Tällä hetkellä olen ihan Taipaleessa bunksimassa. Kai sinne torille pitäis taas kohta lähteä.Gat kirjoitti:Kummalla niistä toreista? Jos Päiviönsaarella, voisit vilkuttaa minulle ikkunaani paitsi että olen vielä Orimattilassa, illaksi Varkauteen. Jos Taulumäellä niin ja muutenkin muista ettei kukaan ota selvää, mikä nykyään on Varkauden "keskusta" niitähän on monta ja vesistöt erottavat ne.Manaaja kirjoitti:Olen Varkaudessa. Tämä on tori.
Ihmissuhdepaskanjauhantaketju
- Pulkannaru
- Kitisijä
- Viestit: 4792
- Liittynyt: 28.07.2008 22:31
- Paikkakunta: Jäässä
huh! Onneksi siis ohi. Valtatie viitosta.Gat kirjoitti:Joensuusta päin tai sinne pitää ajaa osin läpi ja sekin vähän takapihoja, etelä-pohjoisakselia ajaen ei moottoriliikennetieltä näe kuin savupiippuja kaukaa.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Manaaja: Hotelli Taipaleesta Päiviönsaarelle dokaamaan ja takaisin kontatessasi tai taksilla meet meitsin koiranulkoilutusalueiden läpi. Käy toki luomupuistojen rannoilla oksentamassa. Olisit nyt yöpynyt edes Oscarissa. Lähempänä Päiviönsaaren baareja, vaikka joo oikea keskusta taitaa olla Taulumäki.
- NuoriDaavid
- Kitinä VIP-jäsen
- Viestit: 14469
- Liittynyt: 12.05.2011 8:48
Kun kerran sinä ja Tirina (toivottavasti se on Superior, hän salaa haluaa minua), nyt niin terapoitte minua, ettekö antaisi minulle myös fyysistä surrogaattihoitoa? Mieluummin yhtäaikaa.Mirkku kirjoitti:Käy suihkussa, kampaa tukkasi, pese hampaasi, vedä yköset päälle ja ei kun humppaamaan. Yrittäisit saannin eteen edes jotain, etkä jatkuvasti pillittäisi karhun voimin. Saattaisit oikeasti yllättyä kuinka helppoa se loppujen lopuksi onkaan
Voi vaatia paljon työtä. Nimittäin ilokseni onhan minunkin vaivalleni netissä diagnoosi. "Love-Shyness". Diagnoosi olisi vain imarteleva, koska silloinhan olisin vain sairas enkä epäihminen oikeasti.
Tuossa hypotteettisessa diagnoosissa siis se, että ei kertakaikkiaan pysty puhuttelemaan naaraita "sillä" tarkoituksella. Itselläni sellainen onnistuu vain tekstinä netissä tai meileissä.. livenä.. EI.
http://en.wikipedia.org/wiki/Love-shyness
Joku tuossakin mättää, esmes minua ei ole koulussa kiusattu kovin paljoa vaikka eristäytyvä olin, vanhemmat ei lyöneet ja minähän tykkään rokkenroulista toisin kuin nuo homot.
Tämä seuraava sitaatti kuitenkin on asiaa, eli kaikki onkin teidän muiden syytä!1

