Vähän sillai epämiehekästä vilkutella taskareitaan ja heilutella niitä ilmassa, niiku oikeesti..
Helikopterimiehet on ihan oma lukunsa..
Päivän biitti..
Äänestäkää vaikka mieluumin Kakkosta?
Kokki Kakkosta tai kakka kokkosta?
Lamppujaan Vilkuttelevien Valopäitten Tiistai
Lamppujaan Vilkuttelevien Valopäitten Tiistai
Pyyhin Netikettiin..
Tätä on vaikea mutta pakko allekirjoittaa, -sto saa siis vaikka hävitessään sellaisen aseman tulevaisuuta odottaen että en usko -stön kuin yhteen kauteen maksimissaan, sillä viimeistään seuraavissa vaaleissa äänestäjäkunta on sen verran vaihtunut(valistunut) että saamme oikean tuloksen? Sillä onhan jo kerran plolitiikan genren ulkopuolelta tullut pankin räjäyttänyt Ahtisaari? Toisaalta hänessä varmaan kansa on nähnyt itsensä, ylipainoineen, diapaatteineen ja polvi(otsa)vammoineen?exPertti kirjoitti:Jotenkin enteilevää kansakuntamme kannalta, että Niba koko ajan puhuu kakkosen äänestämisestä.

-Sto ei ehkä kuitenkaan muuten profiloidu ns. kansan omaksi paitsi harmaan tukkansa kautta.. Suomalaiset ja japanilaiset ihmiskunnan nestorit? Mitenhän Jennin onni? Kuinka paljon Viagrata virtaa -stön suonissa? Vai onko jo antanut asian nuorempien hoidettavaksi? Tai sitten Jenni ei olekaan Hauki vaan Lahna?
Pyyhin Netikettiin..
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03