Olen kiukkuinen enkä saa unta, joten kerron meidän häistä.
Mä olisin halunnut vain hiljaisen maistraattivihkimisen, mutta juhlivamman suvun puolelta tuleva mies halusi bileet. Koska mitään prinsessatoiveita ei ollut, suhtauduin suunnitteluun aika kieli poskella- meiningillä.
Meidän vihittiin juhlapaikalla käräjätuomarin toimesta. Alttarille kulkiessa soitti mies+kitara-yhdistelmä nuoruustangoa ns. sisäänmarssibiisinä. Vihkimisen keskellä soi Tommi Läntisen rakkauslaulu (

pieni inside-läppä). Häävalssina oli Akselin ja Elinan häävalssin eka säkeistö, joka vaihtui yllättäen McHammerin Can´t touch this- biisiksi, ja tanssityyli luonnollisesti sen mukana.
Hääkarkkeja tai muuta askartelua vaativaa ei ollut.Leikit olivat minimissä, kaaso ja bestman olivat järkänneet jotain ohjelmaa. Lapsille oli leikkitädit ja merirosvoteemainen leikkiosasto, niin vanhemmat saivat juhlia rauhassa. Ruokana tarjoiltiin kaloja ja hevosta. Boolin sijaan oli baaritiski ja baarimikko. Bändi soitti rokkia ja dj vähän kaikkea.
Viimeiset juhlijat olivat poistuneet aamuseitsemältä siivoojan tullessa paikalle. Itse poistuimme n. kahden pintaan hakemaan kotoa matkalaukut häämatkaa varten. Oli parhautta. Ystäväpalautteen perusteella parhaat bileet ikinä tykkäsin myös itse.
