Joo-o. Vois olla markkinarakoa jollekkin päräyttävällä muotoilulle.
Ei sitä rakoa tule kovin paljoa jäämään. Älykännykän koko määrittyy käsien ja taskujen perusteella. Näytön koko halutaan nostaa maksimiin, joten yläreuna tullaan täyttämään näytöllä tai todennäköisemmin yläreunaa pienennetään ja koko kännykkä pienenee hieman. Alalaitaan näyttöä ei uloteta, koska siellä näytön käytettävyys on heikkoa.
Testasin juuri ja iphone 4:sen näytön koko on hyvin tarkkaan sen mukainen, mihin peukalo ylettää keskikokoisen miehen kädessä. En usko, että myydyimpien luurien mitat tulevat suuresti poikkeamaan iphone 4:sen mitoista tulevina vuosina. Tuota isommat luurit ovat nörttien kapistuksia ja pienemmät taas naisille ja muille, jotka haluavat vähän pienempää.
Seuraava isompi harppaus muotoilussa tapahtuu luultavasti käyttöliittymäinnovaatioiden avulla, jolloin esim. kaikki nappulat saadaan automaattisesti sijoiteltua peukalon ulottuville ja myös ääniohjaus tms. yleistyy. Tuolloin mittasuhteet ja näytön koko vapautuvat yhden käden käytön rajoitteista ja puhelimet muuttuvat pelkiksi näytöiksi ilman reunoja.
^ Koska ihmisten typeryyttä ei voi koskaan aliarvioida niin en siltikään hämmästyisi jos järjenvastaisesti joku trendsetter a la apple keksisi itu-keyboardin uudestaan ja kertoisi hellyyttäviä tarinoita miten fyysisellä näppiksellä voi kirjoittaa myös hansikkaat kädessä yms. "talvipäivä lasten kanssa luistelemassa, tähän pystyy vain apple".
Ja kohta fyysinen näppis olisi taas uusi musta ja ihmeteltäisiin miten tämäkin trendi on muilta mennyt ohi. Tietty Onionin mainitsema iKeyboard on toinen realistinen vaihtoehto.
^ Kännyjen muotoilussa ainoa isompi epäloogisuus on ollut simpukkaluurien vuosia kestänyt suuri suosio. Muuten suunta on ollut varsin looginen kohti yksinkertaista muotoa isolla näytöllä.
Applen parjaaminen on aika hassua kun kaikki muut valmistajat yrittävät matkia Applea pää märkänä. Uskollisen appleateistin tunnistaa tulevaisuudessa kosketusnäytöttömästä vanhasta kunnon e90 commarista.
Mulle kelpaisi melkein jo nykyään tommonen. Alan olla aika vittuuntunut kosketusnäyttöihin, koska viestien ja mailien kirjoittaminen on niillä ihan saatanasta.
sivustahuutaja kirjoitti:^ Kännyjen muotoilussa ainoa isompi epäloogisuus on ollut simpukkaluurien vuosia kestänyt suuri suosio. Muuten suunta on ollut varsin looginen kohti yksinkertaista muotoa isolla näytöllä.
Tuo suunta on muuttunut loogiseksi vasta kun websurffaaminen foonilla on yleistynyt. Puhelukäyttöön simpukka on aika fiksukin design.
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
sivustahuutaja kirjoitti:^ Kännyjen muotoilussa ainoa isompi epäloogisuus on ollut simpukkaluurien vuosia kestänyt suuri suosio. Muuten suunta on ollut varsin looginen kohti yksinkertaista muotoa isolla näytöllä.
Applen parjaaminen on aika hassua kun kaikki muut valmistajat yrittävät matkia Applea pää märkänä. Uskollisen appleateistin tunnistaa tulevaisuudessa kosketusnäytöttömästä vanhasta kunnon e90 commarista.
Olin kyllä ihan tyytyväinen S90 kosketusnäyttöluurin käyttäjä noin kaksi vuotta ennen applen markkinoilletuloa, mutta loppu on suomalaista elektroniikkateollisuuden historiaa. Hieman ikävää sellaista.
Otin applen mukaan siksi, että sillä riittäisi ainakin edellisen toimarin aikaan röyhkeyttä väittää, että keksivät juuri jonkin touch-and-type konseptin.
Pelkällä kosketusnäytöllä minkään vakavamman tekeminen kirjoituksessa on kuitenkin sen verran keljua, kyllä tekstarit vielä hoitaa, että en usko fyysisen qwertyn katoamiseen ainakaan. Tai no kyllä kai mikkisofta senkin trendin hukkaa.
NuoriDaavid kirjoitti:Fyysinen Qwerty on niin hyvä kirjoittamisessa, että uskoisin sen tekevän jossain vaiheessa paluun.
E7 ja Symbian belle ovat tällä hetkellä parasta mitä työkäyttöön saa. Kosketusnäyttökirjoittaminen on todella hidasta.
Avioliitto on ihmeellinen asia. Sen avulla kaksi olentoa kestää vaikeudet joita heille ei olisi tullutkaan jolleivät he olisi menneet naimisiin! -Lucky Luke
NuoriDaavid kirjoitti:Fyysinen Qwerty on niin hyvä kirjoittamisessa, että uskoisin sen tekevän jossain vaiheessa paluun.
E7 ja Symbian belle ovat tällä hetkellä parasta mitä työkäyttöön saa. Kosketusnäyttökirjoittaminen on todella hidasta.
