Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Ymmärrän ton yrityksen käsitteen noin yleisellä tasolla.
Sitä en ymmärrä että mitenkään on vaihtoehto ajaa kännissä (koska muuten myöhästyisi töistä tai muuta vähäarvoista), mutta mun ymmärtämättömyyteni johtuu siitä että se ei ole mulle vaihtoehto. Mun ei siis tarvi yrittää olla ajamatta kännissä autoa, ei mulle ees tule ikinä mieleen että humalassa hyppäisin auton rattiin. Sen sijaan olen kovasti kuluttanut (huom, ei tuhlannut) rahaa taksiajeluihin. Olen ollut jopa töissä humalassa mutta en olekaan lääkäri. Olen myös myöhästynyt töistä humalan takia, mutta ei se ketään haitannut (koska meillä on liukuvat työajat).
Ainoastaan erikoistilanteissa eli esim jos vaikka perheenjäsen saa sairaskohtauksen ja on nopeampaa ajaa itse ensiapuun kuin tilata lanssi voisin ajaa humalassa. Tai esim mökiltä voisin lähteä lanssia vastaan vaikka olisin humalassa. Pois alta jänikset ja porot. Ei sekään oikein ole mutta priorisoin oman sukulaiseni korkeammalle kuin jonkun toisen sukulaisen (eli sen joka mahdollisesti jää alle). Tähän täytyy sanoa että YRITÄN malttaa odottaa lanssia ja olla ajamatta humalassa jos tällainen tilanne ikinä tulee eteen. Sakothan siitä vähintään tulee mutta tulkoot.

Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Testasin alkometrin aamulla muutama minuutti hampaiden pesun jälkeen: 0.58 promillea. Alkoa olin ottanut viikonloppuna viimeksi.
Jälkikäteen arvioiden puhaltamastani 0.9 promillesta voi ainakin puoli promillea vähentää. Eo. ei tietenkään muuta sitä, että ajamaan lähtiessäni uskoin lukeman olevan todellinen
Edit: kahvinjuonnin jälkeen 0 promillea.

Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Pröbleemihan tässä tuntuu olevan se, että Dave haluaa jonkun ikäkriisi-uhmaikäilynkin vuoksi olla vähän kova anarkistijäbä, moottoripyörineen kaikkineen. Dave pyrkii ja yrittää kovasti, ettei ole ikävien houkutusten yhteydessä kännissä, mutta jos on, täytyy Daven saada olla vapautettu vastuusta ja toimia hetkessä itsekkäästi, ajattelemattomasti ja vastuuttomasti.
Eli jos Mr. Hyde menee juovuspäissään ajelemaan kännissä tai tarjoamaan huoralle soiroa rahaa vastaan vaikka huora ei huora olisikaan, ei se Dr. Jekyllin syytä ole. Dr. Jekyll vain pyrkii ja yrittää ettei Mr. Hyde tule kylään. Jos tulee niin sitten levitellään käsiä ja todetaan että no, se nyt on vähän sellainen, eikä sille mitään voi.
Jotenkin aika helvetin pelottava ajattelu-/toimintamalli, ja mekoinen takaportti oikeuttaa itselleen moraalisesti ihan mitä tahansa, kunhan vain muistaa olla kännissä.

