Mulla taitaa olla samanmerkkinen koNpassi.NuoriDaavid kirjoitti:Mun erehtymätön moraalikompassini näyttää, että Saurinator on rehellinen tässä.
Päivän uutiskatsaus
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Toisin kuin vaikkapa Elcon horinoissa, tässä kritiikissä alkaa olla järkeä. Vaikka en muuten kuulu Saurin ihailijoihin noin niinkuin henkilötasolla (minulle on muissakin yhteyksissä syntynyt hänestä vähän turhan itserakas kuva), niin tässä asiassa olen kuitenkin taipuvainen symppaamaan häntä. Kontekstina kun kuitenkin on, että rasismin puolelle herkästi kaatuvan "maahanmuutokritiikin" julkisesta ilmaisemisesta on tullut persujen ja muiden hommailijoiden esiinmarssin jälkeen entistä suositumpi ja sosiaalisesti sallitumpi kansanhuvi (lähde), jolloin on hyvä, että (apulais)kaupunginjohtaja puuttuu sekä ilmiön yleisyyteen että siihen mainittuun "puuttumattomuuden kulttuuriin" ihan konkreettisellakin tasolla. Tässä tilanteessa pidän kannustavaa tyytyväisyyttä perustellumpana alustavana reaktiona Saurin toimintaan kuin itse suosimaasi kyynistä torjuntaa.Fiona kirjoitti:Sanon Saurista vielä sen, että itse teko oli tietenkin oikein, mutta se että hän tapahtuman jälkeen tuo asiaa laajasti esiin julkisuudessa on kyseenalaista. Oman vastenmielisen, joskin viihdyttävän lisänsä asiaan tuo se, että hän siivittää moraalista närkästystään neuvokkailla käskylauseilla, kuten "huuda rasistille lopeta". Höpinöissä on samaa koomista mahtipontisuutta ja itsensä korostamista kuin joissakin Soinin puheissa. Voihan se olla, että Sauri on ihan vain oikealla asialla ja kokee velvollisuudekseen poliitikkona puuttua yhteiskunnan epäkohtaan omalla esimerkillään, mutta en itse ole valmis vielä näillä näytöillä liittymään hänen selkään taputtelijoidensa joukkoon.
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Mä en ymmärrä tuota populismin määritelmää lainkaan. Tietty yksinkertaistaminen, tunneperäistäminen ja kansanomaisuus kyllä, mutten lainkaan jaa sitä näkemystä, etteivätkö populistit pääsääntöisesti pitäisi ajamiaan asioita oikeina.NuoriDaavid kirjoitti:^Mä ymmärtäisin populismin niin, että poliitikko syyllistyy populismiin sanoessaan/tehdessään jotain sellaista, jonka uskoo uppoavan kansaan, mutta jonka itse tietää vääräksi.
Jos ja kun Sauri hyvin tod. näk. piti tekoaan itsekin oikeana, se ei mielestäni ole populismia.
Minusta on hyvin vaikea kuvitella, että Soini aidosti pitää Kreikan tukemista hyvänä asiana Suomelle, mutta vastustaa sitä, koska sillä saa ääniä.
On mielestäni suorastaan riemukasta, että päivystävä punainen dosenttimme automaattisesti piti Daven määritelmää täsmälleen oikeana.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
-Atticus Fetch, Californication
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Mielestäni Soinin Kreikan lainojen vastustaminen ei olekaan populismia, vaan hän varmasti vilpittömästi on tuota mieltä. Se, että suurin osa kansastakin sattuu olemaan samaa mieltä, ei tee mielipidettä populistiseksi.elco kirjoitti:Mä en ymmärrä tuota populismin määritelmää lainkaan. Tietty yksinkertaistaminen, tunneperäistäminen ja kansanomaisuus kyllä, mutten lainkaan jaa sitä näkemystä, etteivätkö populistit pääsääntöisesti pitäisi ajamiaan asioita oikeina.NuoriDaavid kirjoitti:^Mä ymmärtäisin populismin niin, että poliitikko syyllistyy populismiin sanoessaan/tehdessään jotain sellaista, jonka uskoo uppoavan kansaan, mutta jonka itse tietää vääräksi.
Jos ja kun Sauri hyvin tod. näk. piti tekoaan itsekin oikeana, se ei mielestäni ole populismia.
Minusta on hyvin vaikea kuvitella, että Soini aidosti pitää Kreikan tukemista hyvänä asiana Suomelle, mutta vastustaa sitä, koska sillä saa ääniä.
