästä temmatun kertomuksen puskutraktorin eläkkeelle pääsystä, ennen kuin sain luvan poistua sängyn viereltä. Viisi minuuttia ja tyttö oli unessa.

Kyllä varmasti meissä jokaisessa näkyvät meidän kasvatuksemme tulokset ainakin jonkin verran. Tuskin nyt ihan vituralleen asioita saa menemään jos on kiinnostusta tehdä parhaansa.

Siis itkeekö hän vai huutoa? Kaverinkaipuuta? Itse teen pienemmälle vielä "tassuhoitoa" jos ei rauhoitu. Minulla on periaate, että lapseni eivät itke yksin. Isommalla oli vaihe, jossa hänet sänkyyn peiteltyään löysi hänet jostakin aulasta tai muualta haahuilemasta tai tahallaan naamaa näyttämästä olohuoneeseen "katsokaa olen hereillä" ja kipaisu sänkyyn. Sen kitkeminen vaati kuukausien työn lopulta, mutta sitkeys palkittiin ja ei tarvinnut itkettää häntä yksin.

[Vesper]

Ja kaikesta kasvatuksesta huolimatta lapsista tulee mitä tulee. Meistäkin kolmesta sisaruksesta kaikista täysn erilaisia.

[NuoriDaavid]

Ja kaikesta kasvatuksesta huolimatta lapsista tulee mitä tulee. Meistäkin kolmesta sisaruksesta kaikista täysn erilaisia.

No kato ne kasvatusohjeet muuttu siinä välissä!

[exPertti]

Ja kaikesta kasvatuksesta huolimatta lapsista tulee mitä tulee. Meistäkin kolmesta sisaruksesta kaikista täysn erilaisia.

Uskon kuitenkin, että kasvatuksella on jonkinlainen vaikutus elämäämme. Se loppu tulee sitten luonteesta, älykkyydestä, elämänkokemuksesta yms.

EDIT: teki mieli kirjoittaa "älykkyydestä tai sen puutteesta".

[exPertti]

^ Meillä juniorilla oli vaihe, jossa ei millään meinannut pysyä sängyssä illalla. Onneksi sentään huutoitku puuttui. Se tuntuu takuulla ikävältä. Sitä kesti pari kuukautta, mutta isänsä oli itsepäisempi kuin lapsi ja toistamalla toistamisen perään tilanne selvisi. Eli nukkumaan takisin melko vähällä kommunikaatiolla pl. Jos oli oikea hätä, jolloin halaus ja sänkyyn.

Kai se oli jotakin itsenäistymisuhmaa. Nykyään voi touhuta hetken sängyssä, ei se minua haittaa.

Aina rauhallinen pikkunen on nyt aloittanut oman 'pomppaan pystyyn' menon, joten tämä on taas ajankohtaista. Eilen meni puoli tuntia illasta rauhoitteluun. Eiköhän tämä tästä.

[Hans Jörgen]

Kaikki nuo ongelmat ratkeaisivat itsestään, jos olisitte parempia vanhempia.

[Vesper]

Kaikki nuo ongelmat ratkeaisivat itsestään, jos olisitte parempia vanhempia.

Erityisen hyvin ne ratkeaa jättämällä lapset tekemättä.

[exPertti]

Kaikki nuo ongelmat ratkeaisivat itsestään, jos olisitte parempia vanhempia.

Erityisen hyvin ne ratkeaa jättämällä lapset tekemättä.

Mutta meistähän tuleekin täydellisiä vanhempia kun opimme tuntemaan itsemme paremmin tällä palstalla.

[Hans Jörgen]

^Ota nyt ensimmäiseksi tavoitteeksi vaikkapa keskinkertaisuus.

[exPertti]

^Ota nyt ensimmäiseksi tavoitteeksi vaikkapa keskinkertaisuus.