Toisaalta voisi kai olla mahdollista lukea Davea (ainakin nyt, kun hän ei enää pidä päätöstä lähteä ajelemaan kännissä "oikeana") siten, että hän ei esitä normatiivista väitettä Mr. Hyden toiminnasta, eli että vastoin rekonstruktiotasi Dave ei sano, että jos Dr. Jekyll epäonnistuu pitämään Mr. Hyden piilossa, niin sitten Mr. Hyden *pitää* saada toteuttaa kyseenalaisia impulssejaan, vaan pikemminkin puhtaan deskpritiivisesti, että jos Mr. Hyde pääsee esiin, niin sitten se de facto myös sekoilee ja sikailee, vaikka moinen käytös väärin ja tuomittavaa onkin.Manaaja kirjoitti:Dave pyrkii ja yrittää kovasti, ettei ole ikävien houkutusten yhteydessä kännissä, mutta jos on, täytyy Daven saada olla vapautettu vastuusta ja toimia hetkessä itsekkäästi, ajattelemattomasti ja vastuuttomasti.
Eli jos Mr. Hyde menee juovuspäissään ajelemaan kännissä tai tarjoamaan huoralle soiroa rahaa vastaan vaikka huora ei huora olisikaan, ei se Dr. Jekyllin syytä ole. Dr. Jekyll vain pyrkii ja yrittää ettei Mr. Hyde tule kylään. Jos tulee niin sitten levitellään käsiä ja todetaan että no, se nyt on vähän sellainen, eikä sille mitään voi.
Jotenkin aika helvetin pelottava ajattelu-/toimintamalli, ja mekoinen takaportti oikeuttaa itselleen moraalisesti ihan mitä tahansa, kunhan vain muistaa olla kännissä.
Tällä luennallahan Dave liittyisi saumattomasti parhaan - ja vanhimman - eurooppalaisen moraalipsykologian perinteeseen, jossa tunnustetaan empiiriset tosiasiat ja rakennetaan käytännöllistä etiikkaa näistä raadollisistakin tosiasioista käsin - siis etiikkaa vajavaisille ihmisille, ei ideaaleille. Jo Homeroksellahan Odysseus ymmärtää, että kuullessaan Seireenien laulun hän ei enää kykene tekemään rationaalisia päätöksiä, joten rationaalisuus edellyttää, että hän varmistaa, että kohdatessaan Seireenit hän ei enää voi tehdä vapaita valintoja, koska ne olisivat hänen selväpäisestä näkökulmastaan irrationaalisia. Niinpä Odysseus määrää miehensä sitomaan hänet mastoon ja vähät välittämään pyynnöistä ja käskyistä vapauttaa hänet niin kauan, kunnes Seireenit on turvallisesti ohitettu. Odysseus ei siis suoraan pyri vastustamaan Seireenien kutsua, koska tietää sen epäonnistuvan, vaan pyrkii varmistamaan, että ei joudu tilanteeseen, jossa voisi Seireenien kutsuun vastata.
Tällainen omien valintojen vapauden sitominen etukäteen on ainakin Jon Elsterin uraauurtavan työn jälkeen ollut rationaalisen valinnan teorian, taloustieteen ja moraalipsykologian peruskauraa. Rationaalinen toimija rajoittaa tulevaisuuden valinnanvapauttaan siltä varalta, että on tulevaisuudessa vähemmän rationaalinen kuin nyt. Vastaavasti yhteiskunnat määrittelevät perustuslakeja, jotta rationaalisesta suunnasta ei voitaisi lyhytnäköisen edun nimissä poiketa. Ja palstalegurin pitäisi työaamua edeltävinä juhlailtoina sitoa itsensä mastoon antabuksella.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Se on Tohtori Timo, herra Simo. Juutuubista löytyy, ei kykene järkevää linkkiä löytämään mobiililla.
Came here for school, graduated to the high life
- Kottarainen
- Kitisijä
- Viestit: 2081
- Liittynyt: 18.01.2011 23:14
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Täysin moraalittomasti tyrskähdin ketjun uudelle otsikolle.
Minä protestoin urpiaisen teoreemassa nimenomaan sitä kohtaa jonka mukaan Mr Hyde olisi paikalla vielä aamulla 0.9 promillen laskuissa. Eihän niin ole, aamulla normimoraali kyllä jo pelaa ja nousuhumalan estottomuus hyvine selityksineen on mennyttä.
Lisäksi olen exSpeden kanssa eri mieltä siitä jotta laskuhumalassa olisi jotenkin vaarattomampi kuski kuin nousuissa. Day after -tilanteessa mahdollisen promilletason lisäksi mukaan tulee ns. Pelokas Jänis Olo -faktori kun säpsähtää liikenteessä omaa varjoaankin. Siksi en itse tykkää ajaa rapulassa nollapromilleissakaan.

Kottarainen on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
NuoriDaavid kirjoitti:
Jälkikäteen arvioiden puhaltamastani 0.9 promillesta voi ainakin puoli promillea vähentää. Eo. ei tietenkään muuta sitä, että ajamaan lähtiessäni uskoin lukeman olevan todellinen
Saat vielä vähentää sen puolen promillen jälkeen ainakin 0.3. Oma mittarini näytti uudella patruunalla testissä 0.47 ja Drägerillä het perään 0.1 promillea.
AL7000 on paremminkin suuntaa antava, kuin luotettava.
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
^^ niin no, tutkimukset sikseen.
Minun on ihan pakko kysyä miksi olen sinulle joku entinen savolainen viihdetaiteilija? Onko se vaan niin hilpeää hauskaa vai kusaisinko (aamupöhnässä arvatenkin
) puuroosi jossakin kohtaa? Ihan updatea haen.
Minun on ihan pakko kysyä miksi olen sinulle joku entinen savolainen viihdetaiteilija? Onko se vaan niin hilpeää hauskaa vai kusaisinko (aamupöhnässä arvatenkin