On mielestäni suorastaan riemukasta, että päivystävä punainen dosenttimme automaattisesti piti Daven määritelmää täsmälleen oikeana.
Miten sä määrittelet populismin?
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Vaikea sanoa. Suuri osa vihreistä lienee aidosti sitä mieltä, että ydinvoima on Paha Asia ja sitä vastaan tulee taistella kaikin laillisin keinoin.masa kirjoitti:Eikös vihreiden ydinvoimaoksennus japanin jälkeen ja saman sukuisen sakin itkuparku aseita kohtaan norjan tapahtumine jälkeen ole eräänlaista populismia?NuoriDaavid kirjoitti: Miten sä määrittelet populismin?
Mun mielestä populismia on esim. Persujen eduskuntaaliohjelmassa ollut vaatimus lapsilisien poistosta hyvätuloisilta. Uskoakseni Persut kyllä osaavat laskea sen verran, että tajuavat, että sillä ei olisi mitään valtiontaloudellista merkitystä.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
"yksinkertaistaminen, tunneperäistäminen ja kansanomaisuus"elco kirjoitti:No tuossa yllähän sitä yritin kolmella sanalla tehdä.NuoriDaavid kirjoitti: Miten sä määrittelet populismin?
Eikö noi nyt aika pitkälti ole kaiken poliittisen viestinnän peruskauraa?
Kyllä mun mielestäni populismin ydin on nimenomaan kansanmielipiteen kosiskelu silloin, kun tosiasiat eivät tue kansan mielipidettä.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Ja siis ydinvoiman poistamisella ei ole kansantaloudellista merkitystä ja että ydinvoima voidaan kyllä korvata tuulipöristimillä, aurinkokennoilla, nollaenergiataloilla ja energiapajurisusavotalla?NuoriDaavid kirjoitti: Vaikea sanoa. Suuri osa vihreistä lienee aidosti sitä mieltä, että ydinvoima on Paha Asia ja sitä vastaan tulee taistella kaikin laillisin keinoin.
Mun mielestä populismia on esim. Persujen eduskuntaaliohjelmassa ollut vaatimus lapsilisien poistosta hyvätuloisilta. Uskoakseni Persut kyllä osaavat laskea sen verran, että tajuavat, että sillä ei olisi mitään valtiontaloudellista merkitystä.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
-Atticus Fetch, Californication
Niinno, minusta Soinin pärjääminen perustuu pitkälti hänen kykyynsä viestiä kansanomaisella ja yksinkertaistetulla tavalla. Jos katsoo jotain urpi(l)aista niin hän ei sitä todellakaan osaa tehdä.NuoriDaavid kirjoitti: Eikö noi nyt aika pitkälti ole kaiken poliittisen viestinnän peruskauraa?
Kyllä mun mielestäni populismin ydin on nimenomaan kansanmielipiteen kosiskelu silloin, kun tosiasiat eivät tue kansan mielipidettä.
Minusta teet virheen vetoamalla joihinkin "tosiasioihin", jotka vain älymystö kykenee ymmärtämään ja joita kansa lähtökohtaisesti vastustaa.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
-Atticus Fetch, Californication
Jep, populismi on poliittisen viestinnän peruskauraa. Kyllä siihen oikeastaan kaikki puolueet syyllistyy, kun ilman on vaikea vaaleissa pärjätä.NuoriDaavid kirjoitti:elco kirjoitti: "yksinkertaistaminen, tunneperäistäminen ja kansanomaisuus"
Eikö noi nyt aika pitkälti ole kaiken poliittisen viestinnän peruskauraa?
Viimeksi muokannut Vagabondo, 13.09.2011 14:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
But only because we thought
That everything good always would remain
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Tämä onkin todella mielenkiintoinen kysymys populismikysymyksen ulkopuolella.elco kirjoitti:Ja siis ydinvoiman poistamisella ei ole kansantaloudellista merkitystä ja että ydinvoima voidaan kyllä korvata tuulipöristimillä, aurinkokennoilla, nollaenergiataloilla ja energiapajurisusavotalla?NuoriDaavid kirjoitti: Vaikea sanoa. Suuri osa vihreistä lienee aidosti sitä mieltä, että ydinvoima on Paha Asia ja sitä vastaan tulee taistella kaikin laillisin keinoin.