Ja totta noinkin, että nykyään vältän kaikkia tosielämän ihmiskontakteja, koska ne vain satuttavat. Kitinä on eri juttu, virtuaalivessanseinä.
With so many negative stimuli from crucial relationships in one's childhood, the love-shy boy becomes a social isolate. He learns to associate these crucial interactions (i.e. with parents, peer group) with hurt feelings and is likely to avoid social interaction. Social isolation and social anxiety becomes a 'vicious circle' for the love-shy individual as the years go by, and inhibits his chances in interaction with the opposite sex, as well as in other crucial areas of life such as his career.
Vaatii. Niinkuin murrosikäketjussa vihjaisin, niin minunkin on vaikea ottaa kontaktia tuntemattomaan ihmiseen, vallankaan eroottisesti viehättävään naiseen, ja sanoisin, että kaikki suhteeni on naisen tekemän aloitteen seurausta. Suurin ongelma juttelemaan menemisessä on, ettei ole mitään järkevää sanottavaa, enkä oikein ymmärrä miten kenelläkään voisi baariympäristössä olla mitään järkevää sanottavaa täysin tuntemattomalle ihmiselle ja näinhän se näyttää olevan. Vierestä seuranneena olen huomannut, että pääasiassa keskustelun avaukset on ihan tyhjänpäiväistä löpinää ja asiaa tärkeämpää tuntuu olevan kuka asian esittää, joten eiköhän senkin oppisi, jos joskus vielä tulee elämässä siihen tarve.Gat kirjoitti: Voi vaatia paljon työtä. Nimittäin ilokseni onhan minunkin vaivalleni netissä diagnoosi. "Love-Shyness". Diagnoosi olisi vain imarteleva, koska silloinhan olisin vain sairas enkä epäihminen oikeasti.
Tuossa hypotteettisessa diagnoosissa siis se, että ei kertakaikkiaan pysty puhuttelemaan naaraita "sillä" tarkoituksella. Itselläni sellainen onnistuu vain tekstinä netissä tai meileissä.. livenä.. EI.
Selkeät tilanteet, missä toimitetaan jotain asiaa sujuu kyllä ongelmitta, koska silloin on asia selvitettävä ja kummallekin löytyy siitä vuorosanat. Suomesta valitettavasti puuttuu small talk -kulttuuri, koska se helpottaisi kontaktin luomista, kun olisi valmiiksi kysymys ja vastausvaihtoehdot, niin ei tarvitse mitä sanoo. Harjoittelemalla eri sosiaalisiin tilanteisiin sopivat fraasit olen oppinut keskustelemaan joutavanpäiväisiä tuntemattomien ihmisten kanssa. Hyvää harjoitusmotivaatiota sai kun asuin aikoinaan, kun en vielä omistanut kännykkää, yksin vieraalla paikkakunnalla, Muutaman viikon jälkeen tuli tarve saada puhua. Ihan mitä tahansa. Baarissa en silti osaisi edelleenkään avata keskustelu, kun ei ole ollut tarvetta harjoitella.
Puhelimella vieraaseen numeroon soittamista inhoan ja pyrin välttämään. Pitkään kävin esim. nykyisen vakituisen parturini pari ensimmäistä vuotta varaamassa ajan paikan päälle, ihan vain välttääkseni soittamisen. Puhelinmyyntiä en voisi kuvitellakaan tekeväni työkseni.
Olipa kumma avautuminen omasta elämästäni.

Ei ole ollut tapana puhua tästä aiheesta.
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
But only because we thought
That everything good always would remain
Gat kirjoitti:Kun kerran sinä plaa plaa plaa....


