Isävainaa sanoi aikoinaan, että huonossakin repussa voi olla hyvät eväät.
Isoveljeni opasti, ettei kannata kusta vastatuuleen.
Äitini neuvoi, ettei kannata syödä keltaista lunta.
Kokemus on opettanut, ettei kannata kusta myöskään paimenpoikaan.
Työelämä kertoi, ettei aina voi lähteä kotiin kun eväät on syöty
Iltapulu vahvisti, ettei mediaan voi luottaa
Manalaan voi aina luottaa
Kyllä noilla tervepäisiä Kitinöijiä saadaan, sano.
Tän päivän jännityksen aihe on, pääsenkö "harrastuskerhon" puitteissa II-tason junnuohjaajakoulutukseen oikaisemalla, Taekwondoliitto siis järjestää, mutta en ole I-tason koulutusta juuri heidän suosimalla systeemillään suorittanut. Ei sinänsä muuten, mutta jos pääsisi tuonne nyt, voisi suoraan syksyllä livauttaa VAT-kurssille.
Eipä sillä, että tuollakaan nyt niin kiire olisi ja takaporttina on toki ensi keväällä mahdollinen AMK-tutkintosuoraankin.
Ei pitäis kirjoittaa näistä tänne, ei pitäis, mutta mä en näköjään pystykään pyytään miestä ulos, kun tuntuu, että se välttelee mua fb:n chatissa. En kestä. Vedän perseet.
musta muumio kirjoitti:Ei pitäis kirjoittaa näistä tänne, ei pitäis, mutta mä en näköjään pystykään pyytään miestä ulos, kun tuntuu, että se välttelee mua fb:n chatissa. En kestä. Vedän perseet.
Pyytäiskin naiset joskus ulos. Kai se tarkoittaa, että silloin harkitsette myös antamista? Minä (jos ei kitinäyritelmiä lasketa) pyysin viimeksi naista IRL ulos vuosia sitten sen ihanan Sari-karjakon tapauksessa. Kun niiden varasto oli vielä mun tiloissa. Oikeastaan ainoa kerta (edit: eikun toinen, eka oli kassatyttö Reetta), kun olen rohkaistunut moista suoraan livenä kysymään. Sari vastasi arvoituksellisesti: "Kiitos mutta ei kiitos. Olen jo käynyt treffeillä jos ymmärrät mitä tarkoitan". Minä käsitin vain, että pakit tuli taas ja että että oli varattu. Vaikka siinä saattoi olla muutakin informaatiota. Sitten olin pitkään poissa ja muutaman kuukauden päästä takaisin tullessani pihalla kävi vieras karjakko. Kysyin että missäs se Sari on. No, "Sari jäi äitiyslomalle". !!!!!!!!
Tuo on minulle ennätys! Olen tietämättäni yrittänyt iskeä raskaana olevaa naista! Ei se silloin näkynyt. Niin että Musta muumio ota nyt selvää ettei se sun mies jo ole raskaana toiselle tytölle. Tai siis öh..
Aloin ihmettellä, että miksi mulle ei ollut maksettu lomarahoja talvilomalta. Kyselin ja palkkis vastasi. Palkkiksen mukaan olen vaihtanut lomarahat lomaksi. Itse en ole ollut tästä tietoinen, ilmeisesti olen ollut hirveessä humalassa tätä vaihtoa pyytäessäni enkä ole edes hyväksyvää vastausta saanut, mutta kyllä se mulle käy
Näääin hyvin täällä toimii asiat. Voi perkele....
Hyvä viinihumala kirkastaa ihmeellisesti raskaimmatkin rötökset, joten minulla ei liene muuta neuvoa kuin pysytellä päissäni kuin käki elämäni loppuun asti.
Poitsu meni eka kertaa sporalla kouluun yksin. Oon toivonu tätä jo pitkään. Kuulemma aikoo mennä yksin huomennakin. YESH!! Bileet! Oletan tän optimistisesti lisäävän mun vapaa-aikaa jatkossa. Tai opiskeluaikaa ainakin
Vähän laiska, paska ja saamaton olo. Nokkavuotaa ja ääni vähän kadoksissa. Siksi kai en osaa päättää ruokinko ruhoani kinkkukiusauksella vai chilikanalla.
Jos musta ei kuulu niin olen tuupertunut hankeen matkalla kauppaan.
Society failed to tolerate me and I have failed to tolerate society
Kiukkutipu kirjoitti:
Rahaa ja aikaa on liian vähän ja poikasella menossa piinaavan hankala vaihe. Ja oon jutellut jonkun aikuisen kanssa naamatusten viimeksi tammikuussa.
Kaupan kassoja ym. porukkaa ei siis lasketa tohon.
Ihmettelen sun vahvuuttas. En tiedä, miten itse kestäisin.
Sitä venyy aika huikeisiin suorituksiin kun ei vaan ole vaihtoehtoa. Kestäisit sinäkin jos olisi pakko.
Näinhän sitä sanotaan. Äitinikin sanoi, että etukäteen ajatellen olisi sanonut, että ei koskaan selviäsi oman lapsensa itsemurhasta, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ole, niin selvisi.
Mutta tosiasiahan on, että kaikki eivät kestä kaikkea. Mutta hatunnosto niille, jotka kestävät.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.