Ihanaa kun on viileetä! Jaksaa raivata vanhaa kämppää tytsän kans, 3 vrk aikaa tyhjätä ja puunata se. Mun rakas pesukone ja murheenkryyni parisänky asuvat siellä vielä...
Mä en ole kuollut! Lauantaina kyllä meinasin, sillä perjantainen matka Berliiniin Frakfurtin kautta Lufthansan ilmaisten tarjoiluiden kera osoittautui melkoisen pitkäksi . Lauantai meni kuolemaa toivoessa, kunnes iltapäivää myöten piristyi. Eilen mentiinkin sitten jo vesilinjalla. Kotona puoliltäöin ja nyt normiaikan jo duunissa. Hyvä MÄ!
"To infinity... and beyond!"
"Oh, I'm detecting nuttiness!"
Eilen jäi ruohonleikkuu kesken kun gasolino finito ja sitten tuli ukkonen ennen kuin vaivauduin tankkaamaan kanisterista. Märkään ruohoon ei pitäne lähteä? Vähän jäi vielä niittämättä, etupiha. Puutarhatraktorillakin kestää tuntitolkulla niittää tää puolentoista hehtaarin piha (miinustaen toki rakennusten pohjat ja luonnontilainen navetantakunen).
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Bluntly kirjoitti:Näissä tunnelmissa. Pinnalanka lähes poikki ja lomaan 1½ kuukautta, ei näytä hyvältä.
Melkein yhtä kauan on itselläkin lomaan. Mutta yt:t ohi(hommat jatkuvat), ilmastoitu luola jossa on ilmaista kahvia ja samanhenkistä seuraa. Huonomminkin voisi olla.
Mä olen kohtuu freessi. Mietin just mitä liikuntaa sitä tänään. Jalat vähän kipeät juoksusta, mutta onhan nuo lämmittelyllä ennenkin auenneet. Saatasko futikset aikaan vai sataako...
exPertti kirjoitti:ilmastoitu luola jossa on samanhenkistä seuraa.
Siis Pertti pelaa tällaisen paikan eikä kukaan lauo! Jos ei aivot taivu nokkeluuksiin niin postatkaa edes kuva tai jotain.
Tuon namupassin hyvyys riippuu kyllä lähinnä vastaanottajista. Aikuisten päivähoitonakin tätä paikkaa pidetään. Täällä pysyy päivät poissa pahanteosta.