Ihan preppiyttä parhaimmillaan. Kesän alusta syyskuun ekaan viikonloppuun saakka
Voisin toki lainata Davelle originaalipainokseni vuodelta 1980 loppuunmyydystä The Official Preppy Handbookista, mutta kun emme sosialiseeraa irl, joudut itse tilaamaan jos löydät Uusi versiokin on tullut, mutta kuulemma halpa maanantaikappale alkuperäiseen verrattuna.
exsu kirjoitti:Sukissa kuuluu olla varressa kuva tai joku muu tunnusmerkki, josta tietää, että mitkä kuuluu yhteen ilman kohtuutonta selvittelytyötä.
Ei näin.
Siinä vaiheessa kun sukkatilanne alkaa olemaan hälyyttävä niin eikun Dressmannin ja otetaan 30 paria täsmälleen samanlaisia sukkia, taas voi olla onnellinen monta vuotta. Kaikki vanhat sukat heitetään toki ensin roskiin.
Ja mustat sukat käy kaiken kanssa (paitsi sandaaleihin valkoiset tennissukat, jotta saa aiheutettua hepulin).
Tässä on taas liikaa tuotemerkkejä ja kauppaliikkeiden nimiä.
Viimeksi ostin jostain rautakaupasta 10 paria jotain "työsukkina" myytävää. Tärkeää vain että ovat aikuisten kokoa, ei liian ohuet, ei liian paksut, tummat ja että varsi peittää nilkan. (Nasan astronautitkin opetettiin käyttämään sukkia joissa nilkka ei näy vaikka lahje nousee)
Halusin osallistua tähän tyylikeskusteluun vielä sen verran, että muhun on tarttunut Nowan Twillight-innostus ja pohdin, mitä mies sanoisi jos kömpisin joku ilta viereen nukkumaan tähän pukeutuneena:
Nyt on taas hyvä koulupöhinä päällä, valitettavasti niistä hommista ei pääse täysin eroon öisinkään - siis niinäkään tunteina, joina ehtii nukkumaankin. Ärsyä herätä aamuisin rähmät silmissä koko yön jotain pähkinää pureskeltuaan. Tietääpähän taas olevansa elossa...
exsu kirjoitti:Halusin osallistua tähän tyylikeskusteluun vielä sen verran, että muhun on tarttunut Nowan Twillight-innostus ja pohdin, mitä mies sanoisi jos kömpisin joku ilta viereen nukkumaan tähän pukeutuneena:
Joko kävit kattoon uuden? Mä en vielä. Kai se Taylor kelpais vieläkin, vaikken siihen enää sillee aktiivisesti rakastunu ookaan, mut en varmaan torjuis jos se kömpis joku ilta mun viereen nukkumaan, ilman tota paitaa tosin
". A group of 40 something pre-menopausal women who have been neglecting their children, spouses, jobs, and various pets since 2008 to post their ramblings about a dazzling 107 year old vampire who who is stuck in an eternal hell of high school and the clumsy, idiotic girl who loves him. "
Tää on kosto siitä, kun aloitte pilkkaamaan mun tyylitajuani!!!111
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
NuoriDaavid kirjoitti:
Tää on kosto siitä, kun aloitte pilkkaamaan mun tyylitajuani!!!111
Mä en kyllä pilkkaa, koska mulla ei oo mitään tietoa sun tyylitajusta. Sen sijaan kannustan sua ikäsi mukaiseen preppypukeutumiseen. Se löytynee mainitsemani kirjan luvusta "The Country Club Years".
Eikä tarvi olla yli 40 tai menopaussissa ollakseen ylpeä twilight-äiskä. Ja mun rakkaus kohdistui siihen ihmissuteen, ei vampyyriin Tarkkuutta nyt sen muistivihkosi kans!

*kirjoittaa muistiin*
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.