Vaikea sanoa. Ehkä sinä saisit kontakteilla yhtä hyvän asianajajan ja olisit niin valveutunut että ohjaisit sen vinoutumia ja tekisit puolet sen työstä itse? Voit ollakin.
Joka tapauksessa keissi on niin kerrassaan ainutlaatuinen, rakentunut niin kummaksi jo ennen syntymääni, niin täynnä sattumia, ettei tuollaista muille ole sattunut tällä "alalla".
Ei tuottavaa työtä, mutta taistelua ja työnteon este. Miten investoida kun ei tiedä viedäänkö alta pois? vasta syksyllä selviää, saavatko valitusluvan KKOhon, kahdesti hävittyään.

Mä olen käsittänyt, että sä olet aiemmin esittänyt tuon "joku muu ei olisi selvinnyt" henkisen selviämisen kannalta. Nyt tarkoitatkin sillä lakiteknistä menestymistä?
Molempia.
Niin stressaava ja kummallinen juttu, että moni jopa minua heiveröisempi jos niitä on, olisi seonnut minua pahemminkin. Vuosien epävarmuus ja pelko. Siis ei tuollaista yleensä tapahdu. Ihan sairaan omituinen sattumien tai muiden ketkuilujen suma. Hovioikeuteenkin piti itse mennä ja vanhempienikin ja muiden todistajien, vaikka niin ei ole yleensä. Hieman ressasi.
Lakiteknisesti joo, että mites käy niille, joilla ei ole kontaktia (lue:Tix) neuvomassa hyvää asianajajaa (ja tuo kertoi keskittyvänsä, koska häntä oli suositeltu) vaan käyttävät mitä kylältä löytyy.. ja sitten luottavat "asiantuntijaan", yhtään sitä ohjaamatta omalla tutkimuksella, todisteiden hankkimisella ja avun (lue:Tix) neuvon väkisin sille syöttäen, ja se neuvo oli tuomiossakin yhtenä osana, eivät koko ajan vartioi asianajajan vinoutumia (sillä oli menossa pelkäksi hintaneuvotteluksi, mun piti itse kirjoittaa mukaan loppurivejä ja laittaa omakin vastine liitteenä)?
Lisäksi kun häviäjä maksaa ja ketkut ovat kalliita.. vastapuoleni on kerännyt jo yli 50 000 euron lakimieskorvaukset, joista toivon mun osuus jos voitan tai KKO ei edes käsittele, kasvaa 8% korkoa ajan kun juttu vielä venyy.
Lähes ainoa syy, miksi pääsisi KKOhon on, että yksi julkkisproffa on vastapuolen asianajajan koulukaveri! Mikä tuuri!
Toisaalta voisi olla, että KKO haluaa ennakkotapauksen, vaikka olisi minun puolellani. Kestää 3-3,5 vuotta.
Viimeksi muokannut Gat, 05.04.2011 17:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Gat kirjoitti:
Niin stressaava ja kummallinen juttu, että moni jopa minua heiveröisempi jos niitä on, olisi seonnut minua pahemminkin.
Sua heiveröisemmät nyt varmasti sekoavat muutenkin, mutta miten tuo liittyy olettamaasi yleiseen sekoamisalttiuteen? Kaikki eivät vain ole yhtä heiveröisiä - tai vielä heiveröisempiä - kuin sinä. Osa saa jopa pilluakin.
Pihasuunnitelman hinnasta.. Onko liki 2000€ paljon vai vähän kun kyseessä on alle 1000m2 piha?
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
^
Sisältää tontin mittauksen ja pintavaaituksen valtakunnalliseen koordinaatistoon, toimintojen sijoittelun suunnittelun, pinnoitteiden ja rajauksen, kasvillisuuden suunnittelun ja työselostuksen. Luonnosten esittelyn + mahd muutokset, matkat, kasvien hoito- tms oppaita. Suunnitelmapiirros tehtynä koneella, ei käsin kynällä tms piirtäen.
Sonni, porsas sekä apina.
-
Rauno Räsänen:
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Jos näyttää paremmalta rillit päässä, mutta huonontunut kaukonäkö häiritsisi joidenkin asioiden tekemistä, kuten sukeltamista, laskuvarjohyppäämistä ja vaeltamista, olisiko parempi mennä laserleikkaukseen? Onko urpoa käyttää leikkauksen jälkeen tehottomia laseja? (Piilarit eivät ole ratkaisu.)
Since I cannot prove a lover, to entertain these fair well-spoken days, I am determined to prove a villain and hate the idle pleasures of these days.
Oisko kellään antaa oksennusvinkkejä, kun en osaa oksentaa sormet kurkkuun työntämällä? Saan kyllä yökkäysreaktion aikaiseksi, mutta oksentaminen ei onnistu.
Ja ei, en ole aloittamassa mitään extremelaihdutuskuuria enkä syömishäiriötä, vaan ajattelin että jos ottaisi osaa tämän vuoden chilinsyönnin MM-kisoihin. Edellinen kokemus SM-kisoista oli melkoista helvettiä, sillä ainoana oksentamattomana kilpailijana ne vatsapoltteet mitkä alkoivat parin tunnin päästä ja jatkuivat seuraavat puoli vuorokautta olivat pitkälti luokkaa unbearable. Jouduin keskeyttämään suorituksen lähinnä juuri tuosta tulevan tuskan pelosta aiempiin kokemuksiini nojaten.
Tervettä? Ei taatusti. Kiinnostaako maailmanmestaruus? Totta vitussa. On sitä surkeampienkin yritelmien vuoksi henkiä menetetty.
Manaaja kirjoitti:Oisko kellään antaa oksennusvinkkejä, kun en osaa oksentaa sormet kurkkuun työntämällä? Saan kyllä yökkäysreaktion aikaiseksi, mutta oksentaminen ei onnistu.
Ja ei, en ole aloittamassa mitään extremelaihdutuskuuria enkä syömishäiriötä, vaan ajattelin että jos ottaisi osaa tämän vuoden chilinsyönnin MM-kisoihin. Edellinen kokemus SM-kisoista oli melkoista helvettiä, sillä ainoana oksentamattomana kilpailijana ne vatsapoltteet mitkä alkoivat parin tunnin päästä ja jatkuivat seuraavat puoli vuorokautta olivat pitkälti luokkaa unbearable. Jouduin keskeyttämään suorituksen lähinnä juuri tuosta tulevan tuskan pelosta aiempiin kokemuksiini nojaten.
Tervettä? Ei taatusti. Kiinnostaako maailmanmestaruus? Totta vitussa. On sitä surkeampienkin yritelmien vuoksi henkiä menetetty.
Etkö jaksa odottaa, että Keskinen järjestää ne saunomisen MM-kisat?
Manaaja kirjoitti:Oisko kellään antaa oksennusvinkkejä, kun en osaa oksentaa sormet kurkkuun työntämällä?
Juoppohullun Päiväkirjassa - olikohan kolmososassa - pikku-Juha ja lentopelkoinen Kristian matkasivat Kanarialle. Krisu piti saada oksentamaan syömänsä Diapamit pois kesken lennon. Ihan tarkkaa modus operandia en muista, mutta key feature oli että "otettiin peniksen makua suuhun". Sitten onnistui
Viimeksi muokannut küllküll, 11.04.2011 9:21. Yhteensä muokattu 1 kertaa.