Nokia hyvin todennäköisesti tuo markkinoille windowspuhelimen fyysisellä Qwertyllä. En ole tosin nähnyt mitään huhua sellaisesta, mutta olen 99%:n varma, että tulee.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
NuoriDaavid kirjoitti:Nokia hyvin todennäköisesti tuo markkinoille windowspuhelimen fyysisellä Qwertyllä. En ole tosin nähnyt mitään huhua sellaisesta, mutta olen 99%:n varma, että tulee.
Tulevaisuuden puhelimella on hankala tehdä töitä.

No en mä meinaakkaan, että sä nyt vaihtaisit toimivan puhelimesi näkymättömään mielikuvistuspuhelimeen
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
So Hard kirjoitti:Tuo suunta on muuttunut loogiseksi vasta kun websurffaaminen foonilla on yleistynyt. Puhelukäyttöön simpukka on aika fiksukin design.
Käytännön toteutuksissa simpukan edut candybariin nähden jäävät aika pieniksi. Simpukasta saa kokoontaitettuna hieman lyhyemmän, mutta se on silloin usein paksumpi kuin candybar. Jos simpukan näppämistöstä tehdään hyvin ohut, niin sen kirjoitustuntuma on ihan samaa tasoa kuin sliderissa. Slider pesee kuitenkin simpukan siinä, että näyttö on koko ajan käytössä ja ulosvedettävää näppäimistöä ei edes aina tarvitse käyttää.
Pysyn kannassani: en näe simpukan muotoilussa juurikaan etuja kun vaihtoehtoina ovat candybar tai slider. Eihän simpukassa siis mitään vikaa ole, minusta sen suosio oli vain muutaman vuoden ajan kohtuuttoman suuri suhteessa designin tuomaan hyvin pieneen lisäarvoon. Nicheille tullaan tarjoamaan maailman tappiin heidän haluamiaan muotoja, esim. fyysistä qwertya löytyy edelleen joka paikasta ja mikään ei viittaa siihen että asia tulisi muuttumaan.
Simpukat ovat näköjään hävinneet lähes täysin markkinoilta. Samaan aikaan puhtaaseen puhelinkäyttöön myydään edelleen luureja. Tästä vedän niinkin suoran johtopäätöksen, että markkina tukee näkemystäni simpukan olemattomasta lisäarvosta.
NuoriDaavid kirjoitti:Fyysinen Qwerty on niin hyvä kirjoittamisessa, että uskoisin sen tekevän jossain vaiheessa paluun.
E7 ja Symbian belle ovat tällä hetkellä parasta mitä työkäyttöön saa. Kosketusnäyttökirjoittaminen on todella hidasta.
Nokia hyvin todennäköisesti tuo markkinoille windowspuhelimen fyysisellä Qwertyllä. En ole tosin nähnyt mitään huhua sellaisesta, mutta olen 99%:n varma, että tulee.
Tiedän, että markkinoilla on wp7,5 puhelin fyysisellä qwertylla, mutta sitä käyttäneenäkin voin todeta että E7 bellellä on houkuttelevampi. En tiedä saadaanko sitä näytön kääntymistä parannettua kasissa, en uskalla arvailla.
So Hard kirjoitti:Tuo suunta on muuttunut loogiseksi vasta kun websurffaaminen foonilla on yleistynyt. Puhelukäyttöön simpukka on aika fiksukin design.
Käytännön toteutuksissa simpukan edut candybariin nähden jäävät aika pieniksi. Simpukasta saa kokoontaitettuna hieman lyhyemmän, mutta se on silloin usein paksumpi kuin candybar. Jos simpukan näppämistöstä tehdään hyvin ohut, niin sen kirjoitustuntuma on ihan samaa tasoa kuin sliderissa. Slider pesee kuitenkin simpukan siinä, että näyttö on koko ajan käytössä ja ulosvedettävää näppäimistöä ei edes aina tarvitse käyttää.
Pysyn kannassani: en näe simpukan muotoilussa juurikaan etuja kun vaihtoehtoina ovat candybar tai slider. Eihän simpukassa siis mitään vikaa ole, minusta sen suosio oli vain muutaman vuoden ajan kohtuuttoman suuri suhteessa designin tuomaan hyvin pieneen lisäarvoon. Nicheille tullaan tarjoamaan maailman tappiin heidän haluamiaan muotoja, esim. fyysistä qwertya löytyy edelleen joka paikasta ja mikään ei viittaa siihen että asia tulisi muuttumaan.
Simpukat ovat näköjään hävinneet lähes täysin markkinoilta. Samaan aikaan puhtaaseen puhelinkäyttöön myydään edelleen luureja. Tästä vedän niinkin suoran johtopäätöksen, että markkina tukee näkemystäni simpukan olemattomasta lisäarvosta.
Sä oot selvästikin miettinyt tätä. Ootko muuten telepuolen konsulentti?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
NuoriDaavid kirjoitti:Sä oot selvästikin miettinyt tätä. Ootko muuten telepuolen konsulentti?
Nope. Mietin homman selväksi silloin kun nokia parjattiin siitä, että heillä ei ollut simpukoita. Yritin ihan oikeasti keksiä simpukalle jotain etuja, jotka selittäisivat suosion määrän markkinoilla, mutta en keksinyt oikein mitään.
Tietenkään simpukan heikot ominaisuudet eivät olleet mikään hyväksyttävä tekosyy sille, että nokia istui perseellään tuon trendin nousun ajan. Kyllä heidän R&D budjetillaan ja toimitusketjullaan pitäisi olla kyky katsoa kortit joka jaossa ja panostaa voimalla vasta sitten kun markkina lähtee vetämään.