Kuten hyvin tiedät jokainen tällä palstalla on erityisen hyvä alalla kuin alalla, joten en voi ottaa tavoitteeksi olla huonompi kuin nyt olen.

[Ylermi Ylihankala]

^3,3-v nukkuu päikkärit päiväkodissa ja nukkuu nykyään myös kotona, jos ei ole erityistä reissua tai kyläilyä. Vajaa vuosi sitten jäi jo melkein pois, mut todettiin, et parempi pitää vielä kiinni. Meillä herätään..tai vanhempi herää kuuden pintaan, päikkärit on sit päiväkodissa 12:30 alkaen, kuten kotonakin. Joku tunti puoltoista yleensä. Nukahtaa illalla useimmiten ennen ysiä.

[RouvaPupu]

Hoidossa nukkuu päiväunet, kotona ollessa ei. Nukkumaan menee yhdeksältä, oli kotona tai hoidossa. Hoitopäivinä herätys klo 7, kotona ollessa herää klo 9-12... ja tulee herättämään mut.

[Kottarainen]

Päiväuniin: Ei koskaan nukkunut kunnolla, pois jätti joku 1.5 vee, poikkeuksena lähinnä automatkat ja loppuiltapäivä. Silloin yöunille meno siirtyykin helposti lähelle puolta yötä.

Meillä on uusi juttu nykyään. Puistotoiminta nimittäin. Varsin kätevää kun voi nakata muksun sinne ja käydä vaikka kaupassa ilman pitkin kärryjä kiipeävää marakattia. Eikä tartte itse niin paljoa pönöttää hiekkiksen reunalla (inhoan sitä). Muksukin tapaa toisia lapsia, meidän lähipuistossa kun ei ole nykyään ketään. Suosittelen!

[Melnais]

Kiitos Suvinen näistä sun teksteistä! Oma tie äitiyteen on ollut melkoista kivikkoa sekä jatkuvaa venymistä ja kasvamista vaikka lapsi oli toivottu. Suojeluvaisto heräsi heti mutta se varsinainen äidinrakkaus kehittyi hitaasti voimistuen. Voi olla omassa päässä tämä ajatus mutta tuntuu luvallisemmalta isille kasvaa vanhemmuuteen, äideissä sen pitäisi olla katkaisimesta kääntämällä valmiina odottamassa.

[Kottarainen]

3-vuotisneuvola käyty ja oli mukava reissu kun ei tarvittu rokotuksia tällä kertaa. Lapsikin tykkäsi ja kysyi koska mennään uudestaan. Pitkä tyttö tulossa, pituus menee yli +1 käyrällä, vaikka äiti on tällainen pygmi.

Riemukseni onnistuin myös eilen pitkän metsästyksen jälkeen löytämään muumiaiheisen krääsäjoulukalenterin. Kiva juttu, että jotain spesiaalia joulun odotukseen, kun suklaata/karkkia lapsi ei voi syödä. Mies oli kyllä sitä mieltä että kuvakalenteri olisi ollut ihan riittävä, hänkin kuulemma muksuna oli niistä kiinnostunut. Mä taas muistan, että pidin niitä tylsinä. Noi muumikrääsät voinee sitten loppusijoittaa joululahjaksi tulossa olevaan muumitaloon.

[Kottarainen]

Pähkäilyä aiheuttaa nyt hautajaiset. Noin 1000 km päässä meiltä on kuollut miehen isovanhempi, jonka tytär (3 v) on nähnyt muistaakseni kerran tai kaksi, eikä silloinkaan tutustunut sen vertaa, että olisi nyt vaikka syliin mennyt muuta kuin kammettuna kuvaa varten. En nyt tiedä pitäisikö minun ja muksun nyt raahata ahterimme paikalle vai ei. Tytöllä on muutenkin alkanut sellainen vähän mörkökausi, että kyselee hiukan pelokkaana kaikkia juttuja, ja jotenkin vaisto sanoo, että ahdistuneita kysymyksiä tuosta tilaisuudesta seuraisi enemmän kuin vielä pystyy ymmärtämään, ja melkoisen pitkään. Kyselee ihan riittämiin jo kaikkia sairaalajuttujakin pelokkaana, vaikka kuinka yrittää antaa ikätason mukaisia, rauhoittavia, mutta totuudenmukaisia vastauksia.