"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
Yhdyn kyllä itsekin tähän "ihmissuhteet on turhia" -mietteeseen.
En vieläkään ymmärrä miksi antisosiaalisuus ja yksinäisyyden kaipuu ovat ulkopuolisille jotenkin hirveitä mörköjä ja ihmetyksen aiheita. Henk. kohtasesti viihdyn yksin ja vaikka olen sosiaalisissa tilanteissa normaalisti puhelias ja vaikutan kiinnostuneelta muista ihmisistä, niin todellisuudessa mulla ei kehity mitään tunnesiteitä keneenkään. Kaipa tuota jonkunsorttinen psykopaatti olen, mutta mitäs sitten? Olen onnellinen, suhteellisen selväjärkinen ja täysin yhteiskuntakelpoinen eläjä.
Seurustellut olen pari kertaa, mutta todennut että ei ole minun juttu. Lähinnä ahdistaa ja vituttaa kun pitää yrittää pitää suhdetta pystyssä ja viettää aikaa saman ihmisen kanssa pitempiä aikoja. Seksikään nyt ei niin erikoinen asia ole, että sitäkään kaipaisi naisilta. Ja lapset, hyi helvetti. Rehellisesti sanottuna inhoan niitä.
Toki kaikki huomaavat että kusetan vain itseäni ja todellisuudessa olen pelkkä ihmisraunio ja tuleva sarjamurhaaja (sarkasmia, mutta tuommosia "tautikuvauksia" kyllä kuulee sillon tällön
)
En vieläkään ymmärrä miksi antisosiaalisuus ja yksinäisyyden kaipuu ovat ulkopuolisille jotenkin hirveitä mörköjä ja ihmetyksen aiheita. Henk. kohtasesti viihdyn yksin ja vaikka olen sosiaalisissa tilanteissa normaalisti puhelias ja vaikutan kiinnostuneelta muista ihmisistä, niin todellisuudessa mulla ei kehity mitään tunnesiteitä keneenkään. Kaipa tuota jonkunsorttinen psykopaatti olen, mutta mitäs sitten? Olen onnellinen, suhteellisen selväjärkinen ja täysin yhteiskuntakelpoinen eläjä.
Seurustellut olen pari kertaa, mutta todennut että ei ole minun juttu. Lähinnä ahdistaa ja vituttaa kun pitää yrittää pitää suhdetta pystyssä ja viettää aikaa saman ihmisen kanssa pitempiä aikoja. Seksikään nyt ei niin erikoinen asia ole, että sitäkään kaipaisi naisilta. Ja lapset, hyi helvetti. Rehellisesti sanottuna inhoan niitä.
Toki kaikki huomaavat että kusetan vain itseäni ja todellisuudessa olen pelkkä ihmisraunio ja tuleva sarjamurhaaja (sarkasmia, mutta tuommosia "tautikuvauksia" kyllä kuulee sillon tällön

Ja jätit vastaamatta anaaliseksi ketjuunMiiX kirjoitti: bi

Selittää kyllä sun ekaa viestiä
Mut ei sun tarvi oikeesti kertoa. Edellinenkin vastaus sisälsi enemmän informaatiota kuin halusin tietää.MiiX kirjoitti: Googlasin "kiihottaako anaaliseksi"
We used to laugh a lot
But only because we thought
That everything good always would remain
But only because we thought
That everything good always would remain
Dear Eki: jos on tavannut ihmisen, joka ehkä kiinnostaisi ja silleen, niin miten tuoda asia esille (ja mieluiten saamatta pakkeja - taas) 

Viimeksi muokannut Mirkku, 26.07.2011 13:56. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
Mä taisin kääntää alkuvuodesta yhden tsiksin "mä haluun miehen"-asentoon.Manaaja kirjoitti:Mä sanoin viimeks tossa tilanteessa että "Mua vähän turhauttaa, kun äsken mä olin vielä sellasessa "en halua ketään naista elämääni" -asennossa, mutta sun takias mä naksahdin "tuon tytön mä haluan itselleni" -asentoon."
Ite oon kyllä nyt ihan vahvasti "haluun tsiksiä"-asennossa, eli teltta pystyssä.
Ruokalan kalapuikko Pena
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03
Naiset eivät keskimäärin pidä, että ensivaikutelma miehestä on ihan noin etupainotteinen. Eli...syö vaicca ulostuslääkkeitä ennen kuin poistut kotoasi, jottei kyrpä törötä tai kolhiinnu taikka anna liian innokasta imiziä.Dumiz kirjoitti:Ite oon kyllä nyt ihan vahvasti "haluun tsiksiä"-asennossa, eli teltta pystyssä.
Yliuuttunut ja liian pieni hurmossetä.
Täytyy runkata aina ennen kuin lähtee ulos, koskaan ei voi olla varma!Ylermi Ylihankala kirjoitti:Naiset eivät keskimäärin pidä, että ensivaikutelma miehestä on ihan noin etupainotteinen. Eli...syö vaicca ulostuslääkkeitä ennen kuin poistut kotoasi, jottei kyrpä törötä tai kolhiinnu taikka anna liian innokasta imiziä.Dumiz kirjoitti:Ite oon kyllä nyt ihan vahvasti "haluun tsiksiä"-asennossa, eli teltta pystyssä.
Ruokalan kalapuikko Pena
-
- Kitisijä
- Viestit: 9426
- Liittynyt: 22.09.2008 13:03