Mun mielestä populismia on esim. Persujen eduskuntaaliohjelmassa ollut vaatimus lapsilisien poistosta hyvätuloisilta. Uskoakseni Persut kyllä osaavat laskea sen verran, että tajuavat, että sillä ei olisi mitään valtiontaloudellista merkitystä.
Siis se, miksi ilmeisesti jotkut aivan laskutaitoiset ihmiset esittävät, että 1+1 ≠ 2. Kyse on kaiketi jonkin sortin uskonnosta.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
elco kirjoitti: Minusta teet virheen vetoamalla joihinkin "tosiasioihin", jotka vain älymystö kykenee ymmärtämään ja joita kansa lähtökohtaisesti vastustaa.

Tämä juuri rajaa sen, haluatko kuulua intelligentsiaan vai et.
Wannabe-intelligentsinä täytyy yrittää olla paavillisempi kuin Paavi itse.
Mutta vielä asiasta: esim. eläkeindeksin leikkauksen vastustaminen. Pitää olla helvetinmoinen populisti, jotta esittää, että se voitaisiin poistaa. Silti ennen eduskuntavaaleja jotkut silmät kirkkaina väittivät, että se voidaan peruuttaa ilman ongelmia. Mä en voi uskoa, että asiaa esittäneet poliitikot olisivat niin yksinkertaisia, että luulisivat, että se voitaisiin ongelmitta tehdä. Silti niin väitettiin.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.
Onhan se kieltämättä mukavaa, että voimme tarjota stressaavaan elämääsi suorastaan riemukkaita hetkiä. Harmi sinänsä, että riemu taitaa taas perustua lähinnä patamustan datanomin kyvyttömyyteen ymmärtää luettua tekstiä. En sanonut, vielä vähemmän automaattisesti, että Daven määritelmä on täsmälleen oikea. Päinvastoin, sanoin eksplisiittisesti, että "selvää rajausta" (so. täsmällistä määritelmää) populismille on mahdotonta antaa, ja että useimmissa poliittiisissa akteissa lienee mukana enemmän tai vähemmän populistisia piirteitä. Onnittelin sitten Davea siitä, että hän osasi muotoilla minua paremmin sen nimenomaisen populismin aspektin, joka lienee relevanttia käynnissä olleelle keskustelulle Saurin toiminnan luonteesta.elco kirjoitti:Mä en ymmärrä tuota populismin määritelmää lainkaan. Tietty yksinkertaistaminen, tunneperäistäminen ja kansanomaisuus kyllä, mutten lainkaan jaa sitä näkemystä, etteivätkö populistit pääsääntöisesti pitäisi ajamiaan asioita oikeina.NuoriDaavid kirjoitti:^Mä ymmärtäisin populismin niin, että poliitikko syyllistyy populismiin sanoessaan/tehdessään jotain sellaista, jonka uskoo uppoavan kansaan, mutta jonka itse tietää vääräksi.
Jos ja kun Sauri hyvin tod. näk. piti tekoaan itsekin oikeana, se ei mielestäni ole populismia.
Minusta on hyvin vaikea kuvitella, että Soini aidosti pitää Kreikan tukemista hyvänä asiana Suomelle, mutta vastustaa sitä, koska sillä saa ääniä.
On mielestäni suorastaan riemukasta, että päivystävä punainen dosenttimme automaattisesti piti Daven määritelmää täsmälleen oikeana.
Daven mainitseman piirteen lisäksi populismin tunnusomaisia piirteitä voivat olla esimerkiksi monitahoisten ja vaikeiden ongelmien keinotekoinen pakottaminen mustavalkoisiksi dikotomioiksi, sekä esimerkiksi ihmisten ennakkoluulojen ja muiden matalamielisten mutukäsitysten ruokkiminen suosion kalastelussa. Ensimmäinen näistä piirteistä lienee tyypillistä Soinia (nimenomaan sanoin, että Soinin Kreikka-kanta ei välttämättä ole populismia sen Daven mutoileman piirteen mielessä), kun taas jälkimmäinen on enemmän esimerkiksi Halliksen tai, jos esimerkki on enemmän sydäntäsi lähellä, Fukushimalla ratsastavien ydinvoimavastaisten piirien alaa. Sun Hakkarais-pointissasi ei ollut kriittisen tarkastelun jälkeen (saivartelun sun kielelläsi) mitään järkeä, eikä nytkään taida mennä juuri paremmin. Onneksi on kuitenkin suorastaan riemukasta.