Lisäksi reissu on aika raskas, 3-4 päivän sisään tulisi ajamista 2000 km edestakaisin, ja kamala järjestäminen taas että lapsella on sopivaa syötävää ja ettei pääse klähmimään muitten vieraiden leivonnaisia.

Oman isoäitini hautajaisissa tyttö oli ollessaan 1.5-vuotias ja jankkasi sen jälkeen puoli vuotta iltaisin ettei tykännyt olla tilaisuudessa. Sinne vein, koska ajattelin, ettei ymmärrä vielä hölkäyksen pöläystä, mutta ymmärsihän sitten vaan, vaikken itse mitään kummempaa romahdusta siellä saanutkaan, eikä tilaisuus ollut hautajaisiksi mikään ahdistava edes minusta. Tyttärelle tutumman ex-anopin hautajaisista jätin lapsen suosiolla pois. Ehkä ylisuojelen, mutta en oikein näe perustetta miksi lapsen pitäisi joutua kohtaamaan surua ja tuskaa jonka olemassaolon tajuaa, mutta jolle ei ole vielä sanoja ja käsityskykyä ymmärtää.

Mies varmaan hyväksyy sen, jos minä ja tyttö jäädään kotiin. Siitä en tiedä ottaisiko muu suku asian niin hyvin, tuskinpa. Mun tehtävä tässä kohtaa on kuitenkin toimia niin kuin lapsen paras on, mutta onko se paras sitten se kotiinjäänti? Herkkä ja toisaalta fiksu tyttö ikäisekseen.

[saira]

No saattaisin mäkin miettiä jos kerran ei tuttu ollut. MUTTA mä taas olen sitä mieltä, että nimenomaan tuttujen hautajaisiin olisi hyvä päästä. Meilläkin likka meni pappansa hautajaisiin 4-vuotiaana, ja sit juteltiin ja juteltiin, ja vielä välillä kerrattiin mitä kuolema on. Koska mä nään pahempana sen, että joku vaan katoaa. Hautajaiset on kongreettinen tapa jättää jäähyväiset. Ja tietysti ennen hautajaisia käydä läpi lapsen kanssa se, mitä siellä tapahtuu. Tapahtuman jälkeen meillä likka yleensä otti itse puheeksi asiat, mitkä askarruttivat. Meilläkin puhuttiin papasta noin vuoden, puolentoista ajan, alkuun useammin sitten harveten. Tämä nykyään suositeltu tapa jos lapselle yhtään läheisempi kuolee.

[Kottarainen]

Juu, mäkin veisin jos olisi lapsen isovanhempi, joita näkee tiuhaan. Ei ne voi vaan kadotakaan. Mutta tätä isomummia ei varmaan edes muista.

[saira]

^Niinno, viittasin tuossa tuohon "enemmän tuttuun ex-anoppiin". Mut siis juu, en osaa sanoa yhtään mitä itse tekisin tilanteessasi.

[Kottarainen]

Joo, ehkä sinne olisi pitänyt ottaakin. Mutta se oli kyllä näin aikuisellekin aika ankea, pieni tilaisuus, jossa oli vaan muutama murheenmurtama aikuinen, eikä yhtään lapsia. Ehkä tein väärin ja ylisuojelen. Toisaalta tämä pääsurija siellä, eli mun ex ei ole koskaan tavannut mun tyttöä, eikä sekään tapaaminen niin välttämättä inspiroi, koska erosta jäi aikoinaan hänen puolelta kaunaa, eikä ole mikään maailman stabiilein ihminen.