Viimeksi muokannut exPertti, 10.08.2012 9:13. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Came here for school, graduated to the high life
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Kumma juttu, vaikka oikein testivoittaja. Mutta jos näyttää nollaa, niin siihin voinee luottaa.masa kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti:
Jälkikäteen arvioiden puhaltamastani 0.9 promillesta voi ainakin puoli promillea vähentää. Eo. ei tietenkään muuta sitä, että ajamaan lähtiessäni uskoin lukeman olevan todellinen
Saat vielä vähentää sen puolen promillen jälkeen ainakin 0.3. Oma mittarini näytti uudella patruunalla testissä 0.47 ja Drägerillä het perään 0.1 promillea.
AL7000 on paremminkin suuntaa antava, kuin luotettava.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
NuoriDaavid kirjoitti: Kumma juttu, vaikka oikein testivoittaja. Mutta jos näyttää nollaa, niin siihin voinee luottaa.
Siinä testissäkin se näytti jokaisella puhalluksella liikaa.
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
masa kirjoitti:NuoriDaavid kirjoitti: Kumma juttu, vaikka oikein testivoittaja. Mutta jos näyttää nollaa, niin siihin voinee luottaa.
Siinä testissäkin se näytti jokaisella puhalluksella liikaa.
Paskan möivät!1
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
- Kottarainen
- Kitisijä
- Viestit: 2081
- Liittynyt: 18.01.2011 23:14
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Oli vaan eka nimi joka tuli mieleen. Haittaako se? Et ole tietääkseni kussut puurooni enkä ainakaan luule olevani hauska.exPertti kirjoitti:^^ niin no, tutkimukset sikseen.
Minun on ihan pakko kysyä miksi olen sinulle joku entinen savolainen viihdetaiteilija? Onko se vaan niin hilpeää hauskaa vai kusaisinko (aamupöhnässä arvatenkin) puuroosi jossakin kohtaa? Ihan updatea haen.
Kottarainen on luokiteltu yhdeksi maailman sadasta haitallisimmasta vieraslajista.
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Ouraidi then. Jotenkin siihen on varsinkin tällä palstalla nivoutunut erittäin negatiivisia arvolatauksia ja mieleen tulee monia keskusteluja jotka mieluiten unohtaisin. Eli ei se oikein lämmitä mieltä, ei ainakaan yhtä paljon kuin joku "NuoriViriiliAdonis" (hitto kun olin hauska).Kottarainen kirjoitti:Oli vaan eka nimi joka tuli mieleen. Haittaako se? Et ole tietääkseni kussut puurooni enkä ainakaan luule olevani hauska.exPertti kirjoitti:^^ niin no, tutkimukset sikseen.
Minun on ihan pakko kysyä miksi olen sinulle joku entinen savolainen viihdetaiteilija? Onko se vaan niin hilpeää hauskaa vai kusaisinko (aamupöhnässä arvatenkin) puuroosi jossakin kohtaa? Ihan updatea haen.
Ja piti tarkastaa, tyylini ei aina jaksa miellyttää kaikkia. Kuitenkin tähtään mielihyvään.
Came here for school, graduated to the high life
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
On se perkele kun ei meinaa edes kännissä ajaminen onnistua viallisen mittalaitteiston kanssa. Ensi kerralla sitten vähintään 1,5 promillea ennenkuin päätös ratin taakse istumisesta tehdään!
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
JooManaaja kirjoitti:On se perkele kun ei meinaa edes kännissä ajaminen onnistua viallisen mittalaitteiston kanssa. Ensi kerralla sitten vähintään 1,5 promillea ennenkuin päätös ratin taakse istumisesta tehdään!

Eihän tässä uskalla rattiin istahtaa, kun ei voi olla edes varma, että on kännissä!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Joo, jos ei muu auta niin kossupullo sitten hanskalokeroon hätätilanteita varten. 

Came here for school, graduated to the high life
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Nyt että saatais jatkumoa, niin tänne vois tulla joku kukkahattuilemaan kuinka ei ole hauskaa se että asiasta tehdään huumoria.
Game on!
Game on!
Ruokalan kalapuikko Pena
- Diddley Bow
- Kitisijä
- Viestit: 1844
- Liittynyt: 02.05.2012 13:34
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Vesper kirjoitti:Senkin jeesustelijat.
Täh?! Mä pesen hampaat joka aamu ja ilta!
Who says you need to buy a guitar?
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Mutta värähtääkö viisari??Diddley Bow kirjoitti:Vesper kirjoitti:Senkin jeesustelijat.
Täh?! Mä pesen hampaat joka aamu ja ilta!
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
- Diddley Bow
- Kitisijä
- Viestit: 1844
- Liittynyt: 02.05.2012 13:34
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Vesperin kanssa tasan varmasti.
Who says you need to buy a guitar?
Re: Otin, pesin hampaat ja ajoin.
Mjau!Diddley Bow kirjoitti:Vesperin kanssa tasan varmasti.
Work like a captain, play like a pirate.