Edit: Suomenkielisen wikipedian artikkeli populismista on sekä aika hyvä että - eikä ehkä sattumalta - aika hyvin Soinia ja persuja kuvaava. Sauri-episodiin taas se eivälttämättä kovin hyvin istu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Populismi
"Urpiaisen pesintä on epäsäännöllistä ja lento keikkuvaa. Yleisimmät äänet ovat kimeä kutsuhuuto 'djihh!' ja rahiseva 'tssrrt-tssrrt'."
Paavo Pesusieni mädättää lasten aivot.
SOME CHILDREN’S TV SHOWS ARE BAD FOR THEIR BRAINS
The American Academy of Pediatrics (AAP) recommends limited television for children – and discourages it altogether for children under age 2. A new study in the October, 2011, issue of the journal, Pediatrics, finds that some TV shows may be worse than others.
The study, “The Immediate Impact of Different Types of Television on Young Children’s Executive Function,” published online Sept. 12, tested 4-year-old children’s attention, problem solving, self regulation and other executive function abilities after they watched one of two cartoons for nine minutes.
A control group of children received crayons and markers for free drawing for the same time period.
The children who watched a fast-paced cartoon featuring an animated kitchen sponge did significantly worse on tests than the drawing group.
There was no difference between the drawing group and children who watched a slower-paced, realistic Public Broadcasting Service cartoon about a typical preschool boy.
Study authors stated they cannot tell which features of the TV show created the effects, though they speculate the combination of fantastical events and the fast pacing are responsible.
They conclude that parents should be aware that watching similar television shows may immediately impair young children’s executive function. In a commentary, “The Effects of Fast-Paced Cartoons,” pediatrician and researcher Dimitri Christakis, MD, FAAP, discusses the study and the implications that media exposure has for children’s health.

http://www.iltalehti.fi/autot/2011091314376475_au.shtml
Hyvä, että demarit eivät holhoa.
Taitaa olla sama demari, joka junaili ajokieltoa kännykkään puhumisesta pari kuukautta sitten.
Hyvä, että demarit eivät holhoa.

Came here for school, graduated to the high life
Mistä sä demarit nykäsit nyt mukaan? Liikenneturvahan tuossa kampanjoi vöiden puolesta.exPertti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/autot/2011091314376475_au.shtml
Hyvä, että demarit eivät holhoa.Taitaa olla sama demari, joka junaili ajokieltoa kännykkään puhumisesta pari kuukautta sitten.
Ruokalan kalapuikko Pena
"hallintoneuvos Anna-Liisa Tarvainen". Hän on ollut ennen liikenneministeriössä ja tehnyt vaikka mitä kiusaa autoilijoille. Onneksi sai nyt suojatyöpaikan, jossa ei ainakaan henkilökohtaisesti tehdä mitään harmia. Tietty onhan tuttuverkosto, joka toteuttaa hänen likaisia fantasioitaan.Dumiz kirjoitti:Mistä sä demarit nykäsit nyt mukaan? Liikenneturvahan tuossa kampanjoi vöiden puolesta.exPertti kirjoitti:http://www.iltalehti.fi/autot/2011091314376475_au.shtml
Hyvä, että demarit eivät holhoa.Taitaa olla sama demari, joka junaili ajokieltoa kännykkään puhumisesta pari kuukautta sitten.
Came here for school, graduated to the high life
Hyvä idea just niin kauan kun on oikea mies puikoissa. Hommaa ei vaan ole taidettu ajatella loppuun asti, sillä jos turvallisuusasiain ministeriksi pläjäytetään Satu Hassi tai kaivetaan naftaliinista joku Jaakko Laakso niin ei siinä kansalaisen oikeusturva hirveästi ainakaan kohene.
Ja ei, minulla ei ole Tampereen Yliopiston tiedotusopin laitoksen hyväksymää tutkimusta esittää aiheesta.
Ja ei, minulla ei ole Tampereen Yliopiston tiedotusopin laitoksen hyväksymää tutkimusta esittää aiheesta.
Masturbation is for the poor.
-Atticus Fetch, Californication
-Atticus Fetch, Californication
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... pua/702513
Miten joku edes viitsii nostaa tuosta oikeusjuttua.
Miten joku edes viitsii nostaa tuosta oikeusjuttua.
Kertojalla on vähitellen kertyneitä muistikuvia ja muita "todisteita" siitä, että hän on aiemmin ollut merkittävä ajattelija.